Laulajan lantti

        
           

-  Jenkka / Laulajan lantti / Sanoitus Timo Koivusalo -

Jo poikana sen minä huomasin,
pienet kolhut ei kulkijaa kaada,
Ja se tyttö, se kulkee jo jossakin.
jos on kumppani määrä mun saada.
Niin se tyttö se kulkee jo jossakin, 
jos on kumppani määrä mun saada.
Ja jos itse mä turkkini tuhrisin, 
aina itse se puhtaaksi nuollaan, 
ja ne kuuset jo kasvaa jo jossakin, 
joista kerran mun arkkuni vuollaan. 
Ja ne kuusetkin kasvaa jo jossakin,
joista kerran mun arkkuni vuollaan.
Ei pehmeeksi pöyhitä pelimannin pielusta,
eikä patja ole untuvaa,
kaipaa jostain syvältä sielusta
kolkkaa kodilta tuntuvaa.
Sillä kansan kourassa hajallaan,
aina on tämän laulajan lantit, 
jää pelimannin perinnöksi ajallaan,
velat vekselit vipit ja pantit.

On hankala syntejään tunnustaa,
kun ei kaikkia niistä ees muista,
ja paljon soi sielussa sanottavaa,
mutta kuivana kieli ei luista.
Ja niin paljon soi sielussa sanottavaa,
mutta kuivana kieli ei luista.
Kai siksi on tartuttu tuoppeihin,
ohikulkija tarttuu suoraan,
ja se ohra jo lainehtii jossakin,
jota ensi jussina juodaan.
Ja se ohra jo lainehtii jossakin,
jota ensi jussina juodaan.
Ei pehmeeksi pöyhitä pelimannin pielusta,
eikä patja ole untuvaa,
kaipaa jossain syvältä sielusta
kolkkaa kodilta tuntuvaa.
Vaikka soppa on kylmää ja leipä on sitkeä
auta ei päätänsä aukoa.
Itse voi valita, nauraa vai itkeä,
kunhan soitto ei taukoa.
Sillä kansan kourassa hajallaan 
aina on tämän laulajan lantit,
jää pelimannin perinnöksi ajallaan
velat vekselit vipit ja pantit.

On haaveista suurin jos elämään
edes yksi jäis lauluistansa,
ja hänen mentyä penkiltään,
sitä vielä laulaisi kansa,
- Sitä vielä laulaisi kansa.