lauantai 26. helmikuuta 2011

Erään tanssi-illan muistelua.

                 

Olipa kerran, tai toisin sanoen, jälleen kerran, ajassa taakse(-76) palatakseni tanssi-ilta.
Talvi, sopiva pakkaskeli, parafiinilastuilla koristeltu lattia odottelemassa käyttäjiään, (koko; kuin hankasalmen ravintelin viereinen tila) ja höyrykeskuslämmityksen edun suoma ja tuottama, pakkasen kohmettaman suuren hirsirakennuksen, nopeahko lämpötilan nousu.

Eräs humppayhtyistämme, silloisen nuoruutensa kukoistuksen ja nousujohdanteen aiheuttamassa huumassaan, sekä myös eräs suoituimmista silloisen tanssimusiikin kärkiesiintyjistä saapui suomaan musiikkiaan paikalle saapuvalle tanssiyleisölle.

Sen johdosta ajan kultaamiin muistoihin.   Älkää tehkö vääriä päätelmiä.
                        
 

Kun keittiö, siis ravintolan puoli oli saatu avattua, sekä paikalle hipsinyt yhye saanut kahvinsa ja muut lantrinkinsa lavasteen pukuhuoneen puolilämpimään, sekä kyläkunnittain (ilta)vuorossaan olevat järjestysmiehet suvainneet saapua paikalle, kuka vähemmän kuka hieman enemmän maisteissa, toiset jopa selvinkinpäin.

Suht selvinpäin etenkin he, joiden puolisot toimivat keittiö-kahviossa myyntipuuhissa, sekä lipunmyynnin auettua, oli tungeksivan yleisön sisäänpääsy vuoro.

Iltani narikassa oli iltojen itsestään selvyys, työhön kuuluvana, samoin kuin muiden tykötarpeiden, keittiö, vessat, tanssilattia, taukotilat, huolehtiminen. Samoin loppusiivoukset
(Suuremmilla pakkaskeleillä keittössä poltettiin jatkuvasti puuta.)

Samoin työhön kuului huolehtia illan päätteeksi, orkesterin lähdettyä, ravintolan sulkeuduttua, kaikki paikat kuntoon, järjestysmiehistä suurin osa kun alkoi hipsiä kotiin aikaisessa vaiheessa, ennen ja jälkeen puolenyön jo paljon ennen orkesterin viimeistä valssia, ja soittimien kasaamista ja roudaamisen aloitusta.
Tämä aiheutti muutaman kuhnailija-surffailijan jäämisen aina jälkijunaan, poistumisen suhteen, ja usein, heidän kännisten, ulos saaminen saattoi olla hieman työläämpääkin.

Kunhan isoimman tai suuriäänisimmät sai rinnuksista kannettua, tai kiskottua ensiksi, isoin tuli yleensä vasemmassa hieman takana, oikeassa kantoi pari pienempätä,
muu lauma seurasi kesysti yleensä perässä, tosin pikku urputuksellaan.
Mutta menivät!   Pitkät ja hoikat olivat pahempia :)  yleensä nopeita, pudottivat kovaa ja korkealta, samoin pienet vikkelät.  Keskustely yhteys kuitenkin aina säilyi, jälkeenkin.

Tässä touhussa oli aina ja joutui myös toimimaan jatkuvasti vain yksin, muiden häivyttyä kuin tuhnu saharaan. Keittiöhenkilökunta häipyi kaikkein viimeisenä.

                                   
Narikkaan oli sijoitettu talon asiointipuhelin pienen erillisen seinänurkkauksen taakse, joka tarvittaessa oli myös yleisölle avoin pienimuotoinen, maksullinen yleisöpuhelin.

Kuinkas sattuikaan. Soitto soi, Lattia luisti. Kenen mielestä erinomaisesti, kenen hyvin kenen liikaa. Yhtäkaikki, pakkaskelin johdosta kuiva lumi ei sotkenut parafiinilla liukastetun puulattian luistoa, kuten suojakeleillä joskus kävi.

Kaikille ei koskaan voi olla mieliksi, tanssilattian luistonkaan suhteen.
Kenelle se luisti liikaa, kenelle liian vähän, joillekin jopa sopivasti, juuri heille jotka sanoivat ettei lattia liukas pidä ollakaan. Valittajat olivat etupäässä naisia

Ensimmäisen pidemmän tauon aikana soittotarvetta tuli, ja paikalle ilmaantui yhtyeen rumpali tarvettaan julkituoden. Avasin portin, päästin kaverin puhelimeen.

Kohtapa ilmestyi tuo eräs silloisten(kin) yhtyeiden lähes vakiokalustuksiin kuuluva seura-ihailijamukavuus. Pällistelin hetken pakkelointejaan, ripsien räpsytystä, katselin kerroksen peittovahvuutta, tuon näppyläisen ihokerroksen pinnalla, pinkinpuoleista lipstikkiä, sinertävää luomiväriä. En pitänyt näkemästäni maisemasta pätkääkään. 

Peijakas sentään. Mikä pyydys. Pikkuinen peräprutku, jos nyt ei mikään muotoutunut Johnsson saati Evindure, niin pikkuinen Yamaha ainakin, seuraten perässään kuin hai laivan vanavedessä.

Päästin kaverin puhelimeen, hällä kun se soiton tarve tuntui olevan, ja hetken seliseliä kuunneltuani myös hänen kylkiäisensä, selitykset tuon soiton tarpeellisuudesta. Hetken kuluttua tuli toinen soittajapoika, kohta kolmas, samaan puheluun osallistumaan.

Seurasin myös kustannuspuolen ja kaveri maksoi kolikkorasiaan sopivalla kolikolla.
Soittamisessa tuntui asiaa piisanneen, joten mietin tuota soiton aikaa vienyttä osuutta.

Väkimäärä lisääntyi pikkuhiljaa, joskin täystupaisuus vielä odotutti itseään. Uuden tauon tullessa, soittohalukkuus ilmeni uudestaan ja pariskunta ilmaantui soittamaan.
Ajattelin mielessäni, hemskutti teidän kanssa, menkäähän sinne sitten.

Taas. Lisävoimaa pyrki paikalle. Eväsin sen tältäosin. Tyytymättömyyden mutinaa alkoi ilmaantua. Lopetin sen tylysti.
Aika kului. Puhelin vapautui. Mielenkiintoista ajattelin. Jälleen kovin pitkä soitto-aika. Minkähänlaiseen verkkoryhmään.

Soittaminen tuli tehtyä mutta nyt tuli tuo pikkumaksu ongelmaksi, hänen ilmoittaessa
että se saa kuulua esityksen hintaan. Ok. ajattelin. Menkäähän siitä. Kunhan häivytte.

Kuinkas ollakkaan, rumpalille tuli kolmas soitamisen tarve. Päästin pariskunnan peremmälle. Yleisöstä loputkin alkoivat saapua paikalle, väkeä riitti palveltavaksi asti.

Kesken kaiken jotain rysähti. Kolikkokippo räsähti lattialle, pennosten kieriessä pitkin nurkkia, setelit leijailivat ilmassa ja lattialla, tilausvihko telineineen, puhelinluttelo, näyttivät jääneen nuorenparin jalkoihin seinälle nostetun voimisteluasennon ansiosta. Yllätin, sanoisko, housut kintuissa.

Kerroin asiani. Nostin palikkapäristelijän kauluksesta ja persemyksestä tuolle 130 cm tiskille ja tipautin seisoville jaloilleen, yleisön hämmästellessä äkillistä ilmestymistään.

Perämoottorin pärinä takanani yltyi. Nostin tytsynkin yksin tein tiskin ylitse, ilmoittaen näkökantani jonka mukaan tämä, suljettu alue ei ole tarkoitettu julkiseksi kutupaikaksi, jonka voi näinollen hoitaa muualla, mikäli akuutimpaa kutinatarvetta edelleen ilmenee.
(sivullisen toimesta tapahtuvaa askareen keskeyttävää toimenpidettä ei saa tehdä!)

Hetken kuluttua hiljaisuus ja koko soittopaletti saapasteli n.15 min. aikalisälle tiskin eteen. Muutama järkkäri seurasi uteliiaana piirin ulkokehällä tapahtumia. Yleisö heidän takanaan, sekä salin ovelta ja parven rappusilta.

Ilmoitin käytökseni syyt, perusteet ja vaikuttimet kysyjille sekä lisäksi toivomukseni, että ko. hommat voitaasiin hoitaa, akuutista tarpeesta huolimatta, jatkossakin muualla kuin hoidossani olevassa narikassa, joka on jonkunlainen intimiteetti alue, yleisön säilystystarpeet huomioon ottaen.

Eniten äänessä tuntui olevan solisti. Asia näytti olevan hyvinkin arvovaltainen tapahtuma, ja hän myös ilmoitti soiton siltä illalta loppuvan toimintani johdosta.

Kerroin tilanteen johdosta etten sopimuksistanne  tiedä, yleisö on maksanut, sekä on oikeutettu saamaan täyden illan maksamastaan. Kerroin, valittaa saa ja voi vaikkapa kekkoselle, mutta tämän asian kanssa on näin jatkossakin.

Rumapalin kanssa sovimme asiat, pahoitellen tilanteen kehkeytymistä sekä päätymistä tuohon kolinaan, nauraen tapahtumalle, tilanteen komiikasta nauttien, mutta solistin kanssa jämä, korjaantumaton, sekä jälkijäkitys jäivät nykypäivään asti. 

Lieneekö aika tuonnut liennytystä asiaan.  
Muistot kultaavat kuitenkin nuokin kuluneet vuosikymmenet.

Kun seuraavat kymmen on kulunut näille vaiheilleen. Missä kertomuksessa me olemmekaan silloin.

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Emmä jaks noin monimutkaisia, kats, yksinkerttanen kun olen. :)
    Oisko nimivinkkiä antaa..

    Tämä kirjoituksen aihe tuli eilen erään hahmossa vastaan.

    VastaaPoista