Lähes kaikki mikä jollakin tavalla surisee, pörisee, kolisee, paukkuu, soittaa ja laulaa on etusijalla....
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yö. Näytä kaikki tekstit
tiistai 8. maaliskuuta 2011
Yö -VII. Musiikkia.
Kukat kertoo sen nyt puolestani vaan.
Mennyttä on mennyt taas sä uskot tulevaan,
kuihtuu tämä kerran muistot häviää,
kukkakimpun verran meidän muistoihimme jää.
- Päivi Nieminen - Foxi
Ken haaveistaan rakentaa linnan, tuonne tähtien tarhaan,
hän siitä saa maksaa myös hinnan, aina käydä saa harhaan.
Se kelle on täyttänyt rinnan, kaiken kadotti parhaan,
muuttui elämä, jälleen yksinjäi, alkoi loputon, täällä onni on
tietää kun jo sai.
Miks aina on niin, ei onneen voi luottaa, jos unelmiin, uskoo
pettymyksen saa.
Kun toivo ei, ei voi murhetta vuottaa, eikä voi tuottaa surua ahdistavaa.
- Kaisa & Kumppanit - Valssi
Hyvää yötä, toivotus vierailijoille sekä muillekin.
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Yö -VI. Musiikki
Rakkaus. Asia jonka vain persoona kykenee välittämään.
Sillä on tapana kadota sieltä, missä menetetään oikea identiteetti.
Ihminen, persoona, voi elää aidosti vain silloin kun sitä kunnioitetaan.
Rakkaus, mistä se syntyy. Hetken mielijohteesta, yleisön odotuksista,
muutamasta kirjoituksesta, siiskö niihin perustuvista olettamuksista.
Näinkö se menee. Tunne, pitää toisesta, joidenkin ominaisuuksien
perusteella, ei vielä tarkoita, kaikkien mielestä, rakkauden huumaa.
Mikäli rakkautta esiintyy, lähempien tutustumisien jälkeen, alkaen
muuntautua oikeaksi tunteeksi, se on mahdollista, kun ihminen
alkaa elää tuossa täydellisessä vapaudessa, jossa se vain ainostaan
kykenee elämään.
Elämään vapaudessa, sellaisessa, jossa toisen ihmisen täydellinen
eheyden, koskemattomuuden, kunnoitus vallitsee.
Kun pystytään elämään toisen ihmisen lähellä, eikä hänen sisällään
ei tarvita takertumista, syystä tai toisesta, ei tarvita vaatimuksia, eikä
häntä tarvitse myöskään syyllistää.
Rinnallaan seisominen riittää, ja seikkailumatkalle, löytöretkelle toisen
keralla, vapautuen, olemaan ihminen, ihmettelijä, tasavertainen toiselle.
Hyvää yötä, tältä illalta, kera musiikin.
sunnuntai 6. maaliskuuta 2011
Yö- V. Musiikkia.
Jos haluat olla onnellinen;
- yhden päivän, ota humala.
- kolme päivää, mene naimisiin.
- kahdeksan päivää, teurasta sika ja syö se.
- haluat olla ikuisesti onnellinen, ryhdy puutarhuriksi.
- Kiinalainen sananlasku -
Tilastoa suurimmista katsojamääristä, eri vierailijamaista.
Suomi
Yhdysvallat
Kroatia
Britannia
Skotlanti
Ruotsi
Saksa
Lopuksi. Musiikkia iltaanne. Olkaapa hyvät. Kiitos vierailuistanne.
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Yö -IV. Musiikki.
Huomenta. Aamuyöhön musiikkia kaikille yön kukkujille,
ja vaikkapa myös hieman myöhemmin herääville.
Hieno ilta. Laulu soi, soitto raikui, kunnes ilta alkoi päättymään.
Ja päättyihän se. Valssiin, sekä pariin saamaani poskipusuun.
Hiksi, tiedä vaikka vielä joskus sais ihan oikeita. Saas nähdä.
Aamiainen odottaa, pikkusuolasta, munia, pekonia ja kahvia sekä
sen jälkeen pehmeät puhtaat vuodevaatteet, peite, pehmeä tyyny.
Niin ja hyvät unet, kenties. Nukkukaapa hyvin tekin.
torstai 3. maaliskuuta 2011
Yö - III, Musikkia.
Laulun sanat mielessäin, niitä joskus, eri sanoituksella laulaneena.
Justeeria siteeraten; Irja, osta mulle kraktori, valmetti tai pikku zetori...
On naisia, joilla ei koskaan ole ollut rakkausjuttuja, mutta todella
harvoin tapaa sellaisia, joilla niitä olisi ollut vain yksi.
Rakkaus kiehtoo mieltä samaan tapaan kuin hyvä romaani.
Romaani kiehtoo mieltä, koska se on enemmän kuin todellisuus.
Lopuksi vois, teemaan liittyen verrata afrikkalaisittain, rakkauden
olevan, kuin liekaköydestään vapaaksi päässyt aasi.
Nukkukaapa makoisasti. Natinatinat tasapuolisesti vaan kaikille.
Tunnisteet:
Aforismi,
Ajatuksia,
Ajatus,
Romantiikka,
Roolileikit,
Yö
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Päivä. Musiikkia.
Et tullut luoksein, mä sua ootin,
sun kanssas tahdoin, jakaa unelmain.
Sä viivyit vielä, oot luona toisen,
mä vielä jaksan, sua odottaa.
En koskaan kiellä, saat ehkä moisen,
sun silti toivon, mä palaavan.
En saane koskaan, mä sulle antaa,
näin rakkautta, suurta ihanaa.
Kun tahdon aina, vain luonas olla,
ei sanat riitä, nyt kertomaan.
Tuon hetken tullen, taas sua kiitän,
mä tahdon olla, sun kokonaan.
Taas illan tullen, yön pitkät hetket,
mä yksin valvon, sua aatellen.
Ei koskaan tiedä, tien minne retket,
pois kauas vievät, mun viereltäin.
Vaan silti toivon, nää pitkät hetket,
sun jälleen kerran, mun muistavan.
Jos vielä kerran, voit luoksein tulla,
en onneain, mä pysty salaamaan.
Vaik hetken verran, sait kanssain olla,
mä tahdon alkaa, taas uudestaan.
Tään kaiken minkä, nyt annoit mulle,
ois ero jälleen, niin katkeraa.
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Yö. Musiikkia.
Miehet jotka eivät anna naisille anteeksi heidän pieniä vikojaan,
eivät koskaan voi nauttia heidän suuristä hyveistään.
- Kahlil Gipran -
Ei ole olemassa yhtään niin onnellista rakkautta etteikö joskus
kuuluisi näkymättömien kahleiden kilahtelua.
Tältä illalta. Hyvää yötä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




