tiistai 4. tammikuuta 2011

Kun ilta ehtii.

                       

           

Onni asuu meissä itsessämme, todellisessa vapaudessa, pelottomuudessa tai alhaisen pelon voittamisessa; täydellisessä itsehillinnässä, kyvyssä tuntea tyytyväisyyttä ja rauhaa paitsi tasaisessa elämänjuoksussa, myös köyhyydessä, maanpaossa, tai sairauden aikana, vieläpä itse kuolemanvarjon alhossa.
                                                                                                                                            Epiktetos     

Kun olemme onnellisia olemme aina hyviä, mutta kun olemme hyviä,
emme aina ole onnellisia.                                                                                                                          Oscar Wilde
                                                                                                                                                                                                                           



4 kommenttia:

  1. Onni tarkoittaa arkikielessä usein jonkin toimijan kannalta edullista, sattumanvaraista tapahtumaa, esimerkiksi: "Olipa onni ettei satanut, kun unohdin pyykit ulos." Onnekkaan tapahtuman lisäksi onnena voi myös pitää sitä, että jokin mahdollinen mutta epäedullinen tapahtuma jää tapahtumatta. Onnen arkikielisiä synonyymejä ovat esimerkiksi lykky, tuuri, mäihä ja säkä. Muun muassa nelilehtisen apilan, hevosenkengän, aidon riikinkukon sulan tai tähdenlennon ajatellaan perinteisesti tuovan onnea.
    Onnellisuus ei käsitteenä ole uusi. Esimerkiksi Aristoteles ja Vanhan testamentin kirjoittajat pohtivat syvällisesti ihmisen onnen ehtoja. Noissa kirjoituksissa korostettiin ihmisen hyveellistä elämää onnen lähteenä. Nykyajan pohdinnoissa sen sijaan korostuu kysymys siitä, voiko yksilö löytää oman onnensa. Tähän liittyy muun muassa sanonta "Jokainen on oman onnensa seppä".
    On myös epäonnea jolloin tapahtuu monia epämukavia asioita. Esimerkiksi suolan läikyttäminen, peilin rikkoutuminen ja kuun varjoon astuminen aiheuttavat uskomusten mukaan huonoa onnea.

    VastaaPoista
  2. Polaris riipustaa onnesta pitkän tarinan, mutta vastaan lyhyesti: "Onnen salaisuus on kiireetön aamupala".

    VastaaPoista
  3. Niin. Ehkä polaris ei ole tottunut onnen pieniin hektis sykleihin, vai liekö koti-seutuikävää...

    VastaaPoista
  4. Kuka muuten on väittänyt onnen olevan uuskeksintö...

    VastaaPoista