Se juhannuksesta.
Rauhallista ja hyvin hiljainen on ollut päivä. Kauniin aamupäivän jälkeen alkanut sade
soljuu taivaalta yhtenäisenä tasaisena hentona juoksutuksena joka on nättiä maan syvältä kastelevaa, ilman rankkaa poishuuhtoutumisen pelkoa.
Se on juuri sellaista jota kasvit tarvitsevat ja maa itse kykenee itseensä kohtuudella imemään voidakseen sen myöhemmin hyödyntää, jopa pohjaveden nostattajana.
Pidän sateesta. Juuri tälläisesta rauhallisesta suhjuvasta, joka luo ihan omanlaisensa
tunnelman. Millaista se lapsena olikaan saada lojua jonkin lautapinkan päällä, kuunnellen sateen ropinaa pärekatolle, sen rauhoittavan unettavaa tippumista maahan.
Haistaa sen tuoksu, tuoreen vastasahatun laudan hajut, herätä sinikuoriaisten,
(papintappajien) tai niiden toukkien rapinaan seinästä pilkistävällä tervapahvilla, tai työmiehen täin aiheuttaman kirpeän nipistyksen havahtuen, tai katsella sarvijaakon juoksua, nauttien pitkästä huolettomasta kansakoulun kesäloma-ajasta, jota saattoi näin sadekelillä säestää vielä joukkoon eksynyt yksinäinen hyttynen ininällään.
Mikä se olikaan kulkea kesäisellä niityllä, antaa lämpimän leudon kesäsateen kastella
itsensä, sateen joka häivytti ympäriltä enimmät paarmat ja itikat pois surraamasta, pian pilven takaa esiin pilkistävän auringon kuivatessa märät vaatteet hetkessä.
Lisäksi luonnon kosteikkojen, soiden- rämeiköiden- ja metsäojitusten ansiosta lisää.
Hieno asia kun näitä ojituksia nyt tukitaan ja muutetaan metsäojien juokutus vanhan luonnonmukaisen kulun mukaisesti solisevasti eteneväksi metsäpuroiksi.
Sellaisiksi, joiden viileälle reunalle kuumana kesäpäivänä on mukava hetkeksi istahtaa
Taitavat vain turhiksi ja hyvin hetkelliseksi muoti-ilmiöiksi jäädä nämä kunnostustyöt.
Kiitos uskollisille vierailijoille.
Hyvää päivän jatkoa.
Näin se elämä soljuu, me kannamme perintönä sielussamme sitä mennyttä...onko se sitten ollut parempaa aikaa, en tiedä! Mutta toivon mukaan nuorempi sukupolvi tajuaa siitä edes ripauksen verran. En tiedä miksi minua aina kiinnosti kuunnella vanhusen kertomuksia menneistä ajoista. Ne olivat kuin satukertomuksia, joihin lapsena oli mukava eläytyä, kysellä ihmeissään "että mitenkä te uskalsitte yksin siellä metsäpolulla pimeässä taivaltaa, eikä pelottanut"?
VastaaPoistaJuuri tein itse postauksen, johon eläydyin vielä sitä kirjoittaessani saati sitten paikan päällä.
Iltaa Beate. Kiitti vierailusta.
PoistaMulla on sama kuunteluhalu ollu aina lapsuudesta asti.
Ehkä se johtuu siitä, kun silloin ei ollut muuta kiehtovaa viestintävalinettä kun ilmeikäs puhe.
Alkoi kohdallani miesten sotajutuista, niistä kertomuksista
jotka yleensä jossakin vaiheessa vierailua putkahtivat esille
Huomasin tuon juttusi mutten kehdannut ekana ;) kommata sitä.
Juhannukset on taas lusittu ja onnenhetket koettu, mitä enää koettavissa on:).. sadetta ja hyttysiä piisaa, mutta juhannus oli aurinkoa täynnä:)
VastaaPoistaNo, Mustikseni, oliko Sinulla onnea?
PoistaEikös se ole hyvä, että tulee hyttysii, saa köyhäkin ystävii. :D
No onhan minulla Pol Aris, lapsenlapset, rantaa, hiekkaa ja merta..
PoistaIltaa mustis-bestisleskis.
PoistaOn koettu onnen, kuten tuskan kyyneleet, kun lapsenlapsia harvoin pitkään lähellään näkee.
Mutta kyllä meillä vielä muissa asiaoissa sellaista haaleeta, on uskoakseni vielä edelleen hetkittäin satunnaisesti nautittavaksi tarjoiltuna.
Hyvää huomenta, vetistä semmoosta;)
VastaaPoistaTulikohan sinne Lappiin se ensilumi, jota nuo meteorologit illalla povailivat??
Juhannus on onneksi ohi!!
Huomenta ulleriina. Ohi on. Söikö kala ;) kuten polpotti eppäili.
VastaaPoistaLapista en tiedä, mut nääsnääs maasa ei ainakan vielä oo lunta...
Pollpotti tais sammakoita eppäillä :)
PoistaKala ei käynyt pyydykseen... kalastaja oli liian kokematon saalistamaan ;)
Niin se taisi.
PoistaEppäili peräti, josko pussaamalla sais oikean onkimiehen.
Kyllä kalastajalla onkimisen alkeet tiedossa varmaan oli.
Olikohan vapa tarpeeks jämäkkä ja löysää siimaa tarpeeksi, ettei saalis heti olis karkuun lähtenyt...