Täysikuun aikaa...

Sanovat että jokaisen pitäisi seurata omaa tähteään. Mikä on se tähti miljoonien joukosta, joka vie perille?
Onko se suuri ja kirkas vai onko se pieni ja himmeä. sekö se on joka putoaa  ja pudotessaan hetkeksi sokaisee valollaan.
Kotipihalla katselen syysöistä taivasta, kuin lapsi makeisrasiaa. Mistä tietää mikä on karvas mikä on makea,  mikä pelkkä korea kuori?
Sanovat että jokaisen pitäis seurata omaa tähteään, eikä tahtien maailmassa sallita vaihtaa tähteä lennossa. - Tommy Tabermann -

Syksy-illan kauneuteen..

       

Syksyn viimeisiä kuivia kuulaankauniita päiviä joista on ilo saada nauttia, ennen kuin talven lumi peittää kaiken pehmeään untuvaiseen vaippaansa. Vielä kuurattoman puun tummien neulasten täyttämien oksien keskellä tiaisten hypähtelyt, sirkutukset pienet reviirien raja selvitykset saa hymyn nousemaan katsojan kasvoille.

Sininen taivaan laki, jossa juuri ja juuri eroittuu täyttyvän kuun puolikkaan hahmo.
Tänään on vielä ollut lämmintä, huomenna on pakkaspäivä aamu, ei syksyn ensimmäinen, mutta kylmin. Kauan pimeänä ollut piha-valaisin on syttynyt, pitkän parin vuoden pimeänä olon jälkeen. Vielä sen antamasta valosta ei ole suurempaa hyötyä ei tosin ha,ittakaan onhan ilta vielä nuori.

Kuva heijastuu ikkunasta, se hymyilee. Hartioiden yli kiedotut kädet saavat lämpimän kehon painautumaan toiseen. Tunnen kuuman lämmön, pienen väreilyn vallattoman viestityksen, katseen syrjäkareella erotan tuikkivat, hieman ilkamoivat silmät.

Kuvittelen ulkona ilmassa muutaman vallattoman kepeän leijailevan lumihiutaleen, jotka pehmeästi ja äänettömästi laskeutuvat maahan. Olo on lämmin, kuumotus kuin tunne kynttilän liekkiin tuijottavan kasvoilla. Kasvot kääntyvät kohti, sitten vartalo, 
käsi nousee niskaan silittäen hiuksia.

Vanhan Jughansin raksutus hämärässä taustalla, muuten hiljaisessa hetkessä. 

Jäljellä oleva aika kuluu nopeasti loppuun. Käytävän oven ja saapuvan hissin kolahdus sen saapuessa, kohta kuulen ulko oven äänet. Katson ikkunasta poistuvan hahmon perään mietteissäni. Tumma hahmo jonka sivulla erotan punaisen olkalaukun istahtaa autoon, hurahdus ja auto on poissa.

Kumpa olisit taas täällä. Kaipaan jo nyt iloisuuttasi, naurua, lämpöä, lähellä oloa.

Huoneisto tuntuu hiljaiselta, autiolta ja kylmältä. 
Ehkä ikkuna vielä joskus uudelleen heijastaa lämpimän hetken, kenties ehkä matkan uuden täyttyvän kuun sillalle.

                       

Vanhoja muistellen / Lossivahti

Vaaleiden viinirypäleiden tisle-jätteestä käysmisprosessin kautta kypsytetty juoma jonka tuoksahtavat aromit aistin jo metrin etäisyydeltä, välkkyy edessäni pikarissa.

Ilma on syksyinen, mutta lämmin eilen iltaan verrattuna, jolloin keskuslämmityksen automaatti ohjauksen ulko ilman lämpötilaa "haisteleva" suntti (sekoitus ventttili - hana) ei ollut vielä ehtinyt säätää keskuslämmityksen virtausta ulkoilman mukaan, normaali käyttö-viiveestä johtuen.




Olotila on lämmin, mieli seesteinen aamupäivän skype yhteyden keskustelu ansiota.
Mielen täyttää odostus ja iloisuus, nostalgia, vieden ajatukset kuukauden puolivälin tienoille kun suuntasin auton keulan kohti Tammijärven hauhanpohjantietä.
Täysikuu hohtaisi pian loistettaan syksylle tuoksuvan rantasaunan terassille, jonka laudoitukseen järven ulapan aallokko antaa rauhoittavaa unettavaa iltamusiikkiaan. 

Matka perille sujuu helposti ja nopeasti. Pysähdys Kärkisten sillan alle, Lossivahtiin. Maisemia ihailemaan ja muistelemaan lossin odotus aikaa kun jäätelöpoika ilmestyi auton vierelle kuin tyhjästä ja niskahihnan kannattamasta leveästä laatikosta saattoi valita mieleisensä jäätelön.
                         
Piha on hiljainen. Yksi aikuisten city ihmisten iso-tenavatähti seisoo parkkipaikalla.
Väri on tumman grafiitin harmaa, vuosimalli aivan viimeistä huutoa, ja moottorin tehosta juoruavat aavistuksen takapuskurin kulmien alta näkyvissä olevat kolmio malliset pakoputken integroidut päätykappaleet.


Kierros piha-alueella on päättynyt ja suuntaamme kohden rappusia, jotka ovat yhä entisellä paikallaan, samoin kuin suuri vaalea karvainen ja hyvin unelias koira, joka on vastaan ottamassa sisään tulevia.

Baari on autio. Asiakkaana ja kahviaan maksamassa näkyy nuori n. 40 vuotias mies.
Tumma, hoikka, tummennetut silmälasit. Toisella korvalla näkyy puhelimen kuuloke, ja toisessa kädessä pankkikortti. Kuulemme keskustelun lopun onko teillä käteistä.

Mies poistuu jättäen ostamansa kahvin ja sämpylän tiskille. Meidän vuoromme tulee ja ojennan kortin maksua varten tehden samalla kysymyksen, maito on loppu. Kuulen samalla vastauksen onko teillä käteistä, meille ei käy kortilla maksaminen.

Kassan takana oleva nainen on vanha, ja harmaapäinen, jonka ikää on vaikea arvailla,
kaiken lisäksi hän joko ei kuule taikka ei tunnu tajuavan reaaliakaista tapahtumaa millään tavalla, ainoastaan toistamalla sanat, onko teillä käteistä, kun hän ei osaa käyttää kortti päätettä.

Kellot soivat heti tämän kuultuani !!! 
Ei osaa...???

Sisko joka seisoo takanani, pyytää saada käyttää konetta, ja kerron myös hallitsevani ko. aparaatin toiminnot, kunhan vain antaa koneen minulle. Nyt on ongelma kun kahvi sekä ostokset on valittu, maito joka loppui kesken on kaadettu, muut ovat vielä ilman. Kysymyksiin, saako kahvimaitoa hieman lisää, ei saada vastausta.

Samassa ilmaantuu paikalle aikaisempi asiakas, jolla on kädesä viiden euron seteli, muuta käteistä rahaa hän ei ollut autostaan löytänyt. Miehen raha riittää ostoksiin ja siitä jää hieman yli, jonka hän pyytää kayttämään meidän ostoksiin, taskuista sekä rahapusseista löytyneiden kolikkojen ohella. Summa ei kuitenkaan saada täyteen ja nainen tekee päätöksen, olkoon, poistuu itsekseen mumisten, palaa hetken kuluttua
purkki kädessään joten monet pyyntömme sentään kuultiin ja noteerattiin. 

Purkin pohjalla lelluu pieni tilkka, joka kuitenkin riittää nyt jo kylmään kahviin, mikäli se koskaan kuumaa ehti ollakaan. Suuntamme ja istahdamme meitä auttaneen miehen viereiseen pöytään jutellen hänen kansaan hetki, ennen miehen poistumista suurella Maasturi-Mersulla.

Myyjätär tupsahtaa samaan pöytään kanssamme jutellen niitä näitä. Kyselen nykyisiä, menneitä, tulevia ja meneviä. Saan vastauksen että Esko-poika on hänen poikansa ja nyt käymässä jyväskylässä tärkeillä asioilla. Karaoke laitteet ovat entiset, musiikiin liittyvät laitteet on viety ilmeisesti muualle ja yleinen kokoontumistila vaikuttaa autiolta.
                          
Telkkarin edessä on jotakin paikallislehtiä pöydällä, muutama lakana ja tyynyliina on vinkattuna. Kysymykseeni missä rouva virotar, saan vastauksen virossa tätä nykyä.

Uusi hieman kypsempi malli on tullut Pietarista asti viron nuorikon tilalle, ja saan myös kuulla että koko losiivahti on nykyisin myynnissä. Naiset poistuvat mukavuus laitokseen koiran tedessä laiskasti tilaa sen oven edestä, jatkaessani juttelua oven ulkopuolella olevalla penkilla istuen.

Myyjätär veierräni kuin liimattu "kiinni juttelemalla", jota hän harrasti jo sisällä tilassa pöydässä ollessa meidän kanssamme.  Nyt hän esittelee itseään, voimisteluliikkein nostaen jalkaansa ketterästi vaakaan jos toiseenkin, vastaten samalla kysymykseeni hänen iästä, olen vasta 92 vuotta vanha ja hän tietysti myös kehuu poikaansa eskoa, yrittäen pidätellä meitä lähtemästä ja suostutellen jäämään vielä hetkeksi.

Naisten tultua alakerrasta ja kerrottua että kaikki on ok. lähdemme jatkamaan matkaa ja pääsemme perille tavoitteeseemme. Kahvipöydäsä tästä Lossivahti nyky-asiasta jutellessa, tuntuu koko Lossivahti kahvio ja sen kuuluisat tarjoilut olleen vitsin aiheena paikkakuntalaisten keskuudessa ajan saatossa jo pidemmänkin aikaa.
      
Myös silmiin sattuneena seuraava ilmoitus tuli reissulla ajankohtaiseksi, kuin myös lähtiessä saamamm muistutus tai varoitus, olkaa poikkeamatta Lossivahdissa enää toista kertaa.

Myydään; Korpilahti, Päijänteen rantaan rajoittuva kiinteistö.
Kiinteistön sijainti Kärkisten sillan vieressä. 
Kiinteistöön kuuluu päärakennus ja kolme majoitusrakennusta.
Kiinteistössä on ulkoterassi ja suuri venelaituri.
Tontin pinta ala 7050 m2 joka rajoituu Päijänne järveen.

Emme poikenneet, emme pysähtyneet, ennen kuin vasta Orituvan ABC asemalla.

Näin vanhoja muistellessa herää kysymys kuinka niin monta aikanaan tarpellista sekä välttämätöntä asiaa elämässä onkaan ollut, kuinka monta tarpeetonta aika vienyt pois kenties vain saadaksemme huomata kuinka paljon turhaa touhua, melua ja meteliä niin monen asian tiimoilta on ollut  tai tullut pidetyksi kunnes ne yhteisvaikutuksien summasta häipyvät unhon valtakuntaan, kuten tämä Lossivahtikin.
                            
Kenties yhteisvaikutus kaiken suuren loistokkaan monivaivan näön sekä arvovalta kysymysten ja muiden henkilökohtaisten makuaistimusten kohdalla on samanlainen kuin lossivahdin alakerrassa. 
Ei näy edes kärpästen jätöksiä, saati niiden tyhjiä kuoria, puhumattakaan surinasta.
Kaikki on autiota, hiljaista, äänekkäämpien ymmärrettyä viimeinkin sirrtyä ikioman pesänsä suojaan nauttimaan sen yhteisön tuottamasta lämmöstä, ja kyllä. Hyvä näin!

Elämä, eikä varsinkaan ihmisluonne eivät muutu, niin naivi en sentään vielä ole että tälläiseen uskoisin, saati tulen uskomaan, mutta pientä yleistä seesteyttä hiljaiselo usein tuo asiaan pienen tauon jälkeen, kunnes elämänmeno jälleen yltyy uudelleen...