Puu päässyt on jo tiensä päätökseen, ei enää kuulu rapse oksien.
nyt se muilla tanhuvilla on, kerron sulle tyhjä paikka on....
Mennyttä takaisin en saa.
Taakse katson mä menneeseen tään aikaan,
paljon muistoja mieleeni se tuo.
Yksin ollessain sinne usein kaipaan,
hetken onnellisen se mulle luo.
Palaa mieleen riemut sekä murheet,
monet kepposet vielä laulattaa.
Jossain pilkahtaa tuonen virran purjeet,
vanhan ystävän pois ne kuljettaa.
Kerran mennyttä takaisin en saa,
kaikki jäljellä on vain tulevaa.
Vaikka viipyen menneessä nyt eläisin.
tähän hetkeen siitä taas heräisin.
Lapsuus muistot aina mielessämme säilyy,
hellyt tunnelma unhoittumaton.
Ensi rakkaus taas aatoksissa päilyy,
nuoruus vuodet nuo parhaitamme on.
Vaikka kauniilta mennyt aika näyttää,
usein jäänyt on se vuotten taa.
Nykyhetken kun kiire pauhu täyttää,
vanhaa entistä sielu tavoittaa.
--
Kerran mennyttä takaisin en saa,
kaikki jäljellä on vain tulevaa.
Vaikka viipyen menneessä nyt eläisin.
tähän hetkeen taas heräisin.
Nää kuvat kulkee muistoihin nyt tämän tarinan, mä mietin kuinka kauan sentää siinä kasvaa sai, vaan miten vähän jäikään siitä muistoks tarinan, kun puun tään tarinasta pieni kanto vaan..
Näin käy myös meille ihmisille, synnymme, kasvamme jurrumme syvään nauttien tasaisesta varmasta kasvusta, kärsimme pakkasesta, sateesta ja helteestä, huojumme hetken tuulissa ja tuiskuissa, kunnes viimein makaamme raukeina, kaiken antaneena ja kuten puulla, jälkeemme jää useimmiten kasvamaan uusia taimia.
Niin aika kulkee kuin ruhtinaat, tiesi sulkee sä mennä saat, tää saakoon rittää, kun muistan muun: pian tuuli niittää, pois lehdet puut.
Voi mikä raiskaus.. En ymmärrä tätä intoa kaataa hienoja, vanhoja puita. Orava ja linnut eivät enää tervehdi Sinua sen oksilla Maksi..Kuvat olivat kuitenkin varsin hienoja ja kertoivat karua tarinaa.
VastaaPoistaHuomenta, aamukaffeen ääreltä sinulle, leskisbestis.
PoistaSas muuta, tuosta puun kaadosta.
Pidin sen tuoksusta,, lumisena notkuvista oksista ja latvustosta, myös sen suomasta auringon varjostuksesta, linnuista ja vikkelistä oravista oksillaan.
Puhumattakaan vihreistä kävyistä ja ruskeiden neulasten värittämästä asvaltista.
Nyt katsoessani ruokintapaikkaa lähestyvän linnun lentoa, tulee mieleeni metsä.aukea
jota tuo pieni metsä-, kuusi-, tai sinitiainen ylittää ruokapaikalle päästäkseen.
Sinitiaiset vaikuttavat vieläkin kuin sateen liottaneelta, joiden höyhenet ovat osittain hujan-hajan ja sininen päälaki lähes harmaa.
Tuntuu kuin olisin samassa veneessä tuon puusi kanssa, Maxi. Monen elämänvaiheen olen jo kokenut ja jättäneet taakseni. Aika sahata oksat pois ja jättää muistot taakseen.
VastaaPoistaMoi, Milena.
PoistaKiitos kommentistasi.
Tiedätkös, metsässä kasvavien mäntypuiden kasvutapaan kuuluu eräs ominaisuus.
Jostakin syystä se alkaa "karsia" niitä alempia oksiaan pois, sitämukaa kun muu
kasvaminen puussa jatkuu.
Jos kuljet metsäluonnossa, saatat ähdä männyn jonka rungossa on kuivuneita oksan tynkiä vielä jäljellä. Ne ovat yleensä noin puolimetriä pitkiä ja osin jo rispaantuneita
tynkiä, jotka hiljakseen lahoavat pois tai kovettuvat paikalleen.
Oikea selitys tähän on tietysti se, ettei mäntyjen alemmat oksat saa riittävästi valoa
kyetäkseen vahvistumaan, koska mäntyjen pitkä tuuhea latvusto varjostaa alempia oksia auringolta ja vaikuttaa siten myös niiden alempien oksien kasvu mahdollisuuteen.
Mänty etsii kosteutta hyvin hyvin syvältä maaperästä ja kasvattaa pituutta oksien kustannuksella.