Vappu yön matineaa!

         

Jälleen on elämässämme yksi vapun vietto vähemmän. Väkeä tuntui olevan liikkeellä.
Parkkipaikat hiljenivät jo aikaisessa vaiheessa, minne kaikki ihmiset lievät häipyneenkin.

En ole koskaan ollut mikään vapun juhlija, tai edes innokas odottaja saati viettäjä / vaalija.

Kevättä tuo enimäkseen kai katsottiin silloin pienenä ollessani kai olevan ja kesän alkavan vasta helluntain pyhäpäivistä. Vapuksi saimme nuoruudessa joskus jopa vappu huiskat
ja sitten jopa ilmapallot. Vappu oli myös sellainen aika, jolloin lumet olivat enimmäkseen jo pihapiiristä sulaneet pois, tai ainakin niitä oli enää hyvin vähän jäljellä.

Tämä oli myös aikaa jolloin saatiin hirmuisen ruinaamisen ja kinuamisen seurauksena olla laittamatta enää kumisaappaita jalkaan, vaan voimme laittaa jo kumitossut ulos leikkimään mennessämme, kunhan varoimme jalkojen kastumista ja sen myötä vilustumista.

Muistan elämäni ensimmäisen sinisen vappupalloni, jotka saimme isosiskon kanssa isältä
Pallot olivat hankalia saada ilmaa täyteen, eikä se puhaltamalla tahtonut onnistua edes äidiltä, saati meiltä lapsilta.

Ison siskon pallo, jota ensiksi koitettiin puhaltaa jäi vajaaksi ja mun pallooni ei onnistuttu saamaan ilmaa kunnolla, edes pyörän käsipumpulla yrittäen.
Viimeistään siinä vaiheessa kun se pallonsuu piti yrittää kalastajalangalla saada sidottua
pallosta pääsi enimmät ilmat karkuun.

Vasta isän saavuttua ja sidottua pallonsuun jalkapumpun suuttimeen saatiin siskon pallo
täyteen, äidin avustaessa pallonsuun sitomisessa. Mutta se täyttyi, toimi ja leijaili, kädellä vauhtia annettaessa.

Saatuani omani, painelimme ulos niitä lennättämään, yrittäen muistaa isän ohjeet niiden arkuudesta ja helposta puhkeamisesta. Sisko esitteli oman, hieman täydemmän pallonsa leijumista, ja kuinka vahva se oli, näyttäen kuinka sen päälle voi varovasti vaikka istahtaa.
Tietenkin kokeilin samaa, istahtaen ymmärtämättömyyttäni omani päälle jolloin paukahti.

Pallostani olikin yhtäkkiä vain riekaleet ja pitkä pätkä kuraista kalastajalankaa pallonsuun riekaleisiin suuosiin kiinnitettynä, siitä jäljellä.  Toinen pallo kuitenkin tuntui leijuvan hyvin.
Kunnes tuli vuoroni iloita. Pallo lennähti kuistin katon tiiliräystääseen räjähtäen riekaleiksi.

Isän kuittaus, painaltaessaan sormellaan tupakan holkista jämää pois, oli paljon puhuva.
Siinä se sitten oli ne teidän paljon pyydetyt vappupallonne, ymmärrätteks nyt, miksi...
Tämän jäkeen emme halunneetkaan tai saaneet palloja ennen kuin pikkusiskot hieman olivat kasvaneet isommiksi. Olimme siskoni kanssa tuohon aikaan jotakin 3-6 vuotiaita.

Tippaleivistä opettelin tykkäämään pienenä, vaikka ne mun mielestäni eivät oikein miltään
maistuneetkaan, mutta niissä oli tuo makea tomusokeri pinnassa joka toi niihin hieman jonkinmoista makua.
Sima on kuitenkin aina ollut sellainen josta olen pitänyt, eikä se ole maittanut mikäli se on ollut liian makeaa, tai liian käynyttä.

Kotona niitä ei kuitenkaan suosittu niiden suuritöisyyden takia. Munkki, tai reikämunkki
tuli tuon tippleivän tilalle hyvinkin nopeasti, enkä muista tippaleipiä meillä tehtyneen sen montaa kertaa tuon viiskymmentäluvun puolivälin jälkeen.

Vapun vietosta itsestään muistan ettei meillä sitä vietetty sen kummemmin, kuin ns. pyhää pitämällä. Selityksenä kysymykseeni mikis emme juhli vappua, isältäni oli, kun meillä ei ole ylioppilaita taikka opiskelijoita, emmekä me ole edes työläisväestöä, joiden kaltaisten tuo vappujuhla etupäässä on niin sen takia meille ei suoranaisesti kuulu vapun juhliminen.

Näin tämä perinne on osaltani säilynyt aina näihin päiviin asti, ja tälläisenä se tulee minun
kohdaltani säilymään edelleenkin.



Pitkästä aikaa kuitenkin vappuna piipahdin karaokessa. Vappuun kuuluu alkoholin käyttö perinteenä, kuten juhannukseenkin. Sen myötä tunteet monilla herkistyvät, ja moni alkaa muistella sopivassa noususuhdantessa menneitä tapahtumia hieman normaalia enempää.

http://youtu.be/KOIIHA6j1nw

Niimpä istuin ja kuuntelin erään hyvin tuntemani kaverin minulle ennestään tuntematonta omaelämänkertaa lähes hartaudella toisen tilittäessä tuntojaan, hänen vankilakierrettään aiemmista varhaisaikuisuuden aikaisista tekemisistään, sekä niiden jälkiseuraamuksista.

Pyysi mua laulamaan vangin laulun, sen tein pyynnöstä.
Kaikki tunteet tulivat kaverilta vuolaasti pintaan.
Jokaisella meistä tuntuu olevan omat murheemme sekä elämämme kummalliset koukerot jotka ovat meihin joillakin tavoilla vaikuttaneet.

                     

Nyt, mielestäni tähän itsetilitykseen sopivana mieleeni tulivat nämä vanhat riimitykset, tuota em. tapahtunutta miettiessäni.

Kai mulle hetkisen, suonette kuunnellen,
oon lapsi yksinäinen, suuren kaupungin.
Tiedä et ystäväin, kunnekka syömmessäin,
mä teille riemuja, vai tuskaa kertoisin.

On onni kauneinkin, valhetta vainen,
ja hurma hetkien, pois kiitäväin.
Käy öisten lyhtyjen, loistehen sammuen
mun tieni, virvatulta kohti yksinäin.

Lapsuuden muistojain, en teille kerro lain,
tie yksin, kulkea ei liian vaikeaa.
Kai joskus kyynelen, pois salaa pyyhkien,
yön lapsi, yksinäistä tietään vaeltaa.

En tunne rikkauden riemuja laisin,
en elon onnea, kuin hetkisen.
On onni laina vain, laulussa kerrotaan,
lie lyhyt liiankin, vain hetken viipyen.

                                                               
                                  
                                                           Kiitos jälleen runsaista vierailuistanne.
                                                             Hyvää illanjatkoa kaikille.