sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä 2013.

...parempi myöhään... sanotaan..

Pääsiäisen lisäksi on kesäaika ja Valonpisaroita mahtuu maailmaan paljon.
Auringon nousu 6:51. Auringon lasku 20:08. Päivän pituus 13 h 17 minuuttia.




Kun tulee pääsiäinen, 
silloin alkaa kevät, 
pienet kissat keltaisena 
pajuun kiipeilevät.
Muutakin on kummaa, 
kukko helttapäinen 
munii munat koreat, 
kun tulee pääsiäinen.
- Aale Tynni -




Oi kuulautta näiden kevätöiden, 
kun kaikki taivaan valo ikävöiden
maan päällä viipyy, hennomatta pois.
Kun heleimmillään hymy kevät multa
ja puistot hohtavat,
arkaa tulta säteilee ikkunat,kuin lumotut ne ois.
Uivat punertuen pilvet meren yli,
se syvään hengittää, niin kuultavana syli,
se kirkas, taivaan armautta juo.
Hymyssä aarteen en nähdä saata,
mikä vettä, valoa, mikä taivasta tai maata.
- Saima Harmaja -
 

       
Kesä tulee loikkimalla.

Hyvää pääsiäistä ja alkanutta kesäaikaa kaikille vierailijoilleni.

   

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Elokuvia ja elämää...

                   

Olin vielä kansakoulussa, kun änkesin Citikkaan miesten mukaan ensimmäiselle elokuvareissulleni. Kipinän antoi auton kuljettaja, Setä-Pentti, joka oli tullut lukemaan ilmoitus sivuja viikon vanhasta Lalli lehdestä jonka ilmoituksia nyt innokkaasti selaili, omansa jo pois heitettyään.

Lehden kulutus oli suurta ja suosittua, käytettiinhän sitä pehmeän paperimateliaalin johdosta suosituimpana paperina, mitä tuohon aikaan ulkohuusseihin saattoi löytää, Maaseudun Tulevaisuus, joka tienoon taloissa oli toiseksi luetuin, osoittautui liian  kovaksi paperin laadultaan, josta sormi sujahti liian helposti pyyhkimistilanteessa läpi.

Löytyi tetterien elokuva-ilmoitukset, jossa Kino mainosti Navaronen Tykit esitystä. Filmi oli pyörinyt täyden viikon ja se oli kielletty alle 16v ikäisiltä. Olipa siinä myös kaikkien muiden lähitienoon teatterien elokuvien, viikon aikana olevat esitykset.

Autossa odottelimme sisään menevien tungoksen loppumista, miesten pähkäillessä lipun ostoa ja sitä olisiko vielä tyhjiä istumapaikkoja ja pääseekö poika sisään kielletty alle 16v ikärajalla olevalle esitykselle, samalla kun katselimme ovesta sisään aulaan.
Oli tiistai keski-talvinen raskaiden lumipilvien peittämä taivas sai illan pimeäksi, aamulla alkanut lumisade loppunut, suojainen lumikeli vaihtunut pakkasen puolelle.



Porukka oli ujuttautunut sisään, alkumusiikki alkanut soida, aloitusfilmit kestäisivät runsaat viitisentoista minuuttia, ennen varsinaisen elokuvan aloittamista.  Koko pieni eteisaula oli tyhjä, niin myös ainoan lipunmyyntipisteen edusta, pikkuruisen vahtimestarin istuessa eteisen penkillä tupakoimassa. 

Kuljettaja hivuttautui sisään kysymään tilannetta. Isän kanssa seurasimme perässä. Paljon oli väkeä, parvekkeella olisi vielä neljä tyhjää tilaa joten menimme sisään, mutta vahtimestari kuljettajan pyynnöistä sekä saamistaan taskulämpimistä snapseista huolimatta teki tenän kohdallani.  Ei käy. Liian pienikokoinen, poikaa ei voi päästää muun yleisön takia.

Mikäli olisi ollut jokin muu arki ilta, olisin päässyt helposti sisään, mutta nyt kun kyseessä olisi paikkakunnalla viimeinen esityskerta, tämä jäi meiltä kaikilta näkemättä koska viikolla olleita näytöksiä ei oltu huomattu riittävän ajoissa, joten katsomisen aie oli jäänyt viimeiseen hetkeen. Tämä harmitti etenkin kuljettajaa. Isäni ehdotti jäämistäni autoon filmin keston ajaksi, kuljettajan epäillessä kylmettymisherkkyyttäni, joka oli tosiasia.

Niimpä Elokuvateatteri Teljä oli seuraava kohde, jonka varhais-näytökset alkoivat sunnuntaisin jo neljältä, ilta kuudelta ja kahdeksalta, myöhäisnäytökset kymmeneltä.  Kinossa oli näytöksiä viikoloppuisin vain kaksi ja ne alkoivat  aina 19.00 ja 21.00. ja koska se oli vanhempi teatteri, oli se useimmiten etusijalla uutuusfilmien esitysten kanssa, jotka sen esityksiin lähes poikeuksitta aina kuuluivat.

Hetken kuluttua olimme Elokuvateatteri Teljän upeassa ja avarassa aulassa, jossa vastassamme oli mustalippaiseen vihreäkankaiseen nyöritettyyn koppalakkiin, samanvihreään pitkäliepeiseen villakankaiseen (seviotti) sääreen asti ulottuvaan mantteliin pukeutunut suurikokoinen lempeän näköinen mies kiiltävine kenkineen, takin kaulusliepeiden alta näkyvine solmioineen. Asusteet oli koristeltu keltaisilla punoksilla, niin lakkinauhat, manttelin poletit, saumat, kauluslaatat, hihamerkit, hihansuiden leikkaukset, kuin edustan liepeiden reunat.


Suurelta näyttävän, ulko ovelta pitkittäisen suorakaiteen muotoisen pylväs-sali aulan  reunimmaisina olevien kahden pylvään ympärille oli tehty pyöreä, yhdeltä osalta luukku-ikkunoitu, toiselta ovella varustetut lipun myyntikojut, joiden sisällä istui lipunmyyjä ja aulan keskelle sijoitetussa kolmannessa pyöreässä pömpelissä kohtisuorasti tetterin sisäovea vastapäätä seisoi naishenkilö myyden tupakkaa, makeisia, juomaa ja muuta pientä naposteltavaa, purukumeja lukuunottamatta, joiden käyttö tetterin sisällä oli kielletty.

Kaikki pömpelit, myös seinien puoliväli, aina teatteriin johtavien rappujen molemmilta sivuilta oli paneloitu oven molemmin puolin rimoituksen tapaisella, vaalean ruskealla lakkaverhouksella niin että puiden syyt näkyivät. 

Verhous ylettyi neliön muotoisen aulatilan sivuseinille, aina neljä osaisen ulko-oven tuulikaapille asti. Aulan seinille oli sijoitettu tulevien ja esitysviikolla olevien filmien mainoksia, myös muita sen aikaisia kulutustavaroita, sekä ajan vaatemuoteja, kuin alusasuja, meikkejä kenkäplankkia, tukkarasvaa, tupakkaa, pyöriä ja mopedeita esitteleviä mainoksia.

Näiden mainosten alapuolella oli sivu seinille kiinnittettyinä istuinpenkkejä, pienellä välimatkalla toisiinsa. Penkkien välissä oli tuhkakuppeja ja roskakoreja vuorotellen. Kahden muun pilarin ympärille oli rakennettu istuinpenkit. Odotustila oli mukava ja valoisa. Siitä oli helppo nousta kolmea leveää rappusta  kohden lippujen tarkastajan vartoimaa oviaukkoa.



Hetkinen odotusta puolityhjässä teatterissa, alkumusiikki alkoi soida pienen odottelun jälkeen, kuljettajan kysyessä ;) minulta joko olen avannut tuon karkkipussin, ettei rapina häiritsisi muita elokuvan alkaessa.  
Pian valot himmenivät sammuen viimein kokonaan, ovien yläpuolella olevien valojen jäädessä. Projektorin surina alkoi, parvekkeen yläpuolelta ilmaantui vaalea, taskulampun valon kiilan kaltainen valaiseva säde, jossa altapäin katsoen leijaili silmin nähden sakeana leijuvana pilvenä lumihiukkasten tapaisia hiutaleita tai pieniä hahtuvia.  

Miehet ostivat liput ja vahtimestari opasti meidät edellä kulkien ylös rappukäytävän lattiaa, lipuissa osoitetuille penkkirivi 18. ja tuolien istuimille 6-8, joista näytännön alettua siirryimme keskemmälle, tyhjille tuoleille. 
Kalteva lattia oli tuolloin kohtalainen harvinaisuus pienemmillä paikkakunnilla, kuljettajan kertoman mukaan. Salissa oli tilaa n 700 istujalle ja täysilevyisellä parvekkeella lisäksi yli 200 istumapaikkaa.

Mustavalkoinen elokuva Sinetöidyt Huulet, sen alkufilmit olivat alkaneet. Teatteri eli siihen aikaan kukoistuksensa viimeisintä, kenties sen kultaisinta aikaa.  Rakennus oli alunperin elokuvateatteri käyttöön suunniteltu, betonista rakennettu aumakattoinen, tumman ruskean-keltaiseksi maalattu, yläkerrassa oli lisäksi molemmilla sivulla useita asuinhuoneistoja.

Tämä oli ensimmäinen teatterissa katsomani filmi. Seuraavan kevään koittaessa täyttäisin yksitoista vuotta. 
Seuraavana vuonna pääsimme isosiskoni kanssa katsomaan kotimaista rillumarei elokuvaa, jossa eräs mies ahtautui matkalaukkuun, käden tai jalan jäädessä laukun ulkopuolelle vilkuttamaan.


Seuraava kolmas elokuvani tässä teatterissa oli Ben-Hur. Isäni vei isosiskoni ja minut katsomaan tuota filmiä, kökötimme traktorin perään laitetulla laverin tapaisella keväisen talvipäivän sunnuntain 13.15 alkavaan ensimmäiseen näytökseen.

Muutaman vuoden jälkeen, mopedikauden koittaessa, teatterin toiminta oli jo hiipunut vaatimattomaksi joka hiipui olemattomiin tuolla samalla vuosikymmenellä, kilpailevan Kino-teatterin viedessä niin parhaiden filmien ensi-illat kuin, muutkin vetävimmät näytännöt saaden salin täyteen näillä esityksillään. 
Teatterin omistaja keskittyi suurten voimalinjojen metallirakenteisten pylväiden valmistamiseen jossa hänen yrityksensä oli eräs johtavista alan valmistajista.  Yritys toimii yhä, tosin nyt maantierakentamisen opastepylväiden, ristikkotukien, kameramastojen ja monien muiden vastaavien rakenteiden valmistuksessa.

Tämä keskustassa oleva, vanhaan kanalaan aikoinaan tehty teatteri sinnitteli kolmen ihmisen voimin vielä seuraavat, lähes parikymmentä vuotta, kunnes iän mukanaan tuomat rajoitukset lopettivat ensin vahtimestarin sivutyöt, myöhemmin vanhan omistajattaren lipunmyynnin ja filmien tilaukset, joten myös filmien pyörittäjän, tuon toisen teatterin vahtimestarin tyttären, työt loppuivat.

Muutaman vuoden rakennus notkui tyhjillään, kunnes perikunta lopulta myi tontin.
Rakennus purettiin, tilalle rakennettiin matala, pienliiketoimintaan sopiva kiinteistö.

Pätkä eilistä oli siirtynyt, ellei suoranaisesti historian lehdille, ainakin liitereihin.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Kylätaksi

Elettiin tuota nostalgista 1950 lukua, kun kylälle sille kotikuntani puoleiselle osaa  ilmaantui ensimmäinen auto. Sen osti eräälle asutustilalle muuttanut kylän mies.

Tämä, muista kylän miehistä hieman nuorempana, oli jäänyt yksin kotikulmille toisten saman ikäisten, joita tuon ajan siirtolaistalojen veljes-sarjoissa oli paljon, lähtiessä kulmakunnalta muualle töiden perään, yhden jäädessä (koti)tilaa pitämään.
      
Hänellä oli Jawa moottoripyörä, jonka takasatulassa omien sanojensa mukaan oli kerran onnistunut tuomaan kotiinsa näytille nuorikon jostakin Mouhijärven kumpuilevien peltomaisemien, niiden välisten järvien ja metsäisten kukkuloiden sopukoista. Pyöräretki johti lopulta auton ostoon jolla matkanteko appilaan sujui suojatuimmissa oloissa kuin moottoripyörän kyydillä matkustettaessa. 
Nuorikko, hiljainen kiltinoloinen sijoittautui lopulta miehen ja hänen äitinsä asuttaamaan taloon sopuisasti kolmanneksi pyöräksi, jääden siihen loppuiäkseen.

Pikapuoliin Jawa vaihtui käytettyyn Ifa F-9 autoon joka parhaansa yrittäen palveli monia vuosia aikakauden routivilla, kuhmuraisilla, kuoppaisilla ja kuraisilla teillä.
Piipahtipa piili joskus meidänkin pihapiiriin, tämän tapahtuessa naapurien tiedon pohjalta, joka kertoi auton omistajan antaneen heille ja toki myös monille muille kyyditykset useampaan kertaan, kunkin tarpeen mukaan.

Niinpä kun minua varten nyt tarvittiin kyyti lääkärille pyydettiin tuota auton omistajaa apuun, ettei tarvinnut pyörällä tai hevosella lähteä pidempiä matkoja. Tälläiset matkat hän tuli tekemään aina auliisti ja mielellään, ellei kotona ollut kesken työtä mikä olisi vaatinut hänen paikalla olemista. 

Yhden kerran ehdin tuon punamustan Ifan kyytiin istahtaa sen kyydistä nauttiakseni.
Sen takapenkki oli kova, takaikkunat matalalla verrattuna Tatran tai Pobedaan, niiden takaosan penkkeihin, joten polviasentoon nousten pystyin seuraamaan kaikkea ohitse vilistävää, jotka samassa hujahduksessa olivat jo jääneet taakse. 

Aika teki tehtävänsä ja Ifan pelleissä oli alkanut näkyä vanhuuden oireita yhä enemmän, oireita joista kaikki eivät näkyneet päälle asti. Peltiremontti naapurikunnan autoverstaalla ehti jäämään hieman vajaaksi, muiden kulturellisten, kuten nestemäisten nautintojen tullessa auton omistajan ja korjaamon omistajan väliseen keskusteluun. 

Korjaamolla oli näet jatkuvaa ruuhkaa, joten etusijalle pääsi sellainen kenellä oli antaa hitsarille koskenkorvapullo tai vastaava, joka tuli välittömään käyttöön, sen estämättä työtekoa, kunnes ehti tyhjetä. Seuraavaksi päiväksi oli Porin kaupungissa aika varattuna katsastusta varten. 

                  

Niin silloin kuin usein ennenkin, autonsa tarkastukseen vievä toivoi sateista tai lumista keliä, jolloin autoilla oli taipumus läpäistä tarkastus helpommin kuin aurinkoisella kelillä. Seikka, joka johtui katsastusten suorittamisesta ulkona katu-olosuhteissa,
tuohon aikaan kun suojaavia rakennuksia oli hyvin harvassa.

Niinpä auto ei läpäissyt tarkastusta vaan lattiapeltien johdosta oli tullut hylätyksi, sen johdosta että takaosan pohjaan oli laittettu vanerilevy jota oli maalilla ja sitten alustamassalla pintakäsitelty. IFA F9 (= wartburg) KATSASTUS

Muistan vieläkin isäni ja kuljettajan välisen keskustelun jossa ajaja kertoili että vaikka kuinka oli etsinyt kuraisempaa osaa katsastuspaikan katualueelta, herra Mäkinen oli ryöminyt auton alle kaikesta huolimata ja meisselin lattiapelteihin tökättyään saanut sen jäämän kiinni, kunnes irti revittyään ja parikertaa uudelleen kokeiltuaan todennut ei perkele, tämä peli ei vetele.  Uusi pohja on autoon laitettava, jos meinaat läpi sen saada.

Niimpä Ifa vaihtui uuteen Citröen 2 CV:n rättikatto malliin. Tämän "lullan" kyydissä istuinkin sitten useasti, oppien inhoamaan sen ohuilla pehmustamattomilla penkeillä istumista pomppimista josta joskus myös nautin, näille monille myöhemmin tehdyille reissuille sain usemmiten alleni pehmikettä hieman pidemmille ajomatkoille (lääkäri-sairaala) lähdettäessä.

Auto oli kätevä, sen maavaraa kykeni säätämään veivaamalla sitä korkeammalle jolloin nouseminen suuren ojaluiskan yli kakkostien vielä keskeneräiselle rungolle onnistui
tai laskemaan lähes niin alas, että silloisten kyläteiden ruohoittunut keskikohta oli muutamin paikoin liian korkealla, tässä asennossa ajettavaksi. 
Tällä maavaran ylös veivaamisen tempulla pääsi hieman oikaisemaan, joutuen kohta palaamaan toisen ojan yli, toiselle vanhalle tielle voidakseen jatkaa eteenpäin, mutta pitihän kokeilla mihin auto pystyi. 

Tienluiskat olivat sopivan loivia ojanteen pohjalta asti vaikka niin syvä ettei "rättärin" katto ylettynyt edes maantien rungon korkeudelle, tuulilasista näkemättä muuta kuin penkan ja poutapilvistä taivasta. Keli oli kuiva, michelin ote piti, joten ylitys onnistui hyvin, korkeuden säätöä tarvittiin, ettei pohja ottanut penkkaan kiinni tielle noustessa.

Silloinen kakkostie oli nykyisellä linjauksella valmis Pori-Nakkila välisellä osalla, juuri päällystetty (asfaltoitu) liikennöitävään kuntoon vasta Nakkilan kirkolta asti. 
Tämä kirkko, uusi modernisti muotoiltu nykyaikainen rakennus oli juuri valmistunut, näkyen uudelle tien linjaukselle modernina rakennuksena kaikista muista perinteisistä kirkoista poiketen, joten tästä syystä syntynyt sanonta, Nakkilan kirkon vaiheilta, tuli tunnetuksi.

Tämä Citikka palveli kyläyhteisön jäseniä ja omistajaansa kauan. Sen kyydissä istuin usein niin talvella kuin kesällä, usemmiten omistajan sekä isäni kanssa. 
Heidän keskenään oli syntynyt jonkinlainen kumma symbioosi elokuvissa käynteihin lähinnä naapurikunnan keskustaan, jonne oli lyhin matka ja kaksi teatteria, lähistön muissa kun oli vain yksi.

Tämän harrastuksen alkua josta miehille tuli luppoajan sekä talvi-iltojen tapa, en tiedä. 
Luulen sen johtuvan siitä että tuohon aikaan suuret spektaakkelien tapaiset elokuvat olivat voimakkaasti esillä, toiseksi luulen, että osa kyydeistä joita saimme, maksettiin elokuvien pääsylippuina, osa tietysti myös perunatalkoilla tai vastaavilla, niinkuin siihen aikaan oli naapuritalkoilla tapana hoitaa monet korjuu-, katto- ja sahaustyöt.

                 

Enemmän kuitenkin luulen elokuvissa käyntien olleen kaveritapahtuma kuin muu ja saattoihan siinä joskus olla jyväviljapullokin kolmantena mukana, vaikka muistan kuljettajan pyynnön isälleni, lähtisit sie Kalle mukkaan, mie se en kehtaa yksin lähtiä, on pikkasen nolo männä yksin, haluaisin tämän filmin nähdä.

Kuitenkin aika kului, citikka vanheni, ohutpeltinen sileä kuosi harmaantui entisestään
pieni 425 ccm moottori laiskistui yhä enemmän, esittäen myös muita vanhuuden oireitaan, joista piemenpiä omistaja korjaili parhaan taitonsa ja työkalujensa mukaan.

Joissakin aiemissa kirjoituksissani olen kertonut kotitaloni olevan paikka jossa monet pitivät tapanaan piipahdella arkipäivisin. Etenkin talviakaan heitä oli paljon, kuten esim. yhteismetsälle työskentelemään tulleet miehet piipahtellessaan eväillään, tai kotini emäpitäjästä isännät, samoille asioille takametsilleen metsätöihin tullessaan.

Myös moni peremmällä asuvista piti tapanaan poiketa kyliltä tullessaan, niin arkena kuin sunnuntaisinkin, pyörällä tai hevospeleillä liikkuessaan.
Kyliltä tai kylältä tulon sanomisella tarkoitettiin yleisesti naapurinkunnan keskustasta asioilta palaamista.

Elettiin jo vuotta 1962 jolloin kesken arkipäivän pihaamme pyllähti pieni outo auto.
Suoraan Viinikka oy automyymälän ovesta sen Union huoltoaseman bensamittarin kautta lähteneenä, ajoneuvo tupsahti omalle kylälle ensiesittelyyn pihamme kautta.
                    
Auto oli pieni söpö kaksipaikkainen beige (kellertävä) tai kerman värinen farmari. 
Sen takaosa oli kokonaan umpinainen, tavaratila tasainen, jonka edessä jalkatila.
Citikkaan, 2 CV:n,  verrattuna se näytti lähinnä huvittavalta, ikään kuin isolta aidolta leikkikalulta, jonka sisään aikuisten tuntui olevan vaikea sovittautua.

Auto oli italialainen Autobianchi, jonka rinnakkais-mallia Neckar saksassa valmisti.
Tämä auto palveli isäntäänsä loppuun asti, saipa myös emäntänsä sillä ajo-opetusta niin, että nyt aikuisena hän sai helposti ajokortin.

Aika kului. Naapurikylän puolella ensimmäinen alle 50 mies menehtyi äkkiä, kuten monilla tuon ikaisillä miehilla oli taipumus siihen aikaan.
Muutaman vuoden kuluttua, seuraavana 50 ikäisenä isäni, pitkään sairasteltuaan.

Olin muuttanut pois, mennyt töihin, ehtinyt avioitua ja elettiin 1970 luvun puoliväliä. 
Erään helteisten elokuisten päivien jakson päätteksi ilmaantui taivaalle synkkiä pilviä joista alkoi pudota lähes suoraan alas vuolaana virtaava sade. Seuraavina päivinä se sai mukaansa ensimmäisen kunnollisen kolme päivää kestävän alkusyksyn myrskyn. 

Myrsky repi peltikattoja, heitteli esineitä, katkoi oksia, kaatoi puita puhelin- ja sähkölijat mykistäen, poikki kylätien, sateen lamauttaessa myös puhelimien jakokeskukset. 

Autobianchin omistaja oli muutamaa kuukautta aikaisemmin ehtinyt täyttää ja ylittää tuon maagisen 50 vuoden rajapyykin.
Myrskyisen elokuun hetken, myrskyn toisena riehumispäiväna, miehen ehdittyä edellisenä iltana katkaisemaan ja raivaamaan tieltä kartanon metsästä yli kyläraitin kaatuneet kuuset, hän sai seuraavana yönä sydänkohtauksen.  

Puhelinlinjat eivät toimineet, ambulanssia ei voitu tilata. Pikkufarmari lähti tekemään isännälleen viimeistä palvelusta emännän suunnatessa kohden naapurikunnan terveyskeskusta, vanhimman pojan istuessa takaosassa isänsä kanssa.
Vajaat puolituntia auton kaartaessa terveyskeskuksen etuovelle, jossa voitiin todeta hoitotarve hänen kohdaltaan tarpeettomaksi.
    
Tuolla huumorintajuisella ja vitsikkäällä miehellä oli elinaikana tapanaan sanoa
(isäni menehtymisen jälkeen) saas nähdä, koska se on kenenkii vuoro. 
Miust se on alkant tuntuu, nii ko joku on miul jo sanont, ko miust aika jättää koko kylä kuoloo miu mukanai.

Sanat olivat metkan enteelliset. Sanat jotka vielä joskus mieleeni tulevat. Enteelliset, siksi koska ne olivat tosia, kylän alkaessa hiljalleen muuttua yhä hiljaisemmaksi. 
Ihmiset vanhenivat, osa myi peltonsa, pari tilansa, joku omien vanhustensa kuoltua, jotakin alkoi viljellä vävy, menehtynyttä tilallista perhettä lukuunottamatta ei yksikään heidän lapsistaan, yhden tilan jäädessä perikunnan haltuun.

Kuten monissa suomen maaseutupitäjistä myös oman kuntani puolella vain parilla vanhalla tilalla asutaan enää vakituisesti.
Muut ovat autiona. Naapuripitäjän puolelle olevat talot ja tilat toimivat pääasiassa vapaajan asuntoina, muutamia lapsista on jäänyt kotikylälle, oman talonsa tehden.

Poikkeuksen tekee synnyinkotini ja lähin naapurimme, jossa vielä elää 87 vuotias äiti
sairaan poikansa kanssa vanhassa kunnostetussa pirtissä jossa yhä on myös pakari.
Nuorempi pojista, tilan nykyinen isäntä, asuu samassa pihapiirissä perheineen.

Aika kultaa muistot, muistot, jotka hetkeksi ovat palanneet mieleeni keskimmäisen siskoni, rakkaan sisko-pikkusiskoni eilisen kokopäiväisen vierailun johdosta.

Maisema itsessään ei muutu vaikka uudet ihmiset sitä muokkaavat, näin jatkossakin.
Ihmiset muuttuvat, vanhenevat, poistuvat kuin huomaamatta, tehden uusille tilaa.
Tienoon halki virtaavassa joessa on yhä solisevaa ruskeaa vettä, liraus vielä kesän kuuminpiin aikoihin. 
Pian lumi sulaa, jäät lähtevät, vielä virtaavat solisten nyt niin pieniltä näyttävät lapsuuden koskipaikat.

Pensaiden oksat ovat saaneet jo hieman väriä, silmut alkaneet kasvaa. 
Jälleen alkaa maasta kohota uutta elämää.

Ja minä itse, miksi näitä mietin...

torstai 14. maaliskuuta 2013

Vanhoissa merkeissä...


Maanantai aamuna kirpeän pakkaspäivä aamun innoittamana ajattelin häiritä vanha ranskattaren aamuista lepohetkeä, olihan aurinko jo noussut korkealle.

Koska muuta suurempaa tarvetta tarkoitusta tai ei ollut, tarkoituksena oli suorittaa vain normaali pieni päivälenkki, jota olen pitänyt tapana kylmempien pakkaspäivien aikana, pitääseni vanhan ladyn hieman virkeämpänä eläkepäiviä odotellessaan.

Siispä oven avaus, startti joka sai moottorin hyrähtämään hereille kirpeästä yön ja aamun pakkasesta huolimatta, moottori hyrähti käyntiin notkeasti, lähti kuin hauki rannasta ehdin ajatella.

Aamun sikari nautinto samalla, jonka sytytän samalla kun vietän pienen hetken raaputellen auton ikkunoista jäätä.

               

Irtolumet pois ja vanha lady moottoritien suuntaan, hetkisen kuluttua liittymästä alas
välimakaa takaa tulevaan kasvattaen ja suunta eteenpäin tavoittaen edellä liikkuvan audi ja bemari kaksikon jotka etenivät tasaisella nopeudella edelläni.

Hetken kuluttua vilkaisu peiliin, josta näin auton keulan, joka samalla oli jo siirtynyt ohituskaistalle pyyhältäen kevyesti ohitseni, mittarini näyttäessä 115 km/h lukemaa.
Piti hetki miettiä nopeusmittarini mahdollista liikaa näyttävää nopeutta, mutta nuo edellä ajavat, sekä käytäntö sai ajattelemaan normaalia (n. 10 km/h) näytön virhettä.

Hetki hämmennystä. Mitä peijakasta. Siinähän viiletti valkoinen söpö Fiat 600 tai joku sen kopioista muina miehinä ohituskaistaa, tavoittaen edellä olevat saksalaiset, siirtyen jälleen sujuvaan ja tyylikkääseen oikea oppiseen ohitukseen, palaten jälleen kaistalle, nousten edelläni samasta liittymästä, ajaen kuntakeskukseen edelläni.

Seuratessa edellä kipittävän Fiatin moottoripeltiä ajatukset jahkaantuvat vieden jälleen tuohon nostalgiseen 1950-1960 aikaan, jolloin pienien automerkkien kirjavuus oli suuri myös meillä suomessa. 
Toisaalta siihen aikaan alkoi myös merkkien liittyminen toisiin. jolloin syntyi muutama suuri, vielä nykyaikana oleva ja tunnettu autovalmistaja.

                 

Alla muutama eurooppalainen nuoruusmuisto tuolta ajalta jolloin micro autot olivat hyvin suosittuja, tarjoten matkustajille myös suojaa sään vaihteluilta. 
Muutama vanha merkki, kolme sekä neljäpyöräinen, moottoripyörä-scootteri-mopedi aikakaudelta, ajalta jolloin oma orastava elämän tulevaisuus vielä oli tuntematon.

Merkkejä jotka lähes kaikki aika, kehitys ja fuusiot on vienyt lähes unholaan, vaikka monet olivatkin kopioita toinen toisistaan, lisenssillä tai ilman, joten siinä mielessä ajatellen mikään ei ole nykyaikana muuttunut, paremminkin päin vastoin.

Eräs tunnettu merkki tuolta ajalta kuitenkin puuttuu joukosta ja toinen harvinaisempi automerkki, jota korpivaara toi suomeen 142 kpl. Merkit osin rinnakkaisia malleja.
Muistatko ensimmäisen merkin tai nimen, toinen merkki alkaa A-kirjaimella.

BMV 300  
BMW 600 
BOND
FULDAMOBIL  
GOGGOMOBIL,  
Pikku-Kiinalainen 
FMR TG 500 
FIAT 500 Lusso
FIAT Topolino
HEINKEL
ISETTA
MESSERSCHMITT
PEEL
PUCH
REYONNAH
TRIDENT 
TROJAN 
VELOREX
VESPA

                    

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Pieni on kaunista - Tunnetko.


Hienon talvipäivän vaihtuessa illan hämäryyteen ja pimeyteen ajattelin julkaista yhden vanhan luonnoksen, joka pitkän hetken ollut oikeastaan vain julkaisua vailla.
On jälleen hyvä hetki palata muistoissa vanhaan hyvään nostalgiseen 1950 lukuun.
Samalla voi kysyä, tiedätkö tätä nykyaikana hyvin tunnettua "tähtimerkkiä".
      
                

Tässä eräs tuon aikakauden pieni söpö, aikakaudelle tyypillinen tuote, aikana jolloin raha oli tiukalla, kulutustavaroiden kysyntä suurta, työtä kaikilla, oma elämä alussa, autojen kysyntä oli suurta kaikkialla.




Auton etuus oli pieni kevyt kaksitahtinen rivimoottori joka oli kevyt, yksinkertainen ja takaa hyvän talvikäynnistys ominaisuuden. Moottori antoi autolle myös tyyppinimen 360, joka tuon ajan tyypilliseen tapaan usein tuli monille merkeille moottorin tilavuudesta. 
Automerkki itse sai nimensä nuorista sinisistä kuumista tähdistä, jotka on tunnettu esihistoriallislta ajoilta asti Homeroksen, Raamatun sekä Koraanin teksteissä, myös Hindujen mytologiassa, myös Kalevala tuntee nämä.
Auton lempinimi valmistusmaassa oli leppäkerttu.


Tämä syvän taivaan kirkas tähdistö näkyy myös selkeästi paljain silmin taivaalla.
Kreikkalaisen mytologian mukaan seitsemän poikaa päätyi taivaalle, jääden sinne lähelle toisiaan, kun taas sioux-intiaanien mukaan nämä seitsemän poikaa eksyivät taivaalla kävellessään, jääden sinne ikuisiksi ajoiksi.



Automerkki aloitti 1958 ns. micro-autojen valmistuksen, joiden etuina italialaisiin, englantilaisiin, saksalaisiin kolmipyöräisiin vastavan kokoisiin ajoneuvoihin nelipyöräisyys, joten auto ei enää kaatunut herkästi kurveissa tai jyrkästi kääntyessä.
Auto oli neljän istuttava, takavetoinen, moottori takana.
Tästä autosta saivat japanilaiset pikkuautot kuten Daihatsu ja Suzuki alkunsa.

Autossa oli keskikonsoli, jossa vaihteen valitsin, rikastin (ryyppy), lämmityslaitteen vipu sekä bensiinin sulkuhana, sillä tämän kaltaisissa autoissa ei tarvittu erillistä bensiinipumppua, koska tankki oli moottoria korkemmalla.




Autosta oli luonnollisesti farmari malli sekä pakettiauto jossa umpinainen kori ja tietysti pick-up malli.

Olipa siitä myös poliisiauto- sekä GT (GrandeTurismo), rata- ralliversiot.


Subaru on merkin nimi.
Mustis tiesi ja löysi myös oikean tähdistön, josta kommenteissa.


perjantai 8. maaliskuuta 2013

Naisten päivänä 2013


                 

Naistenpäivän onnittelut kaikille, niin tutuille kuin tuntemattomille, ihailijoille, vihailijoille, rakastaville, surinamisulle, sekä muuten vaan seuraileville, kuten kaikille muille luettelosta mahdollisesti puuttuville.

                                                                             
                                                Kevätpäivän kukkia Teille.

Mutta myös erityisesti omalle nuorimmaiselleni sekä kaikkein nuorimmalle tulokkaalle
joka sinnikkäänä ja levollisesti nukkuu äidin valvovan silmän alla rauhaisaa untaan.

Elämän leikki on elämän lempeä totuus, kauneinkin käsky on korkeimmalta, lempi on lempeän luojasi armahin anti, leiviskä, annettu korkoa kasvavaksi.
- Kasperi Tanttu -

                                                               
           Uuden luominen, siinä se jokaisen elämän kutsumuksen päämäärä, 
                                  - siinä harmaiden arkipäiviemme riemu.
                                             - Johannes Linnakoski -




                                                        Hyvää naistenpäivää.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Elämän eräs ihme


             

Tulit tähän maailmaan melkein yllättäen. Olit tulossa heti jo joulun jälkeen, heti uuden vuoden alussa pitäen moni pienessä jännityksessä, malttaen kuitenkin hetkeksi mielesi, kertomatta muille yrityksistä huolimatta itsestäsi, oletko tyttö vai poika.  
Etenkin vaari toivoi ja odotti pikkuista tyttöä, jonka toiveen olet nyt toteuttanut.

Tosin vaari odotti sinun televan vasta hieman myöhemmin että olisit ehtinyt kasvaa paljon isommaksi, odottaen sinun saapuvan vasta toukokuun alkupäivinä, mutta saavuit niin paljon nopeammin.
Nyt vaari odottaa, monen muun ohella, sinun kasvavan hieman, toiveena nähdä sinut pian sylissään heti kun olet kasvanut hieman ja ehtinyt kotiutua rauhassa.


Haikara lentää liihoitti, 
nyyttinsä teille pudotti.
Maailmanne on taivaan sininen, 
mutta nyytti on vaaleanpunainen.
- Google -

Jään katsomaan tätä uinuvaa pientä ihmettä.
On kädet, niin pienet sormet,
jalat pikkuruiset, kuten varpaatkin.
Pikkuinen suu hieman mutrussa,
Tukka myssyn alla piilossa.
Elämän pieni ihme
- minun edessäni.


Viesti puhelimeeni 5.3.2013 am. klo 9.24.

Oskarin pikkusisko syntyi tänään am. klo 7.51
Painoa reppanalla on kokonaista 1775 gr.
Pituutta 42 cm.
Pikkuinen, äiti, ja koko perhe voi hyvin.

Et ihan mahdu isän, et vaarin, yhdelle kämmenelle.

Prinsessa niin pieni, minne johtaa tiesi.
Prinsessa oot kaunein, sanon sulle lausein 
- lausein jotka kauneimmat on päällä koko maan,
kuun ja tähdet taivaalta mä toisin jos voisin vaan...

                                        

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Tunnetko automerkin - vastaus



Auton merkki on HINO, valmistusmaa Japani.

Tätä Renault 8 kopio autoa ei tuotu suomeen, aikana jolloin Datsun autojen tuonti Suomeen, ensimmäisenä virallisena tuontimaana euroopassa, oli juuri alkanut.

Toyota (Toyopet) Corona seuraava vuorossa pikkuinen Corolla hetken kuluttua.
EnsimmäinenToyota Crown tuli suomeen moskovan teollisuusnäyttelystä jo 1959 Japanin - Suomen suurlähetystön käyttöön. 
Tämä auto on edelleen suomessa.




Tämä 1960 luvun alku oli myös aikaa jolloin itämerkit alkoivat syrjäyttää Neuvostoliiton ja Britannian automerkkien tuontia Japanilaisten merkkien myynti nämä pian ohittaen suosituimpina sekä myös paljon laadukkaampina tuotteina.
Sekä Englantilaiset että Neuvostoliittolaiset autot olivat laadultaan liki samaa tasoa vaikka englantilais merkkejä oli paljon, ne eivät pärjänneet muille länsimaisille.







Hino merkin nykyistä tuotantoa, jossa on paljon vaikutteita muista kuorma-auto merkeistä kuten 
<<<  Mercedes - Volvo   >>> Scania              
sekä Japanin omaa 3,5 - 7,5 tonniston kokoluokkaa jotka kaikki ovat lähes toistensa kaltaisia merkistä riippumatta joista Nissan on aikaisemmin ohjaamolta hieman poikennut.








Lopuksi vielä osa Hino-perheen jenkki hymyä
tunnettuun ja tuttuun dollari-tyyliin.