Kuten aikaisemman osan tekstin alussa kerroin, uusi vaiva oli ilmaantunut maailmaan, menoa ja meinkiä ihmettelemään sekä muutamaa vuotta myöhemmin elämän erilaisia vaiheita ja kuvioita kummastelemaan.
Joten, kun välskäri väänsi ja lääkäri käänsi ja myös tippatäti (terveys sisar) oli omat loitsunsa ja poppakonstinsa julki tuonut, todettiin kuten laulussa kerrotaan, poika oli melkein :) kelvollinen.
Kuitenkin pientä hentoista vartaloa lähemmin tarkasteltaessa oli huomattu rintalastan kohdalla oleva, silloin noin kananmunan puolikkaan kokoinen lommo tai painautuma, ns. suutarin kuoppa, muun osan kehosta ollen päällisin puolin kunnossa.
Tenava oli suhteellisen terve esimmäiset pari vuotta, mitä nyt suuriruokainen ja ahnas
varsinkin äidin maidon perään, vahvistuen ja kasvaen lähes normaalisti.
Näiden parin vuoden kuluttua alkoi ilmaantua nuhaa ja yskää, joka lapsilla oli varsin tavallista tuohon 1950 luvun alkuvuosina ja pian ilmaantui myös muita oireita, joita esiintyi pääasiassa yön aikana tai nukkumassa ollessa tehden unen levottomaksi ja huonoksi haitaten myös muun pikkuperheen jäsenten nukkumista ja toimintaa.
Syntyi taive ihottumaa, joka todettiin pian maitoruveksi. Lääkäri määräsi voidetta joilla kaikki niveltaipeet ja kainalot pesun ja kuivauksen jälkeen voidella ja samalla annettiin ankara kielto itsensä raapimisesta ihottuman leviämisen, pahenemisen estämiseksi.
Näin kuitenkin myöhemmin tapahtui, maitorupi tuli jälkitautina tai jälkiseurauksena,
kunnes myöhemmin ennen rippikoulu ikääni alkoi itsestään vähenemään, esiintyen käsien taive kohdissa hikoilun yhteydessä, etenkin jos käytin vaatteita, kuten talvella.
Tähän vaikutti myös pyykin pesuun käytetyt aineet ja tietysti hankaus tai raapiminen.
Keväällä kerran, ollessani yli kolmen vuotta vanha, tie vei lääkärille, jossa todettiin keuhkoputken tulehdus, joka oli kehittynyt keuhkokuumeeksi asti, joten passitus tuli naapuri kunnan sairaalaan, jonne pääsin yksityisen lääkärin vastuulla olevana potilaana, lääkärin joka naapurikunnan keskustassa ehti toimia aikuiseen ikääni asti.
Tämä oli ensikerta kun olin sairaalassa pidempään, noin kolmen neljän viikon ajan.
Kotuiduin ja ajan kuluessa oireet pahenivat, elämiseni muuttuessa kummalliseksi.
Tästä ajasta 2,5v - 4v muistan parhaiten vaaleanvihreän jatkettavan häkkisängyn johon minut oli sijoitettu, sama jossa yritin nukkua ja leikkiä hereillä ollessani, mutta jonka reunan yli kykenin nousemaan tarpeilleni ja leikkimään lattialla paremmassa kunnossa ollessani.
Vanhempana ollessani muistan muutaman viikko lehden sarjat sekä El Zorro ja El Coyote lehdet, joita selailin aikani kuluksi, syöden ja imeskellen saamaani herkkua, suolakurkkua, jota meille oli ostettu kokonainen 10 kg astia. Tuossa samaisessa sängyssä istuessani opetelin samalla kirjaimia ja lauseita muista kirjoista, joten opin lukemaan ennen kun täytin viisivuotta, jolloin saimme siskoni kanssa Jörö-Jukka (Struwwelpeter) kirjan joululahjaksi, kirjan jota pidettiin liian julmana minulle.
Samoin muistan sen pienoisen kummastelun, kun jouduin oleskelemaan lähes aina kodissa sisällä, pieniä ulkona olemisen hetkiä lukuun ottamatta. Kiinnostava seikka oli aina kevällä ilmestyvät suomalainen VANAJA
tai "kassi", venäjällä valmistettu GAZ kuorma auto, jotka noutivat talven aikana vanhan maantien laitaan pinottuja propseja tai halkoja.
Miehet lastasivat käsin ja pientä lastauskoukkua apuna käyttäen puut poikittain lavalle. Samoin meneteltiin halkojen kanssa.
Propsi = 2m oksittu havupuun pätkä. Halko = 1m pitkä ja halkaistu lehtipuun pätkä.
Tätä ajovaihetta kesti monena kauniina kevät päivinä, kun enimmät lumet jo olivat maantieltä sulaneet. Usein kävi niin että auto juuttui kuraiseen vanhaan tien pojaan eikä jaksanut lähteä kuorman kanssa liikkeelle.
Toisella, Vanaja autolla, yritettettiin joskus hinata, mutta tuloksetta. Kuorma oli purettava jälleen käsin, hinattava auto tyhjänä pois, ja lastattava kaukaa kantamalla uudelleen täyteen kuormaan. Tätä kuormaamista, purkamista ja uudelleen lastausta en ymmärtänyt sen toistumista
jälleen seuraavan vuoden keväällä ja jälleen seuraavana. En ymmärtänyt minkä takia ei voinut odottaa hieman kuivempaa aikaa.
Tämän jälkeen miehet laittoivat renkaiden painamiin jälkiin samoja propseja tai halkoja seuraavaa tulokertaa varten. Nyt auto saattoi pysyä lastattuna painumatta liiaksi maan sisään. Muutamat kerrat muistan kun tästä toimen piteestä ei ollut pitkäaikaista hyötyä vaan auto vajosi jälleen syvälle, nyt niin että takapyörien edessä ja niiden alla olevat puut haittasivat auton pois pääsemistä lastauspaikalta, joten ei auttanut kuin purkaa kuorma ja lastata se jälleen uudelleen. Tämän jälkeen miehet usein luovuttivat saapuen vasta kun vanhan tien ympäristö oli kuivunut tarpeeksi, ettei auto enää uponnut maahan.
Näiden lastaaminen sujui paljon helpommin, tuon nosturin ja vinssivaijerin avulla tarvitsematta juuri laikaan poistua kovalta maantieltä.
Kun ahdistus kohtausten aika jälleen väistämättä koitti, olotila alkoi tuntua heti kamalalta jos nukahdin hieman pidemmäksi aikaa, en saanut henkeä selällä ollessa, kyljellä maaten hieman paremmin, nukkuminen muuttui kummalliseksi ja katkonaiseksi.
Oli kuuma, hirvittävän kuuma, koska nukuin kaiken lisäksi keittiön uunin vierellä, joten potkin aina yltäni pois pienen vaalean vihreän peittoni jossa oli valkoisia pieniä palloja ja valkoiset raidat molemmissa päissä. Yöt olivat vaikeita, aloin pissata alleni jatkuvasti hetkeksi nukahtaessani ja muistan yhä vielä häkkisänkyni patjan ja peittoni tuoksut, patjan joka pian vaihdettiin toiseen, aikuisten patjasta tekemällä ja alleni sijoitettiin jotain kosteutta pidättävää, joka aiheutti lisää tuota inhoittavaa lämpöä ja tukahduttavaa kuumuuden tunnetta.
Tuolta ajalta on varmasti peräisin yhä vielä tallella oleva inhoni kuumuutta kohtaan, pidän ja nautin edelleen viileästä ja raikkaasta ilmasta mieluimmin kuin kuumuudesta.
Yskä oli lähes kohtauksittain jatkuvaa, liman erityksen alkaessa tuolla yskimisellä, jatkuen usein lähes yön ajan, helpottaen hieman kun pääsin jaloilleni tai istumaan, jolloin olotila tuli paremmin siedettäväksi. Tästä syystä istuin paljon keittiön pöydän vierellä päätä käsiin tukien jossa asennossa olotila oli paras, tai uunin vierellä pikku jakkaralla samassa käsinoja asennossa, kunnes viimein sain nukahdettua hetkeksi.
Pahimpia samaan aikaan esiintyvistä sivu-oireista oli lähes jatkuva unen puute, siitä johtuva väsymys, kylmät vilun väristykset, sekä hyvin herkästi kohoava kuume.
Kunnan lääkäriltä saadut pillerit hieman helpottivat oloa, mutta jatkuva liman irroitus oli suuri haitta, jota irroittava yskälääke vain tuntui lisäävän, vaikka toisaalta myös auttoi.
Näiden lisäksi haukoin henkeäni samaan aikaan yskimisen välissä kuin kala kuivalla maalla, kykenemättä hengittämään kunnolla näiden pari kolme viikkoa kestävien oireiluiden aikana, kunnes kohtaukset helpottivat hetkeksi, jatkuen väistämättä jälleen pienen paremman kauden jälkeen entisenlaisina tai pahempina vuoden aikojen mukaan hieman vaihdellen, alkaen miltei huomaamatta pienin enteilevin ensioirein josta kohtaukset puolessa päivässä, kunnes saavuttivat uudelleen huippunsa, jälleen uudelleen omalla ajallaan laantuen oireettomaksi.
Nämä monet varhais lapsuuden yöt kuluivat vanhempien käsivarsilla, eniten äidin mutta myös isän, jotka valvoivat kanssani samoin kuin samassa huoneessa nukkuva isosisko sekä naapurihuoneen mummoni joka myös osallistui hoitamiseeni monin tavoin päivän kuluessa.
Näille lohdutusta ja helpotusta antaville käsivarsille minun usein oli helppo nukahtaa, heräten lähes kohta kun minut oli asetettu häkki-sängylle nukkumaan ja peitelty.
Talven tullessa oloni aina hieman helpottui kylmän raikkaan ilman vaikutuksesta, tietysti myös siitä syystä kun allergiaa ja hengistystä vaikeuttavia kohtauksia, tai niitä aiheuttavia tekijöitä ei ollut niin paljon kuin kesällä, vaikka näitä pienessä maatalossa tai paremminkin maaseutu ympäristössä jatkuvasti ja väistämättä esiintyi. Kaikesta huolimatta tämä osoittautui myöhemmissä vaiheessa paremminkin suureksi eduksi kuin haitaksi. Ainoa murhe oli meidän pystykorva, koira josta minun takiani luovuttiin.
Osaksi helpotti myös hieman hatara, kolmiomittauksella rakennettu uusi kotitalo, josta vielä osittain eristeiden täyttö puuttui eteisten, kuistin ja vintin osalta, joissa se yhä oli hieman vajaa, kun rakennusaikana ei saanut sahalta kuivaa sahanpurua riittävästi, joten ilman vaihto toimi hyvin, keittiön uunin ja mummon kamarin peltiuunin suomasta lämmöstä johtuen lämpöä oli kuitenkin tarpeeksi talven ajaksi.
Lähiseudun lääkärien kehoituksesta vanhempani alkoivat etsiä apua kaupungista, astmaa ja allergiaa hieman paremmin tuntevilta lääkäreiltä joten pian suunnattiin kohti porin kaupunkia. Olin yli neljä vuotta vanha kun istuin Skoda 1200 takapenkillä
matkalla kohti uutta asiantuntevaa lääkäriä joka tutkisi minut ja määräisi lääkkeitä.
Tällä käynnillä sain pilereitä jotka myöhemmin vaihdettiin toisiin, sain myös Franol yskänsiirappia jota kunnan lääkäri oli minulle jo aikaisemmin antanut.
Pääsimme annettuun osoitteeseen, suuren korkean kivirakennuksen eteen. Pian olin kummallisessa laitteessa, hississä, joka ulko ovena oli suuri metalliristikko, sisäovi avautui ja sulkeutui isän vetäminä. Oven sulkeuduttua huomasin olevani sisällä komeron tapaisessa ruskea seinäisessä laitteessa jonka takaseinällä näin suuren peilin, ja toisella sivuseinällä oli pitkä rivi nappuloita ja numeroita.
Katselin itseäni peilistä matkalla ylös, pian kuului klonksahdus, hissi pysähtyessä hieman keinahtaen ja astumme leveälle rapputasanteelle isän alkaessa etsiä kylttiä joka ilmoitti meidän olevan oikeassa paikassa. Oven ulkopuolella, josta astuimme sisään, seinässä oli kyltti, lasten lääkäri Ulysseys Uoti, olimme tulleet vastaanoton odostustilaan. Hetken kuluttua tuli meidän vuoro vastaanottossa olevan apulaisen saattaessa ovelle, viitaten kädellään meitä peremmälle tohtorin pöydän ääreen.
Hetki ja sain käskyn riisuuntua tohtorin suorittaessa nuo tutut kuviot, hypistellen käsivarsia, jalkoja, kylkiä, rinnassa olevaa suutarin kuoppaa ja selkää, minun käntyillessä kuin tuuliviiri tohtorin käsien ohjauksen mukaan. Viimein stetoskooppi joka kylmänä painautui selkääni ja käsky, vedä keuhkot täyteen ja hengitä syvään.
Näin kuulusteltiin ensin takaa, sitten edestä ja jälleen takaa, koputeltiin vielä polvet istuessani tuolin reunalla jalkojeni yltämättä maahan, seikka joka minua huvitti ja kovasti nauratti, kun en voinut mitenkään estää jalkaa heilahtamasta, eikä sattunut mitenkään. Lääkäri oli tiukan ja virallisen oloinen silmälasipäinen mies, eikä hän polttanut tupakkaa tai sikaareita,kuten nuo aikaisemmin tutuksi tulleet lääkärit.
Katsottiin korvat ja suu, todettiin myös ei riisitautia tai muita pöhö- tai puutostauteja.
Terveen oloinen, vain allergia, maitorupi ja hengityksen ahdistus poikaa vaivaavat.
Tämän litanian olin osannut ulkoa jo ennen tänne tuloani, olinhan kuullut sen monesti paljon aikaisemmin. Hengitys kuitenkin rahisi syvään hengittäessäni ja vinkaisi pari kertaa, joten tämän käynnin yhteydessä minulle kirjoitettiin uusi resepti jolla määrättiin jonkinlaisia pillereitä, ruskean punertavia kapseleita ja siirappi-mixtuuraa sekä passitettiin röntgenkuvaan kokeisiin, sekä tutkimukseen ja hoitoon myöhemmin erikseen ilmoitettavana ajankohtana, heti kun vuodepaikka voidaan järjestää.
Kuvauksen aika oli selvillä ja meidän oli matkattava sairaalaan etsimään oikeaa osastoa Skodan kuljettajan jättäessä meidät uuden sisätautiosaston etuovelle, tuossa kuvassa näkyvän korkean rakennuksen eteen silloin ainoalle suurelle rakennukselle tällä alueella, joka vain hieman aikaisemmin vaihtunut tänne kaupungin keskustasta.
Vieressä etuovesta oikealla puolella tähän liitettynä matala uudehko asuntola sekä synnytys osasto, joten rakentaessa kertynyttä tavaraa oli yhä joka puolella näkyvissä.
Opastuksen mukaan kuljimme pitkin alakerran pitkää käytävää jonka katossa päiden yläpuolella oli suuri määrä erikokoisia putkia, yhtä valkoisia kuin seinät ympärillämme jatkuen samaa loputtomalta tuntuvaa matkaa käytävän kanssa, välillä haarautuen jonnekin. Kiire oli ehtiä ajoissa röntgeniin, oli nälkä, jano ja väsytti hirvittävästi.
Matkalla eteen osunut kanttini kyltti vaikutti sen verran että kuvauksen jälkeen isä lupasi ostaa jotakin kanttiinista samalla kun he äidin kanssa joisivat kahvia samalla huilaten hetken.
En jaksanut kunnolla kulkea isän hoputtaessa eteenpäin. Pyysin kantamaan johon sain vastauksen, jaksathan vielä tämän matkan, iso poika painat jo liikaa, huilataan siellä kuvauksessa. Äiti olisi suostunut mutta ei jaksaisi pitkää matkaa, odottihan hän seuraavaa lasta joka muutaman kuukauden kuluttua ilmaantuisi maailmaan.
Vihdoin perillä, mikä helpotus, hetkeksi istumaan ja odottamaan ja sain viimeinkin pahimpaan janooni haaleaa karahvista lasiin kaadettua vettä.
Pian oli vuoroni joten henkselit alas jolloin myös polvihousuni putosivat lattialle, vielä paita pois ja alus housuillani sipsuttelin hoitajan kanssa röntgen huoneen ovelle ja siitä sisään ja kuvattavaksi. Hoitajan käskystä astuin lähemmäs konetta, astuin kehoituksesta levyn päälle jolla hoitaja nosti minut sopivalle korkeudelle. Nojasin lasilevyyn joka tuntui kylmältä, leukaa enemmän pystyyn ja ensimmäinen kuvaus onnistui, toinen, vielä takaapäin ja valmista tuli.Paluumatka tuntui hieman helpommalta johon saattoi myös vaikuttaa tieto kanttinissa
olevista herkuista. Tiskillä sain pahimpaan nälkääni eteeni muhkean hyvin sokeroidun munkkipossun ja punaista limonaadia jollaista en ollut aikaisemmin saanut maistaa.
Limonadi maittoi, kuitenkin suurin osa siitä ja samoin osa munkista jäi vanhempien murheeksi. Kolmisen tuntia myöhmmin olimme kotona.
kun saatiin varmistus.
Pääsen (joudun) sairaalaan tutkimuksiin, tähän samaan uuteen Tiilimäen sairaala-laitokseen jossa olin jo kerran käynyt kuvauksessa. Jälleen sama kylätaksi kuin aikaisemmin toi minut perille äidin saattaessa osastolle, odottaen sen aikaa kun minut puettiin sairaalan vaatteisiin ja istuin sängylle, samaan huoneeseen muutaman muun lapsen kanssa.
Silloinen lasten osasto oli suuren valkoisen kuusikerroksisen rakennuksen oikeassa päädyssä, lähes samalla kohdalla, jossa nykyinen kahvio tai kanttiini sijaitsee, jonka kohdalla voi vieläkin nähdä lattiassa paikan, sauman, josta uusi laajennus on jatkunut.Kuvasta katsoen vasemmalla päädyssä jossa matala rakennus liittyy korkeampaan torni muotoisella keltaisella, värikuvassa olevista rakennuksista.
Yö tuli aikanaan kuluen jotenkin aamuun levottoman unen vallatessa mielen tuossa viileässä ja oudossa ympäristössä jossa huoneen valo sammutettiin heti illalla nukkumaan meno aikaan. Näin kului muutama yö ja päivä toisten seurassa, samalla kun tehtiin verikokeita ja käytiin laboratoriossa, sain ruokailla toisten kanssa yhdessä saman pöydän äärellä, kunnes eräänä yönä yllätti suuri pissahätä.
Etsin epätoivoisena pimeässä pottaa vuoteeni alta, löytämättä ja ehtimättä ajoissa, joten osa lirisi väistämättä kiiltävälle kylmälle lattialle. Seurauksena tästä sain heti kumi lakanan ja pienenpään tarkoitukseen tehdyn pitkäkaulaisen muovipullon seurakseni vuoteen alanurkkaan.
Tämä oli viimeinen yö muiden kanssa koska meidät monet siirrettiin muualle toisiin huoneesiin, ehkä jonkun tartuntavaaran takia, ehkä syystä jota en tiedä tai muista. Jouduin huoneeseen jossa minun lisäkseni oli toinen lähes saman kotiin pääsyä odottava poika. Parin päivän päästä olin yksin tuossa huoneessa.
Yritin kuluttaa aikaa parhaani mukaan selailemalla hoitajien antamia sarjakuvalehtiä seuranani muutama vierailu tai oleskelutilan lelulaatikosta hakemani auto jonka olin käytävältä salaa hakenut ollessani luvan saatuani päivällä ruokailujen välisenä aikana lattilla leikkimässä, siis poissa vuoteesta, johon minut oli määrätty.
Erään tomeran hoitajan ilmestyminen katkaisi kuitenkin nämä leikit huoneessa. Nainen kokosi kaikki minulla olleet autot pois, kieltäen niiden tuonnin huoneeseeni sanoen sen olevan kiellettyä ja muiden leikkivän niillä. Myöhemmin hän antoi luvan puolen tunnin ajan päivässä olla leikkimässä näillä leluilla käytävän oleskelutilassa.Seurasin oven raosta katsomalla kun vieraita tuli lapsia katsomaan. Yhtä tai kahta kertaa lukuun ottamatta en nähnyt tuon sairaalassa oloni aikana kenenkään niillä leikkivän. En mennyt koskaan samaan aikaan jos muilla lapsilla oli vieraita heidän ollessa tässä oleskelutilassa.
Kun tilaisuus tuli menin heti samana iltana käytävään, sytytin valot ja aloin leikkiä hirveän kylmältä tuntuvalla betonilattilla, josta pian hoitajan ilmaannuttua jouduin taas takaisin vuoteeseen, jossa onneksi oli lämmintä eikä enää palellut. Aamun rutiinien jälkeen olin jälleen käytävällä paljaiden jalkojen läpsyessä lattian kylmään pintaan.
Katsoin osaston raotetusta ovesta pitkää aulan käytävää jonka toista päätä en edes nähnyt joten livahdin sinne.
Uteliaana tepsuttelin eteenpäin nähden oikealla monia suljettuja ovia, vasemmalla pitkä rivi ikkunoita, kuljin eteenpäin kunnes näin edessä vasemmalla oviaukon josta olimme tulleet sisään, sen viereisellä seinällä oli luukku, jossa oli lasi ikkuna jonka keskellä oli pyöreä reikä, ikkunan alaosassa puolikaaren muotoinen aukko ja hylly.
Ulko ovea vastapäätä oli se kanslian tapainen jossa tullessani täytettiin papereita.
Heti ulko ovesta seuraava oli hissi, saman tapainen jossa jo kerran olin.
Sen ulkopuolella oli mies, koppalakki päässä pitäen ovea auki sisään meneville joiden mukaan änkesin itseni, tuntien oloni alastomaksi ulkovaatteissa olevien aikuisten ihmisten joukossa.
Koppalakkinen katseli minua hieman syrjäkarein kuitenkin ilmeisen huvittuneena,
kääntäen kädellään messinkipäistä vipua jolla hissi lähti liikkeelle.
Hissin pysähtyessä matkustajat poistuivat. Kahden jäätyämme kuljettaja kysyi oletko ylös menossa, johon päätä nyökäten vastasin. Hissi pysähtyessä astuin avatusta ovesta käytävälle alkaen tutkimusmatkani, kunnes vastaan tulla tupsahti hoitaja, joka nappasi minut kädestä kiinni kysyen mistä tulin sairaalan vaatteissani.
Pian olin jälleen hississä matkalla alakertaan, ja suoraan ilmottaumistiskin kansliaan jossa sain pienet nuhteet. Seuraavana aamupäivänä livahdin jälleen tuohon pitkään aulaan ja rappusia alas, josta uudelleen, nyt siivoojan avustuksella minut palautettiin takaisin jälleen kansian tiskin kautta. Tällä kertaa sain kiellon pysyä sängyssä ja olla poistumatta huoneesta edes aulaan leikkimään.
Neljännen kerran jälkeen jouduin jälleen vuoteeseen, sänkyni nostettiin reunat ylös, ylleni puettiin jonkinlainen valkoinen nyörein varustettu paita, jonka nyöreillä minut sidottiin sängyn laidan putkiin kiinni, joita saanut itse avattua.
Tässä asennossa pystyin hieman liikkumaan, pääsemättä nousemaan. Sain olla tässä asennossa siltapäivän ruokailuun asti, jolloin minun katsottiin oppineen kylliksi, etten enää livahtaisi osastolta muualle. Huonessa aikaa viettäen, äidin tuoman leikkiauton
ja kuvalehtien turvin sain ajan kulumaan tarpeelliseksi katsotun ajan, ja pääsin kotiin.
Tämä oli ensimmäinen tutustuminen tuohon laitokseen jossa myöhemminkin olen vieraillut muutaman kerran.
Lapsuuteni ajan hetkistä tämä oli ensimmäinen.
Mutta aika aikaa kutakin, sanotaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti