Lapsuuden tarinaa. Osa 3.

Palaan muistelussani hetkeksi vielä, ennen ensiparkaisujani, takaisin tuohon aikaan, joka silloisen nuorenparin perheen elämään liittyi, erilaisin pienin tapahtumineen.

                  

Tarinan I-osa.
Tarinan II-osa.

Mikko veljeni vielä eläessä, isosiskoni kuoleman jälkeen meille kyläilemään tuli tätini
äitini isosisko, ilmaantuen vieraisille, nuorimman tyttärensä kanssa. 
Tuohon aikaan matkanteko kesti hyvin pitkään ja matkustaminen oli hyvin vaivalloista.
Kuitenkin he myöhään iltasella perille saapuivat, saaden tietenkin mummolta yösijan.
Orvokki-serkkuni nukahti pian iltaruokailun jälkeen mummon kammarin vuoteelle, äitinsä seurattua hetken kuluttua tytärtään. Se suoranainen asia, jonka johdosta tätini oli nuorimmaisen tyttärensä kanssa liikkeellä jäi kuitenkin vielä epäselväksi, jonka hän aamulla talonväelle oli luvannut selvittää.

Kuvassa vielä tuo vanha hirsirakennus, joka lopulisesti purettiin 1953, ja jonne meno oli ankarasti kielletty,luteiden ja torakoiden
takia, jotka sitä vielä asuttivat. Puukuistin rappusetkin oli purettu peruskiviä myöten, sisäänpääsyn vaikeuttamiseksi.
Kamera on jo aiemmin puretun pajarakennuksen tulisijan raunioilla ja riukuaidan kohdalle ilmestyy piankin uusi keittiötila hellalla ja uunilla varustettu, sauna, varstorakennus ja puuliiteri, vinttikaivon jäädessä saunan päätyyn, kaivon takana oleva rakennus purettiin seuraavaksi. Auran ja kiven välistä jatkuu vasemmalle ja kameran taakse kylän silloiset valtaväylät emäpitäjään asti.
Naapuripitäjän puolelta pihaamme päättyvänä tuli oikea, henkilö autolla ajettava maantie, johon ehdittyään sen ajokuntoisuus loppui 


Tarina selvisikin kaikille jo ennen aamun askareiden alkamista. Tätini oli lähtenyt yöllä ennakolta ilmoittamatta, jättäen nuorimman tyttönsä sänkyyn nukkumaan, poistuen itse hiljaa ja salaa yönselkään, ei kirjettä, ei jäähyväisiä, ilman mitään selitystä teolleen.
Myöhäistä oli myös lähteä tätini perään, tietämättä edes minkä reitin kautta hän kulkee.


Niimpä, saimme isosiskon tilaamatta varaamatta, ennakkoon ilmoittamatta. Ainoa mikä tuosta keskustelusta juuttui tuon yksinjätetyn tytön mieleen, oli mummoni lausahdus vanhimman tyttärensä perään; tämän, kaikkein rumimmanko, sinä tänne meille jätit.
Tämä sanonta ei poistunut serkkutyttöni muistista, vaan taltioitui sinne loppuun asti.


Mutta aika kului. Uusi maanvaiva vanhemmilleni ilmaantui maailmaa ihmettelemään sydäntäsärkevästi parkuen eräänä ritvanpäivänä sunnuntaiaamu seitsemän aikaan,
vanhan hirsipirtin pienemmän, vanhempien makuukammarin, sopukkoon. 
Hentonen oli, ruipelo ja kalvakka, pieniluinen, mutta kohtuullisen virkeä, jonka hieman heikko äänen muodostus antoi hieman viitteitä, ettei kaikki ehkä ollutkaan aivan kohdallaan. 

Syykin selvisi pientä hentoista vartaloa lähemmin tarkasteltaessa.sen rintalasta näytti olevan kuopalla, aivan kuin jokin olisi painanut siihen halkaistun kananmunan puolikkaan kokoisen lommon, niinsanotun suutarin kuopan, muun osan kroppaa tuntuessa olevan kaikin puolin mallillaan, pippelinkin nöpöttäessä, että vaikka heti olis passannu sen pualeen riiuulle lähtee, kuulin myöhemmin mummoni sanoneen.

Mutta annas olla. Tenava oli suhteellisen terve kokoonsa nähden. Suuriruokainen ja ahnas äidin maidon perään, niin kauan kuin sitä suinkin tuntui riittävän, vahvistuen ihan silmin nähden. Kului puolisentoista-kaksivuotta, ja muita oireita alkoi nyt ilmetä.

Tuli nuhaa, yskää, limaneritystä, kuumetta, keuhkoputkentulehdusta, laajeten pian

keuhkokuumeeksi asti. Tie vei kunnanlääkärille, ja naapurikunnan sairaalaan, josta hoidon päätyttyä kotiin. Taive-ihottuma oli mukana seurannut diaknoosi, joka piankin

alkoi vaivata enemmänkin, joka uusien porissa tehtyjen tutkimusten mukaan muuntui

maitoruveksi, jonka jälkitautina saattaisi muuttua yhä enemmän vaivaavaksi viaksi.

Näin myöhemmin myös tapahtui....

Kiitos vierailustasi.

Hyvää illan jatkoa.