Rakkaus - Riippuvuus

          

                        

Usein, kun tai jos, ollaan ns. parisuhteessa, saattaa pidemmän päälle käydä niin ettei toiselle osapuolelle, siis häntä kohtaan, ole tarjolla enää kuin vain mielivaltainen kohtelu, joka suhteen jäykistyttyä paikalleen, perustuu vain toisen osapuolen omiin tarpeisiin.

Siis niiden mukaiseen toteuttamiseen, vain hänen omista itsekkäistä syistään. Mikäli kyseisessä, esim. avioliitossa jossa on lapsia, toinen jäisi tälläiseen olotilaan siihen tyytyen, tulee siirtäneeksi jatkumon omille lapsilleen.

Vaikka lapset usein kärsivätkin vanhempiensa erosta, eron syynä on ysein valittu pienenpi paha, kahdesta vaihtoehdosta, josta tulee valittavaksi eron hetkellä se pienempi paha.

Paljon on olemassa myös parisuhteita joissa elämän käytösmallit aikuiselämään ovat kotoa opittuja, opittuja omilta vanhemmiltaan, jotka ovat/on kohdelleet muita perheensä jäseniään väärin, siirtäen näin omat käytösmallinsa omiin lapsiinsa jolloin se vaikuttaa myöhemmin aikuiskäyttäytymiseen, nais- tai mies- näkökulmastaan.

Usein myös vedotaan esim. uskontoon, jonka varjolla jäädään paikoileen liittoon, eikä uskalleta tällä syyllä lähteä, tai tähän vedoten, kun ei kestetä oman itsensä hylätyksi tulemista. Paetaan siis uskonnon syliin, tähän pelkojensa olotilaan käpertyen.

Vaikkakin ero on usein tälläisissa kylmissä suhteissa hyväksi, ajatellen vaikkapa lasten etua, kannattaa kuitenkin yrittää kaikkensa eron välttämiseksi.

Monet liitot ja yhdessäasumiset vaikuttavat meistä sivullisista, ulkopuolisista, useinkin
yksityis-helveteiltä, joita ne kyllä monesti tosiasiassa ovatkin, miettien miksi pariskunta ei eroa toisistaan, vaan kärvistelee epätyydyttävässä suhteessa.

Kuitenkin tuo toinen osapuoli on valinnut tiensä, kasvanut puolison/kumppanin rinnalle ottaen ja omaten oman vahvan itsenäisen elämän, roolinsa, näyttäen myös lapsilleen sen mallin, kasvun mallin, jossa voi nähdä kuinka ihminen voi kaikista vaikeuksista huolimatta itse selviytyä.

Tälläinen selviytyjä, joita me sivustakatsojat useasti säälimme, voivottelemme, onkin tyytynyt elämään roolissaan itsenäisesti, ilman kumppanuutta,saaden voimansa ja lohtunsa työstä, lapsista, uskosta, tai muista tälläisista. Kenties näistä kaikista, näyttäen usein ulospäin tasapainoiselta ja tyytyväiseltä omaan elämäänsä.

Mitä eron jälkeen käytämme ahdistukseen, hyväksymiseen, läheisyyden haluun, tai turvan puutteeseen, toisen ihmisen kosketuksen tarpeeseen, niin usein se on seksin harrastaminen.

Seksi. Vain se. Käytämme sitä silloin vain vallan ja lahjonnan välikappaleena, lentäen
suhteesta toiseen, haalien kokemuksia, seikkailuja, itseämme toteuttaen.

Tällöin meiltä on kadonnut tai katoaa se aito, kahden ihmisen keskinäinen, keskeinen
kahdenkeskinen luottamuksellinen seksi, jonkalaiseksi sen luoja alunalkaen on meille kaikille tarkoittanut.

Toisen kunnioittaminen väistyy takasijalle, jolloin toista käytetään vain omien halujen tyydyttämisen välikappaleena.

Ylläpidetään seksi, sen tarvetta ulkopuolisin yllykkein, muuntaen sen suoraan vain pelkäksi suoritukseksi, pelkäksi panoksi, teknisesti hiotuksi suoritukseksi.

Silloin se ei enää ole tunteellista toisen kohtaamista. Siitä puuttuu tuo aito, toisen lähellä, läsnä oleminen, ollen vain pelkkä suorituspainotteinen tapahtuma.

Avoimuus, kahdenkeskeisesti tässäkin asiassa on ratkaisevaa parisuhteessa elettäessä.  Sen ansiosta seksi ei enää ole väline, suoritus, vaan nautinnon lähde, meille kuuluva osa elämässä, joka tuo ja suo voimaa ja luottamusta elämän kaikille osa-alueille, antaen mahdollisuuden etenkin luovuudelle.

Tälläistä elämän vuorovaikutteista konkrettisuutta tarvitsemme kaikki, niin juuri me aikuiset.  Kannattaa siis yrittää hylätä elämän tyhjä sisällämme oleva tila, ja alkaa täyttää sitä tunteilla, sekä toisten, siis muiden ihmisten, tuen ja avun tarpeilla heiltä.

Kukaties, voisimme oppia vielä tälläkin ikää, rakastamaan ja tuntemaan, saamaan yhä rakkautta, toimiessamme epäitsekkäästi, toisten kanssa vastavuoroisesti.