Isänpäivänä 2012

         

Tänään, isänpäivä tervehdys jokaiselle isälle. 
Isälle joka on joka päivä läsnä, isälle joka ei ole, ei voi, tai eisaa olla läsnä lapsilleen.
Isälle, joka ei siihen kykene vaikka niin haluaisi.
Isälle, jolle ei ole annettu mahdollisuuksia olla läsnä lastensa elämässä.
Isälle jolta nämä mahdollisuudet on riistetty pois, yhteiskunnan lakeja, viranhaltioiden tuen suomia tai erikseen antamia apuja hyväksi käyttäen.


Isälle, jonka ei anneta tai sallita olla läsnä, osallistua lasten jokapäiväiseen elämään.
Isälle, jolta kostonhimoinen nainen on vienyt mahdollisuuden osallistua, sada elää, 
ja vaikuttaa lastensa elämään, saada olla isänä lähellä omille lapsille, eron jälkeen.
Isälle, joka jää sivutettuna useimmin toisarvoiseksi vanhemmaksi.
Isälle, joka yrittää kaikesta huolimatta, mutta joille ei anneta tilaisuutta osallistua.
Myös isälle, joka ei huolehdi, välitä, pyri välittämään, tai piittaamaan lapsistaan.
Heitä, siis meitä kaikkia isiä on paljon, aivan yhtä paljon, kuin on olemassa lapsia.


Kuinka onnellisia nuo pienet hetket oman isän sylissä olivat. Ne lapsuuden hetket, kun niistä sai nauttia. Rankan työn sierettämät, karkeat hieman kömpelöt, samalla hellät kourat Ulkotyön ahavoittamat uurteiset kasvot. Karkea pistelevä parransänki. Tumma vahva tukka Tuuheat kulmakarvat Ne samat jotka niin helposti ilmaisivat erilaisia tuntemuksia, tunnetiloja. Huumorintaju, oikeamielisyys, laulu, leikkisyys. Kuinka niin itsestään selviä silloin. Nyt ikuisesti mieleen painuneet, jotka enää koskaan eivät toistu. Kesällä 1968 täytit 50v, sait olla hetken poissa sairaalasta.  Lopulliset jäähyväiset 26.12. 1968. Pakkanen -32 astetta.  Kylmä, hennon talvi-usvan kuuruttama päivä. Iltapäivä, sisällä lämmin, kuuma, joten siirryin ulos. Katselin kylmän pakkasen kuuraamia autoja, jotka pihamme täyttivät. Pian ne alkoivat lähteä, yksi toisensa jälkeen. Muutama viipyillen vielä hetken. Pian päivä viimein kallistui pimeään talvi-iltaan. Huomenna. Niin, huomenna alkaisi uusi päivä...

Kuva. Toukokuu alku 1958. 

Ensimmäinen pitkä oleskeluni sairaalassa oli kestänyt jo 7 kk ajan.

Satalinna. Lepo- ja auringon-otto parveke.

Elämäni ensimmäiset farkkuni.

 Isäni ostamat jotka laitoin kuvan otto hetkeä varten.

Farmarit olivat vahvat, jäykät, hirveän kuumat ja taipumatonta kangasta.

Lisäksi taskussa näkyvä kerni tuotemerkki teki ne vieläkin hankalemmiksi pitää.

Kuvassa isäni on vielä elämänsä kunnossa. Kaksi vuotta tuosta hetkestä, kun sairaus alkoi vaikuttaa...