maanantai 1. lokakuuta 2012

Musiikkia, muistoja, odotusta...

                     
                            Niin, mutta missä lienetkään, missä lienetkään..

Mun mieli on harmaa, mutta yksi on varmaa. 
Missä tahansa oot, minne tahansa meet, sua aina ootan luokseni vaan. 
Sydän särkyä saa, mereen hukkukoon maa, sua aina ootan luokseni vaan.

                                                                            
Tule hiljaa, yhä sieluni silmillä nään, sinut entisen ystävän, tule hiljaa, niin hiljaa.
On kallis arpa kun kohtalo leikkiä lyö, saat olla varma pian kaiken jo peittävi yö.
Tule hiljaa, niin hiljaa..

                                
                                                                           
Kenties tulee tummanpunaisen mi kulkee kiitäen, ehkä nyssen, kenties junantuomana, vaan mistä sen koskaan etukäteen saattaa tietää.

Varmaa vain on, joskus hän tulee...  ...mitä pisemmin, sitä paremmin..

                  

                                    Joten pidemmittä puheitta; Sua odotellen.

                                             Hyvää yötä.

                                             Kiitos vierailijoille.

6 kommenttia:

  1. No huh, olipas kaipausta kerrakseen.. kukaan ei uskalla edes kommentoida:)

    VastaaPoista
  2. Huomenta leski hyvä. Tattis sanoistasi.
    Harjoittelen tätä rakkauden suurlähettilään rooliani eräältä oppineena.

    Kipuilen täällä, valvoen jälleen lonkkasärkyni herättämänä.
    Kohta kykenen jälleen uinaisemaan pieneksi hetkeksi....

    Sulta se pisaa aina lohduttava tassunkraapaisu kaltaiseni kulkukollinkin ahterin perään, seurauksista piittaamatta.

    Kaipaukseeni odottelen kenties epätoivon siivittämänä, lohdutusta, jonka toivon jonkun mainitunlaisista kulkupeleistä minulle tuovan.

    VastaaPoista
  3. Ei kai sulla vain kännykkä säteile siinä sänkysi vieressä? En tiedä, kuvittelenko vain mutta oma lonkkasärkyni helpotti ja koen muutenkin nukkuvani levollisemmin kun siirsin kännykän kauemmaksi ja otin yöpöydän radion töpselin seinästä pois.

    VastaaPoista
  4. Petriina. Ei ole.
    On onni että olen saanut sivuuttaa ajan, kun olin kännykän orja.

    VastaaPoista
  5. Kaipuu ja alakuloisuus loistaa ja kukoistaa näin syksyllä.. kai se kuuluu tähän vuoden ajankohtaan.
    Pieni, punainen, kyllä piristää, kunhan sen saa syttymään ja palamaan;)

    VastaaPoista
  6. Ulleriina!
    Sans muuta.
    En ole kronkeli, mut <162 koko menettelis parhaiten...

    VastaaPoista