Aikuisuutta. Niinhän.
Sitä kuinka aikuinen kukin ihminen on, ei voine päätellä siitä, kuinka iso tai pienipoika
suuresta tutistaan nauttii, onhan niitä isompiakin, jopa ritareita on alalle vihkiytynyt.
Tätä aikuisuutta ei myöskään voitane päätellä tytöistä, tai jopa naisista, jotka nauttivat
tikkukaramellista, magnumjäätelöstä puhumattakaan. Harjoittelemalla kai yhä opitaan.
Kun ei olla kasvettu aikuisuuteen, tarvitaan joku ottamaan tehtäväkseen tuo kasvatus
joka tämän (kasvamattoman) ihmisen pitäisi itse tehdä.
Parhaiten se onnistuu kumppanin avulla. Tämä tapahtuu lähettämällä kokoajan viestiä
tästä avuttomuudesta ympärilleen. Näitä viestejä osaa lukea sellainen joka sopii tuohon aiottuun tehtävään.
Usein mies viestittää avuttomuuttaan niin, että hän löytää rinnalleen sellaisen naisen joka on valmis huolehtimaan hänestä, niin kuin äiti on pojastaan huolehtinut.
On olemassa naisia jotka huomioivat tämän tarpeen, vastauksena, miksi jotkut naiset rakastuvat renttuihin. Tälläinen nainen tarvitsee jonkun josta pitää huolta. Sellaisen
kumppanin, joka on nuoruudestaan asti joutunut muista läheisistään huolehtimaan.
Huolehtimisesta, velvollisuudesta, vastuusta on tullut tuolle naiselle perusolemus.
Tälläinen ihminen kykenee suhteeseen toisen ihmisen kanssa siksi että häntä tarvitaan, kun hän on aina ollut auttaja, ymmärtäjä, lohduttaja.
Tälläinen ihminen, kumpaa sukupuolta tahansa onkin, ei ole saanut, tai annettu tulla
kulluksi tai hyväksytyksi omana itsenään, tarpeineen, toiveineen, tunteineen, eikä hän
opi huomaamaan omaa itseään, keskittyen muihin.
Tällöin ihminen elää toisten kautta, palvellen muita, oman itsensä kustannuksellaan.
Ihmisen käyttäytyminen on myönteistä silloin kun joku lähettää avuttomuus singnalia
vaikkapa juuri tuo edellä kuvattu mies, joka hakee sitä äitihahmoaan.
Nainen joka haluaa palvella hoivata, ihastuu, rakastuu, näkee tehtävänsä löytyneen.
Kyseessä ei ole tasavertainen suhde tai tasapuolinen kumppanuus, liitto, eikä toista voida nähdä vain ja ainoastaan omana itsenään, sellaisena kuin tämä tosiasiassa on.
Kumpikin osapuoli osaa, tai paremminkin, voi elää vain menneisyytensä varjoissa.
Tasavertainen, molempia osapuolia kunnioittava kumppanuus-suhde heiltä puuttuu.
Omien menneisyyksien käsittelemättömät asiat vaikuttavat yhä kumpaankin ihmiseen.
Vaikeaa pohdittavaa: "Nainen joka haluaa palvella hoivata, ihastuu, rakastuu, näkee tehtävänsä löytyneen." - - - Ei toinen toisessaan kiinni riippuen, mutta kai (tarvittaessa)kuitenkin toinen toistaan tukien.
VastaaPoistaTasavertaisina. Toista persoonana kunnoittaen, toisen erillisyydet nähden.
VastaaPoistaNähden toisen ihmisen vain omana itsenään. Kunnoittaa, tilaa antaen.
Muuten menneet elämän kokemukset alkavat haitata elon sujuvuutta.
-Äidillinen huolenpito, sitähän se elämä on...
VastaaPoistaNiin, ja väliin isällinenkin.. ;)
VastaaPoistaToisen ihmisen arvostaminen, kunnioittaminen ja hyväksyminen omana itsenään on parisuhteessa
VastaaPoistaA ja O....kaikki muu tulee hyvänä lisänä. Tästähän voisi puhua vaikka kuinka paljon, mutta on liian laaja aihe kommien kautta enempää kantaa ottamaan.Hyvää pohdintaa ja antaa ajattelemisen aihetta.
Niin, se on laaja aihe, mutta mielenkiintoinen. Hiton mielenkiintoinen oikeastaan.
VastaaPoistaKuitenkaan se ei, pohtimisestamme huolimatta, muuta kenenkään ihmisen tottumuksia, eikä kai loppujen lopuksi pitäisi edes näin tehdäkään.
Niin niin.. miksi mies sitten viestittää usein avuttomuuttaan??
VastaaPoistaIsähän on lapselle yhtä tärkeä kuin äitikin, poikalapselle ehkä vieläkin tärkeämpi.. mene ja tiedä..:)
Viestitys on useimmiten "näkymätöntä" tiedostamatonta.
VastaaPoistaVrt. puhumaton kieli, ruumiinkieli.
Tämä on se, jonka tuo hoivaamisvietin tarve aina aistii.
Tottakai, naisella on myös luontaisenaan tuo hoivaamisvietti.
Tai paremminkin sen tarve.
Tämä on kuitenkin eri asia.
Me molemmat sukupuolet kai viestitämme avuttomuuttamme kuitenkin. Täysin itseriittoisia emme ole, sillä "tarvitaan mies, tarvitaan nainen, tarvitaan ---."
VastaaPoistaTietenkin. Olihan siellä kait tuo maninta; ihminen kumpaa sukupuolta tahansa.
VastaaPoistaMiehelle suurempi suojelukohde on aina vaimo, tai puoliso kuin lapset. Tämä on etenkin meillä suomessa vallalla ollut käytäntö, lapsikuollisuuden ollessa aikoinaan suuri, mitään voimatta, siis ilman hoito-, parannuskeinoja.
Tottakai miehellä on myös suojeluvietti, joka korostuu parhaimmillaan amerikkalaisissa elokuvissa.
On AINA ydinperhe, jota äiti dominoi, hallitsee.
Isä on toteuttaja, suorittaja.
Perheen suojelun varjolla voidaan mätkiä mutiasia kuonoon, rajoitamatta.
Laittaa mailmanmeno mullin mallin, palaten taas perheen hellään huomaan, hieman ehkä nyt kärjistäen.
-menneisyys vaikuttaa, se on selvä, mutta eikö jokainen aikuinen yksilö, mies tai nainen, voisi edes joskus ajatella omilla aivoillaan ja tehdä omia johtopäätöksiään ilman minkäänlaista omantunnontuskaa.. ajattelematta: "näin minulle on opetettu, näin pitää tehdä"..
VastaaPoistaIlman muuta. Ja ei vain vois, vaan sais, ja etenkin pitäisi.
VastaaPoistaMiksi päätöksistä pitäis, pitää, aina, tuntea omantunnon tuskaa..
Mutta vaikeaa se on päästää irti tuosta kasvatuksellisesta mallista
Tätä vois verrata neuvosto-ihmiseen jotka jo kolmen ikäisestä lapsesta kasvatettiin ideologiaan uskomaan ja nyt aikuisena pitäis yhtäkkiä olla ehdoton kapitalisti..
Kukapa ei haluais olla kapitalisti?:)
VastaaPoistaSasse! :)
VastaaPoistaKuitenkin kun on aikansa juossut, ei enää halua oravanpyörään, jossa pitäis olla kuin kenraali.
Miehusta täynnä erilaisia prenikoita, lupalappuja.
Ei hyvä ystäväni meidän tarvitse enää mihinkään oravanpyörään...
VastaaPoistaMeidän on aika elää omaa loppuelämäämme..♥
Ei! Ei ole vähintäkään aikomusta.
VastaaPoistaHyvää yötä, nukustelehan hyvin..
VastaaPoistaUskoisin. Täysikuukin kohta.
VastaaPoistaAlkaen pikapuoliin vajeentua..