Aamuhetki

                    

Silmät avaan aamusella, nousen avaan ikkunan. Tunnen tuoksun keväisen ilman, hahmoitan aamuhämyisen pihamaan. Kello lähenee kohta puolta kuutta.

Hieno aamuhetki, kuun kumotus pilvenreunojen riekaleiden takaa eroittui selkeästi aamuiselta taivaalta. Lehden jakaja joka on myöhässä, on ajanut autonsa aivan oven eteen asti. Tuuraaja taitaa olla kyseessä, aikataulustaan päätellen, vaiko jakelulähetys.

Nyt jälleen täydenkuun mentyä on nukkuminen maittanut kuten nuoruuden parhaina päivinä. Hienoa on saada nukkua yönsä kunnolla, hienoa on myös saada herätä
raikkaaseen kauniiseen keväiseen aamuun, saada nauttia siitä täysin siemauksin. 

Nyt tätä kirjoittaessani lähitienoo herää hiljakseen tavalliseen arkiaamuunsa, kuka minnekin taholleen kiiruhtaen.

Varhaiset aamukahvit keitettyäni, ja nautittuani kaikki kaksi ja neljänes mukillista suuntaan matkani jätekatokselle muovikassini kanssa.




  Sieltä palattuani harrastan jälleen vanhaa, kauan sitten opittua tapaani. Aamusikari, jota sytytellessäni aistin kaikki ympärilläni olevat ja eroittuvat aamuiset
lintujen äänet, tunnen nousevan, voimistuvana viriävän keväisen ahavan henkäykset villapaitani läpi ihollani.

Polttelen sikarini loppuun. Kahvi odottaa keittimessään, kevät on koittanut ainakin mielessäni. Olen pitkästä aikaa alkanut heräillä tuohon vanhaan totuttuun aikatauluni
heräämisen hetkiin.

Tänäänkin jo puoli viideltä, kun viimeiset kuukaudet on heräillyt vasta aamusella puoli kahdeksan maissa.
Tuokion kuluttua lopettelen, suunnaten ulko-ovelle, miettien missä on parin päivän aikana tienoolle ilmestyneen lokkipariskunnan aamuiset lennot.
Varma kevään merkki sinänsä. 

Näiden tapana on ollut pesiä lähitienoiden talojen katoille jo useampana vuotena. 
Ärhäköitä pesän ja poikastensa puolustajia, jotka eivät siekailleet pommittaa lähistöllä kulkevia, saati parvekkeilla käväiseviä asukkaita, joka häätyivät näin äkisti pois.

Viime vuonna niiden pesä ja munat vihdoin viimein hävitettiin tämän rakennuksen osalta, jossa ne ovat muutaman kesän aikana hyvin tuntuneet viihtyvän, muualta häädön saatuaan, vielä viime keväänä.

Ensimmäisenä kevään merkkinä vois ajatella naakkojen ilmestymisen tienoolle, niiden äänet, jotka vielä viime keväänä olivat suurehko riesa, joka poistui kun kunta viimein siivosi pois kaiken tienvarren risukon.

Etenkin syksyiset, mutta myös keväiset, tuossa risukossa viihtyvät valtavat satamääräiset naakkalaumat olivat kauan kauan jotakin käsittämätöntä, niiden aiheuttama kaikkialle tunkeva, viikkoja kestävä riekunta ja meteli sietämätöntä. 

Nyt tuokin meteli on takse jäänyttä elämää, vaikkakin naakkuna toinaan vielä jostakin  kaukaa syksyn ja kevät-talven satunnaisina hetkinä harvakseltaan korviin kantautuu.

Niinpä, sisällä ollaan, uusi satsi tippumaan ja kohta, kahvimuki on edessäni, 
painallus ja hetkessä, sekä hetkeksi elämä, sekä aamun tapahtumat jatkuvat virtuaalitodellisuudessa...

                                                 Hyvää päivän jatkoa.
                                                   Kiitos vierailustasi.