maanantai 16. heinäkuuta 2012

Muistellen, laulun sanoin..

Vie lapsuuden aikaan hetket mua nää,
muistot niin rakkaat mun hellyttää.
Tänne mä millloin, käyn niinkuin silloin,
tienoon tuon rakkaan, lumoihin jään.

Nään siintävän taivaan, kultaisen kuun
kun pilviin laivan, käyn haaveiluun.
Kauas niin jäivät, nuoruuden päivät,
tienoon tuon rakkaan, muistoihin jään.
(Humppa-foxi)

Kirjoittajan tunteet aistittavissa kuvassa.
Hammasta purraan ja kiukutellaan, ollaan suu mutrussa, ärrin murrin olo on vahva.

Syynä pakkopuketuminen inhoamiini
tummansinisiin jäykkiin kurahousuihin
joiden edessä oli kirkkaan vaaleanvihreät
muoviset kiinnitys-soljet, sekä inhoamani kumisaappaat, jotka keväisen märän kuvanottohetken ajankohdan takia jalassani.
Lisäksi ne "klompsottivat" juostessani, kun villasukkia ei enää tarvinnut käyttää.

Inhosin tuota niin sanottua pakkopukeutumista, kuten inhoan vielä tänäkin päivänä.
Syynä inhoamiselleni on ollut liikkeet kömpelöiksi, jäykäksi tekevä liika-pukeutumien.

Kuvan ottohetkellä en siis vielä saanutkaan jalkaani keveämpiä, ns. kesäkenkiä, syynä pelko jalkojeni kastelemisesta, sekä siitä toden näköisesti johtuvasta usein lapsena hyvin herkästi saamastani keuhkoputken tulehduksesta tai keuhkokuumeesta.

Kuvan taaplaamaton lautakasa, on jäänyt "tähteinä",  uudisrakennuksen valmistuttua odottamaan muotoutumistaan pihasuulin takaosan lisä-jatkeeksi, ja istuimena toimivat vanhan pirtin lattian lankut vielä nimeämätöntä, uutta käyttötarkoitusta vailla.


Kuinka huolettomia ja onnellisia nämä lapsuuden varhaishetket tuolloin olivatkaan.
Surut ja murheet kuitenkin tuntuivat tuolloin paljon suuremmilta, kuin nyt aikuisena.

Siteeraten, laulun sanoin: 
On jo vuosia kulunut siitä, onnen aikoja muistellessain, oman nuoruutein takaisin saan...


                 

Kuinka hiljainen, suorastaan autio tuo ennen niin tiivis ja eläväinen koti-raitin yhteisö
nyt onkaan, vaikka tuolloin kaikki olimmekin hieman kolmannen luokan syrjäseutua,
elimme ja olimme tiiviissä yhteistyössä ja keskinäisessä päiväittäisessä tekemisessä 
toistemme kanssa. 

Aika kuluu, muistot kultaavat mielen, me liitymme saumattomasti aikaan, kaikki ajallamme.

Kiitos vierailustasi.
Hyvää illan jatkoa.

4 kommenttia:

  1. Poistin edellisen kommentin kirotusvirieidne vuoksi, tarkoitin sanoa että söpö poitsu sä noissa kumppareissasikin olet!

    VastaaPoista
  2. Iltaa Petriina.
    Kiitos kommentista.
    Mutta varohan! Tuolla tyylillä pääsee piankin mäkiauton pelkääjän paikalle istumaan....

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ulleriina. Kiitti kommista.
    Pientä oikaisua siinä mielessä, että rakkain mulle oli Isäni.
    Mies joka jo parannuttuani ja tultua työkykyiseksi poistui hiljaa takaa alalle, yli kähdeksan vuotta ennen kuolemaansa.
    Suora, oikeudenmukainen, vähäpuheinen, humoristinen, lauleleva.
    Mutta omalle äidilleni olin varmaankin rakkain, tai ainakin sellainen eniten huolta antava, paljon pienenä sairastaessani.

    VastaaPoista