Jälkiä keväisessä lumessa

                 

Hieno, raikas, kevät-talvinen aamuhetki. Tuoksuu kostealta, vaikka pakkasta on vielä tusinan asteen verran.  Laulun sanat mielessäni, yöllä palatessani, niitänäitä kelaillen
mielessäni miettiessäni raikkaan kelin, hyvän mielen aikaansaattamana.

                              
                 

Aatos vie taas aikaan, vanhaan hyvään, aikaan jota ei enää ole, eikä saattane kokea.
Keli on juuri sellainen jollaisena sen muistan muistellen monia nuoruuden aamuhetkiä.
Parasta aamu-aikaa kokea kaikki, heti hämärän väistyttyä, auringon nousua odottaen.

Kevääntulo, mäntymetsän tuoksun, alkavan pihkan, kävyt, vielä avautumattomat.
Niiden neulasten kirjoileman pinnan, oravan kalvamat käpyrangat, jäniksen papanat, metson ja teerien jätökset, pöllön oksennuspallot, muutaman vielä hangella hiljakseen liikkuvan harmahtavan höyhenen, joskus mustemman sulan lumihangen pinnalla.

Kohta ilmeistyy mäntyjen runkojen ympärille nuo "paljaat" renkaat, paljastaen rungon ympärillä olevat kanervat ja varvut joiden oksilta saattoi nähdä sieltä täältä pilkahtavan
punertavan marjan. Keväiset kluksuttavat sekä naksuttavat äänet, närhien rääkäisyt, korppien ääntely, variksen harvat raakkunat kantautuivat korviin  

Muurahaispesien tuoksu, niiden alkava, voimistuva kuhina, pesien osilta, jotka ketun tai jonkun muun jäljiltä oli kaivettu kuopalle, alkaisivat kohta kohentua melkein silmin nähden, entiseen kokoonsa, siitä aikaisempaa suuremmaksi kasvaen. 

Pinnalla, jonka hangen pinta kantoi pitkälle päivään. Kantoi, kunnes auringon lämmön vaikutus alkoi aamunkymmenen jälkeen pehmittää niin että se alkoi pettää jalan alla.
hangen rahina hiljensi metsän lintujen äänet. Seisahdus, ja ne alkoivat uudestaan. 

Joskus lauantaisin ja varsinkin sunnuntai aamupäivä hetkinä, ilmestyi usein muutama kaveri, joiden kanssa tuli kokeiltua noita metsän rajaamia pieniä peltoalueita, niiden hankien kantavuutta. Kokeilla suurempien ojien kohdalla mitä hangen alta löytyisi.

Pääasiallisin kulkuneuvo oli polkupyörä, jolla matka joutuili sukkelammin kuin jalkaisin
yrittäen pitää mielessään sen tosiseikan, ettei kannattanut viivähtää liian kauaa tuolla
reissulla, mikäli ei mielinyt kahlata takaisin napaansa myöden lumessa kahlaillen kun hangen pinta ei enää kantanut.

Siihen aikaan kun polkeminen vielä pääasiallisesti tapahtui seisonta asennossa tämä
oli yleinen harrastus, hangen pinta kun oli sileä, kevyt polkea, kenties jossakin kohden
saattaen tuottaen yllätyksen, etupyörän äkkiä humpsahtaessa hieman syvemmälle.

Kävipä niinkin ettei aina ehtinyt ajoissa, pyörän saattaessa jäädä seuraavaan aamuun, tai yöpakkasen jatkumon pelosta, suksilla ja vesikelkalla hakea pyörät pois, talviaikaan
kun pyörää ei aivan välttämätön jokapäivälle ollut.

Joistakin pilkisti jo esiin pälvipeili, vaalea, harmaan läpikuultava, joissakin, missä virta oli lumen ja sen alla olevan jään alla voimakkaampi, oli tuo pälvi hieman ruskeampi, eikä niin helpolla rikkoutuva, hauras. kuin harmaampi. 

Tämän harmaamman peilin alta, kun sen pinnan rikkoi, löytyi usein tyhjä tila, jonka alta ei kovempaa jäänpintaa löytynyt, sulaa virtaavaa vettä kylläkin, joka kohta peitteensä, lumikorpun kannen alta alkoi nostaa itseään yhä enemmän näkysälle, veden määrän lisääntyessä, lumen ja jään sen etenemistä vastustaessa, ennen kun virtaus puhkaisi selkeän kylkuväylän juoksunsa loppuun asti, sinne lampareeksi laajentuen. 

Kevät alkoi näkyä, alkaen yhäti kiihtyvämmällä vauhdilla jatkamaan etenemistään, kenenkään voimatta sitä estää. Näin sen tulo on jälleen.

Hetken se viivyttelee, odotellen kunnes yölämpötila on lämpimän puolta jatkuvammin,
kunnes auringon haihduttama, kerääntynyt kosteus alkaa valua alas, sulattaen loput
hanget olemattomiin parin lämpimän vuorokauden aikana.

Lumi on kuivaa, ilmavaa, pakkaslunta, joten sen lähdettäminen ei vienne pitkää hetkeä
tässä, ikuisesti jatkuvassa, elämän joka keväisessä kiertokulussa.

Kesän tuottamaa keväistä sadejaksoa odotellen, aamuterveisin.