Auringonnousu 8:56. Auringonlasku 16:20. Päivän pituus on 7 h 24 min. -16°
Alla olevat musiikki ja kirjoitettu texti on tarkoitetut hieman kevennysluonteisiksi, joten älkää suotta ottako turhia paineita, mitä hyvänsä satuttekin allaolevasta lukaisemaan.
Kun toiset tuntuvat väliin saavan moitteita ja toiset kehuja, joskus jopa molempia niin omasta puolestani voinen kertoilla saaneeni näitä moitteita sekä treffisivuston että myös sähköpostini kautta, milloin mistäkin aiheesta kuluneen loppuvuoden aikana.
Suosituin pohdiskelun aiheista hyvin monelle on tietysti meikäläisen luontainen mulkkumaisuus, joka olettaisi kaikille olevan sentään jo ihan itsestään selvyys, tai ainakin oletan näin olevan. Seikka jota en edes ole, enkä yrittäne kieltää millään tavalla. Sattaapa se luonne pidemän päälle paljastua vain pikku pippeliksi, kun näitä tekstejäni riittävästi, ne oikein ymmärtäen, selailee.
Joskus tätä ongelmaa tuottaa, ja myös sävyttää ohimenneet ihmis-suhteet, sellaiset, jotka ovat ehkä hetken kestettyään osoittautuneet toimimattomiksi välillämme.
Mutta nyt lukiessani erästä saamaani tekstiä on ongelmana etten tiedä, kehutaanko tässä minua, vai moititaanko. Peijakas sentään. Teksti on tuossa alla kursivoituna: - maximex..hih tutkin tuota sinun kuvaa ja joo, on sillä pienen pieni kikkeli :D
Mutta tähän olisin sanonu. Eikö oo sopö tuttisuu... ...eikä ole polvissa nivelvaivoja... Laulun sanoin: Rannalla hyppeli, pienoinen pippeli... http://youtu.be/8A3zetSuYRg (joten esim. Vilburin! perillisten :) on turha mainostaa enää mitään oikeaa hanuristia.) Mitähän tähän yrittäisin vastata. Mutta koska henkilö on hyvin huumorintajuinen niin oletan, että hän hyväksyy tämän oheisena olevan selostukseni täysmääräisenä.
Että pieni pippeli. No, peijakas! Niinpä tosiaan näyttää olevan. Mutta mitähän sanovat vastaavasti tuttisuun pakaroista. Ovatko ne joidenkin mielestä hyvät, liian isot, vaiko sopivat.
Ajattelkaahan tätä siltä kantilta että saan tälläisestä vinoilusta kenties lähtemättömiäkin traumoja. Kaiken lisäksi lakkaa vielä vaikkapa jöpöttämästä, senkin vähän edestä, mitä tähän astisesta ryhdistä vielä on sattumoisin jäljellä.
Kukaties minut ohjataan vaikka kukkaterapiaan, jossa asiantuntijat pohtivat kieli tai ainakin sormi poskessa asiantuntevasti kaikki minua vaivanneet seikat.
Elämän kehityksen suunta on jo saattanut kyseisen, aiemmin hyvinkin maineikkaana toimineen tunnetun ja suositun kyntövärkin monien vuosien ja kynnettyjen sarkojen saatossa niin heikkoon kuntoon, että hyvä jos tätä nykyä kykenee edes jollakin tavalla kerryttämään löysää suojakuorta muutamaan vantaan tapaiseen.
Aikaisemmin kun riitti sisällöksi kaikkiin oikeaa hardox-500 brinelli terästä, joka säilyttää työstettävän muotonsa, mutta ei taitu, vaan katkeaa, niin nyt tuskinkunnolla edes yhden täyteisen vantaan verran, joka sekin saattaa olla työn tuskan sekä hieman suuren vaivan takana, lietsovasta avustajasta riippuen.
Toisaalta, kun sitten kerran me vanhenemme ja nuoruusvuodet taakse jää, voimme yhä vieläkin joskus itse kukin harvakseltaan yllättyä, huomattaessamme löytäneemme kasvunvaraa harvakseltaan mitä odottamattomimmista paikoista, esim. sieltä, joista sellaista ei voida enää edes olettaa esiintyvän.
Auringonnousu 9:01. Auringonlasku 16:14. Päivän pituus on 7 h 13 min. -7°
Saaren huipulta katsoen maisema on edelleen luminen, pilvinen talvipäivä, tuulinen. Juuri sellainen joka ravistaa lumet notkuvien männyn oksien neulasilta.
Aika vie, ja muistot kultaa, kuljettaa, lumoten katselijan valtaansa, moniin edelleen mieltä askarruttaviin seikkoihin, mutta toki myös kaikkiin mukaviin, jotka yhä vielä saavat ilon aikaiseksi, hymyn huulile, tai jopa pienen naurahduksen, milloin katkeran sävyisen, milloin ilkamoivan vallattoman hymähdyksen tai hieman remakan naurun.
Muistoille, kaikille niille monille tulleille, olleille, sitten menneille, nille, joita haluaa yhä muistaa, tai niille joita ei haluaisi edes muistella, mutta jälkimäisiä onneksi on kuitenkin niin hyvin, hyvin vähän lopulta kuitenkin elämään mahtunut.
Oheinen kipale sopii tämän hetkisiin fiiliksiini, miettiessäni hetken elämäni lopullista tarkoitusta. Mikä se on tai onko sitä kohdallani edes olemassakaan. Miksi elämä niin kuin se on kohdaltani mennyt, on mennyt juuri näin. Onko se kaikki vai sattumaa, kuten laulussa todetaan.
Kenties kaikki onkin vain sattumaa: http://youtu.be/Zuz7CKi6TJE ja en voi muuta kun vain hieman kadehtia, heitä, viisaampia jotka oikeasti osaavat hallita, hallinoida elämää(nsä) oikeaoppisen tavoin.
Kuitenkin on tuo, elämänhallinta, mitä sillä juuri tapauskohdittain sitten tarkoitetaan, juuri se sanamuoto, jota ei kykene aina ymmärtämään eikä hyväksymään.
Syystä että katselijan mielestä ihminen joka pyrkii aina, kaikkialla hallinoimaan jokaista tekemistään, on katselijan mielestä kykenemätön elämään, siis nauttimaan elämästä, täysin rinnoin, uskaltamatta sitä tehdä, siis siinä mielessä, kuin katselija sen oikeaksi mieltää.
Tähän kuuluu katselijan mielestä aina myös pientä harkitsematonta riskinottoa, omia mielipiteitä, laumasieluttomuutta, pettymyksiä, onnistumisia, epäonnistumisia, mutta myös riemukkaita onnistumisen hetkiä.
Toiset mainostavat laveasti koulutustaan, ammattejaan, yrittäjyyttään, joita tuskin aina on edes mielletty oikein. Virka /toimi on edelleenkin palveluammatti, eikä sellainen, että asiakas joutuu palvelemaan virkailijaa, jollaiseksi tämä työ usein on mielletty ja mielletään joissakin yhteyksissä edelleenkin, ottaen tukea koulutuksesta tai muusta, aina erikseen esiin tuomastaan seikasta.
Mutta on myös muutamia heitä, jotka vilpittömästi ovat neuvineet ja opastaneet ilman takaa ajatuksia, hyötymistarvetta, tai kateutta.
Mutta erittäin paljon on tullut tavattua ja tutustuttua myös näihin turhantärkeisiin ja ylvästeleviin, omaa erinomaisuttaan julkituoviin, röyhkeästi käyttäytyviin yrttäjiin, joista onneksi on hankkiuduttu heti eroon. Näitä, heitä, on löytynyt niin aliurakoisijoistamme, tavarantoimittajistamme, kauppaliikeiden ja tukkuliikeiden henkilökunnasta, kuten monelta muualtakin taholta.
(Juuri heitä jotka ovat aina ja ehdottomasti tuoneet esille suhteensa tilaajatahoomme, vaatien, edellyttäen ehdottomasti meiltä sitä tai tätä, pyrkien sanelemaan mm. ostamistottumuksiamme tai tavarantoimituskien! sisältöä, niiden ajankohtaisuutta.)
Mutta on ollut onni ja etuoikeus saada ja voida tavata muutamia yrittäjiä, heitä jotka vilpittömästi ovat neuvoneet ja opastaneet ilman takaa ajatuksia, hyötymistarvetta, tai kateutta, tukeneet, kuten myös erittäin monet kommunistit ja demarit.
On myös tullut tavatuksia yrittäjiä, joita olen oppinut aikojen saatossa tuntemaan, jotka ovat heti ja ensimmäiseksi, täyttäneet omat haaveensa, päästyään hieman suuremman ansiotulon vaikutukseen.
Tällöin on mm. jätetty yrittäjällä jo neljä vuotta käytössään ollut työkoneen tai jonkin muun vastaavan, jolla tuota ansiotyötä suoritetaan, tai voidaan suorittaa, maksut maksamatta siirtäen niitä rästilistan hännille, niin paljon kuin myyjäfirma vain suinkin on antanut sinne siirtää.
Tällä, käyttöön saadulla "vapaalla" rahalla on sitten hankittu mm. kesämökki, hevonen, pikakliippari, tai muu muskelityyli, joilla elvistellä, joka jälkeen on sitten koitettu jollakin verukkeella päästä eroon tuosta turhaksi tulleesta, vielä suureksi osaksi liikkeeseen maksamattomasta työkoneesta, jota ei vielä neljän työvuoden aikana olla saatu edes puoliväliin lyhennettyä, vaikka se hyvänä käytettynä, aikanaan ostettiin ja sillä hyvin tienattiin.
Mutta houkutin olikin saada tuo kaikki materia itselle, jollakin konstilla, saatiinpa tuo suojatyöpaikkakin jostakin autoliikkeesta myyjänä, siirtyen kohta parempiin töihin, isompaan edustavampaan koneliikkeeseen, jolle ei ollut onnistuttu piikkiä jättämään.
Pääasia, että saatiin nyt keekoilla puku päällä arkenakin, säilyttäen etenkin etusomen kultaiset isot sormukset, kultaiset paksut kaulaketjut, saman rasvaisen letin, viikset, komean rolexin, myös muiden sormien sormukset, vaimon ollessa edelleen samassa myös edustavassa virassaan, joten aviopuolisot pääsivät näin myös ammatillisesti lähemmäs toisiaan, jotan arvostus aviolitossa toisaan kohtaan ilmeisesti vain lisääntyi.
Tietysti kuvaan on kuulunut myös kuulunut lähes aina ulkoisen imagon kohennus, ns. edustavuus. Tämä on alkanut näkyä, hieman hienostuneina puheen parsina, taloina, autoina, pukeutumisena, sormuksina, ulkomaan matkoina, sun muina turhan krääsän keruuna.
Tälläisten yrittäjien taival on yleensä hyvin lyhytaikainen, toimien tietysti uudelleen sopivien kumppanien kautta, mikäli ensimmäinen epäonnistuu. Tämän kaltaisilla ei ole yleensä muuta tarkoitusta kuin vain ylvästely, ylvästely sillä että ollaan jotakin, kuten esim. juuri tuolla yrittäjyydellä. Siihen tukeudutaan, sitä myös aina asiantuntevasti esiintuodaan. Eräs linkki: http://youtu.be/OoBLqR0WyXo
Tällöin aina tuo raha, joka on alkuaankin tarkoittettu vain hyvän välineeksi, on jostakin muualta poissa. Lähinnä se on ensiksi kaikilta, ns. tavaran toimittajilta, jotka ovat tuon yrittäjän toiminnan varsinaisia rahoittajia. Toinen ja yleensä suurempi on tuo valtion virasto, jota pidetään yleisesti ottaen aina sinä suurena, pahana peikkona.
Verottajan kohdalta pidettiin (vielä 90 luvulla) vanhana yritystä, joka oli toiminut yli kymmenen vuotta yhtäjaksoisesti, etenkin mikäli toimi vielä saman johdon toimesta.
On myös erittäin paljon ns. pienyrittäviä, tai omaa työtään tekeviä, jotka kitkuttelevat joten kuten oman ansiotulonsa kanssa toimeen, siihen tyytye. He ovat sellaisia jotka ovat ottaneet yrittäjyyden oikein, siis muiden palvelemisena, eikä tämän kaltaisia hieman ehkä "ns. nuhjaantuneita" tai reissuiisa rähjääntyneitä yrittäjiä pidetä edes parempien tahoilta kovinkaan yrittäjämäisinä.
Kuitenkin heistä monet, kun se on helpoin vaihtoehto, eivä suojaannu helposti minkään kulissin taakse, vaan mikäli joistakin tinkivät se on yrittäjän oma, vaatimaton (usein) elintaso, siis toimeentulo.
He ovat niitä joita suomi tarvitsee lisää ehdottomasti. He yleensä huolehtivat myös kaikista velvoitteistaan, oman etunsa varjolla, jääden näin itse vapaaehtoisesti hieman heikompaan asemaan. Heitä monet kuitenkin kadehtivat ja näin oli etenkin kultaisella seitkytä luvulla.
Pahin morkkaajarymä raksalla olivat entiset kepulaiset, jotka sisarus(pillu) kateuttaan toteuttaakseen olivat kääntyneet kommareiksi tai demareiksi, kaupunkiin työnperässä joutuessaan muuttamaan. (Missään en ole nähnyt niin laiskaa ja aikaan saamatonta työtä tekevää, vetkuttelevaa porukkaa, kuin rakennuksilla työskentelevät tunti- ja mittamiehet, tuolloin olivat. Hyvin pärjäsivät eri kuntien ja kaupunkien työporukoille.)
Olivatko ehkä niitä, jotka haaveilivat ruotsiin lähdöstä, mutta eivät uskaltaneet tai päässeet. Poliittisen suuntauksensa he käänsivät päälaelleen ollakseen, voidakseen olla edes jotenkin pätevöitettyjä.
Yrittämisen pienimuotoinen, ja paras yritysmuoto meillä suomessa on tuo pieni, "omaa" pientä, yl. suht vaatimatonta työpanostaan markkinoiva omaa työtään tekevä.
Tälläinen yritysmuoto, etenkin mikäli se toimii kiinteällä markkinapaikalla on siitä huono, kun sen liikevaihto alkaa rakoilla, vähetä tai heilahdella, sen aiheuttamien taloudellisten muutosten tuottaman alijäämän kiinnisaminen on lähes mahdotonta.
(Mikäli yritys on liikkuvammalla ei kiinteään pohjustukseen sidottuna, mahdollisuus muuttaa, siis kasvattaa tuota sisääntulevan tulorahoituksen, joilla yritys elää, määrää.)
Yrityksenä tämä on hyvä, mutta sen haittapuolena on sama, kuin monella nykyisin yrittäviksi ryhtyneillä, tai siihen syystä tai toisesta "joutuneilla". Suppea tilaajakanta. Tällöin yrittäjälle töitä antava isompi yritys myös helposti, ja taatusti, usein sanelee tuon säännöstön joilla heidän kanssaan toimitaan.
Koskaan en ole yrittänytkään ymmärtää yrittäjiksi itseään kutsuvia, jotka ovat liittyneet jonkun ketjun jäseniksi, kipuillen niistä irti, kuten joistakin uskonnollisista yhteisöistä.
Tarjottu on, meidän koneisimme erilaisia yritysten tarroja, tai logoja. Näistä suurimpia, Perusyhtymä Oy, YIT, Talotoimi, Kehä-yhtiöt, Säkkiväline, Kaivin ja Kuljetus (tre), H&P, muutamia (isoja) mainitakseni.
Yhteenkää ei suostuttu, seikka joka aiheutti joskus myös hieman närää, tilaaja taholta. Mikäli kemiat ja luottamus kaikkien näiden työjohtoa kohtaan olisi ollut aukoton, tarrat olisivat ilmestyneet. Sama koski etenkin näiden korkeimpia johtohenkilöitä, Mutta, ei koskaan ehdollistettuna.
Aina vapaana ja riippumattomana, vaikka ko. firma joskus ilmoitti, että kun meidän koneemme olivat tietyllä alueella töissä, toisella puolella katua toimi toimifirma, jossa styössä oli meidän kone, sattumalta samalla alueella työhön joutuneena, tilaaj yhtiön, nämä veijarit, ilmoittivat ettei ole mahdollista että koneemme työskentelee kilpailevalle firmalle, samanaikaisesti.
Valitettavasti, kuten täälläkin virtuaalielämässä, monien palikat ovat niin hassussa marssijärjestyksessä etteivät ne hyväksy aina näkemäänsä. Niin tuossakin tapauksessa.
Nämä ko. firman palikat eivät ymmärtäneet sellaista, että uudella yritystulokkaalla heidän töissään oli koneita, toisia samanlaisia, saman värisiä, samoilla nimi ja puhelin numeroilla varustettuja, toisen, kilpailevan firman palveluksessa, samaan aikaan, mutta omalla erillisellä sopimuksella.
Tästä he sanelivat, ettei saa olla muualla samaan aikaan kun heidän palveluksessaan. Vastauksenani oli, että kyllä on helvetin suuri tämä teidän yrityksenne, mikäli kykenee muuttamaan suomen lakeja ja asetuksia, yrittäen sanella erilisiä ehtoja noin vain omanmielensä mukaan
Peloitelkaahan sällit pienempiä. Olen nähnyt pikkuisia pippeleitä, hiukan isompiakin myös muualla(kin) kuin tämän-nimisessä käpykylässä. Kun hetken ajan julkitoin kantani selvällä suomen kielellä aluejohtajalle, seuraus oli; Seuraavana vuonna nuo ko. koneet heille talveksi töihin, joka jatkui sitten 12 vuotta, kunnes katkaisin tuon yhteistyön heidän kanssaan, monista pyynnöistään huolimatta.
Nämä suurien yksityisen sektorin palveluksessa olevat tietävät oman arvonsa ja myös käyttäytyvät monet sen mukaan, siitä saamaansa valtaa, sen tunnetta, hyödyntäen, siihen nojautuen, sitä itsestään selvänä, myös muussa toiminnassaan selvyytenä pitäen.
Onneksi on myös paljon heitä, joita aina onni saada kunnioittaa ja palvella myös mielellään. Heitä, jotka eivät ylpeile saavutuksillaan, tai kuvittelemallaan itseoikeuttamallaan arvovallalla (tai ns.virallaan).
Pahimpia näissä on tälläkin hetkellä, esim. konealan yrittäjiä sivuten, ja ovat aina olleet kaupungit, kunnat, rakennusliikkeet, suuret voimayhtiöt, nyt verkonrakennusyhtiöt, jotka sanelupolitiikallaan ovat saman kaltaisia kun kunnallinenkin puoli, joissa viimemainitussa saattaa sentään toimia tuo sanelupolitiikka ehkä hieman väljemmin.
Yrittäjän on hyvä, mikäli mahdollista, pyrkiä saamaan tilauskantansa mahdollisimman laajaksi, välttyäkseen mielivaltaiselta kohtelulta, ja myös ehdottomasti aina vaadituilta jotka useinkaan eivät ole näkyviä, muilta pikku palveluilta, ns. Turuntauti, -70 luvulta. Mutta ja kyllä. Toisille, fiksuille tälläisen pikku palvelun suo, ehkä myös joskus tekee heidän erikseen pyytämättä mielellään, toisille totisimmille niuhottajille ei sitten millään.
Muutoin tässä on käymässä, ja yleensä pidemmän päälle väistämättä tapahtuu, kuten nykyaikainen suomen päivittäinen vähittäiskauppa meille kaikille konkrettisesti sen osoittaa, sanelupolitiikka kaikkeen, mikä liittyy ruuan hankinnan tuotantoketjuun.
Käytännössä, kauppaliikkeitä meillä on vain kaksi. Näitä eivät uskalla vastustaa edes tarkastamot, jotka tuotantoon liittyvät, vaan kaikki, ovat firmojen suhteiden armoilla, kuten eilinenkin tv-lähetys jälleen osoittaa.
Kaikki on polittispohjaisesti, eri puolueissa toimivien vaikuttajien suojeluksessa. Mutta toisaalta, suomessahan ei juuri korruptiota kuulemma esiinny.
Tässä on kaikkein pienin pyrokratia, ja toimii kaikkein parhaiten, ilman sivullisia, koska suomalaiseen kulttuuriin on lähes mahdotonta saada toimivana sellaista yritystä joka toimisi pienyritysmuotoisena monen omistajan toimiessa johtotehtävissä. Erityisesti tämä koskee tuota kahden kaksinaisuutta. Isää ja poikaa. Tämä ei ole pidemmän päälle kovinkaan toimivaksi osoittautunut malli, joskin kaikista huolimatta kumpiakin em. yrityksiä, jotka poikkeavat edellä olevista toimivuudellaan, suomestakin löytyy, mutta hyvin pienesssä tuppaavat suomessa olemaan.
Mutta kaikesta huolimatta juuri pienissä ja muutaman ihmisen työllistävissä yrityksissä on tämä tulevaisuus tulevaisuusdessakin, jälleen kerran. Sieltä löytyy se kadonnut palveluhalukkuus ja alttius, jota kannattaa aina kannustaa ja ihailla, niin kauan kuin heitä vielä suomessa on jäljellä.
Tuli ehkä hieman pitkä, mutta kiva jos jaksoit lukea jaaritukseni loppuun asti. Kiitos runsaista vierailuistanne. Hyvää päivän jatkoa kaikille.
Auringonnousu 9:06. Auringonlasku 16:09. Päivän pituus on 7 h 3 min. -12°
Talvinen iltahämä on koittanut kietoen vaippaansa tuon tutun saaren huippuineen. Eilisen kauniin kirkaan talvipäivän jälkeen tämä päivä on ollut synkkä pilvinen, ennen kuin iltapäivän aurinko hieman lopulta malttoi paljastaa matalalta hohtavia säteitään.
Talvinen iltapäivä sujuili rauhallisesti eilisen onnistuneen kuoron harjoituksen jäkeen. Mieli on katselijalla hyvä, luoden mieleensä erään aatoksissaan yhä soivan sävelmän. Hyräily alkaa hiljaa voimistuen, muuntuen viimein lauluksi. Moni muisto tulvii mieleen.
Lumivaippa, pehmyt hentoinen on jälleen päivänaikana kattanut tienoot ohuella harsollaan, jättäen kuitenkin selvästi tarkkaan tähystettäessä näkyviin kaukana vastarannalla rinteenteen harvojen pensaiden suojaamat selkeästi yhä eroittuvat aikaisemman kulkijan jalanjäljet.
Kaukaa saaren huipulta tilannetta seuraanneen katselijan kiikariin osuu aivan kuin sattumalta nuo jo aiemminkin mainitut, rantaan suuntautuneet satunnaisen kulkijan syvälle lumeen painuneet jäljet. Mitä tuo kulkija lienee miettinyt silloin, mitä miettineekään juuri nyt. Kenpä sen tietäisi. Ehkä tätä seuraavaa; http://youtu.be/vbGFmNbQr98
Jäljet, jotka rannalta jälleen poispäin johtavat päättyvät viimein kauempana talven huurruttaman virran rantaan. Nyt noiden aikaisempien jälkien seuraksi ovat ilmestyneet kokonaan uudet, tuoreet juuri vastasataneeseen lumeen painuneet, joka ovat jo muodostuneet kuin pieni muotoiseksi jotokseksi, mielenkiinnostaan kertoen.
Kenties hän on ollut jokin yksinäinen metsämies, joka saaliin toivossa on seurannut noita yksinäisen rusakon jätämiä jälkiä, mutta päättänyt jättää sikseen saalistuksen, antaen jänöpupun kadota rauhassa koikkelehtien metsän tummien varjojen ja risukoiden suojaan, voidakseen etsiä sieltä kenties kumppania seurakseen.
Vai onko hän kenties halunnut pyydystää tuon polulta sivuun loikanneen jussisen tuollaisella hyvänmakuisella pitkän mallisella, vanhaa hyvää aikakautta yhä vieläkin edustavalla herkullisella kis-kis karamellilla.
Mitähän lienee tuo luonnon villi vapaa otus, pupu, mielessään hautonut, kun polulta pois on luikahtanut, vaikka se tunnetusti onkin perso kaikelle vanhahtavalle, etenkin -50 luvun aikakautena jo niihin totuttautuneille monille erilaisille tuotteille.
Auringonnousu 9:10. Auringonlasku 16:03. Päivän pituus 6 h 53 min. -4°
Musiikki, joka ylempänä kätkeytyy pääkappaleen taakse on eräs suosituimmista kipaleista, joita saarella kuulee soitettavan mm. kaipuun kukan, esperanzan, ja monen muun lisäksi. Lisälumesta kertovaa ei sattunut silmiini, joten tyydyn tähän ensilumeen.
Aamun, nyt vielä hieman hämyisen hetken eteen luoma näkymä saaren huipulta on rauhallinen, tasapainoinen. Viimeisten viikkojen päivinä satanut pumpulin pehmeä, ilmava lumikerros, niin pitkälle kuin silmä kantaa, peittää kaiken näkyvän maiseman, suoden myöhemmin illalla sinisen hämäryyden avittavana, lämpöisen, leppoisan talvihetken nautinnon.
Aikaa tuosta edellisestä näkymäkuvauksesta on jo vierähtänyt tovin, jos toisenkin verran, totuttuun nähden. Uskollisten vierailijoiden takia pieni tilanne selvitys on ehkä kuitenkin paikallaan.
Mikään tuolla saarella ei ole muuttunut, eräistä ponnekkaista yrityksistä huolimatta. Hennot taivaalta harvaan tipahtelevan pakkaslumen pienet hiutaleet tanssivat ilmassa. Kevät ja kesä on vielä kaukana, mutta malttamattoman niitä kyllä saarella odotellaan, vaikka kaunis, kauan odotettu keskitalvi on juuri nyt parhaimmillaan.
Jokin näissä viiskymmentäluvun loppupuolellella käsin puusta tehdyissä veneissä jaksaa kiinnostaa loputtomasti, voidessa näin samalla seurata lähestymistä kohden saaren karua karikkoista rantaviivaa, josta myös tuo tyyni laituripaikka edelleen löytyy.
Malliltaan ne ovat senlaatuisia, joita monet laiturit kiinnitykseensä halajaa, halajaa kun kylmä talvenselkä alkaa edetä kevättä kohti yhä kiihtyvällä tahdilla. Mutta vielä, vielä on varhaista, tuohon kevään tulemiseen on yhä aikaa viikkokausia.
Aika näyttää, mitä tuleman pitää, talvea eletään, ei sentään aivan jänön selässä vielä kesää kohti olla ratsastamassa, ehkä hieman elämän kevättä kohden kuitenkin.
Kiitos runsaista vierailuistanne. Hyvää alkanutta vikkoa kaikille.
Auringonnousu 9:36. Auringonlasku 15:27. Päivän pituus 5 h 51 min. -14°
Mietteitä, sekä saaren huipulla kohoavalta vuoren laelta, sekä muistoja rannan laguunin hiekalta hiekalla olevalta laiturilta.
Saaren rannalla, yksinäisyyden. Elämän ajatusta mieleen tuo tuon valssin sanat jotka ovat kuin sieluni soitto, alin linkki.
Istun rannalla yksinäisyyden, aallot kertovat mun tarinaa, rantakallio suo läheisyyden, yhtä vankan kuin kalliomaa....
Saari, siinä se uinuu talvisessa maisemassa. Kaunis talvipäivä, sen sopivan kirpeä pakkanen, sekä eilen ja edellispäivänä niin saaren kuin kaiken muunkin lähitienoot kuorruttanut hentoinen valkoinen lumivaippa, kattaa silmänkantamat maiseman, kuorruttaen huurteellaan salskeat männynrungot, oksistot, joiden rungot matalalta hohtava, laskeva ilta-aurinko vielä säteillään kultaa, ennen painumistaan jossakin kaukana horisontissa, siintävän meren aaltoihin.
Saari, sen rantalaituri on hieman lohduton. Sitkeydellä sen rantahiekkaan aikaisemmin keskikesällä karahtanut, sittemmin hetkeksi hieman ankkuroituneen jollan katkaistu, lähtiessään jälkeensä jättämä kiinnitysköysi, kuten myös joiltakin tarpeettomia jälkeen jääneitä retkeily varusteita, on sittemmin siivottu pois.
Monta niin kaunista ulkopuolelta puhtaaksi silattua ja koristeltua venettä sen rannan hiekkarantainen hellä laguuni on kesän aikana ehtinyt nähdä, myös sen uudehko vaatimaton laituri. Kauniita, niin kauniita sekä katsella että kokea hetki, viivähtäen niiden kannelle astuen voiden hieman rentoutuen huomaansa hetkeksi istahtaa.
Kummallista on ollut että monesta, niin monelta niista on puuttunut tuo sisustus, joka hieman keskeneräisenä viimeistelyttä vaille jääneenä, jopa jätettynä, on keskittynyt vain joidenkin erillisten yksityiskohtien korostamiseen, tai erityisesti niiden esille tuomiseen.
Sellainen jokapäiväinen käytännöllisyys ja myös arkipäivän käyttöä kestävä suosiva tavallista kuten saaren arkipäivän elämän rytmille niin tarpeellinen normaali käyttötarve on jäänyt toiselle sijalle näiden muiden seikkojen esillä olemisen, tai näiden liiaksi korostumisen johdosta.
Veneitä upeita, uljaita, siroja, somia. Veneitä purjein, moottorilla tai ilman. Veneitä yhtä kaikki. http://youtu.be/LIlm3lwsqh8 Hyvin harva näistä vain tarkoittu ja tehty tavalliseen arkipäiväiseen käyttöön.
Kerran, kuten niin usein ennenkin, jostakin eteläisimmän länsimaan keskilaidalta sen vastarantaan ovat näin talvihetkenä johtaneet selvästi eroittuvana, reen jalasten jäljet, jotka kuitenkin ovat , ikäänkuin matkansa todellista tarkoitusta hetkisen epäröityään, tehneet käännöksen, palatakseen kuitenkin lopulta emämaan kantakalliolla olevaan, tutun turvalliseen, lohduttavaa tyydytystä suovaan, mutta epätyydyttävään huomaan.
Monta erilaista laivaa, venettä, on myös syksyn aikana, vieläkin avointen vesialueiden turvin sen rantaan ollut pyrkimässä. Mikä sen houkuttelevampaa, kuin voi päästä pois myrkyävältä mereltä, pienen vaatimattoman, miltei huomaamattoman saaren laguunin turvalliseen poukamaan, unhoittaen edes hetkeksi pois, maailmojaan, matkaansa tai reittiään, hetkittäin rajustikin tuudittavat myrskyisät tuulahdukset.
Saaren huipulta katsoen maisema näyttää seesteiseltä, kauniilta, juuri sellaiselta kuten keväinen tai keskitalvinen päivä yleensä näillä leveysasteilla näyttäytyy.
Huipulta ylös katsoen, korkealle korkealle yläoikealle, aina atmosfääriin asti kohoava, nousee Hornetin jättämä valkoinen pakokaasujen kosteuden tiivistymisen jättämä, valkeahuuruinen huntuvaippa, joka nopeasti laskee yhä alemmaksi, alkaen kohta tavoittaa puiden latvukset ennen lopullista hajoamistaan, eroittuen tosin vielä kahtena erillisenä, yhteen kuuluvana juovana, yhä laajentuen, leveten, ennen lopullista hajoamistaan.
Hajoamistaan maahan putoaviksi petrooli pisaroiksi, niin, juuri sellaisena, jonka voit itse joskus kesäisenä päivänä ihailla, ihmetellä, tuntien omalla ihollasi, kasvoillasi pienen pisaran kostean kosketuksen, seesteisenä aurinkoisena kesäpäivänä.
Rantalaituri odottaa lumesta puhtaaksi lakaistuna, se odottaa, lähestyvää vanhaa tuttua hieman matkalla kolhiintunnutta venettä, jonka puiset elämässä patinoituneet laidat ovat kolhuja saaneet ja hieman rispaantuneetkin elämän tyrskyissä, vaikka veneen valmistumisen ajasta ei aivan eläkeikää ehkä vielä olekaan.
Kenties osa noista kolhuista voidaan vielä paikata, korjata kolhiintuneet laidan kyljet, sekä hieman paikata myös muuta, elämän tuomaa patinaa poistamatta muuttamatta. Saarta lähestyvän veneen takana melkeinpä sen jättämässä vanavedessä näkyy muita, noita karuja rantoja lähestymään pyrkivää ja pikku laituriin hamuavaa venettä.
Kaunis keväisen oloinen, kirkas seesteinen talvipäivä alkaa myös saarella kohta painua unten maille, vaihtuen pian siniseen hämäryyteen, tumman pimeyteen, vaihtuakseen jälleen kerran, uuden auringon myötä toiseen nousevaan, kokonaan uuteen päivään.
Uusi, vain normaalit viikonvaihteen sisältävät härkäviikot ovat alkaneet, vaihtuakseen lopulta laskiaiseksi, ystävän päiväksi, pääsiäiseksen pyhiksi, äitienpäiväksi, elämään (elämän) kevääseen ja kesään.
Näin ehkä myös tuolla karulla, mutta myös omalla tavallaan kiehtovalla saarella.
Auringonnousu 9:40. Auringonlasku 15:19. Päivän pituus on 5 h 39 min. + 1 aste.
Eräältä keskustelu palstalta sattui osumaan eteeni seuraava teksti, jonka sisältö saattaa sopia moneen muuhun ihmiseen, kuin tämän kirjoittajaan/kirjoittajiin.
Ottamatta kantaa siihen, onko teksti yksityisen ihmisen vaiko vain toimittajan aikaan saamaa, pelkää netti keskustelun tarpeen herättämistä, vaiko pelkää totuutta, siinä on kuitenkin mun mielestäni jonkunlaista asiantynkää, mikäli ajatellaan muutamaa plokia, joissa joitakin ihmis-suhteiden monimukallisuutta ja vaikeutta on täällä kuvailtu.
Tässä tuo teksti, jonka kukin meistä lukijoista voi omalle kohdalleen koittaa soveltaa.
Luin Paul Coelhon kirjan 11 minuuttia. Tiedättekö mitä tarkoittaa se 11 minuuttia tarkoittaa? No sitä aikaa mikä kaikesta jää seksille aikaa kun seksistä maksetaan. Muuta ovat tutustuminen, hinnasta sopiminen ja jne.. miksi sitten tunnen itseni nyt prostitioiduksi?
Olen netin kautta tavannut useita miehiä. Suurin osa miehistä on ollut naimisissaolevia, ja vain harva sinkkumies. Jokaiseen olen jotenkin ihastunut ja useimpien kanssa olen mennyt sänkyyn. Minulla on myös pitempiaikaisia suhteita ukkomiehiin. Jopa 10 vuottakin on tunnettu.
Mutta jotenkin minulla jää aina jälkikäteen "tyhjää" käteen. Kirjan luettuani tuli mieleeni, että minäkin olen kuin prostitioitu.. en tiedä mitä haluan.. haluan unohtaa arjen, haluan unohtaa työn, ja kaiken mitä minun oikeassa elämässä on.. en ota rahaa...seksistä., enkä läheisyydestä...mutta.. ei paljon muutakaan.. Siihen suostun että mies tarjoaa illallisen.
Nautin hetkestä..ja sitten kun se on ohi..palaan arkeeni.. yksinäisenä.. yhtä yksinäisenä kuin aina.. miehet palaavat vaimonsa tai toisen naisen luo..jättävät minut yksinään..ja se siitä.. vaikka siellä miehellä olis millainen nainen, niin se nainen on aina parempi kuin minä.
Siitäkin huolimatta että vaikka olen koulutettu ,,hyvässä työssä.. hyvin käyttäytyvä , hyvin pukeutuva,, sivistynyt ja fiksu nainen..niin siitä huolimatta...on aina olemassa sellainen joka parempi kuin minä..
Minua pidetään hetki.. viihdyttämiseen.. ei muuta.. no jää minulle käteen ..muistot.. ei muuta
Siinä kirjassa prostitioidulla tuli raja.. ja minä olen juuri saavuttamassa itsekin sen.. tää on kyllä itsekidutusta.. luulla että joku hyväksyisi minut juuri sellaisena kuin minä olen..
minä olen kuin protitioitu.. osaan antaa miehelle nautintoa, hyvää oloa..osaan antaa hänelle hyvää seksiä ja jopa itsekin nautin siitä. Osaan jutella miesten kanssa..näen aika pian millainen mies on..Osaan sopetutua.
Mitenkähän minä vapautuisin tästä..minulle ei enää ole unelmia..Minun tulevaisuus tuntuu tyhjältä. Kirjan päähenkilölllä oli kuitenkin unelma johon kuului tulevaisuus...minulla ei.. En tajua milloin vapaudun tästä kaikesta.
Kirjan päähenkilö osasi rajata elämänsä..ja lopulta kuiten rakastui.... ja hänelle taisi käydä hyvin...mutta hän oli nuori nainen.. minä taas vanha nainen.. jo 55 v.... Ja yksinäinen lopun ikääni... harmi... minulla olisi niin paljon antaa rakkautta jollekulle..
Hyvää, runsaan sateisen päivän jatkoa kaikille. Kiitos vierailustasi.
Auringonnousu 9:42. Auringonlasku 15:16. Päivän pituus on 5 h 34 min. +1 aste.
Taas vuoden alkaessa, on sama mietemielessä kuin kauniin nuoruuden päivinä. Hetkittäin tulee mietittyä, mitä tämä alkava vuosi jälleen elämääni tuo.
Tunnen seisovani hieman kuin aikoinaan näyttämöllä kansakoulun joulujuhlassa ja odotti pienoisella jännityksellä esiripun avutumista sivuun, näytelmän aloitusta, sen kaikkia kohtauksia miettien samalla päättyykö näytelmä kohdaltani onnistuneesti vai epäonnistuuko se.
Onni taitaakin oikeastaan olla siinä, ettei tiedä, mitä tulevaisuus todella eteen suo / tuo.
Auringonnousu 9:42. Auringonlasku 15:14. Päivän pituus on 5 h 32 min. -6 aste.
Taivas on kirkas, ilma seesteisen aurinkoinen, näin on vuoden ensimmäisenä päivänä.
Selkeänä erottuva puolikas kuu näkyy vaaleansinisen taivaan keskellä ja suoraan sen alapuolella, jonka, aivan kuin halki taivaankannen horisontin on alleviivannut yhteen sulautunut, hornetin moottorien tuottama pakokaasujen tiivistymisen tuottama vaalea huntuinen vana.
Vana joka ihan silmissä laskee alaspäin huimaa vauhtia, tuon olomuotonsa säilyttäen. On jälleen kerran, kuten eilenkin talvikeli kauneimmillaan ohuen eilensataneen lumiharson ohuesti kuorruttaen kevyeen vaippaan, puut, pensaat, kasvuston, kaiken.
Hetkinen kuluu, kupillinen pari aamukahvia tätä kirjoittaessani, ja taivas on alkanut jo vetäytyä tummaan pilvipeitteeseen, muuttaen kohta sään jälleen uudelleen sateiseksi.
Katan pöydän, itselleni. Pyykkikone jyskyttää, ex-kananpojat odottavat lautasella, lisukkeet samoin, mausteet tuoksuvat, kynttilät luovat sopivan hämärän valon kajon. Kaadan lopun pullossa olevan viinin konjakkilasiini.
Vielä oheinen latino soimaan. Musiikki lohduttaa, tuo muistoja, tyynnyttää, rauhoittaa, vaikka oheinen ei tähän kaikkein parasta ehkä olekaan. Haaveet on kuitenkin ilmaisia.
Elämä koostuu pienistä nautinnoista...
...ja joskus unista ja unelmista, tai joskus harvoin, ne elävästi koetuista. Näin myös vuoden ensimmäisenä päivänä.
