Syksy-illan kauneuteen..

       

Syksyn viimeisiä kuivia kuulaankauniita päiviä joista on ilo saada nauttia, ennen kuin talven lumi peittää kaiken pehmeään untuvaiseen vaippaansa. Vielä kuurattoman puun tummien neulasten täyttämien oksien keskellä tiaisten hypähtelyt, sirkutukset pienet reviirien raja selvitykset saa hymyn nousemaan katsojan kasvoille.

Sininen taivaan laki, jossa juuri ja juuri eroittuu täyttyvän kuun puolikkaan hahmo.
Tänään on vielä ollut lämmintä, huomenna on pakkaspäivä aamu, ei syksyn ensimmäinen, mutta kylmin. Kauan pimeänä ollut piha-valaisin on syttynyt, pitkän parin vuoden pimeänä olon jälkeen. Vielä sen antamasta valosta ei ole suurempaa hyötyä ei tosin ha,ittakaan onhan ilta vielä nuori.

Kuva heijastuu ikkunasta, se hymyilee. Hartioiden yli kiedotut kädet saavat lämpimän kehon painautumaan toiseen. Tunnen kuuman lämmön, pienen väreilyn vallattoman viestityksen, katseen syrjäkareella erotan tuikkivat, hieman ilkamoivat silmät.

Kuvittelen ulkona ilmassa muutaman vallattoman kepeän leijailevan lumihiutaleen, jotka pehmeästi ja äänettömästi laskeutuvat maahan. Olo on lämmin, kuumotus kuin tunne kynttilän liekkiin tuijottavan kasvoilla. Kasvot kääntyvät kohti, sitten vartalo, 
käsi nousee niskaan silittäen hiuksia.

Vanhan Jughansin raksutus hämärässä taustalla, muuten hiljaisessa hetkessä. 

Jäljellä oleva aika kuluu nopeasti loppuun. Käytävän oven ja saapuvan hissin kolahdus sen saapuessa, kohta kuulen ulko oven äänet. Katson ikkunasta poistuvan hahmon perään mietteissäni. Tumma hahmo jonka sivulla erotan punaisen olkalaukun istahtaa autoon, hurahdus ja auto on poissa.

Kumpa olisit taas täällä. Kaipaan jo nyt iloisuuttasi, naurua, lämpöä, lähellä oloa.

Huoneisto tuntuu hiljaiselta, autiolta ja kylmältä. 
Ehkä ikkuna vielä joskus uudelleen heijastaa lämpimän hetken, kenties ehkä matkan uuden täyttyvän kuun sillalle.