Kuin korpin lento, tuo ennusmerkin tuonut,
ois pääni ylle noin kaartaessaan.
En tätä päivää ois itselleni suonut,
en vielä tänään, en milloinkaan.
Ei tule toista, ei juoksunsa suuntaa,
linnut vaienneet ei lauluissaan.
Minun maailmani pieni se vain murtunut on,
kun sain valheita, valheita vaan.
Nyt en toivo mä muuta kuin huominen,
jospa hetken jo lohtua tois.
Eihän muistoillensa koskaan ihminen,
mitään tunteinsa vallassa vois.
Vaan en koskaan voi ees päiviin menneisiin,
enhän muistoihin kauneimpiinkaan.
Jospa tunteesi kaikki nuo olivatkin niin,
valheita, valheita vaan.
Vaan en luottaa voi päivihin menneisiin,
enkä muistoihin kauneimpiinkaan.
Jospa tunteesi kaikki nuo olivatkin niin,
valheita valheita vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti