Matkan varrelta...

Tai, sanoisko paremminkin sen taipaleelta, hieman myös sen kuljetuilta sivupoluilta.
 ..elämän aitoutta kuitenkin.  - Edelleen!

Sua ikävä mun on, mitä sille tehdä voi, tämä tuskan suuri tunne sydän parkaa vartioi... 

Olen kulkenut mä tiellä jossa kaikki unohtuu, sieltä puuttuu romantiikka, sieltä puuttuu yö ja kuu..

Haluan tuntea uudestaan, ne ihanat illat, ne ihanat illat, haluan tuntea uudestaan ne sumujen sillat, ne sumujen sillat, ne sumujen sillat... 

                   
  
Elämän aitoutta kuitenkin, yhtä kaikki. Ilma ennakkosuunnittelua, tahi monimutkaisia
sukumoninimiyhdistelmiä, joilla siis valitettavasti en, eräistä poiketen, voine ylpeillä.

Alemmuuden tunnetta tuottaa myös lasteni omaelämä,  jonka takia he eivät mitenkään ole osallistuneet omien toteutumattomien haaveideni toteuttamiseen heidän kauttaan.
Voi hyväsyväharmitus sentään ja kaikki vain tuon vapaakasvatuksen puutteen takia, jotka heiltä puuttui kokonaan. Millainen äiti mun lapsillani olikaan!  
(Kerron kyllä tästä terapeutille, jahka binboilemattoman löydän, on tää niin vakavaa)


                        Alkuhuumaa, ensituntuma, tutustuminen, yhteiset askeleet.                   

                 

                       Elämän nautinnollista puolta nuoruuden parhailta miehuus ajoilta.

                 


           Seesteisempää varttuneisuutta, elämän tilitystä, sen suomine muistoineen.

                 


                      Viimein, odotettu lopullinen, haaveiden ja toiveiden täyttymys.
                

                  Lopulta. Tuskan helpotuttua, samalla kuitenkin, elämän eräs totuus.
                  Ei tuhlaannu edes kahta minuuttia, ja siinäkin on jo puheet mukana.

                

               Varhaisessa nuoruudessa seisotaan aina tulevan elämän edessä.
               Olemme kuin lapsena näyttämöllä esiripun edessä sen noustessa.   
              Odotuksemme ovat suuret, ihmeelliset, ilon, jännityksen siivittämät. 
                  Jännitämme toivomme ja odotamme mitä ihmeellistä on tuleva.
        Se, juuri se, on onnemme, ettemme tiedä mitä todella on vastaamme tuleva.