Moni täällä on kertoillut perheestään, ex sellaisesta, lapsistaan, heidän ongemistaan,
tai lapsenlapsistaan. Useimmiten hyvää ja mukaavaa, vaikka pikku murhetta onkin
joskus hieman esiintynyt samoin kuin isompiakin ongelmia on tuntunut olevan.
Omasta puolestani voin sanoa tuntuvan hieman kummalliselta, kun olen saanut poikaani (s. -75), ihan uuden, erilaisen kontaktin, saaden tietää monenlaisista tuntemuksistaan.
Tuntemuksistaan, joita usein on vain saanut tai voinut aavistaa, mutta joihin ei aina ole ollut mahdollista puuttua, saati isommin vaikuttaa, millään tavalla.
Nyt, vaikka erostani on kulunut jo 22 vuotta, tuntuu hassulta, hieman
epätodelliseltakin kun on saanut lähestyä omaa lastaan luottamuksellisesti ja reilusti. Kaiken lisäksi hänen omasta aloitteestaan.
Nyt on saatu, voitu, osattu ja onnistuttu osallistumaan täysimääräisesti.
Mietin joskus miksi toiset, menneet, olevat, tulevat hetket tuntuvat toisia suuremmilta.
Toiset näistä hetkistä, rakastamisen, rakastetuksi, hyväksytyksi tulemisen hetkien onnelliset tuokiot ovat niistä parhaimpia, samoin kuin jälleen vielä kerran, tuokiot jotka vapauttavat, joissa anteeksi saadaan ja myös annetaan.
Onko kaikki kuitenkin vain lopulta pelkää pintakiiltoa omaa itseä lohduttavaa hyvän tunteen silausta, jossa vanhat eron jälkeiset tunnelmat koitetaan saada pois mielestä.
Olisiko näitä onnellisia katumuksen hetkiä, joissa saa kuulla ja kertoilla omat puuttensa, ellei sitä ennen olisi ollut niin monia yksinäisiä pimeitä, kylmiä öitä.
Kuitenkaan ilman näitä harvinaisia, luottamuksellisia onnellisuuden hetkiä, elämässä olisi paljon enemmän itsesäälissä pyörimistä, epäröimistä, jossittelua, epäilyjä.
Näitä ei tietenkään olisi ilman tuota mennyttä rakkautta ja rakastetuksi tulemista
On hienoa muistaa ja tärkeää tietää tämä eräs ainutkertainen hetki.
Hetki on tässä ja tänään. Se on nyt.
(Tai oikeammin. Se on ollut pian sellaiset parisen viikkoa)
Oliko tämä ihana poika Sinun vai joku muu? Kiva kun olet voinut luoda siteen tavallaan uudelleen, ne ovat elämässä todella tärkeitä ja ainutlaatuisia nämä lapset. Itsekin olen monen pahan ajan jälkeen saanut omiin lapsiini todella ihanat, hyvät ja toimivat välit, tosin elämme kaikki omaa elämäämme, emmekä ole aina kovin tiiviisti yhteydessä, mutta äidiltä kysytään kuten ennen yhtä ja toistakin asiaa, joskus ihan huvittaa sillä tavalla myönteisesti, koska minulle se ei ole ollut itsestäänselvyys, mutta mikäpä tässä maailmassa olisi?
VastaaPoistaMustis.
VastaaPoistaKuva on kait jenkkilästä.
Oman poikani kuvaa ei saanut tänne laittaa.
Kyllä. On todella hienoa kun on hyvät välit kaikkiin lapsiini.
Poikani on heistä toiseksi nuorin.
Muut on likkoja.
Meillä on ollut viimeiset parisen viikkoa ihan helkkarin hyvää, siis tyhjentävää/täyttävää jutustetavaa.
Se mikä kummaksuttaa, kun varsinkin viiimeiset 12 vuotta, mulla on ollut paremmat välit lapsiini kuin äidillään.
Eron jälkeen oli muutama vuosi jolloin väli oli hieman nuivat, enemmän muihin, paitsi esikoiseen.
Itsestään selvää ei taida olla muuta kuinse, itsestään selvyyden epäselvyys... :))