Pitkä polkuyörämatka. #2

Matkan sujuessa ehdin pian tuon maatalouskaupan kohdalle, jonka jälkeen alkoi olla tuttua maisemaa joita Tatran,  Ifan, tai Pikku Mossen takaikkunoista olin katsellut minkä ehdin autokyydin viedessä milloin kunnan lääkärin yksityiseen, tai toisen yksityisen lääkärin vastaanotolle.
Paikat tutuiksi tulleina etupenkillä istuvien keskusteluista, niistä mieleen jääneinä ohitin Setälän talolle vievän pitkän koivukujan, ehtien pian silloisen pitkän sairaala-rakennuksen kohdalle, jonka pihapiiri oli tuttu. Monet kerrat olin ollut tuossa paikassa hoidossa (kevät - syksy) astman takia, jota turhaan yritettiin saada parantumaan. 
Normaali kiertotie oli tämä sairaala, josta Porin uuteen Tiilimäen keskus-sairaalaan, ellei täällä olo aikana "tullut paremmaksi". 
Touhu tosin oli turhaa, en tullut siellä hullua hurskaammaksi tautiini nähden.

Monet täällä naapurikunnan sairaalassa viettämäni kahden kolmen viikon jaksot olivat hyvin mielessäni. Jälkeenpäin olen tätä josksus kummastellut, mutta silloin hoitavalla yksityis lääkärillä oli ilmeisesti mahdollisuus vaikuttaa tuohon sairaalaan pääsyyn, olihan nuo lääkärit ja hoitajat tuttuja menehtyneiden velipojan ja siskon hoito toimista. Mutta ohi sairaala rakennuksen, jota vastapäätä oli enoni talo, jonka tuuheassa kuusiaidaas autolla ajettava kulku-aukko, josta näkyi pieni kesäaikainen jäätelökioski jota kummitätini piti, avoinna iltaisin ja viikonloppuisin. Talossa olimme isän kanssa käyneet katsomassa kaksi eri kertaa Viikingit sarjaa, jota kummitäti ei minun antanut katsoa, se kun oli kielletty lapsilta.

Pian olin rautatien tasoristeyksessä jossa oli kolme rataa rinnakkain, sekä melkein tasoristeykseen asti ulottuvat kaksi sivuraidetta. Hieman vasemmalla radan varressa pieni punainen mökki, jossa oli ovi, ikkuna molempiin suuntiin ja peltinen savupiippu. Sen edessä tuolilla tummasiniseen takkin puettu mies päässä musta koppa-lakki, kädessä pilli, punainen lippu pienessä varressa lähellään. Oli jännä katsella asemalta lähtevää junaa, miestä joka junan mentyä nousi kääntämään vaihteen "oikeille raiteille".
Nyt näistä yli ja jatkoin suurten puiden reunustamaa leveää hyväkuntoista, mutkaista hiekkatietä jota olin tulossa keskustaan. Vasemmalla pieni sininen Vallemaan Paperi ja Kemikalio, edessä vasemmalla suuri kaksikerroksinen talo, Hannulan Pyöräliike. 

Muutaman talo, pieni alamäki jossa keltainen Ojalan Parturi - Kampaamo. 
Mäen alla Rautakauppa M Vekara jonka (peitetyt) suuret näyteikkunat olivat tutustumisen arvoisia. Kauppias oli tuonut kotiimme monet sementti ja kalkkisäkit kuin myös mustat tervapahvirullat, ruskeat huokolevyt, kovalevyt talon sisä-seiniä varten, myös suuren korkkimattorullan aluspahveineen (mummon) olohuoneen lattialle.
Punakattoisessa rakennuksessa oli naisten asusteliike.

Rautakaupan jälkeen samalla puolella ruskea osuuskaupan rakennustarvike varasto jonka päädyssä suoraan tietä lähimpänä suuret käymälät joiden käyntiovet vain parin metrin päässä tuon yksityiskaupan päädyn ikkunoista, kuvan auton kohdalla.

Näitä vastapäätä hieman eteenpäin suuri neliön muotoinen tummankeltainen kivitalo jonka seinässä 
luki seurahuone. Vastakkaisella puolella osuuskaupan viljavarasto, ja suuret korkeat viljasiilot, joiden edessä hevospuomit, pihaan käynti, joiden jälkeen osuuskaupan matala lähettämö, pyöräkatos, jonka toisessa päässä kadun kulmaan asti ulottuva puinen kaksikerroksinen konttoritila.

Kadun toisessa kulmassa suuri harmaa puutalo, talon sivulla olevien kolmen korkean rappusten yläpäässä neljä ovea, niiden edessä suuri tasanne sisään menoa varten, viimeinen yksittäinen kulmassa korkean portaikon päässä, josta mentiin sisään apteekkiin,
jossa äidin kanssa olin monesti käynyt.  


Olin T-risteyksessä vastapäätä Osuusliike-kansa, josta ohjeen mukaan lähdin kulmasta vasemmalle ohitse tuon Osuuskaupan liikerakennuksen, josta matka jatkui kohti Fransun kioskia.

Kahdentoista vuoden kuluttua nousisin tuon pyörä- ja varastokatoksen keskellä olevia portaita Vanhan Johtajan huoneeseen, tuohon aikaan sitä lainkaan aavistamatta, tullessani 18v ikäisenä elämäni kolmanteen työpaikkaan. 
Olihan kauppa siihen aikaan toiseksi suurin työn antaja paikkakunnalla heti kunnan jälkeen. Ja minä, olisin edelleen vieras, muu- paikkakuntalainen tässä keskustassa. Kunnassa, jossa elämästäni osan tulisin tulevaisuudessa viettämään yhtenä kunnan asukkaana. 

Pitkä polkupyörämatka.

En muista minkä ikäisenä opin polkupyörällä ajamisen huikean taidon, ehkä samaan aikaan kuin lukemisen, siis alle viiden vuoden ikäisenä.
Olin halunnut epätoivoisesti oppia jo muutaman päivän ajan, lähtien kotitalon päästä jossa oli pieni myötämäki pätkä kohti postilaatikkoa lähtevällä pihatiellä, lisäksi toinen puuvajan päädyn kohdalla ennen suoran tasamaa osuuden alkua.

Tuohon aikaan kulkuvälineet olivat harvassa ja vierailtiin paljon naapureissa, niin joku oli keksinyt lisätä pyörän rungon väliin 2x4" puusta tehdyn istuimen, siksi että lähes kaikki lapset saatiin vanhempien mukaan, kun eteen tai taakse ei saatu mahtumaan kun vain korkeintaan kolme. Nyt saattoi yhdellä pyörän päällä olla jopa viisikin pikkulasta. Yksi etutelineellä, yksi etu sarvien päällä selin menosuuntaan kaksi takatelineellä ja jopa kaksi tuolla puisella väli-istuimella.

Kotona oli neljä polkupyörää, Aino oli mummon harmaa, musta raskas Ranskalainen isän runkopyörä, tummanpunainen matalapainerenkainen, sekä normaalirenkainen naisten "verkko" Tunturi-pyörät. 
Lisävarusteena oli punainen satula lasten kuljetusta varten, kiinnitys edessä tai takana, joka tarvittaessa laitettiin paikalleen. Suojaverkot asennettiin siihen aikaan paikalleen hakasilla, jotka kiinitettiin kurakaaren reikiin ja pyörän haarukkaan suojaamaan lasten jalkoja ja vaatteita renkaan pinnojen väliin ohjautumiselta. 

Ajamaan opittua kävimme joskus 2-3 kaverini kanssa tuossa edellisessä plokissa olevassa pikkukaupassa, joka sijaitsi naapuripitäjän puolella olevan suuren kylä-koulun vierellä jonka verkkoaidasta alkoi kaupan takapihan marjapensaat, omenapuut ja ryytimaa.

Kerran olin mennyt luvatta kaverini Heikin seurana tämän käydessä ostoksilla, ostaessa itselleen sitruunasoodaa pullon ja rixraxin. Rahattomana katselin vieressä rappusella istuen kaverin nauttiessa herkuista, kertoen niiden mausta minulle.
Lopulta pullo tyhjeni ja sain viimeiset tipat pullon pohjalta, ja kyllä, maku oli tosi hyvää.
Tälläistä en ollut vielä koskaan saanut edes maistaa.

Kauppa oli pieni. Ulko oven auettua oli kolme sisäovea, kolme rappusta ylös oikealla olevalle ovelle, johon naullalla oli kiinnitetty sievästi kaiverretty vanha kirjaimen sana Puoti. Vasemmasta ovesta pääsi keittiöön, keskeltä noustiin yläkerran huoneisiin.
Kauppiaana toimi vanhempi leskiemäntä yhdessä aikuisen tyttärensä kanssa joiden luona äitini kanssa olin pienempänä joutunut vierailemaan pariinkin otteeseen.

Koulun piha oli aidattu metallitolpilla ja niihin asennetulla yli metrin korkuisella verkkoaidalla, josta lasten oli hankala päästä ylitse, vaikkapa sen vieressä kulkevalle maantielle, siinä oli myös petonipylväisiin kiinnitetty iso kaksiosainen portti, keskeltä haka lukituksella varustettu joten aidan yli tai portista nämä huutelijat eivät tulleet.
Muutama isompi tyttö ja poika oli meidän kuntamme puolelta silloin tässä koulussa etenkin ylemmillä luokilla, joten sekin saattoi hieman edesauttaa meitä ja opettajia. 

Kun koulua käymättöminä pikkutenavina uskaltautui polkemaan kaupalle asti  jotain määräättyä hakemaan, tai itselle ostamaan, niin heti tullessa tai lähtiessä tuon koulun aidan takaa meitä usein katseli utelias joukko naapuripitäjön mukuloita, huudellen, udellen kaikenlaista välitunti aikana tai urheilutunti aikan ulkona ollessaan.
Määräyksiä ja sanomisia tuli yleensä meistä peräkallion kyläläisistä, jotka kuuluimme eri kuntaan, ja emme siis olleet aina tervetulleita näiden koulupoikien mielestä heidän kauppaansa asioimaan tai ostamaan. Joukossa valvova opettaja lopetti tuon pienen huutelun ja keljuilun heti huomattuaan, kuten pikkukivien / käpyjen heittelyt.

Kävipä joskus kesäloma aikana niin että kaupalle asti päästessä meitä vastassa oli koko kylätien leveydeltä muutama poika, seisoen hajareisin polkupyörää sarvista kiinnipitäen, pyörän kelloa soittaen, kulkumme pysäyttäen tivaten käyntimme syytä, palauttaen meidät pari kolme pientä poikaa kääntymään takaisin, jolloin usein hiiva, kahvi, sokeri tai usein omaan suuhun tarkoitettu Buffalo-Bill keräilysarja purkka jäi sillä kerralla ostamatta, takaisin kun oli pakosta käännyttävä.
Hieman ennen koulua pienen sivutien varrella oli kuitenkin osuuskaupan myymälä, josta saimme silloin tarvittavamme, jonne asti nuo pojat eivät meitä enää seuranneet koska heidän kuisantekonsa meitä kohtaan olisi huomattu. 

Osuuskaupasta emme kuitenkaan saaneet yhtä hyviä, meille hakupalkkioksi luvattuja, levypurkkaa, lakritsia tai toffeeta jotka saimme samasta rahasta luvalla itsellemme ostaa, joten hetken kuluttua olimme palanneet takaisin pikku kaupalle kenenkään meitä häiritsemättä.

Rahayksikkö oli tuohon aikaan vielä se vanha iso markka ilman pennejä. 
1963#  rahauudistus poisti tuosta rahasta kaksi viimeistä nollaa, ja pennit tulivat uudelleen Suomessa käyttöön markan lisäksi.

Tuohon aikaan Buffalo-Bill jenkki keräilykuva levypurkka maksoi 10, rixrax 5, sitruunasooda 8, punainen limonadi 11 penniä. Lakritsi nauharulla maksoi 10 penniä, piippu samoin. Pepe-lakritsia sai viidellä pennillä 2-3 kpl, 10 pennillä 5-7 kpl. 
Osuuskaupassa näitä vastaavia ei ollut tarjolla, etupäässä vain pandan tuotteita jotka eivät maistuneet ihan yhtä hyvältä kuin Hellas ja Fazer, eivät etenkään yhtä kauan kuin jenkkipurkka.

Emme käyneet vielä koulua ja tähän kouluun emme enää edes pääsisi vaikka muut meidän pitäjän puolella ennen -49 syntyneet täällä koulua jo kävivät, mutta meidät tultaisiin tulevaisuudessa viemään oman pitäjän kouluun kouluikäisten määrän tullessa niin suureksi, ettei kotikuntamme enää suostunut maksamaan meidän koulu käynti kustannuksia suurempaan naapuripitäjään, siirtolais-asutuksen tuomasta väkimäärän äkilisestä kohoamisesta johtuen.  


Oman kuntamme puolella oli kaksi tulokas-isäntää jotka kuuluivat silloiseen kotipitäjän kunnan hallitukseen, mutta heidän sanansa ei vaikuttanut päätös asiassa mitään joten meidän kohdalla kuljettaminen toteutuisi syksyllä vastustuksesta huolimatta.
Naapurin pojalta, jonka koti oli meiltä koululle päin mentäessä ensimmäinen, olin saanut kuulla lähi-kunnan keskustassa olevasta Fransun kioskista, joka oli halpa ostospaikka lakritsi kengän-nauhoille, karkeille ja muille herkuille.

Silloin tällöin sain kymmen tai kaksikymmen pennisen mummolta tai vanhemmilta ja mikäli ei ollut tilaisuutta niitä myymäläautoille tuhlata sain säästymään, niin nyt sattui syyskesällä tilanne, jossa keittiön "lämmin komero" hyllylle laittamani rahat yhteensä 75 markkaa keräsin taskuni pohjalle tuolle halvalle pikkukaupalle lähtöä varten, saatuani äidiltä luvan, sekä kehoituksen varoa tiellä liikkuvia autoja, hevos-kulkupelejä ja mahdollisia kiusaajia. 

Sitruunasooda ja toffee mielessäni ruinasin äidiltä luvan saada matalapainerenkainen Tunturi, jolla matka sujuisi.
Tuohon naisten pyörän runkoon olin kaverin esimerkkiä seuraten tehnyt runko-istuimen laudasta, katkaisten sopivan mittaiseksi ja loveamalla sen molemmat päät keskeltä pienen v.n malliseksi, joten se kiilautui runkoa vasten istumeksi.

Pitkää matkaa ja polkiessa asento kuitenkin väsytti, eikä lautakaan tahtonut paikalla pysyä, vaan pyrki laskemaan aina toisesta päästä. Lopulta poistin sen taka telineelle.
Keli oli hyvä, tien renkaiden kulkukohta tiukkaan painautunut ja tiivis joten polkeminen tuolla savetulla ja sileällä tiellä oli helppoa, myös aurinkoisen kelin ja hyvän iloisen mielen johdosta joten huomasin olevani Saarisen Ainon kaupalla nopeammin kuin luulinkaan kenenkään häiritsemättä. Kaupan kohdalla ehdittyäni huilasin hieman koulun suurten puiden varjossa. Olo oli hyvä, astma ei vaivannut yhtään, edessäni tiessä oli pieni eteenpäin laskeva alamäki joten polkaisin pyörän liikkeelle ylittäen peltoaukeaa seuraavan Sivon Papan mökin mäkikumpareen, pikku joen puusillan jatkaen eteenpäin seuraavasta jyrkästä mutkasta, ylittäen nykyisen kakkostien linjaus- kohdan, jota ei siis vielä rakennettu.

Pääsin metsän reunan viileään ja hieman varjoiseen suojaan, polkien oikealle jäävän suuren talon ohin kohden krootilan kylää, (grothusen) tullen pian jyrkkään mutkaan. Sisäkurvin kohdalle metsän reunaan oli pinottu kaksi suurta paperipuupinoa, välissä auton mahtuva väli, jossa näin seisovan talon ison punatukkaisen pojan, minua vanhemman tupakoimassa salaa vanhemmiltaan.  


Ei mennyt kuin hetki kun poika juoksi perääni, huusi pysähdy,
joten pysähdyin, olihan minun tultava takasin samaa reittiä. 
Tiesin Esan kiukkuiseksi isänsä tapaan joka oli kuuluisa pitämästään kovasta kurista, punatukkainen, kuten talon tytär.
Poika käveli lähemmäs ja kirosi, kun oli nähnyt hänen polttavan. Ensimmäiset sanat olivat älä vain mene isä-eskolle tupkoinnistani kertomaan, se ei tiedä tästä mitään ja antaa mulle armotta selkään jos saa tämän tietää. Älä vaan poika mene kertomaan, vannotti. Sanoi vielä jonkun juoruilleen aikaisemmin ja saaneensa jo ennekin tästä asiasta selkäsaunan isältään. 

Lupasin olla puhumatta joten kaveri irroitti otteensa pyöräni ohjaustangosta, katseli takatelineellä olevaa laudan kappaletta, sanoi et kai sä näin lapsellista istuinta käytä. Sanoi muista ja morjens joten jatkoin matkaani ohi Ompelija-Ainon mökin, yli kallio nyppylän, josta edellisessä kerroin. Matka jatkui, varoin lyömästä innoissani leukaa ohjaustangon keskellä olevaan kiinnitysmutteriin, johon se joskus kiireessä tahtoi osua seisaalta tapahtuvasta polkemis asennon ponnisteluista johtuen.
Kohta ehtisinkin edellisessä mainitun yksityisen maatalouskaupan kohdalle...