Ympyrää käydään. Yhteen tullaan. Eräs kansan sanonta. Näin taitaa olla, vaikka tässä eräs ympyrä on vasta alkanut muotoutumaan, yhden kokonaisuuden yksityiskohtana.
Lukiessani täällä reissullani nyt sattumalta, hetken mielijohteesta, tälläistä silmiini sattunutta artikkelia. Lukeminen kannattaa aina. Ja luen aina, kun se on mahdollista.
Syy tuohon lukuhetkeen, klassinen, krooninen lukuvaivani, liittyen läheisesti myös suuren helpotuksen tuottamiseen itselleni, sekä myös siihen välittömästi ja samalla vilpittömän läheisesti kuuluvasta, nautinnonhalustani.
Kirjoituksen aihe, vanha, "varsinainen" perus syy, meikäläistäkin aikanaan hetken koskettanutta tekstiä, eräästä lehdestä.
Artikkelin otsake. Lapsettomien isien määrä kasvaa.
Kutsun "lapsettomaksi isäksi" miestä, joka on menettänyt yhteyden lapsiinsa, tai jonka suhde lapsiin on niin etäinen, ettei isyyden kokemus enää ole todellinen.
Yhteiskunnalliselta kannalta kysymys ei ole vähäinen. Isä-lapsi-suhteen puuttumisella tai vajavaisuudella on seurannaisvaikutuksia, jotka painavat jälkensä ihmiskohtaloihin ja kätkeytyvät esim. päihde- ja mielenterveystilastoihin.
Tuhannet lapset joutuvat vuosittain kokemaan vanhempiensa eron. Lähes kolmentuhannen lapsen kohdalla kysymys tappamisoikeudesta riitautetaan ja viedään oikeuteen.
Kärsivä osapuoli on yleensä isä - ja luonnollisesti lapsi. Riidan seurauksena he yleensä menettävät yhteytensä. Näin voi käydä myös silloin kun isälle on taattu tapaamisoikeus. Äidin katkeruus ja kostonhalu saattaa (ja myös usein ottaa) lapsen välikappaleeksi.
Tiedetään, että lapsella on luontainen tarve nähdä molemmat vanhempansa arvokkaina. Jos tämä asenne järkkyy, seurauksena on isättömyys, joka vaikuttaa lapsen kehitykseen ja koko myöhempään elämään.
Suhteen katkeaminen voi tapahtua myös lapsen aloitteesta, jos yhteydenpito muualla asuvaan isään aiheuttaa ristiriitoja äidin tahoilta (kuten usein tapahtuu).
Erittäin herkkä vaihe on murrosikä.
Kukaan ei tiedä miten paljon tälläistä tapahtuu. Lapsettoman isän asia on kokonaan tutkimaton. Olen (alkuperäinen kirjoittaja) kysellyt asiaa yliopistoihmisiltä ja he ovat vastanneet, että ongelma on tutkimuskohteeksi liian marginaalinen. Sitä en ymmärrä.
Tällä hetkellä miehiä, jotka asuvat muualla kuin lapsensa, lienee n. sataviisikymmentätuhatta. Lapsettomien isien lukumäärää tilastot eivät pysty kertomaan. Yli puolet eronneista isistä jää yksinasujiksi. Lapsistaan erillään asuvien miesten työttömyysaste on yli kaksinkertainen verrattuna koti-isiin. Jälkimmäisten kohdalla syynä on usein kyse opiskelusta.
Eronneiden, työvoiman ulkopuolelle jääneiden, osuus ei selittyne kasvavalla koulutustarpeella. Toden näköisemmin syynä voidaan pitää eroa ja lasen menetyksen mukanaan tuomaa sairastavuutta, joista yleisin on masennus.
Lapsettoman isän taakka on elinikäinen. Tilastot kertovat vain alaikäisten lasten isistä.
Läpseton isä voi hyvin olla 90- kuin 30-vuotias. Myös täysi ikäinen ihminen on jonkun miehen lapsi.
Lopulta kaikkein tuskallisinta on menettää aikuinen lapsensa. Se vie mieheltä kokonaisen suvun.
Artikkelin, siis alkuperäisen, kirjoittaja on Risto Koivisto.
Eläkkeellä oleva yhdyskuntatyöntekijä.
Ei. Lapseni eivät ole ainakaan tällä tietoani eroamassa. Hyvää elämässä on, asioiden korjaantuminen normaaleiksi heidän kaikkien kanssa, eroni jälkeen.
Sen aiheuttamasta, muualle muuttamisestani johtuneesta kylmästä kaudesta, koskien lähinnä poikani, sekä erityisesti tämän tyttäreni, jonka luona nyt istuskelen.
Kummallista.
Elämässä on taas käynyt niin, että olen lapsilleni tärkeämpi kuin aikaisemmin, kenties, vaikuttaen joskus enemmältä kuin (Öhöm!) heidän äitinsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti