Huomenta kaikille tasapuolisesti.
Hieno, rauhallinen sunnunta aamu päivä. On tosi hienoa saada olla omassa rauhassa
ja olotilassaan. Tämä näin joulun tulemista odotellessa. Tosin en ole koskaan oikein osannut ns. pitää pyhiä. Kodista poissani oloni alkoi heti kevään tultua, lumien sulettua ja oli äitienpäivän tietämissä huipussa, työni sesonki luonteisuuden takia..
Tämä tarkoittaa siis sellaista perheeni luota poissaoloa, jonka yhdessäolo oli heille tärkeätä, ja joita en kovin monesti voinut jäädä pitämään, kuin oman työni takia piti lähteä aina silloin, kun työtä oli tarjolla. Hätäisesti ehti ehkä jotkut synttärikahvit ehtiä
päivän aikana äkkiseltään piipahtaessa nauttimaan, lasteni kanssa.
Velka ja nälkä pitävät liikkeessä. Ne ovat aika mahtava liikkeelle kannustava voima. Oman työn luonteen takia yritin parhaani mukaan lapsilleni kuitenkin aina avioliiton aikana, varsinkin näin jouluna hyvittää kaikki vuoden poissaoloni, joskus jopa kaikki kerralla.
Joulun jälkeen työssäni alkoi myös usein sellainen rauhallisempi aika, jonka jälkeen näin talvi kausina työt olivat usein satunnaisia, ja lyhyt kestoisia. Tämä oli sitä lepoaikaa, ja myös monta pientä hektistä keskustelun aihetta antanutta, saati herättänyttä aikaa ja aikakautta.
Mutta kaikkeen tottuu. Nyt nuo pyhänseudut ovat edelleen niitä "tarpeettomia", joskus jopa yksinäisiä, mutta jouluaattona en mielelläni edelleenkään lähtisi matkustelemaan,
vaikka lapseni ja sisarukset sitä toivovat. On hieman orpo olo olla muualla, tuntea oma joukkoon kuulumattomuutensa, katsella toisten joulun viettoa palatakseen sitten omaan koloonsa, ja olotilaansa, toteamaan tosiasiat, karua ja yksinoloa, yksinäistäkö. Päätelköön itse kukin osaltaan, mitä se sitten kenenkin kohdalla saattaa olla.
Muistelua, ajalta -74 alkaen.
Rauhallista. Mutta kuinka jännää tämä joulua edeltävä aikakausi onkaan, etenkin nuo
odotuksen jännityksen siivilöittämät tuokiot. Odotus tuokiot jolloin ei tahdo edes yöllä
saada nukutuksi, kun pitää ehdottomasta uteliaisuuden halusta saada selville mitä kaikkea onkaan kätketty jonnekin piiloihin. Tämä into syrjäytti aina kaikki muut riennot.
Lapsuudesta muistan aina nuo isojen, pienten, tyttöjeni uteliaat, terhakkaat, touhua täynnä olevat kipittelyt, vikkelät kintut, jotka ravasivat jokasuuntaan, milloin minnekin, noustiin jyrkkiä portaita vanhan hirsirakennuksen yläkertaan, paikkoja tutkimaan. Silmät suurina ihmeteltiin ja etsittiin löytääkseen, kun he toinen toisilleen tärkeitä, vain heidän omia keskinäisiä salaisuuksiaan kuiskutellen. Saparot heiluivat, ja silmät loistivat kirkkaina, katsoessaan viattomasti takaisin isää kohden, hyväksyntää anoen.
Turjake sentää. Pakko oli kääntyä pois ja alkaa nauraa, toivoen ettei muksut huomaa.
Kirjoitettiin joulupukille, ja saatiin apua, joskus jopa soitto kutsulla naapurimaista, tuon tilanteen ja myös muut asiat kiireesti selvittääkseen. Pukilta ei saatu kuin etäinen viesti, mutta onneksi oli tuo tuuraaja, arvostettu naapuritalon vanhus hänkin.
Häneltä se varmaan heruisi apu tai ainakin etätuki, nykykielellä ilmaistuna. Olihan hän sentään orkesterin luotettava ja arvostettu johto hahmo, ja tunnettu kuoromusiikin suojelija, jota kaikki läheisemmin tuntemansa kunnioittivat laajasti.
Lisäksi hänellä oli tuo tunnettu, tunnustettu ryhmysauvansa. Mikäli tuolla viimeistään ei onnistuisi kampeamaan haittatekijöitä sivuun joulu salaisuuksista, hieman kuin kerenskyn aikoinaan suomalaiset suohon laulamalla, niin taikoisi, ellei nyt muualle, niin ainakin suohon sammakoksi, niin kyllä asiat taas alkaisivat lutviutua ja sujua mallikkaasti.
Harmi kyllä. Suon silmäkkeet ovat jäässä. Mutta kyllä sille nyt närhen munat näytetään,
onhan tässä koko trumpetti patteri tukenamme, ja laaja tanssi musiikkituntemus takana. Sieltä parketilta ei niin vaan sivuun joudukkaan kun nyrkkeily ja painikehistä.
Tuoksutkin on huomattavasti raikkaammat.
Kukapa näin mokomaa joulunaikaan tuota kaipaisi, saati muistaisi tekstiä, jolla tuo mokoma aikoinaan kehtasi ilmoittaa, että vaikka kaikki on jäänyt jo taakse, niin halutessaan hän voisi, näin tahtoessaan, nousta huipulle.
Mutta eihän se merkityksetön tuollaisessa onnistui, ei, eipä tietenkään. Senhän voi jokainen todeta, tai päätellä itse omalta osaltaan, nuupahtaneiden katsoja lukujen perusteellakin.
Luuseri, mikä luuseri. Kaksois-jakoinen. Jekyll-Hyde, Jing-Jang, ja vielä Sing-Song.
Ainiin. Onko joillakin hätä joulupiparien perään, niitä ei nyt tälläkertaa tarjoile Fazer,
vaan joku mextra.
Sil Vous Plait, Mon Ami! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti