keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Kotiseudun kaipuu.

                

Ihmisen tuleekin aina syvästi juurtua kotiseutuunsa, rakastaa hellimmällä sukulaisrakkaudella sen paikan luontoa, jossa hän tuntee joka kiven, joka pensaan
ja mättään. 

Paikan johon nuoruuden muistot häntä sitovat ja jossa hän on ystävyydessä kaikkien, yksin hevosten ja koirienkin kanssa.

Semmoinen suhde antaa tukea koko elämälleen, se on lähde, josta sitten uhkuu rakkautta avarammallekin, kansaan, isänmaahan.
                                                                                           -Minna Canth-

Mikä ihana onni, vapaalla povella salojen vapaissa jylhissä saleissa käyskennellä.
Se onni olkoon aarteeni aina.                               
                                                                                                    -Aleksis Kivi-
Lähettänyt klo
Tunnisteet: , ,

6 kommenttia:

  1. ulleriina13. huhtikuuta 2011 klo 20.38

    Ikävä on sadunomainen tunne, jota ei voi sanoin selittää..
    Silti se on kuitenkin olemassa..♥♥

    VastaaPoista
  2. maximex14. huhtikuuta 2011 klo 6.47

    Totta se on.
    Kun sadun hohde peittää maan..

    VastaaPoista
  3. Unknown14. huhtikuuta 2011 klo 18.11

    Pyhäjärven hiekkarannat
    ja Köyliönjärven jää
    taaksejäänyttä elämää,
    --- ikävä saattaa joskus yllättää.

    VastaaPoista
  4. maximex14. huhtikuuta 2011 klo 20.01

    Ei kai upeat hiekkarannat sentään ;)

    Köyliön järvi taitaa kyllä kasvaa kohta umpeen..

    VastaaPoista
  5. Unknown14. huhtikuuta 2011 klo 20.20

    Yläneelle Valasrannalle ei kyllä ole Turusta pitkä matka, ehkä taaas ensi kesänä.

    VastaaPoista
  6. maximex15. huhtikuuta 2011 klo 8.21

    Huomenta.
    Valasrannalle, ilman muuta. :)
    Nuorimman appivanhemmat kuuluvat
    siihen "talkooporukkaan" joka sitä
    hommaa pyörittää..

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)