Soitellaan. -II / I osa. Oh What A Night

                

Kun on muutamaan kerran on sivuttu näillä sivustoilla erilaisia häiriötekijöitä joita meillä ihmisillä on kahden keskisissä suhteissa, niin tulee mieleen eräs juttu.

Mutta aikaan. Olipa kerran, kuten niin monet tarinat täälläkin alkavat,
tuo päivä 6.2. 2009.

Olin silloin vielä ns. "tyrkyllä" suomi24 treffit sivustolla kaikkine iloisine, siloisine rypyttömine nahkoineni (puolivillaisine) karvoineen päivineen kaikkineen.

Olin onnistunut tammikuun viime päiviltä asti vaihtamaan muutaman mukavan viestin harvakseltaan tuon sivuston kautta, erään naisen kanssa, josta juohevasti siirryimme puhelin keskusteluihin, jotka hieman myöhemmin johtivat live tapaamiseen, tuona mainittuna ko. päivämäärällä. 

Tätä ennen olimme vaihtaneet puhelintietojamme ja soitelleet muutaman kerran keskenämme, ja ilmeisesti myös pitäneet kuulemasta, sekä myös toisistamme.

Niinpä sitten, tuo soittelu vei siihen että suuntasin Transitin nokan kohden Kanta-Hämen kaupunkia, löytäen sieltä minulle annetun osoitteen, jonka seutu oli tavallaan ennestään tuttua tienoota.

                                                            
Mutta auto parkkiin, osoitettuun ruutuun, ja ekamaiseksi, lähelle ovea. Mikä tuuri, ajattelin mielessäni, jos vaikkapa äkkilähdön äkillistä tarvetta tulisi ilmaantumaan.

Mutta. Oleskelua varten pakattu matkalaukku mukaan, ylös kerrokseen, tassuttelu oven taakse sovittuna klo 15.00 aikaan, ja sormi ovikellon nappulalle, painallus.

Hieman jännitystä, mitähän nyt. Kilahdus kellosta, kuulin kepeät, reippaan joutuisat
askeleet tulevan oven taakse, ovi avautui raolleen ja nainen sanoi, moro tu sisään.

Tietteks, mitä vastasin.

Ensimmäiset sanani naisen nähtyäni, jota silmäilin ensin alhaalta ylös, sitten ylhäältä alas, sanani tässä järjestyksessä olivat:
Voi, Jumalauta!......    Mää lähren samantien Tanmpereelle takasin.

Vastaus, joka samantien pläsähti päin naamaani. Ja MITÄ!
Mitä Helkkaria! Ei mihinkään!  Kerran oot tänne asti vaivautunut, niin tuuhan sisälle asti. Tätä seurasi syvätä tuleva iloinen vapauttavan helisevä nauru.

Mulla on sapuska hellalla, lautaset pöydässä, kahvi keittimessä, ei tarvi kuin naksauttaa tippumaan.
Sullahan on kait nälkä, näin aikaisin ehtoopäivästä et kai ole vielä ehtinyt syödä. 

Ja, laitoin ihan sua varten tään mustan halkiohameen, seiskakorkoja ei ihan ollut mut liki on, käykö nää, muistelin et tykkäät sandaleteistä.  
Kelpaako? käännähtäen ympäri kevyesti päkiöillään pyörähtäen, hymyillen katseli mahdollisesti aiheuttamaansa vaikutusta 

Voi Peijakas! 

Etkö sittenkään näistä tykkää... 
Osaan näillä myös kävellä, korkeammatkin on , mut nää mä laitan tänä iltana...???!!!

Peremmälle ja pöytään, laitan kahvin tippumaan.
Menin peremmälle oven sulkien ja vastasin:  Kelpaa, tottakai. Upeeta. Mut, mut ,ei...

Voi helvetin helvetti kuitenkin. Tässä sitä taas mennään, ja kovaa...

(Ei tästä välillämme mittään tuu, epäilin kokoajan pienessä mielssäni, oot niin siro ja hoikka, ja mää oon tämän kokonen....)

              
-----------

Mutta pöytään ja ruokailuun.
Olin tuonut viiniä mukanani, ja napostelimme sitä ruoan kera. Olihan mulla vielä lisäks konjakkipullo iltaa varten.

Mutta sapuska hupeni, kahvit ja liraus konjakkia molemmille tuttavuuden kyytipojaksi
joka auttoi syventymään kasvojen kesakoihin, punaruskeaan tukkaan ja sensuelleihin alati kutsuvina kiehtoviin tummanpunaisiin huuliin.

Puhuttiin, keskustellen niitänäitä, lapset, perheet, elämästä hieman, kaikki kertauksena
aikaisempien jutteluiden pohjalta.

Kunnes luonto kutsui. Elämän autuus avautui allani kuin kukkanen, käyttäydyin kuin janoinen kolbri, tämän löytämäni, harvinaisen kiehtovan kukkanupun ympärillä.
Nautin kaikesta, sivuprofiilista ylhäältäpäin, seurasin huulten liikettä, kuuntelin.


                  


Elämä näytti kaikki herkemmät puolensa heti, tänä ensimmäisenä ihanana iltana.
Kuinka se voikin olla ihanaa, ja juuri sellaisen naisen kanssa jonkalaiseen en koskaan
olisi edes kuvitellutkaan tutustuvani, toisena aikana, toisessa paikassa.
Nyt oli tälläinen toisenlainen aika.

Muutaman tunnin kuluttua, iltapäivän nokosten jälkeen olimme valmiit suihkuun ja valmistautumaan kaupungille lähtöön. Laulelin itsekseni suihkussa tapani mukaan
sekä myös sieltä tullessani, kuivaillessani itseäni.

Nainen kuunteli. Sanoi. Haluan kuulla tämän livenä, mennäänkö jossakin vaiheessa käymään tänä iltana jossakin karaoke paikassa, joita täällä lähistöllä on useita.

Näin teimme, ja tutustuin sinä iltana ja myöhemminkin erään, ex ja nyky-mieskuoron jäsenistöön, joihin muutamiin, seuralaistensa kanssa, tutustuimme hieman lähemminkin laulun merkeissä, ajan kuluessa.

Ravintolasta palatessamme, olimme hieman maistissa, joten halusin soittaa taksin ja soitinkin. Astuimme nurmikaistaleen yli kadulle, kun näimme taksin tulevan risteyksestä.

Hänen pitäessä minua kädestä ja vetäessä, harasin hieman vastaan ettemme olisi menneet ajoradalle autojen eteen. Nainen tempaisi kätensä irti otteestani ja vasen sandaletin koristama jalka, joka oli huurteisen reunakiven päällä lipsahti nainen horjahti tasapainoaan tavoittamatta kaatuen selälleen taksin eteen, lyöden takaraivonsa asfalttiin.

Kuului pehmeä nassahtava ääni, ihan kuin kananmuna olisi pudonnut lattialle ja särkynyt. Tätä ennen taxi oli ehtinyt pysähtyä juuri ennen, eturenkaan jäädessä
noin puolen metrin päähän naisen päästä ja vartalosta.

Menin lähemmäs, silmät olivat kiinni, kuulin valitusta ja luomet värähtelivät, pään hieman kääntyessä. Tajuissaan oli, yrittäen kohottautua päätään nostaen. Tuin häntä niskasta ja tunsin kosteutta kädessäni, näin myös pienen tumman läikän asfaltissa.

Pyysin taxia viemään sairaalaan, ei ottanut vaan soitti poliisin, joka tuli ambulanssin kera, kyseli tapahtumien kulusta lähelläolijoilta ja ravintolasta.

Taju hänellä säilyi, ja menin pyynnöstään ambulanssin mukaan Päijät-Hämeen
keskus-sairaalaan, josta aikanaan sitten aamusella pääsimme molemmat pois.

Elämä jatkui tikkien ja aivotärähdyksen sekä sairasloman kera aina seuraavan viikon vaihteen ylitse, jolloin palailin takaisin.

Päivähän oli silloin perjantai ja kolmastoista päivä. 
Päivittäinen soittelu voidaan katsoa alkaneen tästä seuraavasta maanantai päivästä.
Seikka joka jatkui seuraavat 14-15 kuukautta arkipäivisin toistuvana, siitä huolimatta, vaikka viikon vaihteiden seuratessa toistaan, aina näimme toisemme.

Saamieni puheluiden määrä kohosi päivittäisenä jatkumona nopeasti tuolle 4-5 puhelun päivätasolle. Alkaen ensin ikäänkuin tunnustellen nousta yhdestä-kahdesta, kohoten kohta kahteen-kolmeen puheluun per päivä. Viestit vielä tämän lisäksi.

Yhdessäolemisen keston aikana 7-8 kk.n aikana hänen painonsa putosi 68 -58 kiloon
(168 + 7 cm korot).
Tutkimuksissa ei löydetty lääketieteellistä syytä tähän tapahtumaan.

Asiassa ei ole mitään kehumista, moitetta, liioittelua, vain pelkkää aitoa tapahtumaa.
Kyseessä on kuitenkin eräs elämäni hienoimmista suhteista, sekä hän jota edelleen välähdyksittäin naisena kaipailen, muistellen harvakseltaan.

En kuitenkaan noita jokapäiväisiä, häiritseviä, kahlitsevan kontrolloivia soittojaan.




Kiitos vierailuista. Hyvää illan jatkoa.