Hyvää Uutta Vuotta - 2015 - Happy New Year!

                           



Tänä iltana, uuden vuoden kynnyksellä, kuiskasin pienen toiveen: Anna ystävälleni kaikkea hyvää tulevaan vuoteen! Anna tähti oppaaksi eteenpäin johdattamaan, kuu tietä valaisemaan ja aurinko lämpöä antamaan. Anna iloa päiviin, anna uskoa ihmeisiin, anna enkeleitä rinnalle kulkemaan. Hyvää uutta vuotta!     

                           

Joulutervehdys - Christmas greetings

Kiittäen kuluneesta vuodesta toivotan kaikille uskollisille vierailijoilleni hyvää joulua

The faithful Visitors. 

Thanks for the past year, I wish everyone a Merry Christmas.

Jouluaamu  Tunnetko sä kuinka tuoksuu, aamu tänään raikkahana! Näetkö sä kuinka kiiluu, aamun taivas hehkuvana!
 Lumihiutaleet maassa, puissa, hohtaa kumman tenhoisasti. Sanat kaikuu ihmissuissa, tyynesti ja leppoisasti.
 Nyt on joulu, juhla suuri, kirkkotiellä tiu’ut helää. Siitä tämä kumma juuri; hyvä tahto, rauha elää. – Eero Salola -


                            

Nokia City

Nokia on Suomen kaupunki, joka sijaitsee Pirkanmaan maakunnassa. Kaupungissa asuu 32 786 ihmistä, ja sen pinta-ala on 347,75 km², josta 59,59 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 113,8 asukasta/km². Nokian naapurikunnat ovat Hämeenkyrö, Pirkkala, Sastamala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi, ja sen vaakunan suunnitteli Gustaf von Numers, ja se vahvistettiin vuonna 1951. Nokia on väkiluvultaan Pirkanmaan toiseksi suurin kunta maakuntakeskus Tampereen jälkeen.

Nokia on teollisuuskaupunki ja eräiden suomalaisten tuotemerkkien lähtöpaikka, kuuluisimpina niistä entinen monialayritys ja nykyinen tietoliikennealan yhtiö Nokia ja vaatteiden valmistaja Nanso.


Nimen etymologia
Sanan ”nois” (monikko ”nokiit”) on väitetty tarkoittavan turkiseläin soopelia, mikä kertoisi siitä, että Nokia oli keskeinen kaupankäyntipaikka, jossa soopelinturkit olivat arvokkain hyödyke. Viimeaikainen tutkimus on kuitenkin arvellut, etteivät soopelit olisi kuuluneet Suomen eläinkuntaan edes muinaisuudessa. ”Nokia” tarkoittaisikin majavaa. Toisaalta sen oletetaan tarkoittaneen alun perin musta- tai tummaturkkisia eläimiä, mikä selittäisi sen yhteyden noki-sanaan vertauksena tuhkuri.


Sana nokia esiintyy usein vesistöjen nimissä, joten se on saattanut tarkoittaa turkiseläimen pesimispaikkaa.
----------------------------
Nokia, Finland (Finnish pronunciation: [ˈnokiɑ]) is a town and a municipality on the banks of the Nokianvirta River (Kokemäenjoki) in the region of Pirkanmaa, some 15 kilometres (9 mi) west of Tampere. As of 30 September 2014 it has a population of 32,786.

The origin of the name "Nokia" is obscure. In modern Finnish, noki means soot and nokia is its inflected plural, although this form of the word is rarely if ever used. The most common theory claims the name actually originates from the archaic Finnish word nois (pl. nokia) or nokinäätä ("soot marten"), meaning sable.[6] After sable was hunted to extinction in Finland, the word was applied to any dark-coated fur animal, such as the marten, which are found in the area to this day. The sable is enshrined on the Nokia coat of arms. However, later research has appeared to indicate that sables never inhabited Finland in the first place, and the name nois may actually refer to the beaver.

The first literary reference to Nokia is in a 1505 document in connection with the Nokia Manor.

Nokia was the setting of one of the largest battles in the Club War, a 1596 peasant uprising against Swedish feudal lords. The peasants, armed with clubs, took up residence in Nokia Manor and won several skirmishes against the feudal cavalry, but were decisively defeated by Klaus Fleming on January 1–2, 1597. 

Thousands of clubmen were slain and their leader Jaakko Ilkka, who had fled, was captured a few weeks later and executed. The Club War was the last major peasant revolt in Finland, and it permanently consolidated the hold of the nation state. Much later, in the Finnish Civil War (1918), Nokia (along with neighboring Tampere) was a Socialist stronghold and saw some combat.

Nokia used to reach out to the current heart of Tampere, with the Pispala area a part of Nokia's Suur-Pirkkala area. Suur-Pirkkala was eventually split into Pohjois- and Eteläis-Pirkkala (Northern and Southern). In 1938 Pohjois-Pirkkala was renamed as Nokia and Southern Pirkkala restored its original Pirkkala name. Nokia was designated as a city in 1977.

The eponymous telecommunications giant Nokia was founded by Fredrik Idestam in 1865 as a pulp mill. The Finnish Rubber Works Ltd (Suomen Gummitehdas Oy) (founded 1898) set up a factory in Nokia in 1904. These two companies and Finnish Cable Works Ltd (Suomen kaapelitehdas Oy) amalgamated in 1967 forming Nokia Corporation. Different branches of this conglomerate were split into several companies or sold off around 1990. The rubber works still operates in Nokia as Nokian Tyres and the paper mill as Georgia-Pacific Finland Oy.

                                             Nokia Paper mill industry

As of 2008, the telecommunication company Nokia no longer has any operations in the city of Nokia. Despite the company having been founded in Nokia, the headquarters were moved to Espoo, and the main factories are in Salo, both nearly 200 kilometres south of Nokia. 

The only current presence of the company in the city is the Nokia mansion, which is sometimes used for private parties for the company's executive staff. The city has repeatedly been asked to commemorate the company it gave birth to, but it has always declined, on the grounds that mobile phones were never produced there.

                                                            Nokia tyres

Nokia does have engineering and design facilities 15 kilometers away in nearby Tampere.

Today's Nokia is famous for its spa, factory shops, waterways, and events. Nokia also enjoys good road and air connections. From a religious perspective, Nokia is best known for the charismatic Nokia Revival which began in 1990, and continues to the present through the work of Markku Koivisto and Nokia Missio, which practically died since the founder had to leave the mission, because of inappropriate sexual behavior.

Vanhat koulukuvat

Kirjahyllyni takaa löytyi myös muutama koulukuva ja samalla kun otin eilen käyttöön

jo muutaman kuukauden ajan varastossani olleen printti-skannerin onnistuen siirtää
myös muutamia kuvia koneelleni.

Kuva vuodelta 1964. Kankaanpään kansalaiskoulun 8C luokka, Peruskoulun esiaste kokeilu, silloin niin sanottu Liikelinja. Mielessäni muistikuvaa jolla perusteella nämä
kunnat olisi valittu, ja se edellytti suurehkoa kahdeksannelle tulevaa oppilasmäärää
näiden joukosta valittiin oppilaat joiden keskiarvon täytyi olla vähintään 8, tai ylittää.

                                                        7 luokka 1963                                              

Sysäyksen tälle ns. liikelinja-luokalle antoi Vinnarin kansakoulun opettajani Olavi Paavilainen joka toimi yläluokkien 4-7 opettajana. Hänen ehdotuksensa perusteella laitoin hakemukseni tähän kokeilu luokkaan, muistaen vieläkin kehoituksen, joka oli sama kuin kotona. Lue, se kannattaa kun sinulla on lukupäätä ja taitoa oppia.

En halunnut opiskella, koska omasta mielestäni olin ollut liikaa "sisällä" yli 10 vuotta kestäneen sairauteni jaksojen aikana, joka oli jo mielestäni liikaa rajoittanut elämääni.
Nyt uusien lääkkeiden ansiosta maailma oli vapaa edessäni, pystyin urheilemaan ja tekemään ruumiillista, fyysistä, sitä oikeaa työtä.

Tämä opettaja oli täysin ns urheiluhullu mies, erittäin huumorintajuinen, tiukka mutta oikeamielinen, 165cm ja 135kg mies, joka antoi herkästi karttakepin heilua hyvin lähellä, sopivassa tilaisuudessa, tai ellei oppilas keskittynyt tai seurannut tunneilla
hyvin herkästi nakkasi liituisella ja hyvin kastelemallaan sienellä ko. oppilasta ja yleensä osui kohtuullisen tarkasti kasvoihin, kun ensin kiinnitti oppilaan huomio itseensä tätä nimeltä kutsumalla.

En tiedä kuinka tämä kokeilu aste erosi tavallisesta kahdeksannesta tai oppikoulun luokasta, mutta meillä oli kirjanpito ja konekirjoitus tunteja säännöllisesti viikoittain.

Puhuttiin myös liike-laskenta oppimisesta, mutta tämä muistikuva on jo hämärämpi
sekä puhuttiin myös käytännön työ-harjoittelujen mahdollisuudesta kauppaliikkeissä
mutta ainakin meiltä tämä jäi kokematta. 
Kenties tämä ajatus syntyi opettajien toiveista, tai heidän kuulemistaan kaavailuista.

Näitä kokeilukuntia tai paremminkin paikkakuntia oli suomessa tuolloin viisi kuntaa.
Seuraavan vuoden aikana ns oppikoulut muutettiin peruskoulun yläasteiksi, joten
näistä kouluista pystyi valmistumaan ylioppilaaksi.

                                                   Liikelinja 8 C luokka. Lokakuu 1964

Tämä oli myös aikaa jolloin ensimmäiset hieman hapuilua vakavammat kokeilu yritykset vastakkaista sukupuolta kohtaan (lue, ei naapurin tyttöjä) osoitti jo hieman
laajempaa innostusta ja ensimmäiset, diiva, ei niin diiva, kiva, mukava, päättely alkoi.

                

Kuva on otettu koulurakennuksemme aitan etupuolella olevan maa-kellarin edessä.
Kuvaajan takana on suuri villiintynyt syreeni pensas aita ja suuret ruusupensaat, niiden takana tämän vanhan maatilan puutarha, penkkejä, omena- ja luumupuita. 

Koulu jossa me kaikki kahdeksas luokka olimme oli vanha pirtti-pakari rakennus.
Rakennuksen pikkuhuoneet muodosti nykyisen keittiön ja lastenhoito-opetus tilan.
Ja molemmissa suurissa huoneissa tapahtui opetus A ja B luokille. 
Me kolmas C luokka jouduimme sijoittautumaan yleenä B luokan yhteyteen tuntien yhteydessä, kun opetus oli samaa, eli tavanomaista, kuin kahdella muulla luokalla.

Muuta opiskelua varten meidät sijoitettiin Yttilän uuden (ala)koulun yhteyteen meille käyttöön annettuun luokka huoneeseen, joka oli kohtuullisen tilava meille kaikille, valoisa ja lämmin. Tähän kouluun jouduimme siirtymään kävellen n 1,5 km matkan.

Vanha Torkkeli rakennus alkoi olla kunnoltaan hieman heikko. Normaali talven aika (joita silloin vielä oli) rakennuksen puulämmitteiden luokkahuoneiden lämpötila oli kohtuullisen viileä + 10- 12 astetta, jatkuvasta puiden polttamisesta huolimatta.

Päädyssä olevan Ikkunan vieressä lämpötila laski talvella + 4 asteeseen, kovimilla pakkas jaksoilla ja opettaja joutui laittamaan hansikkaat käteensä, takin ja hatun voidakseen jatkaa opetusta, ja monet oppilaat pukivat myös ulkovatteet päälleen.

Erään kotitalous tunnin aikana, minulle ja kaverilleni määrättiin tiskaus vuoro, joka tietysti käsitti kaikki koulun oppilaiden ruokailu astiat. Kaverini nimi oli Usko joka usein kärsi huomattavasti ja hyvin äänekkäästi erilaisista ilmavaivoista, niistä myös suunnattomasti nauttien.

Tiskipöytä oli pitkä, yksi (minä) tiskasin, Usko huuhteli ne ja kolmas kuivasi astiat, neljännen sijoitellessa ne astiakaappiin. Yhtä äkkiä tunsin lattian notkuvan jalkojeni
alla, ja kuulin vieressäni olevan uskon sanovan, tämä lattia on aivan mätä ja notkuu
eikä varmaan kestä kovinkaan kauan, kajautti samalla raikuvan suuriäänisen iloisen remakan naurun, keinuttaen jalkjensa alla olevaa lattian osaa vielä lisää.

Hetken kuluttua kuului räsähdys lautojen katketessa, yhä lisää riemuiten pulppuavaa naurua ja sitten kiroilua, vasemman jalan upottua lattiaan ja jäädessä sinne jumiin.

Kotitalous opettaja "Tiitu" eli Marja-Leena oli pakko kutsua paikalle opettaja huoneen
kahvipöydästä, ja myös muita opettajia ilmaantui ihmettä katsomaan. 
Onneksi oli jo kevät aikaa, joten ei suurempaa hätää.

Marja-Leena joka juuri ennen koulumme alkamista oli ehtinyt valmistua opettajaksi ja tuli enimmäiseen työtehtäväänsä, meitä opettamaan, myös jääden loppuiäkseen kunnan palvelukseen, opettaen aikanaan myös meidän lapsiamme uudessa koulussa.

Kaunis, kesakkoinen tumma hoikka nainen, joka menehtyi syöpään n. 50 vuotiaana, juuri siihen aikaan kun meidän vanhimmat lapset oli koulun kolmannella ja toisella luokalla.

Monta muuta muistoa, hyvää tai ei niin hyvää, tämän kuvan katsominen tuo mieleeni.
Kenties niistä joskus vielä lisää

                        

Vanha valokuva / Skannerin kokeilu

Muutama vanha valokuva löytyi kirjahyllyni takaa tuoden mieleen vanhoja muistoja. 

                           

Omenapuun alla.

Heinäkuu 1959 - 1960, lauantai ilta noin kello seitsemän, naapurin sauna piha.

                           

Merellistä musiikkia iltaanne

Nyt, kun Rauman-meri on vielä sula esittelen hieman paikallista, merellistä musiikkia.
Ja jos nyt ei aivan Merikannon musiikin tasoista, niin kepeää korviketta kuitenkin.

                           

Soolo: Mauri Vesanto Naapuripitäjän kansa-koulun opettaja ja mahtava lentopalloilija.
Pieni oli mies, mutta ponnahti korkealle sopivan syötön saatuaan. Meikäläisen haasteena oli ottaa tai poimia nuo lujaa isketyt kierteiset hiekkakentän rajojen sisällä.

Säv. ja sov. Simo Horelli (/Rehtori / Opetushallitus)
San. Pekka Santala  (Asian ajaja / Tuomari)

                           

Valitettavasti Luvian mieskuoron esitystä tästä laulelamasta ei enää löytynyt, joten nyt täytyy tyytyä raumalaisiin jaarituksiin.

                     
          

Kiitos vierailuistanne.

 Hyvää illan jatkoa twistin tahtiin, sekä kiitos Teille kaikille sivujani seuraaville.

Puu kaatuu / Timber Osa-3

Koska kaikki kuvat eivät olisi lataantuneet suhteellisen nopeasti kaikille tai kaikkien koneille, laitan tähän viimeiset kuvat tästä tarinasta, josta tuli aiottua pidempi tarina.

Puu päässyt on jo tiensä päätökseen, ei enää kuulu rapse oksien.
nyt se muilla tanhuvilla on, kerron sulle tyhjä paikka on....

                           
Mennyttä takaisin en saa.

Taakse katson mä menneeseen tään aikaan, 
paljon muistoja mieleeni se tuo.
Yksin ollessain sinne usein kaipaan, 
hetken onnellisen se mulle luo.
Palaa mieleen riemut sekä murheet, 
monet kepposet vielä laulattaa.
Jossain pilkahtaa tuonen virran purjeet, 
vanhan ystävän pois ne kuljettaa.
Kerran mennyttä takaisin en saa, 
kaikki jäljellä on vain tulevaa.
Vaikka viipyen menneessä nyt eläisin.
tähän hetkeen siitä taas heräisin.

Lapsuus muistot aina mielessämme säilyy,
hellyt tunnelma unhoittumaton.
Ensi rakkaus taas aatoksissa päilyy,
nuoruus vuodet nuo parhaitamme on.
Vaikka kauniilta mennyt aika näyttää,
usein jäänyt on se vuotten taa.
Nykyhetken kun kiire pauhu täyttää,
vanhaa entistä sielu tavoittaa.
--
Kerran mennyttä takaisin en saa, 
kaikki jäljellä on vain tulevaa.
Vaikka viipyen menneessä nyt eläisin.
tähän hetkeen taas heräisin.


Nää kuvat kulkee muistoihin nyt tämän tarinan, mä mietin kuinka kauan sentää siinä kasvaa sai, vaan miten vähän jäikään siitä muistoks tarinan, kun puun tään tarinasta pieni kanto vaan..

Näin käy myös meille ihmisille, synnymme, kasvamme jurrumme syvään nauttien tasaisesta varmasta kasvusta, kärsimme pakkasesta, sateesta ja helteestä, huojumme hetken tuulissa ja tuiskuissa, kunnes viimein makaamme raukeina, kaiken antaneena ja kuten puulla, jälkeemme jää useimmiten kasvamaan uusia taimia.

Niin aika kulkee kuin ruhtinaat, tiesi sulkee sä mennä saat, tää saakoon rittää, kun muistan muun: pian tuuli niittää, pois lehdet puut.

Puu kaatuu / Timber Osa-2.

Kauan on tuo suuri pihapuu saanut kasvaa rauhassa karun ja hyvin kivisen kukkulan
huipulla. 
Aikoinaan 1972, sen vireen rakennettiin "yksi rappuinen" kuusikerroksinen taloyhtiö
samanlainen kuin hieman myöhemmin viereen rakennetut samanlaiset sisarus-talot.

Puu oli suuri ja "turvallinen" niin asukkaille kuin nonille linnuille ja oraville.

Tuulella ja myrskyllä se kurotti oksansa lähes ikkunaani asti, huojuttaen latvaansa ja runkoaan 2-3 metrin liikkeessä, ilman narinaa tai suurempaa uhkaa kaatumisesta.

Pidin sen antamasta auringon suojasta, ja talvella puun tuuheiden lumen verhoamien tai huurteen kuorruttamien oksien näkemisestä, pehmeistä neulasista jotka verhosi pihan asfaltin joka syksyisellä ruskealla kuorrutuksella, tai vehreistä pienistä pihkaisista kävyistä joita harvakseltaan piha-asfaltilta näkyi pudonneen.

Nyt puu on poissa, ei käpyjä, edes niitä vanhoja auenneita, ei ruskeita runsaita neulasia, joista jo pienenä poikana opin pitämään kulkiessani metsässä paljain jaloin.
Ei myös enää lintujen jätöksiä pihan penkeillä tai etupihan asfalttialueella.

Kaikki tuo haitta ja "hyöty" on mennyt pois, puun poistamisen myötä tai johdosta.

                                                         Piha vaikuttaa nyt autiolta.
                                                         Kohta on jälleen ilta.

Portin yllä

palaa lamppu.

Pimeällä pihalla

koivujen varjot kahisuttavat

pudonneita lehtiä.