Laulajan lauluja :)

Hello, kaikille sivullani piipahtaneille pitkästä aikaa. 
Eipä ole tullut kirjoiteltua hetkeen, eikä tälläkään hetkellä ole mitään järkevää asiaa, mutta uskollisten sivustojani seuraavien lukijoiden takia yritän jotakin kraapustaa.

Menestys tekee ihmisen nöyräksi, epäonnistuminen katkeroittaa. 
Jostakin syystä jo tänään on sivustollani ollut vierailija määrän ennätys, lähes 300 vierailua kotimaasta (tämä klo 16.50 mennessä, ennen tämän julkaisua).
Muut vierailut sitä lisää täydentämässä.

Paljon on tänä aikan vettä virrannut vantaan koskessa, kymijoen haaroista puhumattakaan. Nuutin päivä on mennyt, kaamos aika pohjoisessa päättynyt pieni kurttunen, 20v vanha joulukuusi on vielä pöydälläni, iltaan valoa antamassa ja tällä viikolla taltioin sen odottamaan seuraavaa joulun ja vuodenvaihteen sesonkia.

Talvinen päivä on Pirkanmaalla ollut kaunis ja aurinkoinen, pakkasta tasainen - 10 viimeviikon kovan -26 asteen pakkasen päätyttyä, jolloin talitintit olivat yhtä herttaisen pörröisiä, kuin oheisen kuvan - 25 asteen pakkasessa kärvistelevä kuhnuri, luonnon helmassa piipahtaessaan.

Elämä ottaa elämä antaa, joten jälleen yksi elämää rikastuttava kokemus on takana, päättyneenä, palaamatta. Tuo kokemus joka sekin eräs ainoa laatuinen elämässäni.
Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa sanotaan, tosin en tiedä koska toivo alkaa muuttua epätoivoksi, tai toivottomuudeksi. 
Toivottavasti näin ei käy kuitenkaan vielä hetkeen, elämä on mielenkiintoista ja olen elämääni edelleen tyytyväinen, ja omalla tavallani jopa onnellinen.

Jo poikana sen minä huomasin,

pienet kolhut ei kulkijaa kaada,

Ja se tyttö, se kulkee jo jossakin.

jos on kumppani määrä mun saada.

Niin se tyttö se kulkee jo jossakin, 

jos on kumppani määrä mun saada.

Ja jos itse mä turkkini tuhrisin, 

aina itse se puhtaaksi nuollaan, 

ja ne kuuset jo kasvaa jo jossakin, 

joista kerran mun arkkuni vuollaan. 

Ja ne kuusetkin kasvaa jo jossakin,

joista kerran mun arkkuni vuollaan.

Ei pehmeeksi pöyhitä pelimannin pielusta,

eikä patja ole untuvaa,

kaipaa jostain syvältä sielusta

kolkkaa kodilta tuntuvaa.

Sillä kansan kourassa hajallaan,

aina on tämän laulajan lantit, 

jää pelimannin perinnöksi ajallaan,

velat vekselit vipit ja pantit.

On hankala syntejään tunnustaa,

kun ei kaikkia niistä ees muista,

ja paljon soi sielussa sanottavaa,

mutta kuivana kieli ei luista.

Ja niin paljon soi sielussa sanottavaa,

mutta kuivana kieli ei luista.

Kai siksi on tartuttu tuoppeihin,

ohikulkija tarttuu suoraan,

ja se ohra jo lainehtii jossakin,

jota ensi jussina juodaan.

Ja se ohra jo lainehtii jossakin,

jota ensi jussina juodaan.

Ei pehmeeksi pöyhitä pelimannin pielusta,

eikä patja ole untuvaa,

kaipaa jossain syvällä sielussa

kolkkaa kodilta tuntuvaa.

Vaikka soppa on kylmää ja leipä on sitkeä

auta ei päätänsä aukoa.

Itse voi valita, nauraa vai itkeä,

kunhan soitto ei taukoa.

Sillä kansan kourassa hajallaan 

aina on tämän laulajan lantit,

jää pelimannin perinnöksi ajallaan

velat vekselit vipit ja pantit.

On haaveista suurin jos elämään

jäis yksikin lauluistansa,

ja hänen mentyä penkiltään,

sitä vielä laulaisi kansa,

- Sitä vielä laulaisi kansa.

-  Jenkka / Laulajan lantti / Timo Koivusalo -