Summa summarum - marimun.

                  
Huomenta, tai paremminkin iltapäivää. Mielenkiintoista. Olin hetken poissa ja maailma
näyttää jatkavan edelleen samaa rataa. Kummallista. Pyöriminen siis jatkuu edelleen.

Vastauksenani, mielipiteenäni, erääseen esitettyyn, odottettuun kirjoitukseen viitaten, tiedoksi seuraavaa. 

Laajemmin toista tuntematta arviointi saattaa olla suppeaa. Ennakoivana voidaan
pitää myös sanattoman viestinnän esiintuomia seikkoja.

Ilmoitin aiemmin, että asian käsittely osaltani päättyköön mikäli muut sitä ei jatka.
Tämä siis olkoot toivoakseni, viimeisiä kannanottoja asian tiimoilta.

Joskus ennakoivaksi tehty tunnusteluheitto huomioidaan ilmeisesti täysmääräisesti.
Jokainen siis kirjoittaa yhä edelleen omassa sivustossa mitä mieleen juolahtaa.

Mitä muihin tulee. Suomalainen luonne oli ehkä näissäkin parhaimmillaan. Suurin enemmistö ei edes halunnut osallistua kisailuun, jättäytyen omasta tahdostaan sivummalle, joka on mielestäni etuus, tai oikeammin sanoen tyypillinen, hyvä tapa.

Se on myös osoitus ihmisten hämmennyksestä,  eli siitä kuinka kaikesta pienestä saadaan turhissa, turhanpäiväisissä asioissa paha parku usein aikaiseksi. 

(Aika monellahan alkaa jo olla jalkaa siellä haudan reunalla ja yhä vaan rellestetään. Jaksetaankin, kaikella tavalla.)

Totean myös, etten ole kateellinen, en myöskään mustasukkainen, kumpaankaan ei ole tarvetta. Ne mitä en siedä ovat rehvastelu, ylpeily, halveksiminen, liiat hienostelut
mustasukkaisuuden ja kateellisuuden lisäksi tietenkin.

Myös se mitä kukin ajattelee minusta olkoon jokaisen oma asia. Sama toisinkin päin.
Tällä tai loukkaavilla arvosteluilla ei edelleenkään ole mulle suurempaa merkitystä.

Lisäksi ensinnäkin edelleen totean, kommentointien ja vastakommentointien olevan jokaisen oma, kaikkien henkilökohtainen asia.

Tällä myös kykenemme takaamaan asemamme, jossa voimme vaikuttaa fiksuilta ja filmaattisilta, taaten meille statuksellisuutta erilaisissa yhteisöissä, niitä saadessamme,
niitä jakaessamme. Siis tulemalla hyväksytyiksi.

Tietysti, täälläkin, tunnutaan pitävän ja arvostettavan erityisesti vain sellaisia jotka saa paljon erilaisia komentteja, ja osaavat niihin oikeaoppisesti, asiantuntevasti vastata.
Tätäkö siis pidetään poikkeuksetta älykkyyden ja viisauden varmana merkkinä.

Keskeisestä asiassa ei ole kuitenkaan nyt kommentointi ja niiden vastakommentointi vaan totuttu arvovaltaisuus, siihen turvautuminen ja myös sen taakse pakeneminen. 

Tämän johdosta, kun muuta vaihtoehtoa ei ole, pitää jostakin saada syntipukki, jolla on jopa perustettakin. Tämä on kyettävä vääntämään, tekemällä kärpäsestä härkänen.

Jotakutahan pitää voida rangaista tästä kaikesta. Arvovaltaa kun on kyseenalaistettu.

 Haittana ja suurena sellaisena, on vastakkainen suhtautuminen, sekä eri ajattelutavat joiden perus-syynä on uskaltaminen, näiden ilmaiseminen julkisesti.

Tämä on niin nyt, kuin usein muulloinkin suurimpia syitä. Muutamaan kertaan olen taholtasi saanut kuulla huumorini puutteesta, samoin myös mm. puutteelisuuksistani ilmaisutaitoni suhteen. Viisas ja fiksu esim. meikä ei koskaan ole väittänyt olevansa.

Meillä kaikilla rakennuksilla pyörineillä on tietoa siitä että sähkömiehet ovat, etenkin suuremmilla (lue julkisilla) työmailla suuria vaikuttajia.

(Lisänä kerron suomesta olleen eriaikoina, eri arabimaissa erittäin paljon rakennuksen
ammattilaisia, jotka mm. Vesi-Sepon kaatamisen, sekä Iranin tapahtumien jälkeen
kotiutuivat.  Rakennusliike Polar, mm. toivat koko liiketoimintansa suomeen.)

Tämä tarkoittaa tietenkin itse työtä, jota ilman yksikään työmaa ei tule toimeen,  mutta myös heidän omaa suurta  itseään, siis työnsä tärkeyttä korostavaa, myös arvostavaa suhtautumistapaansa.
Tämä on tuntunut asettuneen aina ohi muiden käsityötään tekevien ammattiryhmien.

He olivat siis osa rakennuksilla pyörinnyttä elittiryhmää, sen suurimpina vaikuttajina.
Muurarit, jotka tekivät käsityötä, ja raskasta olivat heistä yksi, myös arvotetuimpia.

Tässä on seikka joka itseoikeutetusti on jättänyt kaikki muut osapuolet altavastaajan asemaan.  He ovat tietäneet valtansa ja myös käyttäneet sitä antaen sen näkyvän.

Vasta nyttemin, yleisen suhtaantumistavan muutosten myötä viime vuosina, on saatu uutta asennoitumista tuohonkin käyttäytymiseen.

Mitä itse tuohon työhön tulee, mikäli ajatellaan vaikka kaapelointeja, niin homma on
pelkistetysti ottaen putkitukset ja niiden sisään asennettava johdotus, talon sisällä.
Se ei ole kovinkaan ison mainostamisen tai ammatillisen osoituksen paikka.

Ei myöskään jakokaappien kasaamiset. Vasta sen jäkeen kun johdoitukset ohenevat, 
virtamäärät pienenevät, alkaa se varsinainen ammatillisuuden arvostus olla suhteessa.

Mikäli vielä pysytellään ennen lamaa olevissa aikajanoissa tuolloin esim ulkosalla tapahtuvat työt maa-kaapelointityöt olivat sellaisia joihin sähkärin ei tarvinnut osalistua kun vain montun reunalta katsomalla. 
Tämä käytäntö mielestäni muuttui -90 jälkeisen laman muutoksia tuovana aikakautena.

Maarakentaja teki pääsääntöisesti kaiken muun työn. Asensi jalustat, veti johdotukset sähkömiehen toimittamasta kelasta. Sähkäri ei näihin lämmitys ja valaisukaapeleihin puuttunut, muuten kuin valmiiksi lähes määrämittaan hyväksytysti vedetyt kaapelit katkaisi sopivan mittaisiksi ja ruuvasi ne kiinni. Vaivautumatta sen enempään.

Osasyynä tietysti oli urakalla tapahtunut sisätilojen asennustyö joiden lisähäittana oli nämä ns. ulkoasennukset työvaiheineen. Mainittakoon että myös tuo kaapeli veto oli niin raskasta, ettei sitä käsipelillä olisi paksumpien osalta jaksanutkaan miesvoimin tehdä.

Näistä suurimmista työmaista eräs oli lamaa edeltävä työmaa, jossa tämä luokkaetuus näkyi  ja annettiin näkyä parhaiten. Huonoimmillaan se oli saksalaisen tavaratalon sekä myös erään kauppakeskuksen rakentamisten aikoina nyt 2000 luvun puolivälin jälkeisellä aijalla, jolloin tätä käytöstä ei enää näkyvämmin esiintynyt.

Mitä tulee itse tuohon kontrollina olemiseen. Totean seuraavaa. Kontrolleita on hyvin monenlaisia. Niin myös on arkkitehteja. Näissä on ollut kumpiakin, miehiä, ja naisia.

Näistä pahimpia ovat olleet pätemisen tarpeessa olevat, ja vain omaan arvovaltaansa
sekä sen suomaan valtakäyttäytymiseen turvautuneet henkilöt. 
Parhaimmillaan näiden vallan käyttö on näkynyt turhina ja kalliina muutoksina joilla ei ole ollut mitään järkevää perustelua tai syytä. 

Tämä on näkynyt usein ns. armeijatyylisen simputuksen tapaisesti. Monesti vain siksi
kun kyetään valtaa näyttämään. 

Tämä voidaan tehdä jollakin riitautetulla tekosyyllä, ryhtyen näin kiristämään pääurakoitsijaa taloudellisesti, joka taas toista osapuolta, molempien maksupostien hyväksymistä, eri syihin vedoten, niitä viivyttäen, joka helposti johtaa tilaajatahon tekemään aliurakoitsijan työn-ostolaskujen hylkäämiseen päätilaajaltalta, niitä näin pinnaten.

Tämä sana toinen tarkoittaa toista osapuolta, joka on ns. kontrollin vallan alla. Yleisemmin se johon käytös kohdistetaan on pääurakoitsija joka jatkaa osaltaan ketjua alemmaksi. 

Tämä on juuri nyt se ajankohtais TV- ohjelmissa ollut juttu, jossa viron mafia käy perimässä saataviaan mukkumaisilta urakanantajatahoon vaikkuttajilta.

Tätä on ollut ennenkin käytössä, ja kotimaisin voimin harrastettu, toimiva toimenpide
joten se ei ole mitään uutta. Tutuksi se tuli -80 luvun loppupuolella alkavan laman kourissa. Sivustakatsojan roolissa ollessa, tätä ei tahtonut ensin uskoa todeksi.

Tämä, kontrollin ja pääurakoitsijan suhde, niiden toimivuus, on aina avain asemassa, jonka toimivuus heijastuu aina muihin. Mainittakoon että tietenkin suunnittelija, tilaaja tottakai, ja joskus myös urakoitsija haluavat tehdä muutoksia ja usein saavatkin.

Marssijärjestys rakentamisessa tilaaja-suunnittelija-pääkontrolli-urakoitsija.
Eri toimialoilla kuten sähkö-putki on usein oma kontrollinsa, suurimmilla työmailla.

Tässä yhteydessä on syytä huomata myös se, että tilaajataho, joskus myös urakoitsija haluaa tehdä ja saa/voi tehdä eri syistä muutoksia, erikseen sovitusti.

Lisäksi mainittakoon tuon simputtavan kontrollikäytöksen mielivaltaisuuden olevan suurilla työmailla yleisesti ottaen pienempää. Näiden etuisuuksina  on ollut kuitenkin aina se että kaikki ovat olleet työasiaoissa kokeneempia kuin joissakin kerros- rivitalo työmailla,  jolloin saadaan jo mahdollisimman pieneksi mielivaltainen käytös.

Tältä mielivaltaisuudelta ei kuitenkaan kokonaan kyettäne koskaan välttymään.
Tämän on saanut huomata ja joutunut myös seuraamaan läheltä, jokaisen vuoden aikana jonka olen rakennustyömailla työskennellyt.

Helpoimmin homma on sujunut aina tälläisten kokeneempien, kevytsoutuisten, turhia nikoittelemattomien tilaajatahon edustajien kanssa. Heidän joilla on sitä karismaattista
aina kunnioittamaani valtaa, jolla he eivät suotta halua päteä. vain tarvittaessa.

Tämä on ollut myös seikka jolloinkaikki asiointi on ollut helppoa ja yksinkertaista sekä pelkästään miellyttävää, ilman turhaa pyrokratiaa tai paperisotaa.

Tämän vanhemman, patruunamaisesesti käyttäytyneen tilaajatahon tultua
eläköitymisikään, on näiden tilalle tulleet uudet, tulosvastuullisuudestaan, sekä vain omasta vallanhimostaan,  kiinnostuneet "uuden" koulusukupolven henkilöt.

Näistä monet tuijottanevat vain ekonomistiseen tapaan sitä, mitä kuvaruutu tuo eteen.
Enää ei nähdä juurikaan vaivaa selvitellä ongelmiin liittyviä seikkoja tai syitä.

Käytöksenä on vain suorituksen valmistumisen tavoittelu joilla saadaan oma työpöytä näyttämään hyvältä, ansiokkaalta ja puhtaalta, pystyen näin antamaan muille itsestään pätevän, tehokkaan ja ansiokkaan vaikutelman.  

Tämä ei ole niinkään yksilötasoista, vaan koko yhteiskunnan rakenne keskittynee nykyisin tähän suoritepainoitteiseen, kauniiseen ja rohkeaan, menestymiseen, ja sen tuottamaan palkitsemiseen.

Kukapa tämän ulkopuolelle voisikaan, saati haluaisi jäädä. 

Tulkitsenko siis sanatonta viestintää edelleen, oikein perustein.