Ilta kaupungissa.

                 




Älä turhaan kauhistele eron hetkiä.

Hyvästit ovat tarpeen, jotta sinä ja ystäväsi voitte kohdata uudestaan, ja jälleennäkeminen
joko hetkien tai elinaikojen jälkeen toteutuu vuorenvarmasti niille, jotka ovat ystäviä.
- Richard Bach -

Sinä teit minun eloni lauluksi, ja mun arkeni sunnnuntaiksi.
Sinä kylvit mun polkuni kukkihin ja korpeni kotimaiksi.
- Eino Leino -

On ilta kaupungin,
on katu loistavin.
Se mielen vallitsee.

se lumoaa.

Myös huumaan loiston sen,

jää moni ihminen.

Ei taakseen katso

varjon unohtaa.

Soi sävel kaupungin,

on syke kuumeisin,

ja kiire askeleita johdattaa.

                                                          

On ilta kaupungin,

jos valot loistaakin.
Ne varjon tummimman,
myös aikaan saa.
Kun huuma haihtuu pois,
hän paljon nähdä vois.
Ken taakseeen katsoa
myös uskaltaa.
Soi sävel kaupungin,
on katu loistavin.                                             
Vaan varjot seuraa
aina kulkijaa.
- Saukki -


        
                    
                           Kiitos vierailuista. Hyvää yötä.

Vanhan kertausta

                  

Laulujen ;) sanoja singneeraten: Oi muistatkos kuutamo-illan 12.2, kun yhdessä kuljettiin...

                 
------

En kuulu jengiin kulman,

saan aikaan monen pulman.                                                    
mä olen komein näillä main.

Jos seuraan tytöt kärkkyi,

niin monen mieli järkkyi

mun tunteille he nauroi vain..

Niin, moi moi vain,

huusin kättäin heilauttain,

tuskin ennen mua huomasikaan.

Moi moi vain, moni sai,

jos kiinnostuit mun seurastain

niin sä muihin et vilkaisekaan... 

-----

Jos on niin täynnä huumaa,

niin sen kai näyttää voi.

Myönny en yhtään tuumaa

mä paulan tein,

sanat muistan nuo,

mä en niin vain kätees jää.
Mä paljon teen,
kuljen vain sun luo,
sä voit meidät täydentää.
Minkäs voit, minkäs mulle voit,
jäinhän kudoksiin, mä kiinni niin...
...sä oot niin täynnä huumaa...

         

Tähän yllä olevaan oli sanoitus:
Mozart on jollekin juhlaa,
toisesta jazz paras on.
Kolmas, vain aikaansa tuhlaa,
jäätelö nautintohon.

Tai niin; ehkä hän pitää jostakin muusta sävel lajista,
saattaapa joku pitää jopa säveltäjästä itsestään...
Oma, suosikki makuni on ;) suorastaan A-luokkaa...

Kuitenkin sanoitus jatkui;
On kaikille tää sucu-sucu,
tanssi hauskin ja virkistävin,
on heille tehty sucu-sucu,
mukaan meidät jo tempaisikin.

Toista säkeistöstä muistan;
...kaikkilla muilla on heila,
mulla vaan onnea ei...


                 

                       Kiitos vierailuista.  Hyvää illan jatkoa.

Adventtipäivän aatoksia.

                

Niinmpä. Monta on laulua.  Monta myös laulujen miestä kertoo jokin vanha sävelmä.

Ensimmäinen adventtisunnuntain aamu avautuu kosten sateisenä mutta lämpöä tuoksuen.
Niin, enhän tunne sitä muuten, vasta avatessa ikkunan, kaurapuuron ja aamukahvin aikaan
voin, ja saan tuntea tuon tutun, raikkaan luonnon tuoksahduksen ikkunani edessä olevasta salskeasta pihamännystä.

Aina uteliaat talitiaiset kiiruhtavat katsomaan mitä tarjoiltavaa olen tänään ikkulaudalleni niille laittanut.
Uskolliset, iloisen vallattomat seuralaiset, pelkkiä kaurahiutaleita tällä kertaa.

                                        
 Mieleni on hyvä. Seesteisen raikas. Alan hyräillä avoimesta keittiön ikkunasta, kohta
laulaen jostakin mieleni perukoilta kumpuaavaa sävelmää, muistellen sen sanoitusta,
Kääriäinen & agents, versiota, joka on mielestäni näistä esityksistä rytmillisesti, äänellisesti paras.

En tosin muista sanoja kovin tarkasti, mutta eräs versio taitaa mennä jotenkin tähän tapaan:
On jo aikaa, kun jo kerran niin,
kysymys, tää sulle lausuttiin, 
miten voinet, ymmärtää sä sen,
tahtoo, kiertää, tähti pienoinen.
----
Miksi surra, olla onneton,
mun kuin tuulen, tieni tää se on,
Tietäin sen, kun vapaa olla saa,
kauneimmin, soi laulu maailmaan...
Tietäin sen, kun vapaa olla saa,
kauneimmin, soi laulu maailmaan...


                   


Istahdan tuoliin odotellen aamukahvin tippumista. Nautittuani kaurapuuron tapani mukaan seisaaltani, kahvimukillisen, leivän lisukkeineen, istahdan tuoliin sylikkäin, sytytän sikarin puhaltaen savun ulos ikkunasta, nauttien raikkasta syksyisesta aamuhetkestä.
Hiljaista, pimeää.

Siirryn nettiin, toisen mukillisen kahvia vielä höyrytessä mukissani. Elämä tuntuu hetkittäin siirtyneen pelkään virtuaalitodellisuuteen tai paremminkin sellaisen tuottamiin kuvitelmiin, mietin itsekseni pienten aamuaskareitten jälkeen, näitä muutamia plokeja lukiessani. 

Niin se on, virtuaalisuus tuntuu olevan live-elämää kummempaa. Muistot vie, kiitää, kujettaa.
Lisäksi, vilkas mielikuvitus on omiaan ruokkimaan lisää, kaikkea mielen luomaa luulotelmaa.

                

Eräs toinenkin laulu muistuu myös mieleen, kenties näinkin sattaa käydä 
http://youtu.be/-DHzPwIFrvc

Yhden, eräästä toisesta plokista lukemani, siinä olevat sanat jäivät myös mieleeni.
ma abbastanza, per esprimerlo solo due parole mi manchi.
(mutta tarpeeksi ilmaisemaan, Vain kaksi sanaa, Kaipaan sinua)


                           

Yhden toisen laulun sanoin:
Kunhan kulkea sais tiellä rakkauden,
mitään muuta ei tarvinne laisin,
oishan onni tuo suuri, niin ihmeellinen,
et'ei hurma sen haitune lie.
Elo onnen se antaa, ehk'ei vie mukanaan,
miksi muuttais se kulkua toisin,
oishan onnen nyt aurinko ihmeellinen, 
eihän hurma tuo haihtuisi pois...


                  

                   Kiitos uskollisille vierailijoille. Hyvää illan jatkoa. 

Soitellaan - II / osa II

                 

Kuten edellisessä kerroin, soittelun voi katsoa alkaneen tuosta maanantain päivästä, 
16.2. 2009,  jolloin olin aamukahvin ja hyvästelyjen jälkeen ehtinyt takaisin kämpälleni.

Palailin rauhallisesti ajellen, matkan sujuessa mukavasti pienessä raikkaan keväisessä pakkas kelissä.  Ajellessani iltapäivän alkutunteina mietin, tapahtumia kelaillen.
Aina sattuu ja tapahtuu näköjään kaikenlaista ja varsinkin silloin, kun vähiten odottaa.
Saatuani auton parkkiin, sisälle päästyäni kahvi tippumaan, soitin ilmoittaen perille pääsystäni.

Tässä kuva erään aamun tilanteesta Lahdesta palattuani, taloyhtiömme edustalta. Paikka joka oli ainoa vapaa tila ja johon autoni jätin, koska liikuin ja reissailin paljon niin joku aina piffasi nuo "vapaat parkkitilat" kadun varresta.

Kuvan otin siksi, kun kaikkeen ehtivä kaiken juoruileva talonräpättimme, mies henkilö, sai minulle aikaiseksi tästä parkkeeraamisesta 70 euron sakon, eräänä kauniina sunnuntai aamuna, transitin takapyörän ollessa kolmanneksen osalta kuvassa näkyvällä asfaltilla. Nuo muut autot jotka täyttivät jalkakäytävän yli puolen välin, säästyivät kaikki sakoilta. 
Pelkkää pillukateutta koko mieheltä tuo (kin) aikaan saannos, näistä joskus ehkä lisääkin.
---------------

Nukahdin, tapani mukaan nojatuoliin, heräilin puhelimen soittoon varhaisuutisten aikaan. Mukavaa oli yhdessä ollut, kivaa ja muuta sellaista joten perjantaina nähtäisiin.
Kuten nähtiinkin.
Myöhemmin iltasella tuli toinen, hyvänyön soitto, jonka jälkeen vielä textari.
Näin tuo soittelu alkoi, ja hyväksyin ja ymmärsin hänen soittohalunsa hyvinkin.

Ikävä oli täälläkin päässä linjaa, sekä kaipaus, eikä ihan vähäinen ollutkaa.
Jotakin kummaa tapahtui vaikka en rakastunut ollutkaan niin kiintynyt kuitenki häneen
lähinnä tuo rennon, humoristisen, avoimen käytöksen sekä sanavalmiutensa ansiosta.
Kumma miten hän, runsaan vuoden aikaa leskenä elellyt ja elämään ehtinyt nainen kiehtoikin. Olin ollut parisen kuukautta yksin, tuosta edellisestä soittelijasta päästyäni.

Tämän edellisvuoden joulukuun itsenäisyyspäivän jälkeen päättämäni suhteen soittelut vielä mielessäni, vertailin näitä kahta, olemuksiltaankin täysin erityyppistä naista mielessäni.
Aikaisempi, nykyistä n. kymmenisen vuotta nuorempi ei kiehtonut mieltäni,
ei läheskään niin kuin Hän.

Puheluita tuli harvakseltaan, ja perjantain tapaamisen aikaan hän esitteli minut ensin iltapäivällä pojalleen, lauantaina käymään tuleelle siskolleen.
Mutta seurustelu jatkui päivien kuluessa ja minulle esiteltiin pikapuoliin molemmat, hänen helsingissä työssä oleva tytär perheineen, myös nuorimmainen tyttärensä.

Näin edettiin, soitteluvälien tihehtyessä tuohon aamun 6-7 väliseen aikaan, sekä aamupaivän toiseen soittoon, iltapäivän kolmanteen, illan ensimmäiseen ja lopulta viimeiseen edeten näin kevääseen ja kesään juhannuksen alkupäviin asti.

Tuolloin hän ilmoitti paria päivää ennen juhannusta suuntaavansa matkan siskonsa kyydillä ex anoppiaan katsomaan.

           


Kävikin, joten juhannus oltiin erillä toisistamme, jonka jälkeen yhteiselo jatkui.

Olin saanut aikaisemmin kevään korvalla yhden ylinopeus sakon hieman ennen Tuuloksen kauppakeskittymän liittymää, kahdeksankympin alue keskellä metsäistä taivalta, matkallani lahden suuntaa.
Toinen oli tupsahtanut hieman myöhemmin Tuuloksesta Hämeenlinnan suuntaan ajaessa, palatessani tätä reittiä eräänä arkiaamuna takaisin.

Tuli kesäkuun loppu. Ajelin jälleen, nyt keskellä arkista aamuyötä asuntoni suuntaan
omissa ajatuksissa, mukavat muistot mielessäni tuuloksen risteyksen yli, perstuntumalla, mittariin katsomatta. Kiirettä ei ollut, seesteinen, valoisa kesähämärä.

Pääsin risteykseen. Jumalavita, kuinka kirkas oranssinen valo rävähtikään äkisti salaman tavoin näkökenttään. 

Kurkistus mittariin kertoili transitin nopeudeksi 110 km / h,  tuolla kahdeksankympin alueella, josta miinustin sen kympin ensihätään, ja sakko-perusteen anteeksi antamat pari-kolme piirua lisää.

Voi helvetti. Kolmas sakko jo puolessa vuodessa. Tiesin sääntöjen korttikäytänössä muuttuneen joiltakin osilta, joista muistan kuulleeni.

Kotiin päästyäni katselin edellistä, Päijät-Hämeen poliisilaitoksen leimoin varustettua sakkoani ajattellen nyt se on se kolmas josta kortti liikahtaa hyllylle helposti.
Alla oli konstaapelin nimi ja ajattelin soittaa ja kysyä tilannetta omalta kohdaltani.

Sopivan tilaisuuden koittaessa ennen seuraavan saakon saapumista ja sitä yhä odotellessani soitin ko.  konstaapelille esitellen itseni, asiani.
Tavoilleni uskollisena kysyin häneltä muiden sanojeni jatkoksi, onko nämä teidän peltipoliisit täällä kanta-hämeen tuuloksessa kaikki naaraspuolisia.

Kaveri ei ymmärtänyt kysymystäni ennen, kun perustelin asiani tällä seikalla. Kun ne lähes järjestään tykkäävät meikäläisen pärstää, tienoolla sattumalta ajellessani jatkuvasti kuvata.
Kaveri nauroi. Tarkisti asian, sanoi ei näy kuin vasta kaksi sakkoa tälle vuodelle, jotka molemmat on sinulle jo lähteneet.

Kertoili myös että säännöstöjä on muutettu niin, (Paateron tultua virkaansa) ettei poliisilla ole enää mahdollisuutta samaan harkintaan kuin ennen on ollut mahdollista, tapauksittain ajatellen.

Voihan vitalis ajattelin. Kortti menee hyllylle väkisinkin. Samalla viikolla ajelin hämeenkyrön suuntaan kolmostietä, ja jälleen ylöjärvellä sorarekan imussa ajaessani
näin kameran joka samantien räpsähti kirkkaasti. En vain tiennyt kummalle meistä.

Juhannuksen jälkeen myin tuon vanhan, monia vuosia, yli 250 th / km minua loistavasti palvelleen Transitin eteenpäin. Lukema jolloin auton Klaukkalasta ostettaessa oli 31th / km
Nyt jäin siis autottomaksi, kortin kuivumista odottaen.

Arvaatte varmaan että reissaaminen autottomana yli 40v + 7v mopedi ikäni  jälkeen jäi vähiin. Se jos joku, mikä harmitti, oli siirtyminen julkisen kyydin suomiin palveluihin.
Tämä julkisin välinen tehtävä kyyti ei maittanut, eikä maita vieläkään.

                                                             
Tuli aika jolloin matkustin linja autokyydillä lahden suuntaan, täältä ensin kaupunkiin, sieltä jatkaen. Tympäisi totaalisesti, mutta myös hienoa, rentouttavaa, kun ei tarvinnut itse ajaa. 
Perille pääsin, ja vastaaottaja tervetulotoivotuksineen oli aina valmiine katettuine pöytineen odottamassa saapuvaa matkailijaa.

Tämä nainen joka oli hieman yli vuotta aikaisemmin jäänyt pitkäaikaisesta elämäkumppanistaan leskeksi, myös saattoi lähtiessäni pysäkille.
Oleskeluun pakatun täyden matkalaukun laahaaminen mukana oli tuo kaikkein suurin vaiva. Toinen tietysti ensin itse kaupunkiin, linja-autoasemalle tuleminen toisella bussilla.

Tuli koulujen aloitusaika ja hänen tyttärensä joka toimi opettajana pk-seudulla ei saanutkaan enää lapsilleen aiemmin ollutta hoitopaikkaa, pyytäen äidiltään päivähoito-ongelmaan apua.
Nainen tietenkin suostui, alkaen viettää arkipäivät tyttärensä luona hoitaen ja asuen siellä.

Viikonloppuisin hän tuli junalla luokseni, kun pk-seudulta tänne, kuten Lahteen, on hyvät yhteydet. Olihan hän jo aikaisemminkin kevät-kesän aikana näitä hoitoapuja esikoiselleen antanut, tosin hieman harvakseltaan, mutta kuitenkin.

Soittelu jatkui kuitenkin entiseen malliin, samoin hänen aina, joskus, ja joka paikassa harrastamansa kutominen. Aina puikot liikkuivat, värit langan koot ja materiaali saattoivat hieman vaihdella mutta villaista pääasiassa. 

Koskaan lapsuusajan jälkeen en ole nähnyt tälläistä käsin kudontaa missään liikkumassani paikassa. Tätä hän teki pienen eläkkeensä takia, lisä-ansioiden saamiseksi, tosin tutun kauppana paremminkin, kuin muiden seikkojen johdosta.

Mutta tyttären perheen tarve alkoi saamaan yhä enemmän huomiota ja vaatimukset häiritsivät meitä molempia. Muitakin seikkoja, pieniä lähes huomaamattomia, tuli esille.
Riitaa tai kinastelua, syyttelyita, toisen testaamisia meillä ei keskenämme koskaan ollut, ei alistamista, arvovaltakiistoja, sanailuita, ei mitään tälläisia.

Kuitenkin kun tämä reissaaminen helsinkiin hänellä tuli jatkumoksi aina seuraavaan kesään asti ja matkustaminen linja autolla sen ylimääräisen tuottaman vaivan takia ei mun mieltäni kiehtonut, joten ilmoitin tämä kulkuhaluttomuuteni syyn hänelle.

Syyskuun alkuun mennessä suhteemme oli jo alkanut hiipua, lähes kaiken muun paitsi hänen soitteluidensa suhteen jotka jatkuivat edelleen jokapäiväisinä.

                                                                

Soittelu jatkui vielä vanhan miitinkin jälkeenkin alkaen vasta huhtikuussa hiipua hiljalleen, jääden ensin huhtikuussa soittoon päivässä, harventuen kuun loppuun mennessä kahteen kolmeen viikossa ja viimein yhteen kertaan, aina toukokuun puoliväliin asti, viimein laaten kokonaan,  kesäkuun alkuun menessä päätepisteeseen asti. 

Kaipailemaan, haikailemaankin jäin välitöntä, heti toimivaa ja leimahtavaa ajatusta, reipasta liikehdintää, välittömyyttä, iloisuutta, huumoria, niin ja justiinsa sitä,  mikä yhteen veti ja maittoi meille molemmille, saaden meikäläisenkin tuntemaan itsensä vielä mieheksi.

Nainen joka sai minut käymään ns. kapakassa, opetti mun pitämään karaokesta, lukemaan tekemiään runoja, kuuntelemaan poikansa tekemää, säveltämää, esittävää (tube) musaa.

Hänen luonaan myös näin tuon ek sivuston jossa luin plokitekstejä ja loin myös profiilin vaikkaan hän ei ollut tähän sivustoon liittynyt, myöhemmin kyllä ja tänäkin päivänä ilmeisesti on, koska muistan nuo kasvot nähneeni.


         

Nyt, tänä kesänä olen soittanut kerran ja hän on vastannut. Ompa myös kertonut uuden kuljettajan olevan tuossa hänen vierellään.
Hyvää jatkoa ollaan toivoteltu. Muistot säilyvät, kuulin hänen sanovan.

Textareistasi muistan erään sinulta saamani viestin, jonka olen myös säilönyt mieleni pohjalle.

Tuoksusi on tuossa vieressäni. Sinua minä odotan.


Lopuksi pieni musiikkikevennys.

                  

                  Hyvää päivän jatkoa kaikille. Kiitos vierailuistanne.

Soitellaan. -II / I osa. Oh What A Night

                

Kun on muutamaan kerran on sivuttu näillä sivustoilla erilaisia häiriötekijöitä joita meillä ihmisillä on kahden keskisissä suhteissa, niin tulee mieleen eräs juttu.

Mutta aikaan. Olipa kerran, kuten niin monet tarinat täälläkin alkavat,
tuo päivä 6.2. 2009.

Olin silloin vielä ns. "tyrkyllä" suomi24 treffit sivustolla kaikkine iloisine, siloisine rypyttömine nahkoineni (puolivillaisine) karvoineen päivineen kaikkineen.

Olin onnistunut tammikuun viime päiviltä asti vaihtamaan muutaman mukavan viestin harvakseltaan tuon sivuston kautta, erään naisen kanssa, josta juohevasti siirryimme puhelin keskusteluihin, jotka hieman myöhemmin johtivat live tapaamiseen, tuona mainittuna ko. päivämäärällä. 

Tätä ennen olimme vaihtaneet puhelintietojamme ja soitelleet muutaman kerran keskenämme, ja ilmeisesti myös pitäneet kuulemasta, sekä myös toisistamme.

Niinpä sitten, tuo soittelu vei siihen että suuntasin Transitin nokan kohden Kanta-Hämen kaupunkia, löytäen sieltä minulle annetun osoitteen, jonka seutu oli tavallaan ennestään tuttua tienoota.

                                                            
Mutta auto parkkiin, osoitettuun ruutuun, ja ekamaiseksi, lähelle ovea. Mikä tuuri, ajattelin mielessäni, jos vaikkapa äkkilähdön äkillistä tarvetta tulisi ilmaantumaan.

Mutta. Oleskelua varten pakattu matkalaukku mukaan, ylös kerrokseen, tassuttelu oven taakse sovittuna klo 15.00 aikaan, ja sormi ovikellon nappulalle, painallus.

Hieman jännitystä, mitähän nyt. Kilahdus kellosta, kuulin kepeät, reippaan joutuisat
askeleet tulevan oven taakse, ovi avautui raolleen ja nainen sanoi, moro tu sisään.

Tietteks, mitä vastasin.

Ensimmäiset sanani naisen nähtyäni, jota silmäilin ensin alhaalta ylös, sitten ylhäältä alas, sanani tässä järjestyksessä olivat:
Voi, Jumalauta!......    Mää lähren samantien Tanmpereelle takasin.

Vastaus, joka samantien pläsähti päin naamaani. Ja MITÄ!
Mitä Helkkaria! Ei mihinkään!  Kerran oot tänne asti vaivautunut, niin tuuhan sisälle asti. Tätä seurasi syvätä tuleva iloinen vapauttavan helisevä nauru.

Mulla on sapuska hellalla, lautaset pöydässä, kahvi keittimessä, ei tarvi kuin naksauttaa tippumaan.
Sullahan on kait nälkä, näin aikaisin ehtoopäivästä et kai ole vielä ehtinyt syödä. 

Ja, laitoin ihan sua varten tään mustan halkiohameen, seiskakorkoja ei ihan ollut mut liki on, käykö nää, muistelin et tykkäät sandaleteistä.  
Kelpaako? käännähtäen ympäri kevyesti päkiöillään pyörähtäen, hymyillen katseli mahdollisesti aiheuttamaansa vaikutusta 

Voi Peijakas! 

Etkö sittenkään näistä tykkää... 
Osaan näillä myös kävellä, korkeammatkin on , mut nää mä laitan tänä iltana...???!!!

Peremmälle ja pöytään, laitan kahvin tippumaan.
Menin peremmälle oven sulkien ja vastasin:  Kelpaa, tottakai. Upeeta. Mut, mut ,ei...

Voi helvetin helvetti kuitenkin. Tässä sitä taas mennään, ja kovaa...

(Ei tästä välillämme mittään tuu, epäilin kokoajan pienessä mielssäni, oot niin siro ja hoikka, ja mää oon tämän kokonen....)

              
-----------

Mutta pöytään ja ruokailuun.
Olin tuonut viiniä mukanani, ja napostelimme sitä ruoan kera. Olihan mulla vielä lisäks konjakkipullo iltaa varten.

Mutta sapuska hupeni, kahvit ja liraus konjakkia molemmille tuttavuuden kyytipojaksi
joka auttoi syventymään kasvojen kesakoihin, punaruskeaan tukkaan ja sensuelleihin alati kutsuvina kiehtoviin tummanpunaisiin huuliin.

Puhuttiin, keskustellen niitänäitä, lapset, perheet, elämästä hieman, kaikki kertauksena
aikaisempien jutteluiden pohjalta.

Kunnes luonto kutsui. Elämän autuus avautui allani kuin kukkanen, käyttäydyin kuin janoinen kolbri, tämän löytämäni, harvinaisen kiehtovan kukkanupun ympärillä.
Nautin kaikesta, sivuprofiilista ylhäältäpäin, seurasin huulten liikettä, kuuntelin.


                  


Elämä näytti kaikki herkemmät puolensa heti, tänä ensimmäisenä ihanana iltana.
Kuinka se voikin olla ihanaa, ja juuri sellaisen naisen kanssa jonkalaiseen en koskaan
olisi edes kuvitellutkaan tutustuvani, toisena aikana, toisessa paikassa.
Nyt oli tälläinen toisenlainen aika.

Muutaman tunnin kuluttua, iltapäivän nokosten jälkeen olimme valmiit suihkuun ja valmistautumaan kaupungille lähtöön. Laulelin itsekseni suihkussa tapani mukaan
sekä myös sieltä tullessani, kuivaillessani itseäni.

Nainen kuunteli. Sanoi. Haluan kuulla tämän livenä, mennäänkö jossakin vaiheessa käymään tänä iltana jossakin karaoke paikassa, joita täällä lähistöllä on useita.

Näin teimme, ja tutustuin sinä iltana ja myöhemminkin erään, ex ja nyky-mieskuoron jäsenistöön, joihin muutamiin, seuralaistensa kanssa, tutustuimme hieman lähemminkin laulun merkeissä, ajan kuluessa.

Ravintolasta palatessamme, olimme hieman maistissa, joten halusin soittaa taksin ja soitinkin. Astuimme nurmikaistaleen yli kadulle, kun näimme taksin tulevan risteyksestä.

Hänen pitäessä minua kädestä ja vetäessä, harasin hieman vastaan ettemme olisi menneet ajoradalle autojen eteen. Nainen tempaisi kätensä irti otteestani ja vasen sandaletin koristama jalka, joka oli huurteisen reunakiven päällä lipsahti nainen horjahti tasapainoaan tavoittamatta kaatuen selälleen taksin eteen, lyöden takaraivonsa asfalttiin.

Kuului pehmeä nassahtava ääni, ihan kuin kananmuna olisi pudonnut lattialle ja särkynyt. Tätä ennen taxi oli ehtinyt pysähtyä juuri ennen, eturenkaan jäädessä
noin puolen metrin päähän naisen päästä ja vartalosta.

Menin lähemmäs, silmät olivat kiinni, kuulin valitusta ja luomet värähtelivät, pään hieman kääntyessä. Tajuissaan oli, yrittäen kohottautua päätään nostaen. Tuin häntä niskasta ja tunsin kosteutta kädessäni, näin myös pienen tumman läikän asfaltissa.

Pyysin taxia viemään sairaalaan, ei ottanut vaan soitti poliisin, joka tuli ambulanssin kera, kyseli tapahtumien kulusta lähelläolijoilta ja ravintolasta.

Taju hänellä säilyi, ja menin pyynnöstään ambulanssin mukaan Päijät-Hämeen
keskus-sairaalaan, josta aikanaan sitten aamusella pääsimme molemmat pois.

Elämä jatkui tikkien ja aivotärähdyksen sekä sairasloman kera aina seuraavan viikon vaihteen ylitse, jolloin palailin takaisin.

Päivähän oli silloin perjantai ja kolmastoista päivä. 
Päivittäinen soittelu voidaan katsoa alkaneen tästä seuraavasta maanantai päivästä.
Seikka joka jatkui seuraavat 14-15 kuukautta arkipäivisin toistuvana, siitä huolimatta, vaikka viikon vaihteiden seuratessa toistaan, aina näimme toisemme.

Saamieni puheluiden määrä kohosi päivittäisenä jatkumona nopeasti tuolle 4-5 puhelun päivätasolle. Alkaen ensin ikäänkuin tunnustellen nousta yhdestä-kahdesta, kohoten kohta kahteen-kolmeen puheluun per päivä. Viestit vielä tämän lisäksi.

Yhdessäolemisen keston aikana 7-8 kk.n aikana hänen painonsa putosi 68 -58 kiloon
(168 + 7 cm korot).
Tutkimuksissa ei löydetty lääketieteellistä syytä tähän tapahtumaan.

Asiassa ei ole mitään kehumista, moitetta, liioittelua, vain pelkkää aitoa tapahtumaa.
Kyseessä on kuitenkin eräs elämäni hienoimmista suhteista, sekä hän jota edelleen välähdyksittäin naisena kaipailen, muistellen harvakseltaan.

En kuitenkaan noita jokapäiväisiä, häiritseviä, kahlitsevan kontrolloivia soittojaan.




Kiitos vierailuista. Hyvää illan jatkoa.

Lauantain tanssituokio..

           

Tanssin taikaa, ja hieman rytmiäkin siitä pitäville. 
Alempana vielä pienoinen tuokio romantiikkaa, sellaisesta kiinnostuneille.


Kun kannusta lasiin kaadan
kylmää sangriaa

Nää ihanat hellepäivät
kanssasi sun jakaisin
jos kaiken sen muuttaa voisin
luokseni kutsuisin

Hiljaa huokaa yö korvaan mun
laiturilla yksinäin istun
kesä tuuli saa ihoain taas vilvoittaa
Hiljaa huokaa yö 
katselen
maalausta taivaan tähtien
muistoihini kuva tää jää
sieluani virkistää
kesäyön hetket nää
Hiljaa huokaa yö korvaan mun
laiturilla yksinäin istun
kesä tuuli saa ihoain taas vilvoittaa
Hiljaa huokaa yö katselen
maalausta taivaan tähtien
muistoihini kuva tää jää
sieluani virkistää
kesäyön hetket nää
- Anna Eriksson -
            


Kun mä kulkea saan tietä rakkauden
Silloin muuta en kaivanne laisin
Mun on onneni maailma ihmeellinen
Pian sen huuma jo haihtunut on
Arpa kohtalon on aina oikullinen
Siihen liiaks en luottaa mä saisi

Minkä vuoksi en saa olla onnellinen
Aina polku vain tuntematon..            

           

Hyvää yötä. Tanssitaan aamuun.

Elämää, ei sen enempää.. + leino eino

                  

Perjantai illan musapläjäys hieman kuin kevennykseksi.
(Kummallinen muuten tuo "seksi" sana tässä suomenkielessä, kun se taas tupsahti
tuohonkin rakoseen)

Musiikki on vanhaa kertausta mutta on siinä hyvä sanoitus, joten vaikkapa siitä syystä.


Oi, enhän noita mä ymmärrä,
sun temppujas, tyttöni sorja,
sen ymmärrän vaan, ett' iäti,
mä oon lempesi, leikkisi orja.
                                       
Sinä taiteesi turhaan tuhlailet.
Mitä tarpeen on keikailu, keima?
Ei pakohon sentään se päästä voi, 
kenen otsall' on onnen leima.

Joka ovella kiinni se otettais,
joka kylässä kysyttäis tälleen:
" Mist' onnen orja sä karkasit" -
Minut luoksesi tuotais jälleen.
- Eino Leino -




Oheisen hieman muunnelluin laulun sanoin; Missä olet tyttösein, mietin sua päivin öin..
(tai sitten en...)

                

                               Kiitos vierailuista. Hyvää yötä.                                                                

Naiset, - II osa ;)

                  

Koska Seppo Tammilehdon hieno video, kuin helminauhaa, mm. Anna Eriksonin toimesta oli poistettu tästä tubesta kotimaisena versiona, laitan tämän tilalle.

Tässä myös erään vanhan plokitekstini kertausta;

Kiinnitä huomiota omiin reaktioihisi ja toiseen ihmiseen.
Ihmiset kertovat meille, keitä he ovat hyvin pian sen jälkeen, kun olemme tavanneet heidät. Kiinnitä huomiota siihen, mitä he kertovat.

Katso, kuuntele, pidä huolta, sillä juna tulee kahta puolta, sanotaan lasten lorussa.

Älä anna kaipauksesi suhdetta kohtaan, yksinäisyytesi, himokkuutesi, hoivaamisen, kosketuksen kaipuusi, tehdä sinua sokeaksi niille punaisille lipuille, joita toinen henkilö heiluttaa edessäsi.

Me emme koskaan tapaa ketään, jolla ei olisi omia asioitaan, jolla ei olisi joitakin punaisia lippuja.

 Tärkeää sen sijaan on kiinnittää huomiota ja nähdä mitä tämän ihmisen asenne omiin asioihinsa kertoo hänen kyvystään olla terveesti mukana suhteessa.
Kiinnitä huomiotasi omaan mukavuustasoosi hänen kanssaan emotionaalisiin reaktioihisi kun olet hänen kanssaan tai ajattelet häntä.

Kuuntele henkeäsi ja sydäntäsi enemmän kuin omia kaipauksiasi tai sisäisen lapsesi täyttymättömiä tarpeita, ja näet hänet selvemmin siksi, mikä hän on - äläkä yritä saattaa häntä sellaiseen rooliin, jota sinä haluat hänen sinulle olevan.

Yksi niistä syistä, jonka takia niin monet meistä eivät osanneet kiinnittää huomiota, on se, että me keskityimme niin kovasti antamaan itsestämme hyvän vaikutelman, jotta toinen ihminen pitäisi meistä.

Äskettäin eräs kaveri saattoi hoksata, että koko hänen seurusteluhistoriansa ajan
hän suhtautui naisiin ikään kuin olisi esiintymiskokeessa heidän edessään.

Heikon itsetuntonsa takia hän yritti aina saada heidät pitämään hänestä, sen sijaan, että hän olisi miettinyt, olivatko he hänen mielenkiintonsa arvoisia.

Kun opit rakastamaan ja kunnioittamaan itseäsi enemmän, sinä voit alkaa olla se, jolle tehdään esiintymiskokeita.

Syy, kuluttaa jonkin verran aikaa jonkun tuntemaan oppimiseen, on järjestää hänelle esiintymiskoe, jotta näkisit, onko hän se ihminen, jolle haluat antaa hyvin tärkeän roolin elämässäsi.

Kun tiedät, että olet arvokas ja rakastettava, löydät voiman tehdä valintoja sen suhteen, kenelle annat aikaasi ja energiaasi, sen sijaan, että etsisit jotakuta, joka sanoo sinulle, että olet arvokas.

                 

Kääntäjällä tehty käännös, tuosta edellisen plokin kuvassa olevasta tekstistä:
Jokainen muokatkoon tekstin mieleisekseen.

nainen ei halua katsoa haluaa naisen hymyillä
käsi, kosketus nainen etsii nyt, odota tapahtumista
naiset eivät hakeudu naurusi, ilonne toivoo
hän ei halua elin kuin halaus
hän ei halua mielistely, kuten sanoja
hän ei halua huulet, kuin suudella
hän ei halua olla joku, jonka haluat nainen
nainen ei odota aika,
odotusaika ei odota nainen sinulle intohimo,
romanssi naisten odotettavissa
ei odota seksiä, rakkautta toivoo
naiset eivät odota kauneus,
odottaa tehdä naiset tuntemaan itsensä kauniiksi nainen,
älä kohtelevat naisia ​​kuin mies naisen, ei fyysinen,
on tunteellinen nainen on
naisen ruumis on kuin sydän
nainen ei ole pitää hallussaan,
se on ihailemaan nainen ei saada,
on rakastaa




Hyvää yötä. Kiitos vierailijoille.

Naiset, ne/te naiset ;)

     

Eikö muuten ole hyvän värinen ja etenkin mallinen, tuo naisen yllä oleva hame.
Tuosta paljon puhuvasta ilmeestä voimme kait päätellä, että sitä on myös mukava paitsi pitää yllä, siis myös miellyttävä käyttää. 

Tuon oheisen tekstin mukaisiksi me miehet yleisesti ottaen teitä naisia kuvittelemme,
vielä tälläkin ikää, kun ehkä kuvittelemme kenties teidän hieman kypyneen lisää,
ja sopivaan aikuiseen, jopa sensuaalisempaan suuntaan, monissa elämän kuvioissa.

Kun livetilanne sitten joskus harvakseltaan syntyy, niin mistähän syystä teidän käytös sitten osoittautuukin, teistä niin kovin kovin monella, kaiken tämän hienon edellä esitetyn vastakkaiseksi.

Jäljelle on jäänyt usein vain pelkkä suhteen hallinnointi halukkuus ja liian määräilevä käytösmalli.
Elämän suomista kokemuksista sekö johtunee vai onko se oma alkuperäinen luonne.

Selväähän tietysti on ettei romantiikkaa riitä joka minuutille tällä (kään) ikää, eikä sitä uskoakseni edes edellytetä, mutta jospa sitä romanttisuutta olis edes vähän säilynyt.  

                 

Muutamaan kirjoitukseen viitaten, joissa vuoron perään sekä kehutaan että moititaan milloin jompaa, milloin kumpaa sukupuolta, ajattelin omana käsityksenäni tuoda
yksi-toista puolista :)) näkökantaani jälleen esille, koska yhdessä elämisen, olemisen kokemusta on meikäläisellä vain toisesta, vastakkaisesta sukupuolesta. 

Tosin osasyy tälle kirjoitukselle on myös muutama saamani puhelin tiedustelu, olenko jotenkin masentunut tai siipi maassa, päättömästi ja erittäin epätoivoisesti rakastunut,
jäädessäni ikään kuin lehdellä soittelemaan.

Kuten aiemminkin olen tämän kertoillut, en ole, enkä elä ns. siipimaassa, eikä ajatus utopioissa. Tämä vaikuttaa meikäläisestä hieman oppineenpien vaivalta, joten jäävään itseni ihan vilpittömästi kaikesta tuollaisesta. Joten, älkääpä suotta huolestuko.

Ihailtavaa huolenpitoa sinänsä. Joten, näin ollen kertoilen mielelläni olevani sellainen
joka herkästi, ensimmäisenä kahdesta, tälläisen suhteen on päättänyt.

Periaatteisiini kuitenkin on kuulunut, ja kuuluu edelleenkin tuo tietyn vapauden salliminen molemmille osapuolille.
Tämä ei tietenkään tarkoita hillittömiä syrjähyppyjä tai muuta hillitöntä käytöstä, vaan molemminpuolista luottamuksellista ja kahlitsematonta yhteiselämisen käytöstä.

                

Parhaimmat tälläiset suhteet, viimeisen pitkän päättyneen (2006) yhdessäoloni jälkeen
ovat enimmäkseen syntyneet suhteellisen mutkattomasti, helpohkosti osaksi näiden
ns. treffisivujen ja muutaman muun, tavallisemman yhteyden kautta.

Yhteistä näille kaikille on ollut vaivaton, mutkaton yhteydenotto, nopea tutustuminen, samoin hektinen, ja spontaani lähestyminen, samoin myös välitön molemminpuolinen lähempi tutustuminen ja myös jonkunlaisen yhdessä olemisen aloittaminen.

Yhdessäolo on ollut vaivatonta ja helppoa heti alusta asti, mikäli sitä ajatellaan hieman
suppeammin.  

Selkeintä ja seesteisintä elämä on aina ollut heidän kanssaan joille ei ole tarvinnut tuntitolkulla puhua pälpättää itse asiaan päästäkseen, vaan se on hoitunut heti eka tunnin tai korkeintaan kahden ensimmäisen aikana. Tässä seikassa on luonnetta.

Mutta myös miltei heti kun suhde on alkanut, on esiin tullut myös seikkoja jotka heti
miellyttävän alun jälkeen ovat väistämättä alkaneet rajoittaa tai määräillä, niin tekemistä, menemistä, tulemista kuin tapaamista, aloittaen myös muun käytöksen muokkauksen vain kumppanin omaan käyttäytymismallin sopivaksi.  

Tämä käyttäytyminen kummeksuttaa, vaikka kuinka asiaa on etukäteen tuotu esiin, tai julki, se on kumppanin taholta useimmiten väjäämättä johtanut tähän määräilyhaluun.

Tälläinen käyttäytyminen ei meikäläisen mielestä ole hyväksyttävää, olivatpa tarkoitusperät, tai vaikuttimet sitten minkälaisia tahansa.

Mietin joskus, mikä on tuo mania joka tälläiseen käytäytymiseen niin usein johtaa.
Mikä tuo esiin tälläisen käytöksen naisen taholta, toisen lähes esineellistämisen.

Kun ja vaikka itse pyrkii muuttumaan käyttäytymistavoiltaan, antaen toiselle saman tilaisuuden hieman pidemmällä aikavälillä ei useinkaan vaikuta toiseen mitenkään. 

Näihin se suhde yleensä on kariutunut ennemmin tai myöhemmin. Mutta ehkäpä tämä parempi myöhään kun ei milloinkaan pitänee paikkansa tässäkin ;) asiassa.

Saas nähdä, kuinka taas äijän käy, on vanha sanonta.

                 

                                      
                                     
                        Aikaa otti ja bostonia, mutta sain lopulta textiä aikaiseksi.
                      Kiitos uskollisille vierailijoille. Hyvää päivän jatkoa kaikille.

Isänpäivää...

                 

Näin isänpäivänä tunnen itseni onnelliseksi ja hieman ylpeäksi, syystä että lapseni ovat kasvaneet reaalistisiksi ja tasapainoisiksi, huumoria reilusti viljeleviksi aikuisiksi. 

Elän myös siinä vahvassa uskossa että kaikki lapsenlapseni perivät hekin nuo samat ominaisuudet vanhemmiltaan.

Onni on ollut myös se että kaikkiin lapsiini välit ovat vain voimistuneet vuosien saatossa, etenkin poikaani jonka kanssa yhteydenpito on ollut lähes päivittäistä.

Kummallista, kun on hetkiä jolloin yhä kaipaan omaa isääni, joka elämästäni poistui jo nuorena, ollen itsekin vielä nuorehko.

Omasta isästäni muistan aina; tuuhean tumman tukan, kulmakarvat, jazsarit, pussihousut, nahkatakin joihin hän usein pukeutui. 

Toisaalta suorat vaaleat työhousut ja nuo tutuiksi tulleet ruskeat nahkaiset solkikengät
sekä käärityt hihat ja kädet lanteilla kävelyn.

Miehen joka lauloi paljon, äitiinikin sen tartuttaen, hiljaisen, mietteliään, mutta myös
huumoristisen, temperamentikkuuden, töitä kaihtamattomuuden, kauniin käsialan, ilmaisutaidon, ulosannin, esiintymiskyvyn, flirttailun, muunmuassa nämä asiat.

Isäni, joka jo varhain kouluajoista alkaen joutui tienaamaan elantoa kotiin noilla jyrkillä louhikkoisilla päijänteen kukkulaisissa rantametsiköissä pokasahalla ja kirveellä.
Rippikoulun jälkeen saatuaan kotoaan luvan, paremman ansion toivossa alkoi niin monen monen aikalaisensa tavoin, telata tukkia ja propsipuita metsästä (p)lanssille.

Tämä sujui hetken aikaa, kunnes talvista jäädytettyä rekitietä pitkin, mäkeä ylös noustessaan, vastaan alaspäin tullut tukkireki ei kyennyt nousemaan syvistä
jää uristaan ylös, ei myöskään isäni tyhjät reet, kurvin takaa äkkiä vastaan tulleen tilanteen hämääminä, vaan hevoset törmäsivät toisiinsa, niin että vastaantulijan sekä isäni hevonen ja reet, hän mukanaan, vierivät rinnettä pitkin päijänteen jäälle, toisen kuljettajan hypättyä kuormastaan hankeen.

Vielä tajuissa ollessa, ylös yrittäessään, hän näki kuinka oman hevosen kyljen oli lävistänyt toisen reen aisa suoraan mahan kohdalta, hevosen ääntelehtien tuskissaan
näkökentän hämärtyessä ja muiden apuun tullessa huomattiin hänen päänahkansa olevan melkein irti, ollen kiinni noin neljännekseltä osaltaan, leikkaantuen auki hänen pyöriessä rekien ja hevosten sekamelskan alla alas jäälle asti.

Molempien hevosten raajoja oli lisäksi poikki, isäni hevoselta molemmat etujalat, joten ne molemmat jouduttiin lopettamaan.

Aikoinaan lääkäri ompeli päänahan ehyeksi, ja muut vammat paranivat täysin, kunto kun oli sitä itseänsä. Pokasahalla ja kirveellä homma jatkui tehvehdyttyään, aina talvisotaan asti. Siellä erässä piiritystilanteen jälkimainngeissa lepoon lähdettäessä
huomasi etteivät jalat lämpene märissä jalkineissa ja esimiehen leikattua jäätyneen saappaanterän auki, käsky oli mies rekeen ja jsp;lle, jossa varpaiden amputoiminen
suoritettiin pahemmalta säästyäkseen.

Tämä johti jatkosodassa sotavankien vartiointitehtäviin, ja tie vei kotiseudulleni läänin vankilaan, josta maatalon töihin komennettujen vankien vartioimisen kautta avioon pientilallisen tyttären kanssa, jolla mm. suoranainen syy-seuraus esim meikäläiseen.

Nuorena menehtyneen (6,5v) isoveljeni ja häntä ennen menehtyneen isosiskoni menetykset olivat kovia, varsinkin isoveljeni menetys oli sitä erityisesti isälleni.

Mutta meitä muita tuli, ja uusi asuinrakennuskin valmistui aikoinaan. Sairastin lapsena paljon, ollen pitkät ajat poissa, milloin viikkoja, milloin kuukausia, poissa kotoani.  

Isäni ajoi myös rahtia meijerille, ja päätyönä oli rahdinajo myös talvikausina metsästä
teiden varsille. Näin jatkui, kunnes, tilanne näytti hetken paremmalta, kun tuo maidon ajo oli loppunut hevosilla ja hevosmiesten tilalle tullut traktorikuski lopetti maitoajon.

Isäni kävi tekemässä tarjouksen, se hyväksyttiin hankittiin traktori ja sen ajokortti ja homma alkoi toimia. Sain toimivat lääkkeet, "paranin" ja olin jo elämäni kunnossa 13 vuotiaana, jolloin aloimme olla työssä apuna aina viikonloppuisin ja kohta kokonaan etenkin koulun kesäloma aikoina.

Mutta sitten isäni terveys alkoi hiipua nopeasti. Jo 42 vuotiaana alkoi liikkuminen olla entistä vaikemapaa keuhkolaajentuman ja sydämen laajentuman takia. Tästä alkoi hidas kehitys jota seurasimme koko perhe sivusta katsellen.

Viimeiset kolme vuotta kotona olivat hänellä raskaita. Pullohappi auttoi hieman, mutta lopulta tie vei satalinnaan jossa sitten viimeiset parisen vuotta.

Poissa oli pian tuo elämäni aina päivettyneeltä, hieman kuin intiaanilta tai lappalaiselta väriltään vaikuttava mies, josta tykkäsin, jota ihailin, katsellen usein hänen jäntevää lihaksikasta vartaloaan jonka paino ei ikänä yltänyt kahdeksaankymmeneen asti. Kuhmuilevaan sixpakkia, ja litteitä hauiksia jotka saattoivat niittää viikatteella lakoheinäistä sarkaa 1/2 ha päivässä, ellei niittokone siihen kyennyt.

Tuli viimein vuosi -68 ja palatessa kotiin näin äidin kiiruhtavan traktoria vastaan maitolaiturillemme asti, ja arvasin odotetun tilanteen heti.

Äidin sanat. Nyt se olis pian se meidän viimeinen reissu isää sairaalaan katsomaan.
Niin se olikin ja oman isän arkkuun nostaminen oli eräs oudoimpia tapahtumiani.
Tapanina hautajaiset, arkunlasku hiljaisessa, (- 32) kireässä pakkaskelissä, muutaman hennon lumihiutaleen saattelemana. Päättyi kodissamme muistotilaisuuteen.

Kaipaamaan jäin karkeaa parransänkeä, johon sai pienä nojata päätä, polvella istuen, keinutuolin suodessa hiljaisen keinunnan, isän kohta nukahtaessa, usein tulen vielä palaessa keittiön hellassa, äidin ommellessa pöydän ääressä, isosisko toisella polvella.  Torkahdus oli usein myöhemmällä ikää lyhytaikaista kun kaksi pienempää siskoa halusivat hekin oman osuutensa isän polvelle pääsemisestä.

Kaipaamaan jäin myös oikeudenmukaisuutta, huumoria, sarkasmia ja välittömyyttä sekä aina kummeksumaani säännöllisen tasaista, kaunista voimakasta kirjoitustaan.

Tietysti myös monia muita asiota ja myös tukea ja turvaa, jota ehkä olis vielä aikuisenakin tarvinnut, sekä neuvoja ja elämän viisautta joita tiedän hänellä olleen.


 
  Kerrohan isä oi onko pyöreä maa,
eikö onnesi lintua myös kiinni saa,
sano ootkö sä toisinaan myös onneton?
Kerrohan missä aurinko nukkua saa,
onko tuutuna sen meri, taivas vai maa,
miksi pääse en lintujen luo lentämään,
miksi kyyneleet nuo isän silmillä nään?
 
Pienoinen kerron sen, niin on pyöreä maa,
onnenlinnunkin kyllä sä voit saavuttaa.
Siks taivas on kaunis ja siintävä niin,
ettei lintusi joutua voi kadoksiin.
Mutta aurinko ei nuku voipuessaan,
tietä kuulle ja tähdille antaa se vaan. Ja jos lentää sä voisit, ei lintuja oisi kyynelettä en sanojas kuulla mä voisi.
 

Jos on pyöreä maa niin kuin on palloni mun,
kierrän sen ja onnen tuon syliisi sun.
Pienoinen sitä ei löydä kulkiessaan,
kerran lintuna luokses lentää se vaan.
Missä sen pesä on kun kertoisit sen,
syliis toisiin ja pois siitä päästäisi en.
Pienoinen se on piilossa sydämen vain
ja sen löysin mä silloin kun sinut mä sain.

Hyvää isänpäivää.  

Kotiseudun kaipuuta.

                

Silmät avaan aamusella,
nousen riennän ikkunaan.
Näen tyynen kotirannan,
viheriäisen pihamaan.
Puut ja pensaat kutsuu sinne
metsän varjoon vilpoiseen,
tunnen niityn kukkain tuoksun,
kuulen kiurun sävelen.
- Immi Hellen -

Vähätpä siitä, onko kotini ollut rikas tai köyhä, olen siellä onnellisena elänyt.
- Zacharias Tobelius -
                 

Kotia rakentaessamme älkäämme ajatelko, 
että välttämättä tarvitaan kauniita esineitä ja taideteoksia,
ennen kuin kotimme tulee kauniiksi.
Kauneuden lähde on sydämessäsi, ja jokainen ylevä ajats kirkastaa asuntosi seiniä.
Sydämestä virtaa kauneus kaikkeen mikä meitä ympäröi.
- Ralph Waldo Emerson -

           


                  

                        Hyvää yötä. Kiitos vierailuista.

Tulevaisuuden haave.

                  

Tässä eräs tunnetuimmista, tärkeimpiä suomaisuuden ja suomalaisen naisellisuuden symboleista.  Elovena tyttö.

                                              

Mä lähden maalle jos vain lupaat kyydin kaupunkiin.
-  Pajan pellon pientarelle, joukkohakkuun uumeniin.
Mä lähden maalle savusauna hyvää tehdä vois.
-  Mä lähden maalle jos vain pääsen yöksi pois.

Kuinka naisen kanssa aitassa vois pistää hulinaks.
-  Viimeinenkin vapaa nainen sieltä lähti ysi kaks (-92)
Niin ihana on maalla juhannus ja joulukin.
-  Kauppa vietiin, posti vietiin, kohta viedään koulukin.
Älykeskuksia ministerit maalle ehdottaa.
-  Joka kylässä se on ja nissä myydään keppanaa (olut 4.5%)
Etätyö on etätyötä ja sen kanssa toimeen tuun.
-  Koska bordellikin siirtynyt on itsepalveluun.

Mä lähden maalle...jne...

Elovena-naiset kasvaa maalla aivan läjittäin.
-  Eilen mummo rollaattorilla meni tuonne päin.
Osuuspankista kai kävi nostamassa eläkkeen.
-  Keppanaan ja miestenlehtiin, aikuiselle pojalleen.
Maalle luomu tilattiin laajentaen navettaa.
-  Kyllä naapuritkin ennen pitkää senkin savettaa.
Maalla voisi olla erilainen, yksilöllinen.
-  Pikkukylän ahdistava ilmapiiri tilttaa sen.

Mä lähden maalle... jne...

Maitolaituri on vähän joka suuntaan kallellaan.
-  Kun ei tiedä mihin katuu, niin se jääkin seisomaan.
Aikamiehet ovat vähän niinkuin maitolaiturit.
-  Heille yhtenänsä uittuilevat liituraiturit.

Mä lähden maalle...jne..


  Saapa nähdä toteutuuko tämä toiveeni. Ja jos, niin milloin.                     

                                                             
                 

                              Hyvää perjantai iltaa. Kiitos vierailuista.