maanantai 31. tammikuuta 2011

Ilta-aatosta.

                     
            

                   

Sinua varten.             

Aamuherätyksen jälkeen telkkarin avaus, varhaisuutiset, ankkurina Tuulia Thynell.
Ja mikä aamunsää koittikaan. Viileän tyyni, hillitty-hallittu Seija Paasonen.  

Hyväthyssykät!  Kyllä on maagisen matala, miellyttävä, tuo Tuulian ääni.  Ei ihan niin kohtalokas kuin Tiluksen, mutta luonnollisempana, mielestäni, parempi.

Mutta yx suosikki tallenne, sarja Paavo ja Raili. Varsinkin vilppaan roolihahmo, jonka luonnollisuus on hitsin hyvä. Siinä eräs, jonka kanssa live-elämä ei tulis pitkäksi.

Mikä siinä onkaan kun aina tuo (hyvän/pahan) taistelu pojasta, varsinkin ainoasta, on
vaikea luopua. Luovuttaa toiselle. Mulla on ainakin kotikylän kokemuksina tyttöjen
vapaampi liikkuminen, kuin meidän muutaman pojanvilpertin. Oltiinkohan liian villejä
tuolloin rippikoulu-iän kahden puolen.  Tosin myöhäiskontrolliakin tuntui esiintyvän.

Tosiasiahan on kuitenkin se että tytöt ovat meitä miespuolisia hetken henkisesti n. 10v edellä, aikuisempia, aina tuonne 30+ vuosiin asti. Mies kun alkaa saavuttaa henkisen
kypsyytensä vasta 25 vuoden jälkeen, hivuttautuen seuraavan vuosikymmenen aikana samalle tasolle, ja myös ohitse, vanhan, biologisen kellorakenteen ansiosta.

Mikähän se on tilanne tämän, nykypäivän kohdalla, luultavasti hieman toisenlainen.

Hassuinta on, kun nykyisin on vain omakontrolli, tuntuu senkin kanssa joskus olevan
hieman ristikkäisiä vaikeuksia. Vai onko se vain pitkän yksinelon tuomaa oletusta.

Kuitenkin, elo ilman vuorovaikutteisuutta, vaikkapa kontrollia on joskus pitkähköä
vaikkakaan ei tylsää tai yksinäistä.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Matkakuumetta, Osa-II :)

                       

Elämä niin lyhyt ihmisen
Älä anna minun odottaa,
hiukset harvenevat
silmien kirkkaus katoaa
iho ohenee.

Tuuleen kuiskaan nimeäsi
kosken pauhuun huudan
ja kastepisaran valuessa alas ruohonkorresta
huomaan itkeväni...

Miten lyhyt tämä elämä,
miten suuri kaipaus sinuun.
Vielä ajatus kulkee kirkkaana.
Mutta älä anna minun odottaa...


Sillä elämää antavampi kuin ruoka, juoma, ravinto, ja kaiken katkeruuden pois polttava, on ollut rakkauden henki.
Henki joka ei ole pitänyt silmämääränään omaa kunniaa, vaan tavoitellut vain onnesta osattomaksi jääneiden onnea.       -Ester Stålhberg-


Matkamietteissäni kuulen erään laulun sanoja;  Kun juna puksuttelee kohti "kantokylää", pian heiliäin saan lähelläin mä pitää...  kunnes... ...sivulta kuuluu toinen, jonka sanoja (naisen laulamana) jään kuuntelemaan.


Kun olin nuori, moni poika juoksi perässäni mun,
saattoi kotiin ehdotteli kaikenlaista.
Mä melkein siveästi odottelin sitä oikeaa,
joka ymmärtäisi suomalaista naista.
Hylkäsin tummat tuliset, myös pehmo hemmot helsingin,
jotain aidompaa mä etsin maailmalta.
Kun saapui rehti uros, sinisilmä maalaiskaupungin
sydän kurkkuun pomppi polvet suli alta.

Minun kultaseni pönäkkä tanakka punakka hanakka
rehti raavas mies, onnen hetket ihanimmat mulle antaa.
Minun kultaseni pönäkkä tanakka punakka hanakka
kilteinkin ken ties, vaik' ei ruusuja hän muista mulle kantaa.

Pian kirkon kellot soitti polkkaa, pappi lausui aamenen
hieman myöhässä! se pakko oli myöntää.
Nyt riemut riemuitaan ja harmit harmitellan kahdestaan,
anoppi ei meille nokkaansa saa työntää.
Niin tomera on tosimies ja muistaa kyntää sarallaan,
minkä aloittaa sen sattaa loppuun asti.
Jos harhateille hairahtuukin, syntinsä hän tunnustaa,
pyytää anteeksi ja katuu kamalasti.

Minun kultaseni punakka tanakka pönkkä hanakka
rehti ravas mies, onnen hetket ihanimmat mulle antaa.
Minun kultaseni punakka tanakka punakka hankka
kilteinkin kenties, vaik' ei ruusuja hän jaksa mulle kantaa.

Matkakuumetta, osa-I :)

                   
              

Tanssista en paljon ymmärrä, se on samanlaista kuin musiikki. En ymmärrä siitäkään.

Kuitenkin, ensin musiikki, sen rytmi, siihen tanssi myöhemmin yhdistettynä on vanha, ja yli rajojen ihimisiä aina yhdistävä vaikutin.

Oheinen kappale meillä nytkin jatkuvasti soivana, lähes samana sovituksena soivana,
slowfoksina tai diskokappaleena, ja myös uudelleen tulleena, tunnettuna sovituksena.


Laulan, niillä eväillä joita mulle on armosta suotu. Toinen armo on oma jääräpäisyyteni
kun en ole kirurgien, heidän perusteluista, toivestaan, vaatimuksistaan huolimatta, antanut kurkkuani puhkaista, voidakseen operoida 3,4,5,6, nikamani yhteen pakettiin.

Vaikkakin tietynlaista niskajäykkyyttä elonkäyttäytymiseni suhteen yhäti, kuten aina on esiintynyt,  esiintyneekin, tykkään sen sopivan itselleni, luonteeseeni kuuluvana.
Joten mitään akuuttia, saati erityistä tarvetta jäykkäniskaisuuteni suhteen, tahi sen muuttamiseen nykyisestä, ei suoranaisesti ole.

Näin keväisten ilmojen alkaessa, luonnon  yhä tuntuvammin alkaessa herätä, muistuu
mieleen eräs laulu, samalla kun matkustushalu, tai  halukkuus siihen, yhä lisääntyy.

Nuotti tuttuna; Juna se meni meni pohjolaan. Vaunussa istu se koria flikka ja punaiseksi koristeli huuliaan.

Voi Iso I(E)GOR sentään :)

Eräs versio kertoo samalla rytmillä, eri sanoin,  hieman toisin, kai käytännön tuomien kokemustenkin valossa.

Vanha herra igor istuu alla idän kuun
samovaari kovaa teetä keittää luona puun.
Vanha igor teetä maistaa mutristaen suun
tuntee kutsun kummallisen unhoittaen muun.

Daa da dada daa igor vuoriston.
Daa da dada daa innostunut on.

Vanha herra igor, etsii hetken hampaitaan
Ostaa kultasormuksen ja nostaa housujaan.
Vanhus lähtee vuoristostaan laaksoon kulkemaan
siellä sonja työskentelee kaalipellollaan.

Daa da dada daa igor vuoriston.
Daa da dada daa rakastunut on.
(x2)

Vanha herra igor kehuu kevät huumassaan
lähde tyttö matkaan tapaat vuorten ruhtinaan.
Sonja katsoo halveksien sormusrasiaan.
traktorinsa käynnistää ja sanoo; Tosiaan.

Daa da dada daa igor vuoriston.
Daa da dada daa on nyt onneton.

Vanha herra igor itkee että tulvii vuo
vuoristoon hän lähtee koko samovaarin juo.
Sonjan ihastus on aron atamaanit nuo
korviin sähkö balalaikan soinnut tuuli tuo.

Dai da dada daa dai da dada daa, igor vuoriston
dai da dada daa dai da dada daa ei oo onneton.
- Mainio teksti, J Vainio-

lauantai 29. tammikuuta 2011

Rantatoivetta.

                 

        

Huh, kun nukutti. On hienoa herätä kunnolla nukutun unen jälkeen. Olo nautinnollinen
raukea, paikat hellinä kuin mankelin läpi tulleelta luulisin tuntuvan.

Rensselit pykälään ja täysillä päin, karkuun en juokse ja oon vertainen, mä aina miehen kymmenen (tosin en tiedä kuinka seuraavan parittoman luvun kanssa) laulelee reetu videon sävelten muunnos sovituksena kotimaisessa versiossa.

Pensselit on ollu jo sannassa hetken aikaa, eikä tarkoitus ole, tämän tiedon mukaan niitä sieltä noutaa. Jukoliste jätkät, tämä linja kestää, heikot vaikka sortuukin, isältä on henki...
Sensijaan rento rantaelämä saattais kiinnostaa, tiedä vaikka kuinka hurahtais jonnekin hukhadaan, tai syvällisempään, merelliseen näkymään.

Untakin ehdin näkemään, monelaista. Aatospiipahdus kauas ajassa taakse, aikaan jolloin olimme juuri muuttaneet viimeiseen asuntoomme naapuri kuntaan. Vanhemmat tytöt, iältään 11, ja 10 vuotiaat saivat yhteisen, aiempaa isomman, oman huoneensa.

Tein pitkää päivää, aamulehden jakelusta aloittaen jonka jälkeen rakennuksille koneen
kanssa, (Pori) jonne matkaa oli 70 km. Iltaisin myöhään palattuani oli klo usein 7.n, varhaisuutisten aika. 

Heti kotiinpalattua, lapset ympäröivät, kertoillen tärkeimpiä asioitaan, päivä tapahtumia
johon iltapalaa syötyä, puoli nukuksissa tuli jopa vastattua. Usein kun nukahdin tuon
uutiskatsauksen kesken. 

Herätys hieman myöhemmin, kuultuani kaukaa utuisen unenläpi tuon arastelevan kysymyksen. Isä ooksää kovin väsyny. Kerkeeksää isä, tai tulisiks sää, vähä mun ja mun viereeni. Hellyttävä hetki, kerrassaan, jo tuo kysymyksensä, vaikka he jo isoja olivatkin.

Isähän meni. Ensin toisen, sitten toisen, vuorotellen, vaihtaen välillä, taatakseen yhtäpaljon aikaa kummallekin, tasapuolisesti.  Ikuisesti on mielen sopukoille jäänyt tuo nuoremman, nautinnollisesta hyvänolontunteesta kumpuillut pitkä, syvä tyytyväisyyden huokaisu, ja siitä hehkuva, pienen hetken onnellisuuden tunne/tarve. 

Herttaista. Tuli hyvä mieli, jota muisteli saati työmaalla myöhemmin, myös aikuisena.
Kuinka tärkeä tuo isän tuoma läsnäolo ja häneltä saatu huomio omalle lapselleen onkaan. Myös nykyisin, tälläkin ikää,  toivotuksen saatuaan tuo yhä sykähdyttää.

Kaikkihan he tietysti tuli nukkumavaihessa (vasta) hyvänä pidettyä. Tämä oli usein
myös yksi jatkuva riidan aiheista, kun oma puoliso vaati myös omaa huomiotaan, omakseen, joka usein oli lapsille suunnatuksi tarkoitetuista hetkistä / ajasta poissa.

Vieläkin joskus herkistyy, saatuaan tytöiltä hyvänyön toivotukset. Kuinka tärkeää tuo isältä saatu, hälle suotu, huomio on vielä aikuisenakin, kummaksuttaa, ja hymyilyttää, mielihyvää tuottaen yhä edelleen. Kerran lapsesi, aina lapsesi, oli ikä mikä tahansa.

(Tämä taitaa olla myös osa syynä siihen miksi jotku naiset halajavat vahvaa isähähmoa rinnalleen, pyrkien hylkäämään muut, suhtautuen nuivasti muihin, myös naispuolisiin.)

Monen monituista hetkeä ja iltaa oli, kun he tyytyivät noihin isän heille joululahjaksi tilaamilta, suurensuurilta jättiläisnalleilta saamiinsa lohtuihin. Kuinka kauan ne heillä olivatkaan.

Kun sattumalta löysin tekijän, tilasin ne samantien, ja seuraavana jouluna pukinpaketista ne löytyivätkin.  Tuohon aikaan nallet olivat isompia, kuin saajansa.
Puhki ne eivät kuluneet, ratkeilivat kylläkin ja korjaaminen taisi osin jäädä tois-sijaiseksi.

Kuitenkin vielä rippi-ikäisenä ne jonknlaisessa ryhdissään olivat.  Samoihin aikoihin kuvioihin alkoivat tulla uudet, puhuvat, itsekävelevät ja ajattelevat nallet.

perjantai 28. tammikuuta 2011

Bensa E10/95

Kirjoittelin aiemmin tuosta bensan aiheuttamasta häiriöstä kun lyijytön tuli markkinoille. Silloin ongelmat olivat saman kaltaisia, kuin nyt esille tulevat viat.
Tämä sama syy, hapen lisääminen tuohon uutuusbensaan taitaa taas olla suurin syy-aihe noihin ongelmiin. Muitakin syitä, mm polttoainee jakamiseen moottorille esiintyy.

Netti varmaan kertoilee tästä kohta lisää. Polkupyörässä näitä em. vikoja ei tuntunu olevan. Kahvinkaan suhteen ei tunnu olevan niin nökönuukaa. Molemmilla käy, yhtäläisesti, Pirkalla ja TummaTarjalla, Katriinaa kun vielä saa harvakseltaan joukkoon.

Tuo moottorien kansirakenne on se nykypäivän autojen ongelma. ollut jo viimeiset parisenkymmentä vuotta. Ploki on perusploki useimmiten eri mallien välillä, mikäli syl. lukumäärä on sama. Teho tuotetaan kannessa, sen muotoiluilla palo ja imutilojen takia.
Nykyaikaiset moottorit on kaikki lyhytiskuisia, joka oli ensimmäinen tehon lisääminen.
(kierrosherkkyys ja vääntömomentin lisääminen, haittana heikko sitkeys)

Kansi myös monesti maksaa lähes yhtäpaljon kuin vaihtomoottori, joissakin tapauksissa jopa enemmän. Myös polttoainee annostelusysteemi vaikuttaa tehoihin.
Tällä on pyritty ja päästy rakenteiden keveyteen, jolla on saatu paljon tehoa aikaiseksi, kevyemmästä moottorista.

Tälläinen vastaava "hama"/fiba syntyi jo kerran aikaisemmin, 80 luku, kun Oldsmobile teki tuon
delta moottorin. Jossa vankasta perusplokista, miljoonia valmistetusta, V-8-bensa tehtiin kansirakelmaa muuntamalla diesel moottori. Näillä koneilla ei tahtonut päästä kuin 30-40 th/km ennen kuin ne jysähtivät. Bensakone muutettiin tehtaalla Dieseliksi.
Rakenne ei kestänyt dieselin käytöstä aiheutuvaa suurempaa puristusta vaan hajosi. 

Autoja oli käytössä mm taksina ja mm Rakennusliikkeillä pick-up malleina. Kaikki nämä kärsivät myös huomattavassa määrin vaihdelaatikko (autom?) vioista.
Vasta myöhemmät mallit joiden pakosarjan takana oli DX merkintä osoittautuivat kestävimmiksi. Mutta auton myynti hiipui nopeasti, peruuttamattomasti.

Tätä voisi verrata WW-II aikaiseen saksalaisten lentokone moottorien rakenteeseen, joka jouduttiin korvaamaan vahvemmilla rakenteellisilla seinämillä, kuin vastaavat liittoutuneiden,  joista lähinnä kyseeseen tuli (GB) RollsRoycen tuottamat Merlin ja Griffon moottorit,  sekä (USA) Pratt & Whitney ( F4U/Corsair 2x9syl / Seversky Thunderbolt 2x9syl) jotka olivat kevyempiä ja tehokkaampia, saavuttaen myös suuremman moottoritehon, ja tehokkaamman toiminnan, samalla kun polttoaineina käytetyt bensat jalostettiin yhä kokeaoktaanisemmiksi, tehokkaamiksi.

Samalla kun annostelu moottoreille tehostui entisestään, vaadittiin myös lisää lujuutta käytetyilta metalliseoksilta. Tähän saksalla ei ollut metalliseosten raaka-ainepulasta johtuen mahdollisuutta ja tehojen tarvitsema lujuuden lisäys oli mahdollista ainoastaan painon lisääntymisen kustannuksella jotka eivät riittäneet kompensoimaan riittävästi (Daimler = 109 ja BMW, = wyrtger) toisiaan. Paremmat saatavilla olevat raaka-aineet uhrattiin suihkukoneiden kehittämiseen, muun kaluston kustannuksella.

Aikahan sen taas näyttää. Seokset paranevat autojen nykymoottoreissakin, syystä kun eurooppa kait siirtynee myös E10 pensan käyttämiseen. Muutaman vuoden viiveellä.

Rantamusaa.

                       

Mona-Lisaksi sua sanottavan kuulin. Hymys tuo se on mun mielessäin.
...Kuinka arvoitukses tuon mä tietäisin...
(Tämä esitys meillä totutusta poikkeavana sovituksena, tuosta 50-luvun suositusta)                                                                   

                                                                         
Samoihin aikoihin Bärre Förars,  Annan lähtöpassit mä muille, lähden sua mä hakemaan, illalla sillalla suukon saan. 
Taisipa perässä olla vielä kertaus-säe, vahvistuksena.
Umberto Marcato pohti suomeksi hieman myöhemmin, miksi puhelin ei soi.

Tosin hän tuntui pohtivan sitä päivä-iltakaudet, monen monta vuotta, sitkeä kaveri.
Eräs tuumi vielä soittavansa illalla. Joku toivoi pääsevänsä vielä nuoruuden keinulle.
Näin vanhemmalla iällä (onneksi?) usein väsymys voittaa ja makoisat unet maittavat.

Retkimatkailuakin voisi harkita. Mutta mitä ottaisi evääksi, mikäli lähtis kauemmaksi.
Paketin sinistä, kenties. Joillakin innokkaimmilla turisteilla olen nähnyt eväänään jopa mcbåripurilaisia, ;):) jälkeensä jääneistä käärepapereista päätellen.

Hyvät hyssykät sentään. Kyllä on taas kaunis talvipäivän aamu. Tykkylumiset puut pihankoristeina, oksat nuokkuen lumen painosta. Kuusitiaiset ja talitintit pylpähtelevät vallattomina, samoin kuin eilenkin. Lunta tai tulevaa huonoa keliä kenties tulevaksi ennustaen. 

Kumma hamsteri tuo kuusitiainen. Muistaa kaikki jemmaamansa kätköt, kun tarvetta niiden käytölle tulee.

Tässäpä taas näitä niin tärkeitä mietteitä tälle päivälle.  Talviaurinkoa päiväänne.


torstai 27. tammikuuta 2011

Kirjailtua. -Onneni on meri-

                       


Haaveillen, uneksien,
hiekkaan kirjailen,
kaiken mitä onni olla voi.

Kaipuun jaksaa meri kaunis kantaa,
voimallaan se voittaa vahvan ikävän.
Tietää saan kun vaellan sen hiekkarantaa;
onneni on meri sekä hän.

Tuuli hiljaa soi ja kaipuun kantaa,
on meren liike tauoton.
Käy yksin kohti uutta rantaa...

Pilvi valkoinen oottamaan jää
kuin kaivaten myös ystävää...

Tuuleen kuiskaten soi meren laulu.
Vaiti kuuntelen.
Onnellinen sitä ilman voisi koskaan olla en.
 - Ulla Kytöluhta -                                                                        

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Nelivetojuttu.

                       

Tällä videolla ei ole tarkoitus pilkata mitään uskontoa erikseen.

Oheinen musa on 5-kymmentä vuotta vanhaa, jolloin siihen tutustuin ekakertaa. Ko. video on vain paljon parempaa kuin kotimainen Ismo Kallion esitys. Oliskohan tässä Kari Krandi, kaikkien janoisten sankari, puuvilla poletissaan.

Lunta on kuulemma ihan haitaksi asti, ja haitat vaan pahenevat. Moottorikelkat ja kevyemmät telavarusteiset eivät kykene etenemään metsän lumisissa olosuhteissa
joissa ne voisivat olla apuna sähkölinjojen raivaustyössä. Kaikki jalkapelillä tehtävä.

Nyt vois kysyä, mihin tarkoitukseen nuo alunperin onkaan suunniteltu. Taitaa olla niin
etteivät ne sovellu kuin valmiiseen ura-ajoon, turistien käyttöön.  Kummastelen tuon pelkän telakelkankin (Suomalainen keksintö) puutteellisuutta lumessa selviytymiseen.
Kuitenkin juuri arktisiin oloihin tarkoittettuja vekoituksia. 
(Telacat / Bearcat. esiintyi maailmalle mm. Karhusaari filmissä sekä jossakin Bondissa)

Hevosiakaan kun ei taida olla saatavilla. Tai onhan niitä. Nekin ovat nykyajan vaatimusten mukaan vain ulkoiluttamiskäyttöön, ei enää kuormien kantoon saati vetämiseen.

Oliskohan tässä viedeolla esitetty kulkujuhta Suomen nykyiseen talveen sopiva.
Tosin kirahvilla on vielä pidemmät jalat, mikäli lumimäärä nykyisestä yhä lisääntyisi.
Kameli luullakseni sietää kylmää jonkin verran, kirahvi ei kait ollenkaan.

Viikonvaihteessa menomatka turkuun oli liukas, ikkunan jäätymisineen sun muine.
Paluu sitten arkiaamuna hieman helpompaa. Toiseksi nuorimmainen lapsenlapsi piti
isoisää ujostelematta lähes lelunaan.  Runsas pariviikonen ja nuorimmainen sylissäni,
ellei mitään ihmeellistä, äkkinäistä heille matkan esteeksi ilmaannu.

Ilmat vaihtelee, samoin olosuhteet. Kaunis kirkas pakkasaamu heti auringon noustua.
Kaunista, aurinkoista, suomen talviluonto parhaimmillaan. Hieno pyörälenkin aika.
Pakkasta -22 kraatia. Nyt iltasella enää -13, joka taas on kivunnut liki pariakymppiä. 

Ajaminen on aina nautinnollista, kun autossa on pitkä akseliväli, ja painopiste alhaalla.
Nykyisin alkavat lähes kaikki olla vielä etuvetoisia, muutama takatuuppari on jäljellä.
Kun on tälläiset em. kaltaiset olosuhteet tai vielä huonommat niin takavedollakin pärjää, kun vaan malttaa käyttää pelisilmää.

Suomi on matala maa. Oikeastaan koko läntinen rannikkomme tuonne jyväskylän sekä
pohjoiseen pitkälle, ehkä jonnekin kolarin seutuville asti on matalahkoa.
Olis mielenkiitoista tietää, mutta veikkaanpa maastonkorkeuksiksi jotakin 30-50 metriä
noilla matalimmilla alueilla, joka taitaa itseasiassa ulettua suomenselälle asti.
Liekö sitten kyseessä vanha Litorinanmeren pohja tai mikä vielä vanhempi tekijä sen 
aikaansaaneena sitten onkaan.

Mikäli noita korkeampia tuntureitamme ei olisi, luulisin meidän olevan belgian, jopa hollannin korkeuksien seutuvilla.  Mataluudesta on myös se hyöty, että venäjän mantereelta tuleva mannerilmasto-olosuhteet takaavat meille vakaat leudot sääolot.
Norjan vuoristo, onneksi, suojaa meitä pahimmilta, mereltä tulevilta sääilmiöiltä.

Tällä kaikella tarkoitukseni on sanoa se, että mataluudesta, tiestostä, sääoloista johtuen meillä kuitenkin on hyvät kulku-olosuhteet. Tiestömme on pääasiassa hyvin tai tyydyttävästi liikennöitävää säässä kuin säässä. Kenenkään ei pidä olla ymmärtämättä että talvi !jonkinlainen, tulee aina, joka vuosi. Se ei siis voi, eikä saa yllättää.  Kesäkelejä ei pysty talven ajaksi missään puolella maailmaa järjestämään. Ongelma ei ole keli, vaan kelissä liikkujat.

Ja nyt kun moni mainostaa nelivetosia mallejaan tai ylpeilee niillä, niin voinen kertoa etteivät ne mun mielestäni ole nelivetoisia. Veto on kyllä välitetty neljään pyörään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että ne kaikki vetävät aina yhtäaikaisesti.

Lähi-idässä, Intiassa Venäjällä, ja muissa tämän kaltaisissa paikoissa tarvitaan nelivetoisia, joissa vähintään nuo kolme (napalukkoiset) pyörää vetävät.  Siellä tiestön tyyppi ja sääolosuhteet ovat oikeita tämän kaltaisille ajopeleille.

Yksi jota en rakenteellisesti ymmärrä on tuo citymaasturi, ja muut sen tapaiset. Markkinamiehet ovat luoneet ja huomannnet tarveraon, josta on saatu mast-juttu markkinoimalla aikaiseksi. On jälleen luotu status. Näiden ominaisuudet, korkea, etupainoinen, lyhyt akseliväli, pitkä perän ja keulan ylitys. tekevät näistä talviseen maantieajoon huonosti sopivia, myös maasto-ajoon epäkelpoja,  helposti esteisiin, olosuhteisiin, kiinnijuuttuvia. Tasaisille mutta kuiville savanneille tälläinen ehkä sopii.

Parhaat maastoon sopivat ovat alkuperäinen Jeep (GP=yleiskäyttö) Lada Niva, Land-Rover. Paras näistä on niva, lyhyt, pyörät kulmissa (talvi-maatieajoon myös sopimaton). Samat pätevät myös suosittuihin minijeeppeihin(suzuki + muut)
Mekaaninen välitys on maastoon paremmin paikallaan kuin turbiinkytkinipakkoihin perustuvat voimansiirron välitykset, vaikkakin se on vikaherkempi  (nestevälitteinen luistaa yhtä paljon kuin pitää). Tämä sama koskee tietenkin myös työkoneita, jotka ovat nestevälitteisiä vedoiltaan. Nykyisin enimmäksee hydraulisella vetomoottorilla jossa on 2-3 välitteinen alennusvaihde.

Automaatti laatikko on mielestäni hyvä, ja siinä on paljon vähemmän kuluvia osia kuin mekaanisessa (autom. 64 / <280, 4-vaihteinen) vaihdelaatikossa. Haittapuolena vaatii jarruilta hieman enemmän kulutuskestävyyttä.

En esitä tässä mitään erityistietämystä, enkä sillä ylpeile, saati kervistele, näin mun mielestäni vain on. Oheinen on vain matkanvarrella tarttunutta, joka välttämättä ei enää kaikilta osiltaan ole enää ihan ajantasalla.

Sitäpaitti. Ei tullu mutakaan aihetta mieleen tälle illalle. Ei tarkoitus ole olla muutenkaan
niin erinomainen, mutta eipä nuo näytä olevan monet muutkaan jorinat. Yx lisää siinä toisten samanlaisten  joukossa.

Niin paitsi että kohta latino-musa taas soi. Meikä koittaa taas lauleskella mukana. 
Nati-nati-nat-vaan-taas.

maanantai 24. tammikuuta 2011

En katso naamion taa...

                       

                                                              
Huomenta. Matkailu avartaa, sanotaan. Näin ehkä, ilmeisesti, lyhyemmälläkin reissulla.
Pitänee ehkäpä miettiä, kunhan ehtii näiltä keleiltä keskittyyn, muutamia otsakkeitakin.
Paljon turhaa, sitä hyvin mainostettua, smalltalk-järkijälkiviisautta näkyi esiintuodun.

Sen sijaan, reissullakin, lööppejä lukiessa, huomaa maskeerauksen tai maalauksenkin
tarpeen, saati mainostamisen, säilyneen edelleen samanlaisena, kuin aikaisemminkin.

Maalataanhan niitä vanhoja latoja, sun muita vanhoja rakennuksia, joka tosin joissakin tapauksissa huonontavat lopputulosta, ennenaikaistaen.

Oma suosikkini kuitenkin olisi tuollainen vanha hirsirakennus, jonka maalaamattomat
hirret aurinko on paahtanut ruskeanpunertavaksi, säilyttäen aidon, alkuperäisen vaatimatoman karunkauniin kuosin, joka varsinkin aamu- tai ilta-auringon säteiden kanssa pääsee oikeuksiinsa ja jota voisi mielensä halusta ihailla.

Tämän kaltaisen mökin oven avaisi mielellään. Nähdessäni olen miettinyt, koputtaisko.
Toisaalta, oveni avautuu helposti, kunhan oikein osaa koputtaa. Mikäli se joillekin on avautunut, on myös pysynyt auki, jos on avattu, mutta se myös sulkeutuu helposti.

Elämä on, kuin gambia hiekkarannoilla. Satasella saa huomiota koko vuorokaudeksi, henkilöltä joka jaksaa ihailla juuri minua, vain minua, keskittyä juuri minuun, kokonaisen päivän. (Tv-ohjelma) Seuraavana päivänä uhrataan (itselleen) jälleen uusi satanen... 

(Elämää, maksettua, kuten elämä yleensäkin, tapauksittain saattaa esiintyä, ei sen enempää. Syvyys siitä vain kun kovin monelta tuntuu puuttuvan.
Voi, ollapa olio-scharms'heikk, taik' joku muu viisas, äkkirikas, lotottua kun ei taaskaan tullut. )

Entä he, joilla ei ole joko nuukuudesta, puuttumisesta, tahi muista syistä antaa satasta.

Tein kerran laulun, sen, jossa kohdataan tein meistä laulun, kuin tietä jatkuvaan...

Pois tietä kuljin näin monta matkallain,
mä portit suljin, ne vaikka auki sain,
Sen tunsin tiellä, yhden vain portin näin,
sen taakse siellä mä aina jäin.

Pois muun mä heitin ja liityin juhliviin,
sen siinä peitin, mä että kaipaan niin,
jos seuraa hainkin, kenet mä siinä näin,
mä minkä sainkin, vain yöksi jäin.


Niin aika kulkee kuin ruhtinaat,
tiesi se sulkee, tai mennä saat.
Sen siinä kestää, kun viereen jäät,
ja minkä estää, vain unta näät.


...nyt saakoon riittää, jos kestän muun,
saa tuuli riistää, pois lehdet puun...                                               (Trioli beat tempo 68)

perjantai 21. tammikuuta 2011

Tähtitaivaan odotusta.

                        


Kellot soi, kellot soi, ne jälleen mieleeni toi. Ne soivat mulle hiljaa helkkyen, jos ymmärtää vois niiden kieltä, ne kerran soivat mulle helkkyen ja niiden ääni on, niin huumaavaa.
Kuinka kellon ääni heijastaa, aikaa nuoruuden, tuon hurmavaa, vaikka hurma kerran katoaa, kellot kertovat sen.

...ehkä kellot vielä kerran, onneamme kuuluttaa...
...tiedän ettei luoksein koskaan, saavu hän, kun ovi hiljaa sulkeutuu....    

Lapsena kauneimmat lauluni kuulin
mulle kuun tuuli soi saariston.
Unhoittuneen tuon kaiken jo luulin
mutta se sielussain sittenkin on.
Rinnassain läikähtää tunne kuin ennen
kun mä käyn synnyin seutua päin.
Muuttuneeni vaikka uskoin vuosien mennen
estää en voi kyyneltäin.

Äänetön aava on ympärilläin
Ymmärrän viimeinkin sydämessäin
Kaikki muu turhaa ois kunhan olla vain vois
Synnyinsaarensa arvoinen

Kallioon juurtunut mänty niin väärä
Miljoonan nähnyt on tuulispään.
Kymmenten vuotten jälkeen se jäärä
Siirtynyt ei ole senttiäkään
Sellainen myöskin on ihmisen muoto
Luonteen kun määrää ankara maa
Taipuu muttei taivu kovin helposti ruoto
Syysmyrsky vaik tuivertaa

Nyt, kuten lapsena, alla mä tuulen
Leijani pilviin näin lennätän
Auringon laskun aikaan taas kuulen
Kappelin kellojen helähtävän
Ennen kuin pimeä ehtiin niin rantaan
Palaavat paatit kalastajain
Viimeisenä maininkina saapua santaan
Tahtoisin aatoksissain.
  San. Saukki    Art.  Eino Grön                                                                                      

torstai 20. tammikuuta 2011

Perjantai, taikayön-miete.

                       



Keltainen kuu, meille loisteensa suo...   ...missä ja milloin taas löydämme sen...
Kohta on aamu, niin arkinen, oi.   En taika-yötä mä unhoittaa voi.

Kuu näyttää noustessaan keltaiselta, koska valo kulkee pidemmän matkan kuin kuun
ylhäällä ollessa. Sininen valo hajaantuu, mutta punainen tulee "läpi".  Eli siis siivilöityy.
(Mikäli väri-ilmiö jotakuta kiinnostaa)

Myöhä ei liene lain, pieni hetkinen vain, ennen kuin luotain taas lähdet pois.
Rannan puut huminoi,  järven kuu hopeoi, etkö siis vielä viipyä voi.
Viisi pientä minuuttia minulle suo, onnellemme pitkän hetken merkitsee tuo.
Ystäväin luoksein jää, maailman avaruus, mahtuu niin, viiteen vain minuuttiin.
Näin lauleskeli eräs nainen aikoinaan 6-70 luvulla, sekä eräs Leidit Lavalla jäsenistä.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Täydenkuun aika.


                        

                                                                                                                                          

Omalta kohdaltani tuo edellä oleva videon otsake ei ainakaan ole pitänyt paikkaansa.
Tosin, kieltämättättä, vielä kohta jo 22 erovuoden jälkeen, muistuu jotakin menneestä,
näkeminenkin konkeretisoituu viikonvaihteissa, kun toiseksi nuorin lapsenlapseni täyttää ensimmäisen täyden vuotensa ja nuorin ensikuussa, 14. Suomeen eka visiitille.

Näin jälkikäteen muistan joskus tuota kansakoulun opettajan äidinkielen sanontaa, koittakaas pojat muistaa, isonakin, ettei yhteen sydämeen mahdu kahta (mm) ämmää.
Pyrkimystä tähän on ollut, mutta vaihtelevalla menestyksellä, eripituisine jaksoineen.

Vuodenvaihteen horoskoppi lupaili elämän uutta tulemista kohdalleni, alkaen heti, ei viidestoista, vaan seuraavana, kuudestoista päivä. Lupailipa vielä ulkomaan matkaa. 5.2. alkavaa  kahden kuukauden ilmanpuhdistuskauden jakson, jonka jälkeen jälleen, auvoista elämää, sahaillen eestaas, kunnes taas kesäkauteen mennessä lämpenee.
Tosin tämän viimeisen, lämpimän kesäkauden, olisin ehkä itsekin osannut ennustaa.

Saa nähdä kuinka tämä koko vuoden täsmä ennustus tulee toimimaan käytännössä.

Joka tapauksessa nyt on täydenkuun päivä, taikka paremminkin kait koko yön aika. Näkispä vaan pilvien takaa. Ensiyönä, vanhan opitun käytännön mukaan, voinkin taas  jälleen nukkua kunnolla.

Kohta on tarkoitus kokeilla, mikäli cha-cha-chaa vielä laulamalla jotenkin sujuilee.


tiistai 18. tammikuuta 2011

Illanhämäryyttä.

                        
                                


Täydenkuun aika on huomenna. Nukuttaa, vaikka juuri pitkiltä nokosilta heräilen.   
Lähes keväinen keli. Liukasta, rosoista, plus asteista keliä. Valuvaa räntäsadetta.

Sattumaltako  joku pohdiskeli mitä jättää lapsilleen perinnöksi. 
Siinäpä kyllä mietettä.

Mielestäni, mikäli onnistuu jättämään perinnöksi tasapainoisen, vilpittömän suoran avoimen luonteen, välittömyyden, rehtiyden, huumorintajun, terveen itsetunnon, oikeamielisyyden, reiluuden ja palvelualttiuden, siinä olisi jo paljon.

Sade pilviä himmentää
 ja metsien sinen,
mutta väreille mullan 
se kostean loisteen luo.
Ja pisarat kimmeltävät 
ja ihmeellinen
on vehmaus maan, 
joka kasvun ja hedelmän suo.
Ja versoen jälleen 
kuin olisi heleä kevät,
syysniityt leikatut 
vihreinä hymyilevät,
ja puutarhan loimu 
jota syyssäde viilentää.
Syvän mustana odottaa
 kynnetty multa,
mutta pelloilla vaipuu 
kuin tumma ja hehkuva kulta
ja raskaat tähkät 
nöyrinä maahan jää.             
                                                                                                                   Saima Harmaja
                                                                                                        

maanantai 17. tammikuuta 2011

Trasselijussien salsat

               


Koska aikaisempi video, jossa näytettiin vanhan huoltoaseman toimintaa ja tankkaus sekä muuta palvelua on poistettu youtube sivustolta, laitan tämän version (sama) taustalla soineesta kappaleesta.

Uutiset kertoi polttoaineen myynnin nousseen korkeaoktaanisen bensiinin osalta.
Bensiini on jäte, jota syntyy raskaan polttoöljyn valmistusprosessin sivutuotteena.
Neste on aina vienyt sitä mm ruotsiin, ainakin 60 luvulta alkaen.  Vientihinta silloin oli muutamien pennien litrahintaista. Sitä vietiin myös muutamaan muuhun euroopan maahan.

Raskasta polttoöljyä käyttävät laivat, raskas teollisuus, voimalat, isot lämpölaitokset, muissa pienemmissä sen käyttö ei ole yleistä käytön hankaluuden takia.

Nykyinen E10 bensan haitta on mielestäni suht pientä, verrattuna aikaisempaan -90 luvun lyijyttömän bensan myynnin lopettamiseen.  Kun lyijytön (TB ja Neste)  happirikas aine tuli myyntiin, sen aiheuttamat jälkikäyntihäiriöt auton moottoreihin ja etenkin vanhoihin pienkoneisiin oli huomattavia. Jälkikäyntiä, venttiilivikoja, kulumista, mäntien sulamista.

Lisäaineella tuota haittaa koitettiin välttää, samoin lisäämällätipan "korkeakierroksista" 2-t öljyä, siis tuhkaautumatonta, jota muutenkin käytimme työkoneiden diesel moottoreissa laittamalla sitä 0,5 - 1% aina tankkauksen yhteydessä ruiskutuspumpun (+ suuttimet) voitelun takia. Joku kysyy miksi, niin diesel on kuivaa, ei voitele.
Nykyisin ei ns.lämmitysöljyä voi enää edes käyttää diselmoottoreissa. Kone rikkoutuu.

Bensan suhteen tuli omaksuttua jo ammoin käytäntö, tankata korkeaoktaanisempaa
kuin mitä ohjekirja sanoi. Tämä siksi kun en koskaan uskonut noita oktaanilukuja joita mittarissa luki.  Tiedän tapauksia joissa saatettiin joskus tankata vahingossa väärään säiliöön värää oktaanilukua. Käynti oli, ja on vieläkin tasaisempaa korkea-oktaanisella
lisäksi moottori käy kylmempänä, paremman palamisen takia kuin pienemmällä oktaaniluvulla olevalla.  Nykyisin näihin mittarilukuihin voi luottaa lähes täysin.

Meillä tuo haitta esiintyi vielä 2005 vuonnakin. Kun joissakin Robinin(Mikasa) koneissa joita oli esim. maantiivistimissä, sekä tärypalkki-muokkaimissa tapahtui äkillistä kulumaa, siis väljentymää, kun käytimme 92-96 oktaanista tankeissa.
Etenkin Mikasa  ja Mac (De) kärsivät,  eka kulumasta, taaempi venttiilien sulamisesta, tämä kun oli raskaassa päiväkäytössä.

Osa syystä johtuu huoltoasemien siirtymisestä pääsääntöisesti öljy-yhtiöiden hoitoon
mikä on myös samalla selkeä haitta. Mahdollisuudet valittaa, jos jotain tapahtuu on huonot. Mikäli asemat olisi yksityisten hoidossa palvelukin pelaisi. Tämä on taaskin mahdotonta, kun aikaisemmin huoltoseman pitäjä oli öljy-yhtiöllä vain vuokralaisena, niin nyt nämä henkilöt on vaihtuneet yhtiön tyntekijöiksi, palkkasuhteiseen työhön.

Kaikki joilla ei ollut omaa tonttia saati edes omia mittareita joutuivat yhtiöiden peukaloruuvin alle. Pahimpia näistä omistajsta olivat Shell (SOK-liittouma suomessa)
mutta muitakin asemia SOK:lla oli käytössä osuukauppojen tontin omistuksen takia.
Toiseksi pahin olikin jo vaikeampi, neste teboil tasaväkisinä.

Aikaisemmin kun yksityisasemia oli paljon, ja kaikki bensa-tavaran toimitus tapahtui,
suoraan satamista tankkiautoilla tilausten mukaan, oli kääntöpuolena tuo maksujuttu.

Säiliöauto aloitti tankkauksen vasta kun oli nähnyt varmistetun maksushekin, tai pankkivekselin (huom ei norm vekseli) ja sai sen tankattuaan muös heti haltuunsa, ilmoittaen saamastaan maksusuorituksesta heti huoltamon puhelimella eteenpäin.
Mikäli ei varmennusta, ei tankattu aseman säiliöitä. Luottoasemat oli harvassa.

Moni kääräisikin äkkiä liiveihinsä isot rahat, häipyen heti, kun tankkiauto oli tankannut, myyden bensansa pois heti jakajalta kolmanneksen- tai puoleenhintaan normaalista.
Yleensä viikonvaihteessa asema tyhjennettiin jakajilla olleista. Muut jäi. Jätkä häipyi.
Aikoinaan sitten kaveri saattoi jossakin matkan varrella käpsytellä hymyillen vastaan.

Muutamilla oli limiitti käytössään mutta hyvin hyvin harvalla. Limiitti oli usein jakajan tukkurin (aseman öljy-nimi) antamaa hyvin lyhytaikaista korollista luottoa.

Tästä syystä perustettiin aikoinan öljy-yhtiöiden sanelupolitiikkaa vastustamaan tuo kotimainen energia yhtiö SEO Oy. Eräs pääosakas tampereen koivistonkylä, toinen
mommola, entisen Union/Esso aseman yöbaarin ja motellin omistaja. 
Tavaran toimittajana
näille oli alkuaikoina E-öljyt joka silloin vielä toimi omillakin asemillaan, ostaen tuotteensa pääasiassa TB-yhtymältä, kaatuen myöhemmin E-liikkeen kanssa.

Nykyiset palvelevat yksityisasemat on tosi harvassa. Näistä syistä en juuri tankkaa automaateista, vain ja ainoastaan palvelu-  ja itsepalvelu jakajilla jossa tankkaus on vapaata itse suorittaa. Mieluimmin siellä jossa tiedän kaverin palvelevan ja omistavan oman yrityksensä.  Yxmutta!  Nykypäivän tankkaukseni ovat vain tositosi harvassa.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Justus, näitä menneen elämän vuosia..

                        



Kaunis talvinen päivä. Tuuli nousee. Pakkasta eilen iltasella -30 ja sillee. Kylmä nousu oli äkillista. Nyt lämpötila on laskenut  jo < -10 asteeseen. Huomenna taas leutoa keliä.

Sarjakuvahahmot, joita nuoruuden ahnain silmin pyrki painamaan mielensä perukoille
aina kun sai käsiinsä lehden, josta tuo sunnuntai sarjakuva tuli kaikkein tutummaksi.
Se juurtui mieleen kuin Special coffee n tummahkon, punaruskean, valkoisen tekstin
koristama, sisällöltää runsaan parikiloisen peltipurkin muisto.

Purkin sain myöhemmin kokonaan itselleni. Ihan eka, ikioma, iso peltipurkkini, jota ei tarvinnut siskosten kanssa jakaa. Lehti piti edelleen käydä napurissa lukemassa, tosin
vajaan viikon sen saapumispäivästä, jotta ns. omaväki oli sen ehtinyt ensiksi lukea.
Silloin toimi lähes kaikki naapuriapu samalla, lend-lease systeemillä, samoin maksu.

Purkin, jonka olin saanut naapurin vanhalta emännältä, vietäväksi mummolleni maistieisiksi, siihen jätettyine kahvin loppuineen. Naapuriin näitä toimitti hänen sisko, joka oli aikoinaan yhdysvaltoihin muuttanut ja laittoi näin terveisiä säännöstelyn ulkopuolelta joista anneistaan naapurin mukulat myös joskus pääsivät osallisiksi.

Tuo kyseinen sarjakuva, Justus (Archie), Santtu kavereineen, tytöt Helena ja Valpuri, sekä muutamat muut kaverinsa, joista enää on jäljillä tuo Sabrina, teininoita :) (vink!) 

Vanhempaa perua olivat nuo  Matti Mainio ja Jussi, Taika-Jim (Mandrake), Flash Gordon, Ratsupoliisi King, Mustanaamio, muutamat muut jotka jäivät vielä näiden jälkeenkin, vaikuttaen vielä osin tänäkin päivänä eri viikkolehdissä.

Apu, lehti perustettiin alkuaan kolmekymmen luvun alussa vähävaraisten tukemiseen
jolloin lehden myynnistä syntyneillä varoilla autettiin työttömiksi ja laman uhreiksi joutuneita ihmisiä. Kenties se siihen jonkinverran kykenikin, tuon suuren lamakauden
ja pörssiromahduksen aikaansaamissa jälkimainingeissa.

Nyt kun lukee, kuuntelee ja katselee, niin alkaa tuntumaan että hieman olisi uudelle vastaavalle lehdelle tarvetta, samankaltaiseen käyttöön, lisättynä kohtuu annoksella arkipäivän vanhanaikaista, selkeätä maalaisjärkeä tähän kaiken turhuuden keskelle.
Toivoton jo pelkkänä ajatuksena. Maailma kehtyy sanotaan. Kenties. Hyvä niin.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Talvi-illlan mietettä.

                       
                                                     

                                                     
Nyt on tullu otettua univelkaa takaisin, tai siis nukuttua paremmin kuin viimepäivinä.
Treenit olis taas mielessä, noihin latinorytmeihin tottuakseni. Tai rytmit on kyllä tuttuja,
mutta se että onnistuu sovittaan ilman kuulokkeita sanat rytmiin, uusiin sovituksiin.

Tämä vain pelkältä korvakuulolta, liian lähellä olevista kaiuttimista, on se varsinainen ongelma, siksi ettei ole kuin vain teksti näkyvillä, teksti, joka on joku toinen sovitus, eikä vajostus seurantaa ole käytössä. Huono, kun aina ei kuule rinalla omaa ääntään.

Keli on hieno, talvinen, puut lumen peitossa. Taivas kuuton, tähdetön, pakkasta -10.
Hieman tosin ramasee, mutta liikkeelle. Vaikkapa tuon viiskytäluku musiikin tahtiin.


torstai 13. tammikuuta 2011

Voihan Väänänen (K).

                        

Niin se ilta kului, vaihtuen aamuyöksi, sitten aamutuntien paluuhetkeen, pieneen lumisateeseen. Loppuyö kului kuitenkin suht mukavasti kevyesti torkahdellen.
Uutta lunta kertyili sellaiset vajaat viitisentoista senttiä, laantuen nyt vasta iltapäivällä. 

Olo on hieman huteran oloinen valvomisen takia. Vähän kuin oheisessa. Mutta kaitse nokosia yrittellen hieman korjaantuu. Pikku häirintää, kun unenpään sattuu löytämään. Ellei puhelin, niin muu pieni sorina, ellei olis :) peräti surina, kunhan ei ny sentään ihan pörinäksi menisi. Unekki häiriintys, nekki vähät, mitä onnistuu löytään jostain.


Lukemalla oon koittanu useinkin itteeni väsyttää, unen saamiseksi, toiset laskee lampaita, toiset muuta. oliskohan saatavilla joku muu konsti, joka väsyttäs vielä enempi. Mene tiedä. Silmänikin kun on jo valmiiksi ristissä. Kaikella on kait hetkensä, vähän kuin savolaisella, anopin pudottua veneestään, nyt ei naarata, asian todeten.

Oheinen video oli aivan kuin pakko laittaa, kun sen klikkauksella onnistuin tuutista löytämään, onsiinä niin huisin hyvät, eläväiset sanat, eikä rytmikään ole pahimmasta päästä. Kyseinen kappale ei kuitenkaan koske meikäläistä, tällä kertaa, vaan tuota sarjaa.

Tämä siksi. Kun tultuani kattelin aamuntunteina tuon pohjoisen sarjan joka oli
tallennettuna, kuten yleensä. Varsinkin tuo sukupulielämän kriisejä käsittelevä aitous oli sellaista kuuntelemisen ja kattelemisenkin arvoista. Muutama muukin pikkukikka löytyi. Hyvää, aitoa, konstailematonta ihmisläheistä ihmiskuvausta, + hieno musiikki.

Mutta varsinkin se etellinen jakso! jossa Peltoniemeltä meni bänks, ja jossa soi tämä kappale siinä taustalla, jonka vasta nyt ymmärsin yrittää löytää, ja löysinkin. 
Kuvittelin sen olevan filmiä varten tehdyn, kuten sen toisenkin, silloin soineen, mutta pyyhin sen edellisen jo talleenteista, joten en muista sen kakkosen säveltä, sanoitusta.

Mutta joka tapauksessa, ilta meni, aamuun asti. Niitänäitä lauleskellen. Uusiakin oli.
Sovitukset siis. Mikähän siinä on kyllä tuo cahchachaa on sellainen mukaanaan vievä rytmitys joita tykkään hoilata, hitaat valssit, tangokin, foksit. Laulelin lähes koko illan.
Viisi viimeistä minuuttia ja quubalainen serenadi tuona ekana sovituksena, muutama muukin, tuntui istuvan. Hieman lisää treeniä niin ehkä se siitä alkaa sujuilemaankin.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Pitkä ilta, aamuun.

                        



Pitkänpitkä ilta, sitten yö, odotella tulevan aamun koittoa.  Pilvinen taivas ei paljasta
onko tähtinen taivas saati kuun nousua ja täytymisen astetta. Nyt jo kolmas huonosti
nukuttu yö. Kummallista, aina tämä nousevan kuun vaiheen aika, jolloin ei nukuta.

Muutama huonosti vuoteessa vietetty tunti, nekin vain jonkin asteisessa horroksessa.
Näin on ollut jo hetken, johtuneeko sitten nousevasta kuusta, horoskooppimerkistäni
vaiko jostain itsesuccestoinnista tämän asian suhteen. Mutta näin taas kuitenkin on.

Ei nukuta. Koko tämä viikko, aina siihen asti kun täysikuu alkaa vajeentumaan, unettomuutta esiintyy. Onneks on monenmonta kunnolla nukuttua varstossa jotenka
kait se tämäkin aika jälleen kulunee horrostellessa ja valveilla.  Vasta 18. pv:n jälkeen helpottanee jälleen.

Näihin ennustuksiin en kuitenkaan usko, paremminkin vaan siihen että antaa itsensä mennä yli omien uniensa, kun ei heti välittömästi tottele alkavia väsymyksen merkkejä.

Nyt kuitenkin valvotaan ja käyn kurkkamassa mitä uutta musikkitarjontaa Esan kanssa
löydetään esitettäväksi. Tässä vaiheessa käy joskus kateeksi tuota plätyn valikoimaa,
joka on peijakkaan laaja, monipuolinen. Vaivaa on joku nähnyt sen eteen, laatiessaan.

Kohtahan tuo nähdään, mitä on tarjolla. Toivotaan toiveiden löytyneen valikoimiin.
Tämmästä, natinata, tällä kertaa.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Tummanpunainen, original Finnish version

                        




Vuonna joskus (64-68) nuoruudessa, kun bensa maksoi 42-68 penniä litralta.
Diesel 28 penniä, poltto-öljy 8-11 penniä litralta, esson mittarilta, suoraan ostaen.

Auto, Isuzu Bellet rek nro ESP-67,  ilman liekkikuvioita. Yksi pistevalo ja kaksi lisävaloa nokallaan. Etutilat huisin hyvät, tilavat. Takaosan tila ahdas, kapeneva, kuin saab-96.
Pakoputki hieman "suoristettu" ja jatkettu putkenpäässä näkyvällä äänitehosteella. Sisällä lisämittarit, 3 kpl, omassa paneelissaan, kierrosluku- omana, etu vasemmalla.

Hyvät pitkänojaiset istuimet, matka-ajoonkin sopivat. kokolattian peittävät matot ja
vaihdetangon uusi muotoiltu nuppi. Erillinen kierrejousitus joka pyörälle, taittuva
taka-akseli. Isot, uuden malliset takavalot perutusvaloineen. Puu-alumiininen ralliratti.
Hihnajarrut takana. Tehokkaat, kun toimivat. Vanha huono (Hilmann-)Anglia systeemi.
Erillisestä pyöränripustuksesta (McPherson) johtuen, taka-akselin oli oltava joustava.

Tehokas kone. Ei tietysti pärjännyt kiihtyvyydessa Fiatin /Cortinan yläpuolisille nokka-akseli koneille, Mutta istui hyvin käteen "raskaana" siis vankkana, painavana autona.
Sieti jumalattomasti kallistumista kaatumatta. Ainoana haittana kurvittelussa oli tuo
taittuva taka-akseli.

Kun paino siirtyi asfaltilla, liikaa kallistuessa toiselle takapyörälle saattoi ehkä joskus huomata pulttien katkeamisen perämurikan laipalta ja irtonaisen, vielä pyörässä toisesta päästään kiinni olevan akselin kolkuttelevan hirveellä jyskeellään pohjaa juuri takapenkin alta. Tunkilla ylös, uudet pultit laippakiinnitykseen, ja taas matka jatkui.

Kunnes kerran, soraisella heinäkuisella kotitiellä, sisäkurvissa, sunnuntai puolipäivän jälkeen lähes kasikymppisessä (kulma) kurvissa vastaan saapasteli vajaa propsirekka,
perävaunu tyhjänä. Kiirettä ja lähelläpiti tilannetta. Hetken tauko seuraavalla suoralla.

Matka jatkui.  Kunnes jälleen tuli uusi kurvi, asfaltilla. Vauhdikkaasti, ja pultit pettivät.
Äkillinen väistöyritys turhan esteen kiertämiseksi oli tuon viimeisen kurvin syynä.
Sillä kertaa mutka oli jyrkkä, ja irronnut irtain akselin liike oli liian raju auton hallintaan.
Silmä-käsi-jalka-yhdistelmä ei kyennyt hallittsemaan tuota ylimääräistä pomppimista. 

Niin loppui tummanpunaisen taru, hieman samoin kuin oheisessa videossa viitataan
tytärkään ei ollut nimismiehen, erään kylän "silmäätekevän" kylläkin.





maanantai 10. tammikuuta 2011

Iltamusiikkia.

                                          

                      
                              


Tumma sateinen päivä. Talvilevolle mennyt kotikärpäseni ei ole vielä ees ehtinyt herätä
Samoin pakkaskeleille asti seurassani viihtynyt kotihämähäkkini lie jossakin piilossa.
Hieman pidempi lämpöjakso tuo ne takuuvarmasti jälleen esille, lämpimän jatkuessa.

Nuo tummat pilvet kätkee monta unelmaa,
ja niistä kauneimmat vain tuuli kuulla saa.
Jää harsoon pilviverhon siivet päivän perhon,
vain kurjet usvan halki valoon nousta saa.
Nuo tummat pilvet saapuu aina uudestaan,
ne meren aavoilta tuo tuuli tullessaan.
Jää harsoon pilviverhon siivet päivän perhon
vain kurjet usvan halki lentää aurassaan

Taas uusi aamu meidät kutsuu ikkunaan
se tuoko paistetta vain pilvet tullessaan.
Se tuoko valkoperhon otsallensa,
mustan linnun oksallensa.
Päivän aikeet aamu paljastaa,
kun airueiksi siivekkäänsä valjastaa.

Taas uusi aamu uudet lentäjänsä luo,
ne peittää auringon tai riemuviestin tuo.
Taas onko valkoperho otsallansa,
musta lintu oksallansa.
Päivän aikeet aamu paljastaa,
kun airueiksi siivekkäänsä valjastaa.

Nuo tummat pilvet saapuu aina uudestaan
ne meren aavoilta tuo tuuli tullessaan.
Jää harsoon pilviverhon siivet päivän perhon
vain kurjet usvan halki valoon nousta saa.
Jää harsoon pilviverhon siivet päivän perhon,
vain kurjet usvan halki valoon nousta saa.
                                                                                                                                  Nuo tummat pilvet.  Sanat: Saara Suvanto       


sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Yx - Maxi Version

                        

                                      

 Päivänvalo on vaihtunut pimeydeksi. Aaamusella aistii valoisuuden yhä lisääntyneen.
 Hetkisen toki ehtii vielä nauttia illan pimeästä, hämäryyden hetkistä, kynttilän valossa.
 Pihan puut, salskeat männyt on puhtoisina lumikuormastaan, koivut huurteistaan.

 Pian se on taakse jäävää, jälleen syksyllä palatakseen. Hienoa on neljä vuodenaikaa.
 Mikäli muutoksia haluaisin ne olis nuo lyhyemmät kesäaikaiset hämäränhetket, jotka  
 täällä suomessa, tähti-kuutamo-öineen, on vasta syksyllä, senkin vain pienen hetken
  
Jonkun asteista leutouden merkkiä on ilmassa. Vettä sataa, lämpötilä +3 tällä hetkellä.
Hieman muutakin leutouden merkkiä on näkösällä.  Iltani on rauhallinen, leppoisa.
Pitkät päiväunet ramaisee vieläkin. Juustohöyläsysteemi tuntuu toimivalta aatokselta.

lauantai 8. tammikuuta 2011

Iltamusiikkituokio.



                      



Musiikkia iltaanne.  Tervehdys pohojammaalle. Sielläkin ymmärrettään tanssimussiikin
perrään, näköjään. Kotiinpäin vetoahan siinä mainoksessa oli. Niin tietty tartteekin.
Kyllä kotipaikkakuntansa aina tunnustaa kehtaa.  Kyyti on kohta odottamassa.

Koitelkaahan mahtua, ainakin tän illan, keskenänne, huomioiden poissaoloni vaikutus.
Tuntuu vaan ja on perustelluin syin, syytä olettaa, vakion olevan muuttumaton taas tänäkin vuonna.  Ps. Latasin tämän teille uskollisille sivujeni seuraajille. Olkaapa hyvät.
Huomenna on taas uusi parempi päivä.