Elämän kiertokulkua - Valkeat vaunut

                           

                                          On maa, johonka unten jäljet katoaa.
                                          Lähemmäs sitä askeleeni vie, jokainen tie.
                                          Min täällä menetin, sen löydän sieltä,
                                          mi täällä soperrusta,
                                          selvää kieltä on maassa, missä harha hajoaa.
                                                                             
                                                                                                                 Saima Harmaja
                                                                   
Nuorempana kotitaloni peltoaukean toisella puolella oli eräs talo.
Välillämme oli kuntien raja, ja ns. valta-oja, hullujussin (Rolac) kaivama.
Sen takana oli eräs lähinaapurimme, jossa oli sama lapsimäärä kuin kotonanikin.

Aikaa kului ja lapset lähtivät kaikki tahoilleen. Lisää aikaa kului.
Naapurin leskiemäntä dementoitui, ja kärsi alzheimerin taudista.
Vanhin lapsista, poika, hoiti yksin äitiään, myös hoitolaitoksessa, loppuun asti.

Eräänä kesänä viime vuosituhannella, kesätyö ilmoituksen johdosta kyseli eräs
nuorehko kaveri kesätöitä. Opiskelija, joita palkkasin joka kesä, ja joista useimmat
olivat uskollisesti, vuodesta toiseen, kunnes lähtivät joko jatko opiskeluun,
tai soccerin perään, joko yhdysvaltoihin, tai muualle, eurooppaan.
Heikoimmat tuli pumerangeina takaisin, ja töitä kysymään muutaman viikon kuluttua.
Useat jäivät, viihtyen esim. valloissa vuosikaudet, palaten hieman aikuisempina.

Sovimme kaverin kanssa treffit, kyselijän tunnistettuani, mutta hän häipyi
jonnekin mitään itsestään kuuluttamatta. Puhelinkaan ei vastannut. Ei yhteyttä.
Aikaa kului. Pari viikkoa, vajaat, ja kaveri soitti. Kerroin paikat täyttäneeni,
kun hänestä, naapurin pojan esikoisesta ei ollut yhteyttä tai tietoa tilanteesta.

Sovimme kutenkin juttutuokion ja kekustelimme pitkään kotiseudun asioistakin.
Tykästyin tuohon hieman boheemiin lettipäähän, joka hiljaisuutensakin selvitti.
Työsuhdetta ei tullut, kun ei ollut enää mahdollista ketään uusista poiskaan laittaa.
Huomasin pettymyksen, vaikka toisin väitti, olemuksen kehonkieli kertoili kaiken..
Harmitti kun en voinut enää palkata. Kertoihan hän elämästään. Hieman olikin
elämää opiskeltu käytännössä,  puhelin oli jässähtänyt kiinni, eikä isäkään vipannut.

Kuukausi, ja hän  oli poistunut oman kätensä kautta, hieman ei kauniilla tavalla.
Meni hetki ja isä sairastui syöpään, leikattiin ja toipoipui kuntoutuen hyvin.
Nyt sain kuulla tuon pojan äidin poismenosta, hieman omankäden apuja käyttäen.
Nuori, kaunis ihminen, 58 vuotias.  Alkoholi ongelmaa oli, hieman ehkä muutakin.
Miksi kun elämä on päällisin puolin kunnossa, tilanteet herkistyvät joskus liiaksi.

Tässä on yhtäläisyyttä hänen siskoonsa, joka myös poistui elämästä omasta tahdosta.
Miksi meillä ihmisillä on yksinäistä, yksinäisyyttä ja välinpitämättömyyttä toisiamme
kohtaan. Monesti, näin kierätyskeskusten palveluksista kauan nauttineena huomaa
aina tuon saman pitkästymisen, turhautumisen, johon olen viitannut useasti plokissani.

Toinen on tuo, enempi vakio, kuin poikkeus, naisten runsas alkoholin käyttäminen,
josta on paljon esimerkkejä niin treffisivustoilta, kuin monesta live elämästäkin.
Usein huomaa ihmisten yksinäisyyden, seuranpuutteen, vaikkapa tällä plokisivustolla, 
jonka näkee helposti, vaikkakin toisilla se saattaa selittyä muillakin tekijöillä.
Seuran puutetta ja juttukaverin tarvetta meillä on varmasti kaikilla, joka osaltaan
selittynee noiden luontaisten vastavaikutusten puutteesta, kun live elämä puuttunee.

Paljon muuttuu maailma vuoden aikana. Saapa nähdä kun nuorin lapsenlapseni kastetaan
luterilaisuuteen, katolisuus hänellä jo on. Millainen on maailma parin kuukauden kuluttua.
Kenties ehkä vielä ennätän tuohon helmikuun ristiäis tilaisuuteen osallistumaan.