Rakkaus - kertomus.

                                                                 

Kun ihminen on sulkeutunut eikä uskalla avoimesti lähestyä toista ihmistä, peläten, omaa voimattomuuttaan epäröiden, hän suojautuu itse luomiinsa turvavarustuksiin.

Tämä rakkaudettomuus joka saa suojautumaan muilta, sekä myös kokemuksilta, on
menneisyydessä tapahtuneiden kokemusten seurausta. Ihminen on huomannut matkansa varrella ettei häntä varten ole rakkautta. Tämä on sitä syvempää tunnetta
mitä nuorempana näin on saanut kokea.

Menneisyyden kokemukset johtavat nykyisyyteen. Silloin ihminen kohtelee itseään
samoin, kuin häntä on kohdeltu jo lapsuudessa, jolloin ratkaiseva viesti se on ollut, viesti siitä, minkä arvoinen tuo ihminen on muille. Tämän takia hän kohtelee itseään
aikuisena samoin kuin häntä lapsena on kohdeltu, jatkaen näin itse muiden tekosia. 

Muut lähellään olleet ovat muokanneet hänelle kuvan hänestä itsestään, osoittaen
näin hänen arvottomuutensa, paikkansa laumassa, tällä kohtelulla häntä kohtaan.

Mikäli kokemusta on rakastetuksi tulemisesta runsaasti, hän alkaa uskoa siihen itse.
Kun näin uskoo, kohtelee myös itseään rakkaudellisesti, huolehtien itsestään sekä
pitäen tunteitaan tarpeitaan tärkeinä, sallimatta itseensä kohdistuvaa huonoa kohtelua.

Kun lapsi saa tämän kaltaista huonoa kohtelua, useimmiten on kysymys vanhemmista
jotka eivät itse ole kyenneet kasvamaan aikuisiksi.  He ovat itse täynnä omiaan, lapsuuden tyydyttämättömiä lapsen haaveitaan, ettei heillä ole sijaa uudelle lapselle.

Tästä syystä monet vanhemmat edellyttävät lapsiltaan itse vaille jäämiään tekoja, joita he edellyttävät nämä toteuttamaan, kun eivät niitä ole omilta vanhemmiltaan saaneet.
Lapset joutuvat olemaan olemassa vanhempiaan varten, eikä kuten normaalisti vanhemmat lapsiaan varten.  Kukaan ei näe, välitä, mitä lapset tosiasiassa tarvitsisivat.

Tälläisista ihmisistä kasvaa aikuisia jotka eivät näe eivätkä kuule omaa sisintä itseään.
Heistä tulee persoonattomia ihmisiä, ilman omaa identiteettiä.  Kun kotona ei puututa
lasten tekemisiin, kenenkään rajoja heille laittamatta, lapset saavat valtaa johon eivät
kykene ja joka heille ei edes kuulu. Tälläinen valtansa tunnossa oleva lapsi halveksii
aikuisia, tietäessään aikuisten välttelevän heille kuuluvia vastuitaan.

Näin heistä tulee aikuisia jotka perheen perustaessaan eivät halua kasvaa aikuisiksi, omia lapsiaan kasvattamaan, vaan jäävät toteuttamaan itseään, sysäten vastuut muille.

Kun saa rakkautta sen mukana tulee myös aina pelko, joka syntyy ihmisen ollessa yksin, siis vailla rakkautta, yhteyttä toisiin. Ihminen joka ei ole syvällisesti liittynyt kehenkään elää ainaisessa turvattomuudessa, joka luo tarpeen kyetä halitsemaan omaa elämää, samalla tehden myös kyvyttömyyden elää sitä.

Elämän ja luovuuden pelko syntyy tästä, kun ihminen ei uskalla, peläten virheidensä tekemistä, esiintuloa. Virheensä paljastaisivat heti heikkoutensa, kun hän ei  kykene luottamaan siihen että häntä voisi joku ihmisenä rakastaa. Tälläinen ihminen ei siis uskalla olla heikko. Sisäinen turvattomuus tappaa myöskin kaiken luovuuden.

Rakkausvaikutuksessa tämä sisäinen turva on olemassa. Kun sietää elämänsä turvattomaksi tekeviä asioita, sisäisesti turvaton ihminen välttää näitä, uskaltamatta elää, pitäen sen toisin sanoen loitolla.

Kun taas sisäisesti turvaa kokeva ei pelkää elämää, ollen valmis kokeilemaan saman tien kaikkea uutta, uusia, myös hallitsemattomiaan asioita, tarvitsematta kompensoida mitään seikkaa yliturvallisuudella.

Tämä kaikki, lapsena koettu rakkaudettomuus, aiheuttaa häpeää, vaanien rakkauden vastakohtaisuutta, mitätöiden ihmistä, vähätellen halveksien, pilkaten, arvostellen.
Rakkaus ei koskaan tuomitse persoonaa, vaan vain väärän teon, viha joka rakentaa on aina toisesta välittävää, henkilöä suojaavaa.  

Häpeä musertaa aina, estää sen (em) syntymisen, haluten vahingoittaa. Tämä siksi kun lähellä, liki, oleva rakkaus puuttuu, sitä ei ole.

Tästä syystä ei uskalleta näyttää omaa sisäistä haavoittenuisuutta, ellei ole sisältä haavoittuva, ei voi olla persoonakaan, jollaisen vain rakkaus on saanut syntymään.
Tämä, rakkaudettomuus, näkyy aina kaikessa ehdollistamisessa, alinomaisesti näitä esiintuovana, tuoden.

Kukaan ei voi hallita rakkautta tulemaan sen arvoiseksi, koska rakkaus kohdistuu aina siihen joka sitä ei ansaitse.

Rakkaus on aina armoa!   Tätä juuri tarkoittaa uskonnollinen, siinä esiintyvä rakkaus.