Kertomus. Osa-I

                        

Mielessäni miettiessäni, aatos kiitää tuohon aikaan jolloin muutin Tampereen alueelle, avosuhteeseen, 1990, lähes heti, 20v avioliittoni päätyttymistä seuraavana vuotena, paikkaan, jossa nykyisin edelleen elän.

Lukiessani erästä eeposta, taskupokkaria, silmiini sattui muutama lause, jotka tässä ohessa tuon esille.  Esille tämän tuon siksi, kun monesti on tullut mietittyä vaikuttimia
jotka muuten alkuaan niin ihanassa ihmis-suhteessa, alkoi muuttaa yhteiselämisen muotoa kokonaan toisenlaiseksi, miltä se alkuaan oli ollut, näyttäytyen pian helvettinä.

Aikuisten, kahden ihmisen yhteiselämisen helvetti, jossa toisen hallitsemiseksi tehtiin kaikki voitava, johon mitä erilaisin seikoin hän vain saattoi minua kiusatakseen tehdä.
Teksteissäni en ota kantaa, mikä on viisasta tai hyvää, mikä huonoa, tuomittavaa, vaan tuon ne julki juuri sellaisena, kuin ne tuossa tekstissä ovat.

Noin vuodelta 180 eKr., on peräisin hebreaksi kirjoitettu, mutta sitten kreikkalaisena käännöksenä tutuksi tullut Sirakin kirja, eli Ben Sira, jolla  nimellä tutkijat sitä nykyään sen alkuperäisen nimen mukaan kutsuvat.

(Tämä on se sama Siirakki, joita vanhoissa suomi-filmeissä Aku Korhonen on niin usein muistanut mainita. Sanonta; "Näin sanoo siirakki"  tuli noista elokuvista meille tutuksi, lentäväksi lauseeksi.)

Se luetaan vanhan testamentin ns. apokryfikirjoihin. Siinä on kuvaus naisesta ja hänen miehestään, joita (molempia) voi perustellusti luonnehtia narsisteiksi.

Nämä teokset heijastavat Lähi-idässä vuosituhansien aikana saatua elämänkokemusta ja ihmistuntemusta. Siitä syystä ne ovat yleispäteviä ja yhä hyödyllisä tutkittavaksi.

Ihanneihminen. Sananlaskuissa, Saarnaajassa, ja Siirakin kirjassa on viisas.
Viisautta ilmentää monta hebrean sanaa, joilla kullakin on oma erityismerkityksensä.

- Viisaus;
joka on asioiden ja henkilöiden läpi näkemistä niiden varsinaisen   olemuksen esteetöntä tajuamista kaikkien ilmiöiden ja naamioiden takaa, niin ettei viisasta voi hämätä eikä pettää ei ns. "sahata silmään".

Ymmärrys;
joka on eron tekemistä asioiden, ennenkaikkea hyvän ja pahan, oikean ja väärän välillä niin ettei ymmärtävä sotke asioita toisiinsa vaan osaa pitää ja käsitellä niitä
keskitetysti ja johdonmukaisesti niiden omissa lokeroissa, kategorioisssa.

Lisäksi;
Arvostelu ja harkintakyky, juridismi, järkevyys, tietäminen, tunteminen, opetus, neuvo, kuri, taito.

Merkittävä ja mielenkiintoista tuossa joukossa on ettei siinä ole suoranaista "älyä" tarkoittavaa sanaa. Sitä lähimmäksi tulee taitoa tarkoittava ilmaus.

Älykkyys saadaan perintönä geeneissä.   Sitä ei siis voi mitenkään lisätä.  Viisaus sensijaan on asenne ja siksi avoin jokaiselle, myös sille, joka ei ole kovin älykäs.
Siksi viisaus voi myös kasvaa, vaikka älykkyys ei sitä voi tehdä.

Viisauden ulottuvuudet kuuluvat yhteen ja muodostavat kokonaisuuden. Spektrin tavoin viisaus heijastuu lukemattomin sätein.

Monitahoisen viisaan vastakohtana Sananlaskuissa, on hullu, jolla myöskin on monia ulottuvuuksia ja jota siis on vastaamassa monta erimerkityistä sanaa.

Niinkuin viisaus on olennaisesti ihmisen asenne, niin hulluudenkin on ihminen itse valinnut.   Yksi "hullua" merkitsevistä sanoista on 16 kertaa esiintyvä hebrean sana leez / laazoon. 

Sana on aikaisemmissa käännöksissä, ilmeisesti kaikissa kielissä käännetty vain "pilkkaajaksi"  joka onkin sen perusmerkitys.

Nykyisessä raamatunsuomennoksessa (1992) sille on eri yhteyksiin etsitty perustellusti eri vastineita, kuvaamaan monipuolisemmin kyseistä henkilöä:
-  Itserakas, omahyväinen, kerskuja, rehentelijä ylimielinen, röyhkeä, säälimätön, herjaaja, kiihoittaja, holtiton.

Seuraavassa numerot viittavat Sananlaskujen kirjan kohtiin. Useimmista lausumista avautuu monia näköaloja. Kukin esitetään kuitenkin vain kerran. Muihin samasta asiasta puhuviin kohtiin vain viitataan.

Myös suomen sananlaskuissa on lausahduksia narsistisita persoonallisuuksista, usein paljon suorasukaisempia ja karkeampia kuin edellämainituissa kirjoissa.
Näiden alkuperä on kuitenkin vaikeaa jäljittää.

Ne lienevät suurelta osin kansan kokemukseen perustuvia itsenäisiä toteamuksia.
Kuitenkin ne voivat heijastaa myös Vanhan Testamentin Sananlaskujen kirjaa ja kahta sen apokryfikirjoista, edellämainittua Siirakin kirjaa ja (Salomon) Viisauden kirjaa.

Narsistisen mielen keskuksessa on vain hän itse. Hän ajattelee muista vain sitä, miten voisi heistä hyötyä. Hän pitää itseään hyvänä ja moitteettomana. Hänessä itsessään ei ole mitään muutettavaa, eikä anteeksi pyydettävää muilta.

Hän voi joskus esittää anteeksi pyynnön mutta se on vain laskelmointia, eikä lähde sydämestä ja pyrkii vain hyödyttämään häntä itseään. Jos joku uskaltaa arvostella ja asettaa hänen käytökselleen rajoja, se on loukkaus, jota hän ei koskaan anna anteeksi.

Hänestä tulee rajojen asettajan ja "loukkaajan" verivihollinen, joka pyrkii kostamaan loukkauksen ja vahingoittamaan tätä. Sensijaan että itse pyytäisi anteeksi, hän odottaa että muut pyytävät anteeksi - sellaista pahaa, mitä he ovat hänelle tehneet, ja sellaista pahaa mitä hän itse on tehnyt heille.

Tavalla tai toisella narsisti tuo itseään esiin: hyviä ominaisuuksiaan, saavutuksi, menestymistään ammatissa, rahan ja tavaran kokoamisessa, eroottisissa valloituksissa, hengellisessä toiminnassa.

Sananlakujen kirja kehoittaa ja kieltää; "kiittäköön sinua toinen, ei oma suusi, vieras, ei oma kielesi" (27:2). 

Narsisti on täynnä itseään:
-  "Itserakas ei moitetta siedä, omahyväinen ei mene viisaiden luo"
    (sananlaskut 15:12 ja 1:22) Kts my�s 9:7-8; 13:1; 19;25, (kerskunta, yms). 

Tosiasiassa narsistinen ihminen pitää itseän yhtä hyvänä kuin Jumala on, ellei jopa parempana. 

Niin kuin ihminen ei saa arvostella Jumalaa, niin ei häntäkään (narsistista ihmistä) kukaan saa arvostella.