Pitkä polkuyörämatka. #2

Matkan sujuessa ehdin pian tuon maatalouskaupan kohdalle, jonka jälkeen alkoi olla tuttua maisemaa joita Tatran,  Ifan, tai Pikku Mossen takaikkunoista olin katsellut minkä ehdin autokyydin viedessä milloin kunnan lääkärin yksityiseen, tai toisen yksityisen lääkärin vastaanotolle.
Paikat tutuiksi tulleina etupenkillä istuvien keskusteluista, niistä mieleen jääneinä ohitin Setälän talolle vievän pitkän koivukujan, ehtien pian silloisen pitkän sairaala-rakennuksen kohdalle, jonka pihapiiri oli tuttu. Monet kerrat olin ollut tuossa paikassa hoidossa (kevät - syksy) astman takia, jota turhaan yritettiin saada parantumaan. 
Normaali kiertotie oli tämä sairaala, josta Porin uuteen Tiilimäen keskus-sairaalaan, ellei täällä olo aikana "tullut paremmaksi". 
Touhu tosin oli turhaa, en tullut siellä hullua hurskaammaksi tautiini nähden.

Monet täällä naapurikunnan sairaalassa viettämäni kahden kolmen viikon jaksot olivat hyvin mielessäni. Jälkeenpäin olen tätä josksus kummastellut, mutta silloin hoitavalla yksityis lääkärillä oli ilmeisesti mahdollisuus vaikuttaa tuohon sairaalaan pääsyyn, olihan nuo lääkärit ja hoitajat tuttuja menehtyneiden velipojan ja siskon hoito toimista. Mutta ohi sairaala rakennuksen, jota vastapäätä oli enoni talo, jonka tuuheassa kuusiaidaas autolla ajettava kulku-aukko, josta näkyi pieni kesäaikainen jäätelökioski jota kummitätini piti, avoinna iltaisin ja viikonloppuisin. Talossa olimme isän kanssa käyneet katsomassa kaksi eri kertaa Viikingit sarjaa, jota kummitäti ei minun antanut katsoa, se kun oli kielletty lapsilta.

Pian olin rautatien tasoristeyksessä jossa oli kolme rataa rinnakkain, sekä melkein tasoristeykseen asti ulottuvat kaksi sivuraidetta. Hieman vasemmalla radan varressa pieni punainen mökki, jossa oli ovi, ikkuna molempiin suuntiin ja peltinen savupiippu. Sen edessä tuolilla tummasiniseen takkin puettu mies päässä musta koppa-lakki, kädessä pilli, punainen lippu pienessä varressa lähellään. Oli jännä katsella asemalta lähtevää junaa, miestä joka junan mentyä nousi kääntämään vaihteen "oikeille raiteille".
Nyt näistä yli ja jatkoin suurten puiden reunustamaa leveää hyväkuntoista, mutkaista hiekkatietä jota olin tulossa keskustaan. Vasemmalla pieni sininen Vallemaan Paperi ja Kemikalio, edessä vasemmalla suuri kaksikerroksinen talo, Hannulan Pyöräliike. 

Muutaman talo, pieni alamäki jossa keltainen Ojalan Parturi - Kampaamo. 
Mäen alla Rautakauppa M Vekara jonka (peitetyt) suuret näyteikkunat olivat tutustumisen arvoisia. Kauppias oli tuonut kotiimme monet sementti ja kalkkisäkit kuin myös mustat tervapahvirullat, ruskeat huokolevyt, kovalevyt talon sisä-seiniä varten, myös suuren korkkimattorullan aluspahveineen (mummon) olohuoneen lattialle.
Punakattoisessa rakennuksessa oli naisten asusteliike.

Rautakaupan jälkeen samalla puolella ruskea osuuskaupan rakennustarvike varasto jonka päädyssä suoraan tietä lähimpänä suuret käymälät joiden käyntiovet vain parin metrin päässä tuon yksityiskaupan päädyn ikkunoista, kuvan auton kohdalla.

Näitä vastapäätä hieman eteenpäin suuri neliön muotoinen tummankeltainen kivitalo jonka seinässä 
luki seurahuone. Vastakkaisella puolella osuuskaupan viljavarasto, ja suuret korkeat viljasiilot, joiden edessä hevospuomit, pihaan käynti, joiden jälkeen osuuskaupan matala lähettämö, pyöräkatos, jonka toisessa päässä kadun kulmaan asti ulottuva puinen kaksikerroksinen konttoritila.

Kadun toisessa kulmassa suuri harmaa puutalo, talon sivulla olevien kolmen korkean rappusten yläpäässä neljä ovea, niiden edessä suuri tasanne sisään menoa varten, viimeinen yksittäinen kulmassa korkean portaikon päässä, josta mentiin sisään apteekkiin,
jossa äidin kanssa olin monesti käynyt.  


Olin T-risteyksessä vastapäätä Osuusliike-kansa, josta ohjeen mukaan lähdin kulmasta vasemmalle ohitse tuon Osuuskaupan liikerakennuksen, josta matka jatkui kohti Fransun kioskia.

Kahdentoista vuoden kuluttua nousisin tuon pyörä- ja varastokatoksen keskellä olevia portaita Vanhan Johtajan huoneeseen, tuohon aikaan sitä lainkaan aavistamatta, tullessani 18v ikäisenä elämäni kolmanteen työpaikkaan. 
Olihan kauppa siihen aikaan toiseksi suurin työn antaja paikkakunnalla heti kunnan jälkeen. Ja minä, olisin edelleen vieras, muu- paikkakuntalainen tässä keskustassa. Kunnassa, jossa elämästäni osan tulisin tulevaisuudessa viettämään yhtenä kunnan asukkaana. 

Pitkä polkupyörämatka.

En muista minkä ikäisenä opin polkupyörällä ajamisen huikean taidon, ehkä samaan aikaan kuin lukemisen, siis alle viiden vuoden ikäisenä.
Olin halunnut epätoivoisesti oppia jo muutaman päivän ajan, lähtien kotitalon päästä jossa oli pieni myötämäki pätkä kohti postilaatikkoa lähtevällä pihatiellä, lisäksi toinen puuvajan päädyn kohdalla ennen suoran tasamaa osuuden alkua.

Tuohon aikaan kulkuvälineet olivat harvassa ja vierailtiin paljon naapureissa, niin joku oli keksinyt lisätä pyörän rungon väliin 2x4" puusta tehdyn istuimen, siksi että lähes kaikki lapset saatiin vanhempien mukaan, kun eteen tai taakse ei saatu mahtumaan kun vain korkeintaan kolme. Nyt saattoi yhdellä pyörän päällä olla jopa viisikin pikkulasta. Yksi etutelineellä, yksi etu sarvien päällä selin menosuuntaan kaksi takatelineellä ja jopa kaksi tuolla puisella väli-istuimella.

Kotona oli neljä polkupyörää, Aino oli mummon harmaa, musta raskas Ranskalainen isän runkopyörä, tummanpunainen matalapainerenkainen, sekä normaalirenkainen naisten "verkko" Tunturi-pyörät. 
Lisävarusteena oli punainen satula lasten kuljetusta varten, kiinnitys edessä tai takana, joka tarvittaessa laitettiin paikalleen. Suojaverkot asennettiin siihen aikaan paikalleen hakasilla, jotka kiinitettiin kurakaaren reikiin ja pyörän haarukkaan suojaamaan lasten jalkoja ja vaatteita renkaan pinnojen väliin ohjautumiselta. 

Ajamaan opittua kävimme joskus 2-3 kaverini kanssa tuossa edellisessä plokissa olevassa pikkukaupassa, joka sijaitsi naapuripitäjän puolella olevan suuren kylä-koulun vierellä jonka verkkoaidasta alkoi kaupan takapihan marjapensaat, omenapuut ja ryytimaa.

Kerran olin mennyt luvatta kaverini Heikin seurana tämän käydessä ostoksilla, ostaessa itselleen sitruunasoodaa pullon ja rixraxin. Rahattomana katselin vieressä rappusella istuen kaverin nauttiessa herkuista, kertoen niiden mausta minulle.
Lopulta pullo tyhjeni ja sain viimeiset tipat pullon pohjalta, ja kyllä, maku oli tosi hyvää.
Tälläistä en ollut vielä koskaan saanut edes maistaa.

Kauppa oli pieni. Ulko oven auettua oli kolme sisäovea, kolme rappusta ylös oikealla olevalle ovelle, johon naullalla oli kiinnitetty sievästi kaiverretty vanha kirjaimen sana Puoti. Vasemmasta ovesta pääsi keittiöön, keskeltä noustiin yläkerran huoneisiin.
Kauppiaana toimi vanhempi leskiemäntä yhdessä aikuisen tyttärensä kanssa joiden luona äitini kanssa olin pienempänä joutunut vierailemaan pariinkin otteeseen.

Koulun piha oli aidattu metallitolpilla ja niihin asennetulla yli metrin korkuisella verkkoaidalla, josta lasten oli hankala päästä ylitse, vaikkapa sen vieressä kulkevalle maantielle, siinä oli myös petonipylväisiin kiinnitetty iso kaksiosainen portti, keskeltä haka lukituksella varustettu joten aidan yli tai portista nämä huutelijat eivät tulleet.
Muutama isompi tyttö ja poika oli meidän kuntamme puolelta silloin tässä koulussa etenkin ylemmillä luokilla, joten sekin saattoi hieman edesauttaa meitä ja opettajia. 

Kun koulua käymättöminä pikkutenavina uskaltautui polkemaan kaupalle asti  jotain määräättyä hakemaan, tai itselle ostamaan, niin heti tullessa tai lähtiessä tuon koulun aidan takaa meitä usein katseli utelias joukko naapuripitäjön mukuloita, huudellen, udellen kaikenlaista välitunti aikana tai urheilutunti aikan ulkona ollessaan.
Määräyksiä ja sanomisia tuli yleensä meistä peräkallion kyläläisistä, jotka kuuluimme eri kuntaan, ja emme siis olleet aina tervetulleita näiden koulupoikien mielestä heidän kauppaansa asioimaan tai ostamaan. Joukossa valvova opettaja lopetti tuon pienen huutelun ja keljuilun heti huomattuaan, kuten pikkukivien / käpyjen heittelyt.

Kävipä joskus kesäloma aikana niin että kaupalle asti päästessä meitä vastassa oli koko kylätien leveydeltä muutama poika, seisoen hajareisin polkupyörää sarvista kiinnipitäen, pyörän kelloa soittaen, kulkumme pysäyttäen tivaten käyntimme syytä, palauttaen meidät pari kolme pientä poikaa kääntymään takaisin, jolloin usein hiiva, kahvi, sokeri tai usein omaan suuhun tarkoitettu Buffalo-Bill keräilysarja purkka jäi sillä kerralla ostamatta, takaisin kun oli pakosta käännyttävä.
Hieman ennen koulua pienen sivutien varrella oli kuitenkin osuuskaupan myymälä, josta saimme silloin tarvittavamme, jonne asti nuo pojat eivät meitä enää seuranneet koska heidän kuisantekonsa meitä kohtaan olisi huomattu. 

Osuuskaupasta emme kuitenkaan saaneet yhtä hyviä, meille hakupalkkioksi luvattuja, levypurkkaa, lakritsia tai toffeeta jotka saimme samasta rahasta luvalla itsellemme ostaa, joten hetken kuluttua olimme palanneet takaisin pikku kaupalle kenenkään meitä häiritsemättä.

Rahayksikkö oli tuohon aikaan vielä se vanha iso markka ilman pennejä. 
1963#  rahauudistus poisti tuosta rahasta kaksi viimeistä nollaa, ja pennit tulivat uudelleen Suomessa käyttöön markan lisäksi.

Tuohon aikaan Buffalo-Bill jenkki keräilykuva levypurkka maksoi 10, rixrax 5, sitruunasooda 8, punainen limonadi 11 penniä. Lakritsi nauharulla maksoi 10 penniä, piippu samoin. Pepe-lakritsia sai viidellä pennillä 2-3 kpl, 10 pennillä 5-7 kpl. 
Osuuskaupassa näitä vastaavia ei ollut tarjolla, etupäässä vain pandan tuotteita jotka eivät maistuneet ihan yhtä hyvältä kuin Hellas ja Fazer, eivät etenkään yhtä kauan kuin jenkkipurkka.

Emme käyneet vielä koulua ja tähän kouluun emme enää edes pääsisi vaikka muut meidän pitäjän puolella ennen -49 syntyneet täällä koulua jo kävivät, mutta meidät tultaisiin tulevaisuudessa viemään oman pitäjän kouluun kouluikäisten määrän tullessa niin suureksi, ettei kotikuntamme enää suostunut maksamaan meidän koulu käynti kustannuksia suurempaan naapuripitäjään, siirtolais-asutuksen tuomasta väkimäärän äkilisestä kohoamisesta johtuen.  


Oman kuntamme puolella oli kaksi tulokas-isäntää jotka kuuluivat silloiseen kotipitäjän kunnan hallitukseen, mutta heidän sanansa ei vaikuttanut päätös asiassa mitään joten meidän kohdalla kuljettaminen toteutuisi syksyllä vastustuksesta huolimatta.
Naapurin pojalta, jonka koti oli meiltä koululle päin mentäessä ensimmäinen, olin saanut kuulla lähi-kunnan keskustassa olevasta Fransun kioskista, joka oli halpa ostospaikka lakritsi kengän-nauhoille, karkeille ja muille herkuille.

Silloin tällöin sain kymmen tai kaksikymmen pennisen mummolta tai vanhemmilta ja mikäli ei ollut tilaisuutta niitä myymäläautoille tuhlata sain säästymään, niin nyt sattui syyskesällä tilanne, jossa keittiön "lämmin komero" hyllylle laittamani rahat yhteensä 75 markkaa keräsin taskuni pohjalle tuolle halvalle pikkukaupalle lähtöä varten, saatuani äidiltä luvan, sekä kehoituksen varoa tiellä liikkuvia autoja, hevos-kulkupelejä ja mahdollisia kiusaajia. 

Sitruunasooda ja toffee mielessäni ruinasin äidiltä luvan saada matalapainerenkainen Tunturi, jolla matka sujuisi.
Tuohon naisten pyörän runkoon olin kaverin esimerkkiä seuraten tehnyt runko-istuimen laudasta, katkaisten sopivan mittaiseksi ja loveamalla sen molemmat päät keskeltä pienen v.n malliseksi, joten se kiilautui runkoa vasten istumeksi.

Pitkää matkaa ja polkiessa asento kuitenkin väsytti, eikä lautakaan tahtonut paikalla pysyä, vaan pyrki laskemaan aina toisesta päästä. Lopulta poistin sen taka telineelle.
Keli oli hyvä, tien renkaiden kulkukohta tiukkaan painautunut ja tiivis joten polkeminen tuolla savetulla ja sileällä tiellä oli helppoa, myös aurinkoisen kelin ja hyvän iloisen mielen johdosta joten huomasin olevani Saarisen Ainon kaupalla nopeammin kuin luulinkaan kenenkään häiritsemättä. Kaupan kohdalla ehdittyäni huilasin hieman koulun suurten puiden varjossa. Olo oli hyvä, astma ei vaivannut yhtään, edessäni tiessä oli pieni eteenpäin laskeva alamäki joten polkaisin pyörän liikkeelle ylittäen peltoaukeaa seuraavan Sivon Papan mökin mäkikumpareen, pikku joen puusillan jatkaen eteenpäin seuraavasta jyrkästä mutkasta, ylittäen nykyisen kakkostien linjaus- kohdan, jota ei siis vielä rakennettu.

Pääsin metsän reunan viileään ja hieman varjoiseen suojaan, polkien oikealle jäävän suuren talon ohin kohden krootilan kylää, (grothusen) tullen pian jyrkkään mutkaan. Sisäkurvin kohdalle metsän reunaan oli pinottu kaksi suurta paperipuupinoa, välissä auton mahtuva väli, jossa näin seisovan talon ison punatukkaisen pojan, minua vanhemman tupakoimassa salaa vanhemmiltaan.  


Ei mennyt kuin hetki kun poika juoksi perääni, huusi pysähdy,
joten pysähdyin, olihan minun tultava takasin samaa reittiä. 
Tiesin Esan kiukkuiseksi isänsä tapaan joka oli kuuluisa pitämästään kovasta kurista, punatukkainen, kuten talon tytär.
Poika käveli lähemmäs ja kirosi, kun oli nähnyt hänen polttavan. Ensimmäiset sanat olivat älä vain mene isä-eskolle tupkoinnistani kertomaan, se ei tiedä tästä mitään ja antaa mulle armotta selkään jos saa tämän tietää. Älä vaan poika mene kertomaan, vannotti. Sanoi vielä jonkun juoruilleen aikaisemmin ja saaneensa jo ennekin tästä asiasta selkäsaunan isältään. 

Lupasin olla puhumatta joten kaveri irroitti otteensa pyöräni ohjaustangosta, katseli takatelineellä olevaa laudan kappaletta, sanoi et kai sä näin lapsellista istuinta käytä. Sanoi muista ja morjens joten jatkoin matkaani ohi Ompelija-Ainon mökin, yli kallio nyppylän, josta edellisessä kerroin. Matka jatkui, varoin lyömästä innoissani leukaa ohjaustangon keskellä olevaan kiinnitysmutteriin, johon se joskus kiireessä tahtoi osua seisaalta tapahtuvasta polkemis asennon ponnisteluista johtuen.
Kohta ehtisinkin edellisessä mainitun yksityisen maatalouskaupan kohdalle...

Peli-ilta kyläkoululla...

Läheiselle naapuripitäjän kansakoululle jonne kesäiltaisin yleensä kuuden jälkeen kokoonnuimme pelaamaan lentopalloa ilmaantui myös muutama varttuneempi, joilla oli oma auto käytössä. 
Auton ajajat olivat 5-10 vuotta meitä nuoria (ja vielä nuorempia) vanhempia.
Parhaimmillaan meitä eri ikäisiä (12-34v) kokoontui vajaa viisikymmentä poikaa, joskus jopa muutama tyttö. Nuorimmat olivat yleensä katsojina, vanhemmat pojat muuten vaan aikaansa viettämässä, tupakoimassa ja hieman tissuttelemassa.

Koulun lentopallo peli-iltojen kulkuneuvo rivistö koostui pääasiassa mopedeista. Autorivistö oli yleensä suppea. 
Nyt eräänä elokuun helteisenä tiistai iltana autorivistön muodosti vihreä WW-Kupla, jossa oli neljä suoraa pakoputkea puskurin alta ylöspäin, yksi Fiat 600, jota oli hieman trimmattu pakoputkella sekä yksi Trabant farmari.
Mielestäni tuossa farmarissa takasivut oli umpinaiset.


Lisäksi Mercedes Benz 170, jonka ajovalot olivat muhkeat tuoden mieleen läheisen K-maatalouskaupan myyjätyttö Hilkan muhkean poven, joihin auton omistaja niitä usein vertasi, ennen kuin viimein onnistui tal(t)uttamaan tuon Hilkka-tyttösen kylän toisen kellokaupan tiskille, sormusten sovitusta- ja ostoa varten. 
Yhdessä he ovat edelleen tänäkin päivänä.






Monet meistä tulivat tai paremminkin pääsivät paikalle vasta kotiaskareiden tekemisen jälkeen, joten ensimmäisten ilmestyessä kello oli ilta kuuden paikkeilla.
Kun hetki oli pelattu meillä oli tapana käydä naapurina olevan kaupan oven takana koputtamassa ja ostamassa
juotavaa ja jotakin pientä naposteltavaa, kukin makunsa, mieltymyksen tai tottumuksen mukaan. 
Tuohon aikaan kaupat saivat pitää ovensa auki vain klo 17.00 asti, mutta mikäli kauppaa pitävä naishenkilö oli paikalla hän tuli myymään meille mitä halusimme tai  valikoimissa sillä hetkellä oli, ehtonaan pitää ostaa muutakin kun vain juomia.
Rixrax ja sitruunasooda tekivät iltaisin kauppansa tupakka-askien ohella.
Tuohon aikaan näissä pikkukaupoissa ei ollut vielä pakastimia eikä kylmäkaappeja.
Pieni lihatiski ja sen tuotteiden säilytyksen tarpeeseen tarvittava saattoi löytyä.
Näissä ei myyty maitotuotteita joita oli ns. omasta takaa tai naapurissa olevalta tilalta hankittu "tinki-maito".

Olimme kerran käyneet illan puolivälissä ostoksilla, ja viimeisen pelin jälkeen joku sai nerokkaan ajatuksen pelin päätteksi. Esterin luokse (kioski) jäätelölle.
Kioski oli menossa kiinni klo 22.00, joten kiirettä piti. 
Lähtijät survoutuivat niihin autoihin joissa bensaa oli tähän keikkaan riittävästi.
Vauhdilla matkaan lähteneeseen ww-kuplaan ahtautui kahdeksan, Trabant farmariin ahtautui kuusi, samoin Fiatiin kuusi mukaan mahtuvaa, kuljettajat mukaan lukien.
Kupla ehti tietysti ensin perille, tiedotti muista tulevista asiakkaista, jotka juuri ennen sulkemisaikaa ehtivät kioskin luukulle. 
Kun tuli vuoroni ei ollut enää kun mansikkajäätelöä noissa 1/3 litran pakkauksissa jäljellä, joten ostin sellaisen rasian muiden tapaan. 
Liian iso annos, kävi mielessäni onnistuen siitä enimmän osan syömään mukaan annetulla pienellä puulastalla, joita jäätelö pakkauksissa silloin käytettiin.

Kun annokset oli nautittu, kiireesti takaisin koululle, olihan kaikilla aamulla aikainen herätys ja työpäivä. 
Ajetaanko kilpaa takaisin kaikui ilmassa, kun ahtauduimme kylän raitilla autoihin.
Matka alkoi Wolkkari johti, Trabant toisena mutkaisella kyläraitilla, Fiat kolmantena.
Tie jatkui suorana läpi pienehkön peltoaukean, nousten sen jälkeen mutkaisena pienelle piippuhyllyn tapaiselle 200m pitkälle kallion reunalle, jonka vasemmalla alapuolella lainehti elokuisessa iltahämärässä muhkea tuuhea pitkäolkinen ruispelto
oikealla puolella kaunis lähes paljas kalliolaki, hetken päässä tien mutkakohdassa ompelija Ainon punainen pikkutalo ihanine pihan käkkärämäntyineen, joista keskellä pihaa kohoava oli suuri ja paksuoksainen.

Hieman ennen Ainon mökkiä tie kaartoi oikealle kohti kalliota, josta täyteen lastattu vajavaisella kuljettajalla ja moottoriteholla varustettu Trabi ei kyenneyt suoriutumaan kunnialla, vaan keskipakoisvoima sai sen jatkamaan matkaansa suoraan kalliolta alas
lasteineen, kurvista kääntymättä.
Hetken aikaa vallitsi kummallinen irrallinen leijuva tunne kuten muutamilla muillakin ilmaanlento kerroilla on ollut. Pian ymmärsi ympärillä tapahtuvaa, kuuli tajunnan takaosasta kuljettajan hieman kesken jääneen manauksen, muiden mukanolijoiden eläytymisen innostuksen hetkeä ennen kuin tajusi auton syöksyvän nokka edellä alas.

               

Kyydissä olevista johtuen eteen ei juuri nähnyt, mielessä oli toista kertaa elämässä, pian rysähtää, voi vain odottaa ja katsoa kuinka pahasti tässä käy, samalla mieleen iski myös varmuus ei tässä kuinkaan käy, vähän mustelmia toivottavasti ei luita poikki.
Samalla auto jo rysähti etupuskuri edellä ruispellon pintaan, painovoiman ja vauhdin ansiosta kipsahtaen etupään oikean kulman kautta ympäri katolleen. Samalla tuntui kuin joku olisi hiutaissut isolla kärpäslätkällä tähän kasaan jonka sisällä yhä olimme.
Liike jatkui pyörivänä sivuttain. Kaikki irtilähtevä, myös jätkät auton sisältä sirottui 
kauniiseen ruispeltoon leviten jono muotoon noin viidenkymmenen metrin matkalle kuin ne (silloin) kuuluisat Jokisen eväät. 
Pellon kuivan pinnan putoamiskohtaan oli syntynyt puolitoista metriä leveä monttu,
toisesta kulmasta puolisen metriä syvä, toisestä päästä vai matala raapaistu ura.

Trabin katto ja kyljet oli valmistettu jostakin kummallisesta, maalatusta ja lakatusta kovalevyä muistuttavasta sisä-verhotusta levystä, joka ei kestänyt edes pakkasta.
Kyseinen materiaali oli herkkä rikkoontumaan, terävää ja helposti haavoja tekevää.
Nyt tätä itäsaksan ihmettä maailman autoteollisuudelle ruispeltoon littanaksi läsähtänyttä moniin osiin siroteltua, katseltiin hiljaisina maasta ylös noustua.
Autosta jäi ehjäksi oikeastaan vain etuosaa, etupenkkien istuimen vääntyneet selkänojat, etuovien kehyksien rippeitä, takaluukun kehys.
Kummallista oli kun kukaan ei satutanut itseään kovinkaan pahasti. 
Vain kuski joka toimi linja auton kuljettajana katkaisi käsivarren luun, yksi solisluu murtui, yksi sääriluu katkesi, pari aivotärähdystä, laastaria sinne tänne, pari selvisi naarmuilla osa ilman mitään näkyvää.
Kun kaverit tilanteen takaa tulevassa Fiatissa huomattuaan pysähtyivät auttamaan ja kupla ehti myös paikalle, huomattuaan ettei kukaan enää ole kannoilla seuraamassa, niin ensimmäiset saivat kyydin terveyskeskukseen paikkailtavaksi ja  saman tien suoraan kotiin myös mainitun onnettomuusauton kuljettaja, jonka koti oli saman kyseisen kallion takana joten matka ei ollut pitkä, kun pellon omistaja auton jäänteet tunnistettuaan alkoi kysellä menetystä rukiistaan vahingon korvauksia.

Seuraavana iltana pelattiin jälleen koulun kentällä lentopalloa, vaikka kaikki eilen mukana olleet eivät tällä kerralla osallistuneet, autoja vain tuo Mercedes.

Televisio aikakausi, muistatko..?

 Julkaisen myös tämän toisen, esille lipsahtaneen vanhan julkaisun nyt uudestaan.

             

Pienenä, kansakoulu aikaan (1959-1960#) ollessani, televisio oli suuri harvinaisuus.
Koulun urheilu-hullu :) mies opettaja jota muistan tosi hyvällä, oli usein kertomassa
etenkin jääkiekko tuloksia ja pelitilanteita meille koululaisille, etenkin silloin mikäli tuli olympia tason jääkiekkoa, saaden muutaman oppilaan myös osallistumaan, heidän  joilla oli televisio kotona, joita oli vain 5-6 taloudella kaikista 82 oppilaasta. 

Kun kotonani ei vielä ollut televisiota, pääsin, ja joskus livahdin naapuriin katsomaan  Beaver-pojan tai Mies Marsista sarjaa.  
Muita tuohon aikaan muotiin tulleita sarjoja oli
Lucy show , Me Hirviöt, josta en pitänyt, Belle & Sebastian filmit, Magilla Gorilla, Rin-Tin-Tin, Poikani on toista maata, Vaimoni on Noita, Kapteeni Scarlet, Tyttö tuli taloon, sekä tietysti ihanat piirretyt Disney,  Nakke Nakuttaja, Tom &Jerry -sarjat. 
(Aikaisemmat telkkarisarjat Ivanhoe ja Viikingit joita isäni kävi kummisetäni luona katsomassa, olivat sellaisia, joita kummitäti ei antanut minun seurata, kun ne olivat kielletty nuoremmilta (8-12v) katsojilta).

Naapurin aina ystävällinen Raija-tyttö, oman isosisko ikäinen, tuli usein ystävällisesti avaamaan television, istuen usein sohvalle viereeni, tajoten jopa mehua ja keksiä, tai kahvia sekä peruna-piirakan. Tässä ilman lupaa poissa olosta yleensä kävi käry, kun tuo 500m pitkä tien osuus  oli keskellä pelto aukeaa, joten naapurikunnan puolelta ei voinut salaa palata.  Jos tulin pimeä aika takaisin, isä :) usein odotti tavallisessa paikassa keittiö pöydän ääressä, holkki-tupakka korvan takana, kirja auki edessä.

Mikäli tulin vasta pimeässä, oli ensimmäinen kysymys (ellei maatilan töistä ollut kysymys) onko läksyt tehty, miksi et tehnyt niitä heti kun tulit koulusta kotiin, ennen lähtöäsi. Usein kun joku oli ostanut uuden television, perhe pyysi vierailulle muutamia lähimpiä naapureita, jolloin käytiin monen perheen voimin katsomassa Shirley Temple, Majakka & Perävaunu, Stan & Laurel filmejä, yleensä talvi aikana sunnuntai päivän aikana. 

Väkeä oli usein niin paljon ettei kaikille löytynyt edes istuma paikkaa kahvipaikasta puhumattakaan. Kerran koulusta tultua istuimme keittiössä kahvia ja tuoretta munkkia nauttien, äidin kertoessa salaperäisesti hymyillen, tiedättekö lapset mitä on tänään tapahtunut. Munkin syönti pysähtyi, kahvi läikähti pöydälle isosiskon sanoessa Televisio! Pakkohan oli rynnätä heti katsomaan tuota mummon kamarin (olohuone) pöydälle laitettua pieni ruutuista sisäanteneilla olevaa laitetta, jonka kuvaruutu oli melkein pyöreältä näyttävä ja paljon pienempi naapurien laitteisiin verratessa.

Siinä se ihme nyt pöydällä oli. 
Kun ilta tulee, virityskuvalähetys alkaa 
saadaan laittaa se päälle, kunhan saadaan ensin asema viritettyä kohdalleen.

Tuohon aikaan meillä näkyi oikeastaan vain yksi asema
toista Helsingin kanavaa lähetti Ylöjärvi, joka ei näkynyt
kunnolla jonkin esteen takia, ennen kuin Eurajoki 1. ja 
lopulta 2. aloittivat tv-lähetykset.
Tesvisio, Ylöjärvi antennilähetys. OhjematTamvisioTohloppi Tampere

















Laite oli käytetty. Kuvan saaminen pysymään paikallaan pelkillä sisäanteneilla olevan laitteen kanssa oli vaikeaa ja paljon ääni sekä kuvayhteys häiriöitä. Seuraavalla viikolla se vaihdettiin parempaan allaolevan kaltaiseen ja oikean 23 tuuman kokoiseen.

Tämä laite oli omien jalkojen varassa seisova Helvar merkkinen laitte, jonka oikea sivulla oli suuri lovettu kääntönuppi asemien haku ja sisällä pienempi, löydetyn aseman hienosäätö varten. Edessä äänen voimakkuus, sävy,  pika-asemahaku, paino nappulat. 

Antenni kiinnitettiin katolle myyjän asentajien toimesta joista toinen oli katolla kääntäen antennia sopivaan asentoon viritys kuvan saamiseksi kohdalleen, sisällä olevan ohjeiden mukaan, jotka radiopuhelimilla pitivät toisiinsa yhteyttä aseman haku-asennuksen aikana. Viimein lähetyksen alkaessa kuva ilmestyi pian ruudulle eikä isän enää tämän jälkeen tarvinnut käydä katsomassa Viikingit, Rin-Tin-Tin, mäkihyppy- tai muita ohjelmia naapureissa.

Varsin tärkeäksi televisio tuli isäni sairauden alkaessa paheta, juuri silloin kun lähetyksenä alkoi pyöriä Levyraati, musiikkiohjelmat, tietokilpailut, sekä Lännen Tie, jonka katsominen häneltä loppui jo ennen sarjan päättymistä. Äiti ei televisiota paljoa seurannut, tai mikäli katsoi, oli kudin kädessä, television jäädessä tausta ääneksi.

Maxi päivä - musa tervehdys.

   
                

Maxi nimi-päivä tervehdys kaikille vierailijoille. 
Tälle päivälle ei ollut mitään erikoisempaa aihetta kirjoitella, mutta ulleriinan ansiosta ajettelin rustata muutaman sanan tähän maxin päivään, toki myös kera musiikin.

Jonkulaisia aihioita lähes valmiina konsepteina on runsaasti jonkinlaista viimeistelyä vailla odottelemassa kunhan kykenisi ne jollakin lailla viimeistelemään ennen julkaisemista.

Vierailijoiden määrä kuitenkin yllättää aina mukavasti.  Kaukaa ulkomailta tulevat vierailut on oma piristävä piikki, josta nyt kaukaisimmat ovat Chile ja Azerbaidzan.

Mukava on huomata vanhojen sivujen kiinnostus, joka osoittaa mielenkiintoa ilmeisesti kokonaisuutta kohtaan. 
Seikka, jota pidän hyvänä asiana, kun kaikki ei ole vain hetkeen keskittynyttä.
Jostakin syystä iltanuotiolla, romantiikka, ilmavoimiin, sekä sotaan liittyvät sivut kiinnostavat joitakin säännöllisesti vierailevia lukijoita kaikkein eniten.
Näissä on paljon ulkomailta - Venäjä, Usa, Saksa - tulevia vierailuja, myös muualta.

Joten pidemmittä puheitta, eipä muuta kuin hyvää päivän jatkoa kaikille.

Kirjoitellaan ja "soitellaan" jälleen.

                        

Tunnetko nämä esineet...

       

Musiikki ei liity aiheeseen, on vain ikuisena pakko pullana jälleen mukana.

                                       








Tiedätkö mitä nämä ovat.
Mitä näillä tehdään.
Missä näitä käytetään.
Kuka näitä käyttää.

Tangoa ja talvi vaaraa...

              

Talvivaaran nikkeliesiintymä löydettiin jo 1970 luvun loppussa.

Esiintymän laajuus selvitettiin heti seuraavina vuosina.

Mitään ei kuitenkaan kaivoksella tehty koska esiintymää pidettiin taloudellisesti kannattamattomana kohteena (perinteisin rikastusmenetelmin).

Talvivaaran nykyinen kaivostoiminta perustuu pääasiassa oikeastaan vain nikkelin kohonneeseen maailman markkina hintaan ja suodatettavaan biokasaliotus rikastus menetelmään.

Kaivoksen kiinnostavuutta on lisännyt esiintymän suuri koko ja sulfidinen muoto, jonka ansiosta sen hyödyntäminen on kustannustehokasta.

Vuosi tuotantannoksi on suunniteltu: 
33.000 tn nikkeli. 
60.000 tn sinkki. 
10.000 tn kupari. 
  1.200 tn koboltti.

Louhittavan alueen koko on kahdessa erilisessä yli 300 metrin syvyyteen ulottuvassa esiintymässä usean kilometrin pituisella matkalla ja 400 metrin leveydeltä. 
Näistä on arveltu malmia löytyvän yhteensä 330 milj. tonnia.

Tämän louhimisen on arvioitu kestävän 25 vuoden ajan, mikäli lisää esiintymiä löytyy niin oletettavasti pidempään.

Nikkelin ohella kaivoksesta löytyy merkittäviä määriä kuparia, kobolttia ja sinkkiä. Nämä metallit saadaan myös talteen biokasa-liotuksen avulla.

Työtapana ajetellen prosessi on yksinkertainen: 
Louhi kallio, murskaa pieneksi, kasaa murske, 
kastele, anna muhia ja kerää liuos, 
-menetelmä. 

Käytännössä kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi toimenpide. Perusajatuksena on kuitenkin arvokkaan metallin talteen ottaminen biologisesti liuottamalla. 

Toiminta muistuttaa hieman kotoista kompostointia. Murskatun kiviaineskasan päälle valutetaan muun muassa rikkihappoa ja paikallisessa luonnossa esiintyviä bakteereja sisältävää liuosta. 

Liuos valuu kivimassan läpi ja käynnistää kemiallisen prosessin, jonka aikana arvokas metalliaines irtoaa arvottomasta kivimassasta.

Prosessia vauhditetaan puhaltamalla kivikasaan ilmaa sen alapuolelta ja kastelemalla kiviainesta uudelleen. Kompostoinnin tapaan myös bioliuotus ottaa oman aikansa. 

Prosessin ensimmäisen vaiheen loppuunsaattaminen vie noin puolitoista vuotta. Sen jälkeen koko kasa puretaan ja kootaan uudelleen sekundääriliuotusta ja kiviaineksen loppusijoitusta varten. 

Tässä työvaiheessa saadaan talteen myös ensimmäisessä vaiheessa huonosti liuenneet metallit.

Kivimassan läpi kiertävä liuotusneste otetaan talteen kasan alle rakennetussa järjestelmässä. 

Sieltä liuos palautetaan kiertoon tai ohjataan metallin talteenottoon riippuen liuoksen metallipitoisuudesta. 

Liuoksesta arvokkaat metallit erotellaan saostus menetelmällä ja suodattamalla. 

Talteen saatu materiaali jatkaa rikastusprosessin päätteeksi matkaansa jatkokäyttöön esimerkiksi jauheena. 

.... Liuos puolestaan... .... se palaa kiertoon,  kuten on jo monesti todettu...

Illan musiikki osuus.

Hiljaista, näin isänpäivän jälkeen.

Ei tunnu olevan inspiraatiota kirjoitella mitään suurempia tähän hämyiseen iltaan.
Joskus näen iltahetken hämyisenä, joskus sinisenä, joskus tummanpunaisena.

Omasta puolestani olen saanut nauttia tämän illan tumman syvänpunaisestä väristä.
Näin ehkä siksi kun pidän pääväreistä sekä murretuista väreistä, sekoitettuja tai kerrattuja enemmän.
Elämä koostuu useimmiten niistä pienistä onnen hetkistä, niiden nautinnoista. 

Tässä niistä yksi musiikki vaihtoehto tähän iltaan.   

                  

                                          Ihminen tarvitsee toista ihmistä,
                                             ollakseen ihminen ihmiselle
                                                  ollakseen itse ihminen.
                                           Lämpimin peitto on toisen iho,
                                            toisen iho on parasta ruokaa.
                                       Emme ole tähtiä, tai taivaan lintuja.
                                      Olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
                                               Ihminen tarvitsee ihmistä.
                                                 Ihminen ilman ihmistä, 
                                        on vähemmän ihminen ihmisille,
                                        vähemmän kuin ihminen voi olla.
                                               Ihminen tarvitsee ihmistä.
-                                                                           - Tommi Taberman -



                                                              Hyvää yötä. 

Isänpäivänä 2012

         

Tänään, isänpäivä tervehdys jokaiselle isälle. 
Isälle joka on joka päivä läsnä, isälle joka ei ole, ei voi, tai eisaa olla läsnä lapsilleen.
Isälle, joka ei siihen kykene vaikka niin haluaisi.
Isälle, jolle ei ole annettu mahdollisuuksia olla läsnä lastensa elämässä.
Isälle jolta nämä mahdollisuudet on riistetty pois, yhteiskunnan lakeja, viranhaltioiden tuen suomia tai erikseen antamia apuja hyväksi käyttäen.


Isälle, jonka ei anneta tai sallita olla läsnä, osallistua lasten jokapäiväiseen elämään.
Isälle, jolta kostonhimoinen nainen on vienyt mahdollisuuden osallistua, sada elää, 
ja vaikuttaa lastensa elämään, saada olla isänä lähellä omille lapsille, eron jälkeen.
Isälle, joka jää sivutettuna useimmin toisarvoiseksi vanhemmaksi.
Isälle, joka yrittää kaikesta huolimatta, mutta joille ei anneta tilaisuutta osallistua.
Myös isälle, joka ei huolehdi, välitä, pyri välittämään, tai piittaamaan lapsistaan.
Heitä, siis meitä kaikkia isiä on paljon, aivan yhtä paljon, kuin on olemassa lapsia.


Kuinka onnellisia nuo pienet hetket oman isän sylissä olivat. Ne lapsuuden hetket, kun niistä sai nauttia. Rankan työn sierettämät, karkeat hieman kömpelöt, samalla hellät kourat Ulkotyön ahavoittamat uurteiset kasvot. Karkea pistelevä parransänki. Tumma vahva tukka Tuuheat kulmakarvat Ne samat jotka niin helposti ilmaisivat erilaisia tuntemuksia, tunnetiloja. Huumorintaju, oikeamielisyys, laulu, leikkisyys. Kuinka niin itsestään selviä silloin. Nyt ikuisesti mieleen painuneet, jotka enää koskaan eivät toistu. Kesällä 1968 täytit 50v, sait olla hetken poissa sairaalasta.  Lopulliset jäähyväiset 26.12. 1968. Pakkanen -32 astetta.  Kylmä, hennon talvi-usvan kuuruttama päivä. Iltapäivä, sisällä lämmin, kuuma, joten siirryin ulos. Katselin kylmän pakkasen kuuraamia autoja, jotka pihamme täyttivät. Pian ne alkoivat lähteä, yksi toisensa jälkeen. Muutama viipyillen vielä hetken. Pian päivä viimein kallistui pimeään talvi-iltaan. Huomenna. Niin, huomenna alkaisi uusi päivä...

Kuva. Toukokuu alku 1958. 

Ensimmäinen pitkä oleskeluni sairaalassa oli kestänyt jo 7 kk ajan.

Satalinna. Lepo- ja auringon-otto parveke.

Elämäni ensimmäiset farkkuni.

 Isäni ostamat jotka laitoin kuvan otto hetkeä varten.

Farmarit olivat vahvat, jäykät, hirveän kuumat ja taipumatonta kangasta.

Lisäksi taskussa näkyvä kerni tuotemerkki teki ne vieläkin hankalemmiksi pitää.

Kuvassa isäni on vielä elämänsä kunnossa. Kaksi vuotta tuosta hetkestä, kun sairaus alkoi vaikuttaa...

Suojatie - sen raidat.

Tiikeri ei pääse eroon juovista, Seebra raidoista, Suojatie merkeistä.

                           

Ei poika voi nyt jalan tulla tyttöä vastaan,

kun tyttö auto ajelulla käy ainoastaan.

Nyt tähtiin ei tuijotella, lehmusten alla,

vaan auton etupenkillä, niin mukavalla.

Kun auto on sulla alla

niin päästä voit helpommalla...

Niin! 

Ajaminen sujuu hyvin, aina siihen asti, kunnes vastaan tulee suojatie....

Tässä tilanteessa toimii ehkä ;) parhaiten naisen logiikka

       
Olipa kerran EK-plogien aika. 
Polaris kysyi eräässä kommentissa, mistä suojatie ja sen raidat ovat saaneet alkunsa.  Nykyisen suojatien raidat on tehty kiinnittämään kadulla liikkujien parempi huomio.
Tiedätkö milloin ja mistä suojatie on saanut alkunsa, miksi se on rakennettu.