Rantamusaa.

                       

Mona-Lisaksi sua sanottavan kuulin. Hymys tuo se on mun mielessäin.
...Kuinka arvoitukses tuon mä tietäisin...
(Tämä esitys meillä totutusta poikkeavana sovituksena, tuosta 50-luvun suositusta)                                                                   

                                                                         
Samoihin aikoihin Bärre Förars,  Annan lähtöpassit mä muille, lähden sua mä hakemaan, illalla sillalla suukon saan. 
Taisipa perässä olla vielä kertaus-säe, vahvistuksena.
Umberto Marcato pohti suomeksi hieman myöhemmin, miksi puhelin ei soi.

Tosin hän tuntui pohtivan sitä päivä-iltakaudet, monen monta vuotta, sitkeä kaveri.
Eräs tuumi vielä soittavansa illalla. Joku toivoi pääsevänsä vielä nuoruuden keinulle.
Näin vanhemmalla iällä (onneksi?) usein väsymys voittaa ja makoisat unet maittavat.

Retkimatkailuakin voisi harkita. Mutta mitä ottaisi evääksi, mikäli lähtis kauemmaksi.
Paketin sinistä, kenties. Joillakin innokkaimmilla turisteilla olen nähnyt eväänään jopa mcbåripurilaisia, ;):) jälkeensä jääneistä käärepapereista päätellen.

Hyvät hyssykät sentään. Kyllä on taas kaunis talvipäivän aamu. Tykkylumiset puut pihankoristeina, oksat nuokkuen lumen painosta. Kuusitiaiset ja talitintit pylpähtelevät vallattomina, samoin kuin eilenkin. Lunta tai tulevaa huonoa keliä kenties tulevaksi ennustaen. 

Kumma hamsteri tuo kuusitiainen. Muistaa kaikki jemmaamansa kätköt, kun tarvetta niiden käytölle tulee.

Tässäpä taas näitä niin tärkeitä mietteitä tälle päivälle.  Talviaurinkoa päiväänne.