Nuoruusmuistoja.

                 

Nyt kun uusintoina tuntuu jälleen tulevan telkusta orpojen lasten elämästä kertova dokumentti. Heistä heitteille jätetyistä, tai orvoista lapsista, jotka yhteiskunta myi huutokaupalla kaikkein halvimman vuosi elättämisen hinnan maksaneelle talolle kertovaa dokumenttia.   Voi todeta tilanteen joidenkin lasten osalta olevan vieläkin tuon kaltaisen kohtelun aikaa (verrannollisesti) eikä noista ajoista juurikaan muuttuneena, eikä lapsuus edelleenkään ole kaikille lapsille sitä ruusuisinta aikaa. Monille lapsille pahin kokemus lapsuudesta on tuon aina turvalliseksi mainitun äidin kasvatuksellinen vastuu, lapsen tulevaan elämään vaikuttavan kehityksen kannalta. Lapsuuden muisteleminen tuottaa meille kaikille mieleemme erilaisia, erityyppisiä muistikuvia. Joillakin se on auvoisen onnellisuuden täyttämää huolettomuutta,  toisille tuoden mieleen paljon synkemmän aikajakson, joka täyttää mielen tyhjyydellä ja muutamilla erillisillä, irrallisilla muistikuvilla. Sellainen parivuotias pikkuinen lapsi muistaa muutamia tai useampia onnen hetkiä, kouluaan aloitteleva-ikäinen poika muistelee muutamia erityisiä koulumatkojaan. Kymmenvuotiaana lapsi muistaa jo paljon enemmän: Yhteiset leikkimiset pikkuveljen kanssa, omat yksinäisyydet, omat yksin suremisen täyttämät ajat, omat pelkonsa toisten ihmisten kanssakäymisessä, mutta myös monien ikiomien yksinäisten, noiden jopa onnellisten hetkien tuottaman turvan. Miellyttävien muistikuvien sijasta kuitenkin esiin nousevat kauhut, tuskan tunteet: Esim. alkoholistin herättämän vihan, pakenemiset, lyönnit,  kotoa karkoittamiset. Ehdollistamiset, saat karkkia jos käyttäydyt kiltisti, tai laulat kauniisti. Näin ollen on pakko laulaa jotta saisi karkkia, tai joutuu häädetyksi seurasta, ulos isompien poikien kiusattavaksi, jotka väärinkäyttävät ulos pakoitettua. Muistoihin ovat syöpyneet jouluisen yön tyhjät kylmät kadut, kävellessäsi niitä yksin kun sinut oli ajettu pois muiden parempien lasten luota. Hiljalleen sateli lunta, lumihiutaleiden leijuessa kevyesti ilmassa, kylminä, kiiltävinä, niiden välkehtiessä kadun valaistuksen hohteessa ennen maahan putoamistaa, suoden näin edes hieman lohtua kylmään yksinäisyyden hetkeen. Koristeltujen ja valaistujen kkunoiden takaa näit koristeltuja joulupuita ja onnellisia perheitä. Sinulla oli kylmä. Mielen pohjalla nouseen itkun sekainen kiukku muistikuvasta, kuinka lemmikkisi joutui kiusatuksi ja tapetuksi kiusaajien toimesta. Sinulle jonkun lahjaksi antamat esineet ja vaatteet annettiin muille, paremmille lapsille, heille joista parempia kasvatettiin, uudet lelusi annettiin muille lapsille, siskoillesi, heidän ja toisten lasten rikottaviksi. Monesti vielä aikuisenakin on sinulle käynyt vastaavasti. Monet, niin monet hankkimasi ja sinun omalla rahalla ostamasi tavarat rikkoutuivat kappaleiksi. Monesti kun asiaa on jälkeenpäin ajatellut, elämäsi on ollut kuin yhtä suurta tyhjää tilaa mutta mitäpä jos sen kykenisi täyttämään joskus vielä rakkaus. Rakkaus on aina ilman ehtoja, on sellainen josta voisi vaikkapa todeta teille kaikille jotka seuraatte kirjoittelujani, seuraavan allaolevan seikan, jolla myös on hyvä päättää tämän kertainen tarina. Hyvä lukijani, tiedäthän, rakastan sinua.   Hyvää päivän jatkoa kaikille.