Väärinkäyttäjiä - viranhaltioita.

                 
Tämä on ehkä paremminkin heille, jotka ylväästi, yhä vielä (kin) kuvittelevat ammatin
takaavan heille ylivertaisuuden, tai siis viran tuoman / suoman etuuden, tavallisiin kansalaisiin verraten.

(Heitä on paljon jokapuolella ja kaikissa ammattiryhmissä. He ovat narsisteja, toisten hyväksikäyttäjiä, itse omaa itseään täynnä olevia, tunnevammaisia ihmistyyppejä.)

Terapeutit, sovittelijat, vartijat, poliisit ja tuomarit ovat tavallisia ihmisiä ja inhimillisiä.
Jotkut heistä ovat taantumuksellisia, jotkut narsisteja, jotku, jopa monet, puolisonsa väärinkohtelijoita. Heissä on tietenkin naisia, sekä myös miehiä.

Monet asiat ovat uhria vastaan kun hän lähestyy oikeuslaitosta ja psykologista ammattikuntaa.  Aloitetaan kieltämisellä.

Väärinkäyttö on niin kauhea ilmiö, että yhteiskunta ja sen edustajat usein valitsevat olla huomaamatta sitä tai muuttavat sen vähäisempään muotoon, useimmiten selittämällä olosuhteet tai uhrin sairaalloisiksi - sen sijaan että he tarkastelisivat väärinkäyttäjää sairaalloisena.

Koti on edelleenkin linna johon viranomaiset ovat vastahakoisia tunkeutumaan.
Useimmat väärinkäyttäjät ovat miehiä ja useimmat uhrit ovat naisia.

Mutta on myös toisinkin päin, kuten esim lehtilööpeistä saattaa hyvin päätellä,
sekä samoin se, mihin väärinkäyttäjän tahto voi lopulta johtaa, perheessäkin.

Jopa kaikkein edistyneimmätkin yhteiskunnat ovat suurelta osin patriarkaalisia, miesten johtamia. Naistenviha, taikausko ja ennakkoluulot elävät vielä vahvasti.

(Naistenvihaa esiintyy aina kaikilla narsisteilla, etenkin narsistisilla naisilla.)

Terapeutitkaan eivät ole immuuneita näille kaikkialla läsnä oleville ja ikivanhoille vaikutteille ja asetelmille.

He ovat vastaanottavaisia väärinkäyttäjän melkoiselle viehätysvoimalle, charmille, vakuuttavuudelle, manipuloinnille ja hänen vakuuttaville näyttelijänlahjoilleen.

Väärinkäyttäjällä on tavallisesti uskottava selitys tapahtumille ja hän tulkitsee niitä omaksi edukseen.
Terapeutilla on vain harvoin tilaisuutta todistaa väärinkäyttöä silloin kun se tapahtuu.

Tämän vastapainona väärinkäytön uhri on usein hermoromahduksen partaalla: ahdistunut, hoitamaton, helposti ärsyyntyvä, kärsimätön, hyökkäävä ja hysteerinen.

Tämän kontrastin edessä, jossa väärinkäyttäjä on hienostunut, itsensä hallitseva ja sulavakäytöksinen, ja hänen uhrinsa on ahdistunut - on helppo tulla siihen johtopäätökseen, että uhri onkin väärinkäyttäjä, tai että molemmat kohtelevat toisiaan yhtä lailla väärin.

Saaliiksi joutuneen itsepuolustus, varmuus ja omien oikeuksien vaatiminen tulkitaan aggressioksi, horjuvuudeksi tai mielenterveysongelmaksi.

Ammattikunnan taipumus patologisoida ulottuu myös väärintekijöihin. Valitettavasti vain osa terapeuteista on kykeneviä kunnolliseen kliiniseen työskentelyyn, diagnoosi mukaan lukien.

Psykologisen ammatin harjoittajat ajattelevat herkästi, että väärinkäyttäjät ovat emotionaalisesti häiriintyneitä, vääristyneitä lapsuuden traumojen ja perheväkivallan tuotteita.

Tavallisesti heidän ajatellaan kärsivän persoonallisuushäiriöistä, epätavallisen heikosta itsetunnosta tai läheisriippuvuudesta yhdistettynä kaiken kuluttavaan hylätyksi tulemisen pelkoon.

Taitavat väärinkäyttäjät käyttävät oikeaa sanastoa ja teeskentelevät sopivia "tunteita", joilla he vaikuttavat arvioitsijan johtopäätöksiin ja ohjaavat niitä.

Mutta kun uhrin "patologia" toimii häntä itseään vastaan - erityisesti oikeussalissa - rikoksentekijän "sairaus" toimii hänen edukseen laimentavana asianhaarana, erityisesti oikeudenkäynneissä

Pahoinpitelijät ... omaksuvat loukatun, herkän naisen / miehen roolin, joka ei ymmärrä kuinka asiat menivät niin pahasti pieleen ja joka haluaa vain selvittää kaiken 'lasten vuoksi'.

Hän saattaa itkeä ... ja käyttää sellaista kieltä joka osoittaa syvällistä hänen omien tunteidensa tuntemista ja ymmärtämistä.

Hän on todennäköisesti hyvin taitava selittäessään kuinka muut ihmiset ovat kääntäneet uhrin häntä vastaan, ja miten tämä kostaakseen estää häntä tapaamasta lapsia...

Hän syyttää uhriaan usein mielenterveysongelmista, ja saattaa sanoa että hänen perheensä ja ystävänsä ovat samaa mieltä ... että tämä on hysteerinen ja uskoton.

Väärinkäyttäjälle valehteleminen on luonnollista, sillä hänellä on vuosien kokemus, ja hän saattaa kuulostaa hyvinkin uskottavalta puhuessaan perättömyyksiä.

Väärinkäyttäjä on vahvoilla ... kun ammattilaiset uskovat että he pystyvät "kertomaan" kuka valehtelee ja kuka puhuu totta, ja sen seurauksena he eivät tutki asioita riittävästi.

Kokemansa trauman takia pahoinpitelyn uhri näyttää usein vihamieliseltä, hajanaiselta ja kiihtyneeltä, kun pahoinpitelijä puolestaan tekee ystävällisen, selvän ja rauhallisen vaikutelman.

Arvioijat voivat helposti olla houkuteltuja tekemään johtopäätöksen, että uhri on suhteessa olevien ongelmien lähde.

Sovittelun, perheneuvonnan tai -arvioinnin aikana terapeutit ehdottavat usein erilaisia tekniikoita joilla väärinkäyttö voitaisiin parantaa tai saada haltuun.

Voi sitä joka uskaltaa ehdottaa tällaisten "suositusten" hylkäämistä! Niinpä sellainen väärinkohtelun uhri joka kieltäytyy kaikesta kontaktista pahoinpitelijänsä kanssa - joutuu armotta terapeutin kurittamaksi uppiniskaisuudestaan, koska hän kieltäytyy kommunikoimasta rakentavasti väkivaltaisen puolisonsa kanssa.

Parempi ottaa pallo haltuun ja omaksua väärinkäyttäjäsi virtaviivainen toimintatapa.

Surullista kyllä, joskus ainoa tapa vakuuttaa terapeuttisi siitä, että päässäsi ei ole vikaa ja että sinä olet uhri - on olla vilpillinen ja antaa hyvin harjoiteltu esitys, joka on täynnään oikeaa sanastoa.

Terapeuteilla on Pavlovin koiran kaltaisia reaktioita sopiviin sanontoihin, teorioihin ja "merkkeihin ja oireisiin".
 (asiakkaan käyttäytymiseen muutaman ensimmäisen tapaamisen aikana).

Opettele nämä ja käytä niitä eduksesi. Se on ainoa mahdollisuutesi. 
Edellisessä kerrotaan kuinka järjestelmä on vinoutunut ja herkästi uhria vastaan.

Valitettavasti mielenterveysalan ammattilaiset ja harjoittajat, avioliitto-, perheneuvojat, terapeutit ja sielunhoitajat, he kaikki;
ovat vuosien aivopesun ja dogmaattisen koulutuksen kautta ehdollistuneita reagoimaan suotuisasti tiettyihin verbaaleihin vihjeisiin ja johtolankoihin.

Heidän uskomuksensa on, että väärinkohtelu on harvoin yksipuolista - toisin sanoen, että se on joko uhrin "laukaisemaa" tai väärinkohtelijan mielenterveysongelmien "laukaisemaa".

Toinen yleinen harhaluulo on, että kaikki mielenterveysongelmat voidaan hoitaa joko tavalla (puheterapia) tai toisella (lääkitys).

Tämä siirtää vastuun saalistajalta saalistetulle.

Kaltoin kohdellun on täytynyt tehdä jotakin jolla hän on saanut aikaan oman pahoinpitelynsä - tai hän oli yksinkertaisesti emotionaalisesti "kykenemätön" auttamaan väärinkohtelijaa tämän ongelmissa.

Paraneminen on taattu jos uhri on vain halukas osallistumaan hoitosuunnitelmaan ja kommunikoimaan pahoinpitelijänsä kanssa. Näinhän oppikirjat sanovat.

Kieltäydy siitä - toisin sanoen, kieltäydy uudesta pahoinpitelyn riskistä - ja terapeutti tuomitsee sinut kovin sanoin. Uhri leimataan yhteistyöhaluttomaksi, vastustelevaksi, jopa kaltoin kohtelevaksi ja syylliseksi!

Siksi avain eteenpäin menemiseen on, että teeskentelet ymmärtäväsi terapeutin toimintaa ja ilmaiset yhteistyöhalukkuuttasi, hyväksyen hänen tulkintansa tapahtumista ja käytät sellaisia avainsanoja kuin:

"Haluaisin kommunikoida/työskennellä (väärinkäyttäjän) kanssa", "trauma", "suhde", "paranemisprosessi", "sisäinen lapsi", "lasten hyväksi", "isyyden merkitys", "merkittävä ihminen", ja kaikkea muuta psykologista siansaksaa.

Opettele slangi, käytä sitä älykkäästi, ja voitat terapeutin sympatian puolellesi.

Ennen kaikkea - älä ole vaativa äläkä aggressiivinen, äläkä kritisoi terapeuttiasi liikaa äläkä ole hänen kanssaan eri mieltä.

Saatan saada terapeutin kuulostamaan toiselta väärinkohtelijalta - koska monissa tapauksissa hän on sitä, jos hän epähuomiossa liittoutuu väärinkäyttäjän puolelle, mitätöi väärinkohtelun kokemukset ja syyllistää uhrin.
Lähde: Alan kirjallisuus.