huipulla.
Aikoinaan 1972, sen vireen rakennettiin "yksi rappuinen" kuusikerroksinen taloyhtiö
samanlainen kuin hieman myöhemmin viereen rakennetut samanlaiset sisarus-talot.
Puu oli suuri ja "turvallinen" niin asukkaille kuin nonille linnuille ja oraville.
Tuulella ja myrskyllä se kurotti oksansa lähes ikkunaani asti, huojuttaen latvaansa ja runkoaan 2-3 metrin liikkeessä, ilman narinaa tai suurempaa uhkaa kaatumisesta.
Pidin sen antamasta auringon suojasta, ja talvella puun tuuheiden lumen verhoamien tai huurteen kuorruttamien oksien näkemisestä, pehmeistä neulasista jotka verhosi pihan asfaltin joka syksyisellä ruskealla kuorrutuksella, tai vehreistä pienistä pihkaisista kävyistä joita harvakseltaan piha-asfaltilta näkyi pudonneen.
Nyt puu on poissa, ei käpyjä, edes niitä vanhoja auenneita, ei ruskeita runsaita neulasia, joista jo pienenä poikana opin pitämään kulkiessani metsässä paljain jaloin.
Ei myös enää lintujen jätöksiä pihan penkeillä tai etupihan asfalttialueella.
Kaikki tuo haitta ja "hyöty" on mennyt pois, puun poistamisen myötä tai johdosta.
Piha vaikuttaa nyt autiolta.
Kohta on jälleen ilta.
Portin yllä
palaa lamppu.
Pimeällä pihalla
koivujen varjot kahisuttavat
pudonneita lehtiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti