Siivet unelmille.

                        

Vaikka oheisesta kuvasta saattaisi päätellä äkkiseltään meikäläisen aina ihannoivan

brittiläistä teknologiaa, niin näinhän asia ei toki ole. Olen saksalaisen teknologian

vankkumaton ihailija. Tuotteiden toimivuuden ja niiden luotettavuuden ansiosta.  
Toinen maa jonka teknologian laatua seuraavaksi ihailen toiseksi eniten on läntinen naapuri Ruotsi. 

 Eli y.o. viitaten. Olen Platzilaisia. (Tehdas, Albatross, Fokker)
     Joten ihannoin D VII, sekä D-III  tyyppisiä koneita, en S.E. 5. koneita. 
     Etenkin tuota Fokker D-VII konetta. Enkä vähiten spandau lisävarusteen takia.
     Mitä itse sankaruuteen tulee, sitä on monen laista. Kysyvälle, utalalle voi kertoa!
    
      Eräs tapa sankaruudessa on uskaltaa uskoa. Uskoa siinä, missä aikaisemmin
      saattoi vain kyetä kyynisyyteen, kyynisyyksiin.
      Uskon (ei kirkkousko) avulla ihmisestä tulee haavoittuva, kun kyynisyys taas vain
      peittää ihmisen haavoittuvaisuudet.

      Kun annetaan ja nimenomaan halutaan antaa, itsestä ulospäin, viisaan, ja älykkään
      kuvajainen, sitä mielellään korostaen ja aina esiintuoden, ollaankin silloin kyynisiä
      omalta sisäpuolelta, sen näinkin esiintuoden.

      Esiintuodaan viisautta, koska näin vältetään heikkoudet, lapsellisuudet, näiden     
      näyttäminen. Tämä pelko siksi, kun älykköpiirit, ja varsinkin sitä korostavat tahot,
      pitävät näitä heikkoutena. Heikkoutena kun näiden näyttäminen, esilletulo vaatii
      ja edellyttää aina rohkeutta.

     Tosiasia on että lapsi näkee usein ikkunastaan erilailla, laajemmin, kuin aikuinen.
      Eli siis isommat totuudet avautuvat helpommin ja yleensä vain lapsenmielisille. 
     Omahyväiset taasen, joutuvat/saavat tyytyä omiin itsekokatuihin keitoksiin, liemiin. 
   
     Eräänä muotona rohkeudesta on, ettei hyväksy, eikä alistu, muiden totuutenaan
     pitämiin, pitämään, erilaisiin ismeihin, esim. uskontosuuntiin, suuntaan, sellaisena
     kuin jotkut tahot, tahdot, auktoriteetit sen esittävät, ja sitä kaikille myös julistavat.

     Juuri lahkot, politiikka, uskonto, historiankirjoittajat (mainila) muut vastaavat tahot
     ovat paikkoja joissa totuuksia on aina voimakkaasti muokattu, muokaten omiinsa
     tarkoitusperiin sopivaiseksi. Tämä halutaan toteuttaa pienemmässäkin piirissä.

     Totuus, eli reaaliteetit,  muodostavat siis näin ollen aina uhan. Uhkan näille lahkoille
     (näiden johtajat, kuriirit, sihteerit) josta/joista syistä tuollainen vaara on torjuttava.
     Torjua se tarvii heti, tai ainakin yrittää saada se jotenkin muullatapaa mitätöidyksi.
     Pitää siis eliminoida. Jos suora hyökkäys ei tehoa, partiotoimin terrorisointi ehkä.

     Tämä kaikki siksi, kun tosiasioita ei uskalleta, saati voida nähdä. Mikäli totuudet,
     muuttaessaan totutun, turvallisen, turvaa suovan, todellisuuskieltoisen ajattelun
     ajattelutavan, tapansa.

     Yhteiskunta jossa elämme, on teennäinen. Tennäisyyden yksi osa on hirveä kiire,
     itse tekemällä tehty ainaiskiire. Krooninen yhteiskunta. Muualta matkittu kehitys.
 
     Siksipä sellainen ihminen jolla ei ole kiire, ei myöskään ole menevä. Millainenkaan.
      Hän on suorastaan toivoton, torso, tälläiseen yhteiskuntaan kuulumaton,
      epäkelpo, kelvoton. Konna suorastaan. Halveksittava olio.

     Tämä kaikki kelvottomuus siksi. Siksi kun, me, ollaan itselle luotu identiteetti, kiire.
     Kiire justiinsa. Se on se jota kaikin keinoin pöngitetään. Voivotellen valitetaan kun
     on kiirettä, hepat pitää hoitaa, koirat ulkoiluttaa, salitreenit pukkaa päälle, kokous
     vielä näin iltamyöhällä, edustaa pitää, tarvii. Onnenkeksi. Meillähän on kalenteri.

     Kalenteri, jota aina kuljetamme mukana. Mukana siksi kun tuomalla sen aina esille,
     voimme näin,  sitä näyttävästi selaillen, saada varmistuksen pätevyydestämme.
     Pätevyydestä, jolla osoitamme kuuluvamme tuohon yhteisöön: Ikiomaeliittiin.

     Voi varjele, jos nokiatunnus taimuu ei soi. Silloin ei ykskaks ollakaan enää mitään.
     Kukaan ei huomioi meitä. Phelin ei soi, meilit ei kulje, sype ei kutsu kokoukseen.
     Tällöinhän kukaan ei voi huomata, huomioida meitä. Emme edes itse, itseämme.
     Voi mikä harmi. Jäljelle jää vain tarpeeton, tyhjä kuori, jolla on lavasteet.
     Mutta kun vapaa aika jää, senhän voi käyttää palvelemalla muita tahoja, toteuttaen 
     toiveita, vaikka pelkästä palvelualttiudesta. Ei loijaalisuudesta, joka on hyve.

     Kun tälläisestä, turhuudesta hyppää ulos, taakseen jättäen. Se vaatii selkärankaa. 
     Tämä polittisesta, muusta aatteellisuudesta, saati isän (Karl) nimestä huolimatta. 
     Hypätessä omaatuntoa saattaa vaivata muutama, pieni erottununut yksityiskohta.