Adventtipäivän aatoksia.

                

Niinmpä. Monta on laulua.  Monta myös laulujen miestä kertoo jokin vanha sävelmä.

Ensimmäinen adventtisunnuntain aamu avautuu kosten sateisenä mutta lämpöä tuoksuen.
Niin, enhän tunne sitä muuten, vasta avatessa ikkunan, kaurapuuron ja aamukahvin aikaan
voin, ja saan tuntea tuon tutun, raikkaan luonnon tuoksahduksen ikkunani edessä olevasta salskeasta pihamännystä.

Aina uteliaat talitiaiset kiiruhtavat katsomaan mitä tarjoiltavaa olen tänään ikkulaudalleni niille laittanut.
Uskolliset, iloisen vallattomat seuralaiset, pelkkiä kaurahiutaleita tällä kertaa.

                                        
 Mieleni on hyvä. Seesteisen raikas. Alan hyräillä avoimesta keittiön ikkunasta, kohta
laulaen jostakin mieleni perukoilta kumpuaavaa sävelmää, muistellen sen sanoitusta,
Kääriäinen & agents, versiota, joka on mielestäni näistä esityksistä rytmillisesti, äänellisesti paras.

En tosin muista sanoja kovin tarkasti, mutta eräs versio taitaa mennä jotenkin tähän tapaan:
On jo aikaa, kun jo kerran niin,
kysymys, tää sulle lausuttiin, 
miten voinet, ymmärtää sä sen,
tahtoo, kiertää, tähti pienoinen.
----
Miksi surra, olla onneton,
mun kuin tuulen, tieni tää se on,
Tietäin sen, kun vapaa olla saa,
kauneimmin, soi laulu maailmaan...
Tietäin sen, kun vapaa olla saa,
kauneimmin, soi laulu maailmaan...


                   


Istahdan tuoliin odotellen aamukahvin tippumista. Nautittuani kaurapuuron tapani mukaan seisaaltani, kahvimukillisen, leivän lisukkeineen, istahdan tuoliin sylikkäin, sytytän sikarin puhaltaen savun ulos ikkunasta, nauttien raikkasta syksyisesta aamuhetkestä.
Hiljaista, pimeää.

Siirryn nettiin, toisen mukillisen kahvia vielä höyrytessä mukissani. Elämä tuntuu hetkittäin siirtyneen pelkään virtuaalitodellisuuteen tai paremminkin sellaisen tuottamiin kuvitelmiin, mietin itsekseni pienten aamuaskareitten jälkeen, näitä muutamia plokeja lukiessani. 

Niin se on, virtuaalisuus tuntuu olevan live-elämää kummempaa. Muistot vie, kiitää, kujettaa.
Lisäksi, vilkas mielikuvitus on omiaan ruokkimaan lisää, kaikkea mielen luomaa luulotelmaa.

                

Eräs toinenkin laulu muistuu myös mieleen, kenties näinkin sattaa käydä 
http://youtu.be/-DHzPwIFrvc

Yhden, eräästä toisesta plokista lukemani, siinä olevat sanat jäivät myös mieleeni.
ma abbastanza, per esprimerlo solo due parole mi manchi.
(mutta tarpeeksi ilmaisemaan, Vain kaksi sanaa, Kaipaan sinua)


                           

Yhden toisen laulun sanoin:
Kunhan kulkea sais tiellä rakkauden,
mitään muuta ei tarvinne laisin,
oishan onni tuo suuri, niin ihmeellinen,
et'ei hurma sen haitune lie.
Elo onnen se antaa, ehk'ei vie mukanaan,
miksi muuttais se kulkua toisin,
oishan onnen nyt aurinko ihmeellinen, 
eihän hurma tuo haihtuisi pois...


                  

                   Kiitos uskollisille vierailijoille. Hyvää illan jatkoa.