Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laulun sanat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laulun sanat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Laulajan lantti


        
           

-  Jenkka / Laulajan lantti / Sanoitus Timo Koivusalo -

Jo poikana sen minä huomasin,
pienet kolhut ei kulkijaa kaada,
Ja se tyttö, se kulkee jo jossakin.
jos on kumppani määrä mun saada.
Niin se tyttö se kulkee jo jossakin, 
jos on kumppani määrä mun saada.
Ja jos itse mä turkkini tuhrisin, 
aina itse se puhtaaksi nuollaan, 
ja ne kuuset jo kasvaa jo jossakin, 
joista kerran mun arkkuni vuollaan. 
Ja ne kuusetkin kasvaa jo jossakin,
joista kerran mun arkkuni vuollaan.
Ei pehmeeksi pöyhitä pelimannin pielusta,
eikä patja ole untuvaa,
kaipaa jostain syvältä sielusta
kolkkaa kodilta tuntuvaa.
Sillä kansan kourassa hajallaan,
aina on tämän laulajan lantit, 
jää pelimannin perinnöksi ajallaan,
velat vekselit vipit ja pantit.

On hankala syntejään tunnustaa,
kun ei kaikkia niistä ees muista,
ja paljon soi sielussa sanottavaa,
mutta kuivana kieli ei luista.
Ja niin paljon soi sielussa sanottavaa,
mutta kuivana kieli ei luista.
Kai siksi on tartuttu tuoppeihin,
ohikulkija tarttuu suoraan,
ja se ohra jo lainehtii jossakin,
jota ensi jussina juodaan.
Ja se ohra jo lainehtii jossakin,
jota ensi jussina juodaan.
Ei pehmeeksi pöyhitä pelimannin pielusta,
eikä patja ole untuvaa,
kaipaa jossain syvältä sielusta
kolkkaa kodilta tuntuvaa.
Vaikka soppa on kylmää ja leipä on sitkeä
auta ei päätänsä aukoa.
Itse voi valita, nauraa vai itkeä,
kunhan soitto ei taukoa.
Sillä kansan kourassa hajallaan 
aina on tämän laulajan lantit,
jää pelimannin perinnöksi ajallaan
velat vekselit vipit ja pantit.

On haaveista suurin jos elämään
edes yksi jäis lauluistansa,
ja hänen mentyä penkiltään,
sitä vielä laulaisi kansa,
- Sitä vielä laulaisi kansa.

                                                 

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Talvi-illan muisto



Talvi-illan hämyyn, yksin astelen, 
yölinnun laulua mä kuuntelen, 
Se lintu laulaa, kaunis talven maa, 
illan hämy huumaa, tahtoo rakastaa.

Talvi-illan hämyyn oottamaan nyt jään, 
kohta linja-auton tulevan mä nään. 
Käsikkäin pian käymme, kuiskaillen vaan, 
jospa ilta tää ei, loppuis milloinkaan.

Talvi illan hämyyn sylihini mun 
sä  jäädä voitkin, jäädä aamuhun.
Talven utuharso meidät verhoaa, 
ilta hämyn taika mielet lumoaa.

Kohta linnun laulu meille vaikenee, 
talvinen kun tuuli meitä saattelee, 
Huomisaamuun asti aika katoaa, 
pian taas kaikki herää, aika kiiruhtaa.

Uuden aamun tullen hyräillä mä voin, 
kun mä ihmeellistä viimeyönä koin.
Enää en nyt kulje tuska sisälläin, 
muistot on niin rakkaat, niiden pariin jään.
 - Lea Määttälä (mukaeltu) -

            

perjantai 5. lokakuuta 2012

Syksyn keltaiset lehdet

                         

                                
 Bumbiere = Päärynä-puu


Keltaisina lehdet hohtaa, 
polku minut puistoon johtaa.
Penkin luo, askel tuo.
Lintu vielä puhkee ääneen, 
kesän vaikka tietää jääneen
Lehdet vaan, peittää maan.
Taas kuin muistoihin, nuo lehdet maahan lentää,
niin myös tahtoisin, sun kanssas onneen entää.

Keltaisena lehdet hohtaa, 
vaikka sua en nyt kohtaa.
Menneeseen, matkaa teen.
Kesän muistan kaiken suoneen,
unelmani parhaat luoneen.
Löysin sun, kaivatun.
Paljon haaveiltiin ja toiveet liittyi harhaan,
lehtiin keltaisiin, näin peitän muiston parhaan.

Taas kuin muistoihin, 
nuo lehdet maahan lentää,
niin myös tahtoisin, 
sun kanssas onneen entää.
Paljon haaveiltiin ja toiveet liittyi harhaan,
lehtiin keltaisiin, vain peitän muiston parhaan,
Muiston parhaan, muiston parhaan,
Muiston parhaan...


Kiitos vierailustasi.
Hyvää päivänjatkoa.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Sateinen sunnuntain aamupäivä...

...joten on ehkä aikaa muistella laulujen sanoituksin elämän draamaa ja rakkautta.
Nehän ne juuri ovat niitä elämän suoloja, jotka jaksavat kiinnostaa ja kiehtoa.

Kai mulle hetkisen, suonette kuunnellen, oon lapsi yksinäinen öisen kaupungin. 
Tiedä et lukijain, kuinka mä syömmestäin, taas teille riemuja vai tuskaa kertoisin. 
On onni kauneinkin valhetta vainen ja hurma hetkien pois kiitäväin. 
Käy öisten lyhtyjen, loistehen sammuen, mun tieni virvatulta kohti yksinäin...
Yö perhonen

Ken haaveistaan rakentaa linnan, tuonne tähtien tarhaan, hän siitä saa maksaa myös hinnan, aina käydä saa harhaan. 
On murhe taas täyttänyt rinnan, jälleen menetin varmaan, murtui elämäin, jälleen yksin jäin, tietää kun mä sain.
Murtunut elämä

Tämän hienon venäläisen valssin sanoin (Maks A Kjuss), jonka alempana olevat "syyskeltaiset" alkuperäiset sanat ovat K Raikon, eli siis Kauko Käyhkön käsialaa, 
voin todeta olevani (jälleen) hieman harmissani tulokseen johtaneista päätelmistäni.

Olehan erehtymätön joissakin asioissa, harmi sinänsä, joka näin myös surukseni on tunnustettava, myös muutamissa niistä, mitä ihmisluonteen käytösmallin tulkintoihin tulee, luottaen intuitioon, tunneälyyn, sekä elämänkokemuksiin, joista viimemainittua juuri haluasin muuttaa heidän ansioistaan, heidän, joiden takia on vielä halua uskoa tulevaisuuden suomaan uuteen mahdollisuuteen. 

                 

Toisaalta ymmärrän myös muita, seikka joka on heikkouteni, naiivi realistinen, muiden usein huomioimatta molemminpuolista scannaus (dx) mahdollisuutta.               

Uskon kuitenkin elämään, sen suomiin erilaisiin mahdollisuuksiin, uskon yhä ihmisiin vaikka se joskus hieman turhaa vaivaa ehkä tuottaakin, mutta eihän mitään saa, ellei jotakin yritä, saaden aikaiseksi lisää kokemusta ja variaatioita, ellei mitään muuta.
Mikäli elämä tuottaisi muuta, kuin ylivaltaisuus- tai riippuvaisuus-suhteen, olisi se kenties lopulta sitä kaivattua yhteisen elämän suomaa nautintoa.

Koska olemme jälleen syksyn kynnyksellä, seuraavat 3/4 tahtien sanoituksin:

Syyskeltaiset lehdet maan peittää, 
pitkä on päivä ja harmaa. 
Se surujen varjoja heittää, 
tielle, miss yksin mä harhaan. 
Sun luotas vei kohtalon reitti, 
ruusuilla muistosi peitti. 
Yksin jäin mä kun, 
muistoasi sun 
hellin yksinäin, 
tuskaa syömmessäin, 
rauhaa, koskaan ei saa.

Kauan kestänyt ei, 
meidän onnemme aika.
Kauan en, saanut sua,
nähdä vierelläin.
Onnemme tuon, 
liian kauniiksi kai teit.
Kohtalo kostaa,
yksin kun jättänyt on...

On kaukana onnekkaat päivät, nyt nään taivaan niin harmaan, on jäljellä muistojen häivät, kanssa hetkistä armaan, ne mitä en tahtonut jäivät, yhden tiedät sä varmaan, 
toiveet murtuneet, haveet haihtuneet, ne on onnesta, jäljellä nyt vain, kaikki muu on pois.
Miks aina on niin, ettei onneen voi luottaa, jos unelmiin, uskoo pettymyksen saa, 
kun toivo ei, ei voi murhetta tuottaa, eikä voi vuottaa, surua ahdistavaa.

"Ne mitä en tahtonut jäivät, yhden tiedän mä varmaan, toiveet murtuneet, haaveet haihtuneet, ne on onnestain, jäljellä nyt vain, kaikki muu on pois....!"

                

Jälleen olen yhtä tai sanoisko useampaa, joskin pienehköä ;) kokemusta rikkaampi. Ehkä kenties myös :) muut, jotka edelleen elävät ikiteini-ikäisyyden maailmoissaan.

Nyt, kun punaposket on nautittu, makuvivahteet tiedostettu, tie kutsuu jälleen kulkijaa.


Kiitos vierailijoille.
Hyvää päivän jatkoa.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Oletko koskaan miettinyt....

Miksi sinä kuuntelet ja useimmiten saatat jopa pitää niin sanotusta kevyestä musiikista.

                  

Mikä sitten on kevyttä musiikkia, ja miksi sitä yleisesti sanotaan kevyeksi musiikiksi.
Kuitenkin ne kertovat lähes poikkeuksetta meidän syvistä tunteista, tuntemuksista,
iloista, suruista murheista.
Monesti, tai lähes aina menneestä tai siihen kaipaavasta tai mennyttä katuvasta olotilasta.

 
Kuitenkin näitä silti sanotaan kevyeksi musiikiksi, vaikka menimmepä minne maailman eripuolelle tahansa kaikki nämä kevyen musiikin sanoitukset kertovat meille aina joistakin tapahtumista, tai tosiasioista elämässä.

Yleismaailmallisella tasolla ajatellen vaikka emme edes ymmärtäisi sanoitusta ne kertovat
meille toki myös vaikkapa seuraavista asioista. http://youtu.be/vb5aQbh0AJ4

Tekemämme matkan onnistumisesta http://youtu.be/Dga4Ilnf5Zo
Kenties tehdystä kuutamoisen yön uinti-rekestä   

Kesän ja kevään iloista.  http://youtu.be/Kc6_GdpsZnE

Rakkaudesta, tunnelmineen (eri muodoissaan). http://youtu.be/6mR0ARNtSQ4


Mirja Poikkeus kertoo eräällä levyllään olevan laulun sanoin näin:
Beat T 100  Sävel: Pekka J Mäkelä  Sanaoitus: Jouko Jokinen

Jokin lauluista aina soimaan jää,
ja se kertoo hetkistä sen.
Se on nauru silloin kun lämmittää
ja se itkee kuin ihminen.

Yksi laulu on keväällä varhaiseen,
se on lapsi kun leikkiä saan.
Se on leskenlehti sen pientareen,
jonka löytäisin uudestaan.
Yksi laulu on hymy kun kohdataan,
yksi kääntyy sen itkien pois.
Ja kun katsoo kaikkea uudestaan,
siinä laulu vain hiljaa sois.
Ref: Jokin lauluista aina...

Yksi laulu on siinä kun rakastaa,
ja se toinen on silmissä sen,
jonka käsi vaikkas en ojentaa,
on kädessä vieraiden.
Yksi laulu on muisto, kun lämmittää,
se on lämpöä lähellä sen,
joka säilyy vaikka ei luokse jää,
se on joukossa sävelten.
Ref: Jokin lauluista aina...

Yksi laulu on siinä se läheisin,
se on siinä, sen portilla vaan,
jonka luokse tulla voi avaimin,
ja se avaimin suljetaan.
Yksi laulu on on keväällä varhaiseen,
ja se toinen on syksyisen maan,
se on leskenlehti sen pientareen,
jonk löytäisi uudestaan.
Ref: Jokin lauluista aina...

                                                              Kiitos vierailusta.
                                                              Hyvää illan jatkoa.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappu yön matineaa!


         

Jälleen on elämässämme yksi vapun vietto vähemmän. Väkeä tuntui olevan liikkeellä.
Parkkipaikat hiljenivät jo aikaisessa vaiheessa, minne kaikki ihmiset lievät häipyneenkin.

En ole koskaan ollut mikään vapun juhlija, tai edes innokas odottaja saati viettäjä / vaalija.

Kevättä tuo enimäkseen kai katsottiin silloin pienenä ollessani kai olevan ja kesän alkavan vasta helluntain pyhäpäivistä. Vapuksi saimme nuoruudessa joskus jopa vappu huiskat
ja sitten jopa ilmapallot. Vappu oli myös sellainen aika, jolloin lumet olivat enimmäkseen jo pihapiiristä sulaneet pois, tai ainakin niitä oli enää hyvin vähän jäljellä.

Tämä oli myös aikaa jolloin saatiin hirmuisen ruinaamisen ja kinuamisen seurauksena olla laittamatta enää kumisaappaita jalkaan, vaan voimme laittaa jo kumitossut ulos leikkimään mennessämme, kunhan varoimme jalkojen kastumista ja sen myötä vilustumista.

Muistan elämäni ensimmäisen sinisen vappupalloni, jotka saimme isosiskon kanssa isältä
Pallot olivat hankalia saada ilmaa täyteen, eikä se puhaltamalla tahtonut onnistua edes äidiltä, saati meiltä lapsilta.

Ison siskon pallo, jota ensiksi koitettiin puhaltaa jäi vajaaksi ja mun pallooni ei onnistuttu saamaan ilmaa kunnolla, edes pyörän käsipumpulla yrittäen.
Viimeistään siinä vaiheessa kun se pallonsuu piti yrittää kalastajalangalla saada sidottua
pallosta pääsi enimmät ilmat karkuun.

Vasta isän saavuttua ja sidottua pallonsuun jalkapumpun suuttimeen saatiin siskon pallo
täyteen, äidin avustaessa pallonsuun sitomisessa. Mutta se täyttyi, toimi ja leijaili, kädellä vauhtia annettaessa.

Saatuani omani, painelimme ulos niitä lennättämään, yrittäen muistaa isän ohjeet niiden arkuudesta ja helposta puhkeamisesta. Sisko esitteli oman, hieman täydemmän pallonsa leijumista, ja kuinka vahva se oli, näyttäen kuinka sen päälle voi varovasti vaikka istahtaa.
Tietenkin kokeilin samaa, istahtaen ymmärtämättömyyttäni omani päälle jolloin paukahti.

Pallostani olikin yhtäkkiä vain riekaleet ja pitkä pätkä kuraista kalastajalankaa pallonsuun riekaleisiin suuosiin kiinnitettynä, siitä jäljellä.  Toinen pallo kuitenkin tuntui leijuvan hyvin.
Kunnes tuli vuoroni iloita. Pallo lennähti kuistin katon tiiliräystääseen räjähtäen riekaleiksi.

Isän kuittaus, painaltaessaan sormellaan tupakan holkista jämää pois, oli paljon puhuva.
Siinä se sitten oli ne teidän paljon pyydetyt vappupallonne, ymmärrätteks nyt, miksi...
Tämän jäkeen emme halunneetkaan tai saaneet palloja ennen kuin pikkusiskot hieman olivat kasvaneet isommiksi. Olimme siskoni kanssa tuohon aikaan jotakin 3-6 vuotiaita.

Tippaleivistä opettelin tykkäämään pienenä, vaikka ne mun mielestäni eivät oikein miltään
maistuneetkaan, mutta niissä oli tuo makea tomusokeri pinnassa joka toi niihin hieman jonkinmoista makua.
Sima on kuitenkin aina ollut sellainen josta olen pitänyt, eikä se ole maittanut mikäli se on ollut liian makeaa, tai liian käynyttä.

Kotona niitä ei kuitenkaan suosittu niiden suuritöisyyden takia. Munkki, tai reikämunkki
tuli tuon tippleivän tilalle hyvinkin nopeasti, enkä muista tippaleipiä meillä tehtyneen sen montaa kertaa tuon viiskymmentäluvun puolivälin jälkeen.

Vapun vietosta itsestään muistan ettei meillä sitä vietetty sen kummemmin, kuin ns. pyhää pitämällä. Selityksenä kysymykseeni mikis emme juhli vappua, isältäni oli, kun meillä ei ole ylioppilaita taikka opiskelijoita, emmekä me ole edes työläisväestöä, joiden kaltaisten tuo vappujuhla etupäässä on niin sen takia meille ei suoranaisesti kuulu vapun juhliminen.

Näin tämä perinne on osaltani säilynyt aina näihin päiviin asti, ja tälläisenä se tulee minun
kohdaltani säilymään edelleenkin.



Pitkästä aikaa kuitenkin vappuna piipahdin karaokessa. Vappuun kuuluu alkoholin käyttö perinteenä, kuten juhannukseenkin. Sen myötä tunteet monilla herkistyvät, ja moni alkaa muistella sopivassa noususuhdantessa menneitä tapahtumia hieman normaalia enempää.

http://youtu.be/KOIIHA6j1nw

Niimpä istuin ja kuuntelin erään hyvin tuntemani kaverin minulle ennestään tuntematonta omaelämänkertaa lähes hartaudella toisen tilittäessä tuntojaan, hänen vankilakierrettään aiemmista varhaisaikuisuuden aikaisista tekemisistään, sekä niiden jälkiseuraamuksista.

Pyysi mua laulamaan vangin laulun, sen tein pyynnöstä.
Kaikki tunteet tulivat kaverilta vuolaasti pintaan.
Jokaisella meistä tuntuu olevan omat murheemme sekä elämämme kummalliset koukerot jotka ovat meihin joillakin tavoilla vaikuttaneet.

                     

Nyt, mielestäni tähän itsetilitykseen sopivana mieleeni tulivat nämä vanhat riimitykset, tuota em. tapahtunutta miettiessäni.

Kai mulle hetkisen, suonette kuunnellen,
oon lapsi yksinäinen, suuren kaupungin.
Tiedä et ystäväin, kunnekka syömmessäin,
mä teille riemuja, vai tuskaa kertoisin.

On onni kauneinkin, valhetta vainen,
ja hurma hetkien, pois kiitäväin.
Käy öisten lyhtyjen, loistehen sammuen
mun tieni, virvatulta kohti yksinäin.

Lapsuuden muistojain, en teille kerro lain,
tie yksin, kulkea ei liian vaikeaa.
Kai joskus kyynelen, pois salaa pyyhkien,
yön lapsi, yksinäistä tietään vaeltaa.

En tunne rikkauden riemuja laisin,
en elon onnea, kuin hetkisen.
On onni laina vain, laulussa kerrotaan,
lie lyhyt liiankin, vain hetken viipyen.

                                                               
                                  
                                                           Kiitos jälleen runsaista vierailuistanne.
                                                             Hyvää illanjatkoa kaikille.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Sunnuntain mietteitä.

                

Älä tuhlaa aikaasi ihmissuhteisiin, jotka imevät sinut kuiviin.

Sen sijaan ympäröi itsesi ihmisillä, jotka tuovat esiin hyvät puolesi ja saavat sinut heräämään eloon.

Tarkista myös että sinä et ole se ihminen, joka imet kaiken energian ympäröivistä ihmisistä.

Tasapaino on tärkeää.

Ystävyyssuhteet ovat myös tärkeitä. Hyvä ystävä voi nostaa sinut hyvin korkealle.

Varo kuitenkin että et käytä hyväksesi näitä hyviä ihmisiä.
Hekin tarvitsevat aika ajoin energiaa.

Ystävyyssuhde ei jatku kauaa jos toinen osapuoli on koko ajan ottamassa.

Anna niin saat, on se vanha ja hyvä totuus.




"Tyhjä takki ja tyhjä on lompakkokin,
toivein uusin mä silti taas tuun takaisin.
Kai sen kulkija krouvien anteeksi saa,
vaikka maailma ottaa, -se myös opettaa."

Ensi suudelman, kun huulillesi painoin,
sen muistan vieläkin, kuin eron hetkenkin.
Oli rakkaus puhdas tunne silloin aidoin,
sen kaiken vaihdoin mä osaan kulkurin.

Vaihtui naiset, viinaan huoleni mä peitin,
pintaliidossa kun kiersin maailmaa.
Luulin silloin vielä kestän tämän leikin,
tuoppiin koura tarttui yhä tiuhempaan.

"Tyhjä takki ja tyhjä on lompakkokin,
toivein uusin mä silti taas tuun takaisin.
Kai sen kulkija krouvien anteeksi saa,
vaikka maailma ottaa, -se myös opettaa."

Virta elämän vie monen vaiheen kautta,
ei karikoita kukaan välttää voi.
Vaikka rikkonainen olisi jo lautta,
myrskyssäkin uuden laulun sävel soi.

Vain pienen hetken horsman kukat kukkii,
ruusu kestäväkin kerran poimitaan.
Tuopin jälkiä jos liian kauan tutkii,
peittää pilvet rakkauden kukkamaan.

"Tyhjä takki ja tyhjä on lompakkokin,
toivein uusin mä silti taas tuun takaisin.
Kai sen kulkija krouvien anteeksi saa,
vaikka maailma ottaa, -se myös opettaa."
- W Korwenkoski -

http://youtu.be/DDCNct423c4

                                 Kiitos vierailustasi.

                                         Hyvää päivänjatkoa.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Lauantain kamomillaa

       

Tässä eräs niistä vanhoista instrumenttikipaleista, joihin suomessa on tehty sanoitus.
Esim. Mexico ja Happy Jose ovat niitä muita, saman, 5-60 #, aikakauden tuotteita.

Valitettavasti tätä ei löydy kuin vain rautalankana, karaokessa löytyy alkuperäisenä.
Sanoitusta en muista tarkkaan, mutta saattais mennä jotenkin allaolevaan tapaan.

Tunnetuin esittäjä on varmaan Jörgen Pedersen ja  hänenTrumpettinsa.
Eräs aviopari, levyjaulaja ja hänen lentoemäntä, tv- kuuluttaja vaimonsa levyttivät tämän esimmäisinä.

Kääntöpuolella oli kaksi mansikkaa..
Kelle tyttö leivot, kuka kauniin kakun saa, kelle tyttö aiot kakun valmistaa.
Leivon kysyjälle, sydänystävälle, kakun juuri hälle aion valmistaa..

                        
Manzanilla.

Onko tämä unta vai viinien huumaa,
Tamburiini tanssiin nyt tahtia lyö.
Etkö tunne suonissa läikettä kuumaa,
sen on meille antanut espanjan yö.
Olen aina toivonut että mä saisin,
viedä sinut tähtiin ja tähtien taa.
Tänä yönä siihen ei esteitä laisin,
kevyesti seuraan mä tanssittajaa.
Sävel yhä soi se kauas kantaa, 
manzanilla meille helmeilee,
unelmille voi se siivet antaa,
sydämeni tuntea riemun saaa..
Paljon olen tanssinut vierellä muiden,
vielä tämän vertaista tuntenut en,
kullut olen kuisketta tyttöjen suiden,
mutta vasta nyt olen onnellinen.


Jokaisella tähdellä laulu on yksi,
tänä yönä kaikki ne taivalla soi,
Sydämemme sai sävel yhdistetyksi,
tänä yönä toivemme täyttyä voi.
Sävel yhä soi se kauas kantaa,
Manzanillan hehku on antanut liekin,
ihana on tuntea polttavan sen,
Mihin minut suudelmas hurmio viekin
onni siellä mulle on täydellinen.
Sävel yhä soi se kauas kantaa, 
manzanilla meille helmeilee,
unelmille voi se siivet antaa,
sydämemme tuntea riemun saaa..
Paljon olen tanssinut vierellä muiden,
vielä tämän vertaista tuntenut en,
kullut olen kuisketta tyttöjen suiden,
mutta vasta nyt olen on-neelli-neen.

                                            
                                                http://youtu.be/tGL32bYaYrA

                                                                Hyvää illan jatkoa.

                                                                Kiitos vierailustasi.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Vanhan kertausta

                  

Laulujen ;) sanoja singneeraten: Oi muistatkos kuutamo-illan 12.2, kun yhdessä kuljettiin...

                 
------
En kuulu jengiin kulman,
saan aikaan monen pulman.                                                    
mä olen komein näillä main.
Jos seuraan tytöt kärkkyi,
niin monen mieli järkkyi
mun tunteille he nauroi vain..
Niin, moi moi vain,
huusin kättäin heilauttain,
tuskin ennen mua huomasikaan.
Moi moi vain, moni sai,
jos kiinnostuit mun seurastain
niin sä muihin et vilkaisekaan... 
-----
Jos on niin täynnä huumaa,
niin sen kai näyttää voi.
Myönny en yhtään tuumaa
mä paulan tein,
sanat muistan nuo,
mä en niin vain kätees jää.
Mä paljon teen,
kuljen vain sun luo,
sä voit meidät täydentää.
Minkäs voit, minkäs mulle voit,
jäinhän kudoksiin, mä kiinni niin...
...sä oot niin täynnä huumaa...

         

Tähän yllä olevaan oli sanoitus:
Mozart on jollekin juhlaa,
toisesta jazz paras on.
Kolmas, vain aikaansa tuhlaa,
jäätelö nautintohon.

Tai niin; ehkä hän pitää jostakin muusta sävel lajista,
saattaapa joku pitää jopa säveltäjästä itsestään...
Oma, suosikki makuni on ;) suorastaan A-luokkaa...

Kuitenkin sanoitus jatkui;
On kaikille tää sucu-sucu,
tanssi hauskin ja virkistävin,
on heille tehty sucu-sucu,
mukaan meidät jo tempaisikin.

Toista säkeistöstä muistan;
...kaikkilla muilla on heila,
mulla vaan onnea ei...


                 

                       Kiitos vierailuista.  Hyvää illan jatkoa.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Niin aika kulkee...

                  

                  


Trioli beat. Tempo 68   Säv: Pekka J. Mäkelä  sanat: J. Jokinen.

Tein kerran laulun, sen jossa kohdataan,
tein meistä laulun, kuin tietä jatkuvaan.
Sen tuskin kestin, lähtös kun tietää sain,
vain turhaan etsin ja syitä hain.

Pois tietä kuljin näin muita matkallain,
mä portit suljin ne vaikka auki sain.
Sen tunsin tiellä, yhden vain portin näin,
sen taakse siellä mä aina jäin.

     Niin aika kulkee, kuin ruhtinaat,
     tiesi se sulkee, tai mennä saat.
     Se siinä kestää, kun viereen jäät,
     ja minkä estää, vain unta näät.

Pois muun mä heitin ja liityin juhliviin,
sen siinä peitin, mä että kaipaan niin.
Jos seuraa hainkin, sinut vain siinä näin,
mä minkä sainkin vain yöksi jäin.

Vein syyni muihin ja jatkoin juhliain,
jäi lehti puihin, jos ryypyn vielä sain.
Ei siinä huomaa, lasin kun uuden juo,
on vanhaa juomaa, tuo jonka juo.

     Niin aika kulkee kuin ruhtinaat,
     tiesi se sulkee, tai mennä saat.
     Se siinä kestää, kun viereen jäät,
     ja minkä estää, vain unta näät.

     Niin aika kulkee kuin ruhtinaat,
     tiesi se sulkee, tai mennä saat.
     Niin saakoon rittää, jos kestän muun,
     saa tuuli niittää, pois lehdet puun.

                 




Kiitos vierailijoille. Hyvää illan jatkoa.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Taivaanrannan takaa..

             

http://maxim-ex.blogspot.com/2011/10/iltapaivan-uni.html



Taivaanrannan takaa 

Taivaan rannan takaa, aurinko taas palaa,
punaa aamun uuden, valo taivahan.
Päivä uusi alkaa, pimeys tieltä väistyy,
taakse jää myös elinen, nyt tilin aika on.

Antaa tunteiden tulla, kun aurinko laskee taas,
hämyisiin öihin me sielumme uhrataan.
Antaa tunteiden tulla, kun aurinko laskee taas,
läpi syntisen yön, me yhdessä tanssitaan.

Taivaan rannan takaa, toiveesi sun palaa,
sä vielä uskot unelmiin, uskot haaveisiin.
Jos kaiken saisit anteeksi ja uudelleen taas alkaa,
on mahdoton tää toiveesi se päättyy unelmiin.

Antaa tunteiden tulla, kun aurinko laskee taas,
hämyisiin öihin me sielumme uhrataan
Antaa tunteiden tulla, kun aurinko laskee taas,
läpi syntisen yön, me yhdessä tanssitaan

Taakse taivaanrannan, nämä hetket vaipuu
ei vangita voi päiviään ne vaatii ikuisuus.
Ei taivaan rannan takaa onneaan voi löytää,
on kaikki tässä hetkessä, kun pääset syleilyyn.

Antaa tunteiden tulla kun aurinko laskee taas, 
hämyisiin öihin me sielumme uhrataan,
Antaa tunteiden tulla kun aurinko laskee taas,
läpi syntisen yön me yhdessä tanssitaan.
                            -W J Korvenkoski-

                  
          
                            Hyvää alkanutta päivää vierailijoille.

torstai 13. lokakuuta 2011

Tyrnipensaat.

            

Auringonnousu tänään 8:01. Auringonlasku tänään 18:20. Päivän pituus on 10 h 19 min.

Hieman tuulinen, syksyisen pilvinen sadetta ennustava keli.  Lähden liikkeelle, kuljen rantaan. Katson liikehtivää järvenpintaa, mielessäni alkaa soida erään laulun sävelet.

Laulu kahdesta tyrnistä.   Balladi, CM, tempo 130.    Sävelänyt  P. J. Mäkelä.  San. J. Jokinen
Tyrni (Hippophaë rhamnoides)


Rantaan kerran kuljin, rauhaa kaipasin,
silmät kun mä suljin, merta kuuntelin.
Kivet keskenänsä, myös ne kuulla voi,
kertoi tarinoita, jotka sieltä toin.
Merta kyntäneitä kerran itsekin,
kivet on nyt heitä, nyt sen ymmärsin.
Ranta pohjanlahden, niin sen tuulet käy,
karit pinnan alta, ei ne aina näy.

Niin vaikka vaihtuu maisemat ja aika kuljettaa,
ne ketkä meitä seuraavat, on samaa tarinaa.
Kuin kivet luona rantojen, ne meihin kuuluvat,
ne kertoa voi sulle sen, kun niitä kosketat.

Ranta pohjanlahden on kuin vieläkin,
laulun tyrin kahden, sen myös kuulisin.
Kaksi nuorta kerran, niin se laulu soi,
pakomatkaltansa aallot rantaan toi.
Kasvoi tyrnit heistä, kaksi kumpikin,
matkaan lähteneistä, oksin piikkisin.
Vaikka kukkii tyrnit, marjojaan ei jaa,
poimija myös haavan itsellensä saa.

Niin vaikka vaihtuu maisemat ja aika kuljettaa,
ne jotka meitä seuraavat, on samaa tarinaa.
Kuin kivet luona rantojen, ne meihin kuuluvat,
ne kertoa voi sulle sen, kun niitä kosketat.






Hyvää alkanutta päivää kaikille.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kulkurin ilta-mietteitä..


                

Auringonnousu tänään 7:59. Auringonlasku tänään 18:23. Päivän pituus on 10 h 24 min.


Kulkuri, Kuu sekä tähti.
 Valssi. Reijo Viita.

Oli kulkuri kuu sekä tähti.
aina toisensa vain seuranaan.
Hän lapsena kodistaan lähti,
oli luotu hän kulkemaan.
Jalkapohjansa kesällä tervaan,
laittoi kulkija kulkiessaan.
Kengät jouda ei kulkijan jalkaan,
paljasjaloin kun kierteli maan.
Mut kulki missä vaan, hän aina taidollaan
myös ansaitsi elatustaan.
Myös tytön nuoren sen hän hurmas laulaen
ja aamu uuden jo toi.

Mökin portailla kulkija vanhus,
siinä muistelee näin nuoruuttaan.
Hän lapsena kodistaan lähti,
paljasjaloin kun kierteli maan..
                                                               


Hyvää yötä. Kiitos vierailijoille.

maanantai 10. lokakuuta 2011

Ilta-musikin aikaa..

                 



Tuulen laulu.                                  Valssi. Säv.San. P J Mäkelä. Sov. Seppo Leino

Mä tuulen taas kutsuvan kuulen,
sävelin herkin se soi.
Laulua tuulen mä näin kuuntelen,
kaipaava on ja surullinen.
Se sävelmä paljon kertoa voi,
latvoissa puiden kun huminoi.
Menneistä laula se ei kuitenkaan
vaan uudesta käy kertomaan.

Aina ihminen käsissä tuulien,
on pieni kun käyvät ne pauhaten.
Mutta kaunista kuulla on laulu sen,
kun voi kuunnella ymmärtäen.

Kun tuulet ja myrskyt noin pauhaa,
sävel soi surullinen.
Tieltänsä kaiken se raivata voi,
mitään ei säästä, myrsky kun soi.
Silti niin herkin kielin soi näin,
niinkuin nuo myrskyt elämässäin.
Mulle ne voimia antaneet lie,
kun elämän tuuliin käy tie.

Aina ihminen käsissä tuulien,
on pieni kun käyvät ne pauhaten.
Mutta kaunista kuulla on laulu sen,
kun voi kuunnella ymmärtäen.

                    
                                      
                                    Kiitos vierailuistanne. Hyvää yötä.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Tuulena läsnä.

                 





Kuinka voisin tulla tuulen kaltaiseksi.
Tuulen, tukea antavaksi
jonka hartioilla rakkaus saisi levähtää.

Haluaisin olla tuuli, hiljainen, huomaamaton.
Kykenisin liikkumaan hiljaa,
tuoden mukanani sametin pehmeän utuisuuden.

Usvan muotona salaperäisesti verhoten
ympärillesi kietoutuisin.
Herkästi, hellästi, vastustamattomasti
kietoen sinut salaperäiseen vaippaan.


Usvana kaiken rumuuden peittäen,
tietä auringon tanssille valmistaen
Auringolle joka lämmöllään valaisten
näyttää kaiken näkymättömän kauneuden.

Olisin auringon lämpö, tuo kaiken
turhan illuusion pois haihduttava,
valaisten näkymän selkeästi.

Kuinka haluaisin tulla tuuleksi 
paimentaen nuo ihanat valkopilvet
suojaamaan tuolta auringon paahteelta.

Tahdon olla tuuli,
jota vastaan voit levittää siipesi
voidaksesi ottaa vastaan
sen nostava voima
sitä, sen nostetta pelkäämättä.

Näin olisin kuin tuo tuuli,
tuo hetkisen vaeltava.
Kunnes viimein, 
hiipuen, vaimenee pois.

                                    Hyvää yötä kaikille vierailijoilleni.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Kuumaa - kylmää.



Toiset kirjoittelevat ja haaveilevat menneistä, tai saati jopa tulevista tapahtumista. Miks'en siispä minäkin! 

Elämässä kun ei aina tiedä onko menossa taru vai todellisuus. Luultavasti molemmat, sillä elelen mielestäni joskus täysillä kummassakin.

No, olipa niin tai näin. Se on joskus jopa huisin kivaa, aikajaksosta riippumatta.
Toiset täällä ilmaisevat tämän saman eri tavoilla.  
Meikäläinen helpoiten Merja Rantamäen (31.1.plogini) laulaman laulun sanoituksin.

Sitäpaitsi. Näin vanhemmalla iällä on kesäaikanakin meikäläisellä usein kylmä.

                                   
                                           Nähnyt oon ihan liikaa maailmaa,
                                           tahtoisin vain nyt unohtaa!
                                           Menneet nuo mulle rauhaa anna ei,
                                           muistoihin taas ne minut vei.
                                           On elämäin, kuin nurinpäin,
                                           siks pyydän sua nyt ystäväin.

                                           Tule lähellein kun yö mua hyytää,
                                           sun tahdon siinä tuntuvan.
                                           Tule lähellein, mä saanhan pyytää,
                                           sua tiukempaa niin puristan.
                                           Tule lähellein sä lämpös suothan,
                                           mun sydämeeni vaikuttaa.
                                           Tule lähellein sä aamun tuothan,
                                           niin että on taas valoisaa.

                                           Ilmestyit sä kuin tähti taivaallein,
                                           ymmärsin sen mä yksin tein.
                                           Kanssas sun tahdon vielä yrittää,
                                           vaikkakin mua nyt peittää jää.
                                           Sen sulaamaan saat sinä vaan,
                                           ei kukaan toinen milloinkaan.

                                           Tule lähellein kun yö mua hyytää,
                                           sun tahdon siinä tuntuvan.
                                           Tule lähellein, mä saanhan pyytää,
                                           niin tiukempaa mä puristan.
                                           Tule lähellein, sä lämpös suothan,
                                           mun sydämeeni vaikuttaa.
                                           Tule lähellein sä aamun tuothan,
                                           niin että on taas valoisaa.

                                            Taas tahtoisin, niin tahtoisin
                                            mä nauraa kuin ennenkin.
                                            Se minulle suo ja jää mun luo,
                                            pois pyyhi menneisyys tuo.

                                            Tule lähellein kun yö mua hyytää,
                                            sun tahdon siinä tuntuntuvan.
                                            Tule lähellein, mä saanhan pyytää,
                                            niin tiukempaa sua puristan.
                                            Tule lähellein, sä lämpös suothan,
                                            mun sydämeeni vaikuttaa.
                                            Tule lähellein, sä aamun tuothan,
                                            niin että on taas valoisaa.

                                            Tule lähellein, kun yö mua hyytää,
                                            sun tahdon siinä tuntuvan...


                                             Hyvää päivänjatkoa kaikille.