Pieni mattotyttö...

Kerroin joskus aikaisemmin kuinka erään kerran tämän vuoden kesällä ovikelloni soi ja mennessäni avaamaan, oven takana oli pieni (n.5v) suurisilmäinen tyttö, joka katsoi oven avajaa hieman hymyillen ja ojesi pieniä käsiään joissa oli pieni mattorulla minua kohden. 

                 
Pyysin peremmälle ja tyttö hymyili, kauempana lähestyi myös isosisko ja isä, tuoden loput isän pesemistä matoista.
Pyysin silloin, ja myös sain pyytämäni suukon karhealle poskelleni, ja myös toiselle.

Eilinen viesti puhelimeen kertoi tytön kotitalon tulleen myydyksi, odotetun muuton olevan kohta edessä, ja mikäli haluaisi pereheen nähdä vielä olisi hetki aikaa ennen muuttoa. Kun sain kuulla muuttosuunnitelimista, uuden talon varausmaksusta, kutsusta tulla käymään vanhassa kodissa tein työtä käskettyä, jouduinkin herättämään seuraa päivällis- ja kahvipöytään.

Tutustuin perheen vanhempiin joskus eräässä karaokeillassa, jossa perheen äiti, noin tyttärieni ikäinen kertoi isänsä kuolemasta auto-onnettomuudessa jossa hän loukkaantui pahasti ollessaan vasta viiden vuoden ikäinen (kertoipa hän myös myöhemmin toivovansa minusta ehkä jonkinlaista isähahmoa joka häneltä tai oikeastaan heiltä molemmilta on lapsesta asti puuttunut).

Tuo kolari jossa vastaantulija ajoi heidän kaistalleen aiheutti myö sen, että tämä nyt aikuinen nainen ja kolmen lapsen äiti, ei koskaan toipunut fyysisesti tuosta kolarista.
Kuitenkin elämän ilo, ihanat kaksostytöt, pikku-mattotyttö sekä hoivaava puolisonsa,
sokerileipuri, ovat parasta mitä elämä ihmiselle kykenee parhaimmillaan tarjoamaan.

Nyt pikapuoliin koittaa jäähyväisten hetki, kun perhe muuttaa 28 pv isän kotiseudulle Vaalaan. 
Elämässä on aina hetkiä kun kiintyy ihmisiin, niin vain hetki ja elämän sykli tempaisee
irti tuosta kiintymyksestä, joskus tehden sen rajummin, joskun harvoin kuten tässä tapauksessa hellästi ja ennakoivalla ajastuksella, niin että ajatukseen ehtii sopeutua.

Nukkuja kaunein

Kotiseutu-musiikkia



Isot kaksois-siskot sekä hän, peni mattotyttö, vihreäsilmäisiä kaikki. Mattotyttö on oskarin lailla hurmaantunut lierihattuihin, joita hänellä on omavalintaisina muutamia.
Aika aikaa kutakin, uusi elämä ja uudet tuttavuudet odottavat heitä tuolla suunnalla.
Tämä paikkakunta jää heille muistoihin, ja taakse jäävät muutamat tuttavat sekä myös miehen vanhemmat, jotka aikanaan kohtelivat kaikkia lapsiaan kaltoin ja piittamatta.

Tunnen miehen isän hyvin, erään rakennusliikkeen mittatimpurina toimineen, nyt jo rullatuolissa ja elämänsä illassa olevan rotevan miehen, jonka viimeiset vuodet ovat olleet vaikeita sairauden musertaessa palapalalta tuota ennen niin mahtipontista miestä.



Elämän kulku on kummallista. Kun olemme menestyviä = lue hyvässä ja vakaassa ammatissa tai toimessa / virassa, emme juurikaan piittaa muista tapahtumista kun vain niistä, jotka suoraan ja välittömästi meitä koskevat tai meille mielihyvää tuovat.

(Omassa elämässä on ollut kummallisuutta sikäli, kun johonkin ihmiseen on kiintynyt onkin pian, aivan lapsuudesta asti, saanut huomata toisen syystä tai toisesta muuttaneen, muuttuneen tai muuten "ottaneen etäisyyttä", niin että yhteydenpito vähitellen hiipuu joko kokonaan tai on muuten jäänyt hyvin laimeaksi tai lattteaksi)

Vasta sitten kun sairaus meitä koskettaa, ehdimme kenties ajattelemaan asioita myös muidenkin, etenkin vähempiosaisten ihmisten kantilta. 

Mutta mieluimmin hyvinvointivaltion ihminen antaa roposen lippaaseen, kuin naapurin tarvitsevalle, periaatteenaan, poissa silmistä, poissa myös mielestä, eihän se kurjuus kuitenkaan meikäläistä koske, periaatteella.

Mikäli yleistilanne tästä nykyisestä suomessa hieman vielä kurjistuu, kuten tulee tapahtumaan, saa nähdä muuttuuko myös lähimmäisistämme välittäminen.

Kiitos vierailustasi.

Hyvää päivän jatkoa.