Sunnuntai aamu ja mietteet..

Aamuinen ajatus vie aikaan kaukaiseen, mummoon, vaariin, ikkunan belargoniaan...
Voisikohan tätä jollakin tapaa soveltaa nykyajassa elävään ja laulavaan :) isoisään.

                     


Leuto hyvin hento hiljainen, aamuinen kevätuulen vire, jonka tunnen liikkuvan kasvoillani, kantauttaa kuultavaksi jostakin lähimetsän puista kantautuvaksi palokärjen aikaan saaman rytmikkään nopean pärähdyksen, sitten toisen, kolmannen..

Hiljaista. Muita luonnon ääniä ei ole kuultavissa, sensijaan lähistöltä kuuluvat aamujunan äänet kantautuvat korviini sitäkin selvemmin liki tyvenessä kevät-ilmassa.

Hiljainen, kuin hankikannon kulkemisen aiheuttama kirskunta alkaa kuulua selkäni takaa lähestyvänä.
Ensimmäinen, aamulenkiltään palaava vanhempi mieshenkilö ilmaantuu
kohta näköpiiriin.
Pysähtyen hetkeksi kanssani juttelemaan, ensin häntä tervehdittyäni.


Raaputan kävelijän lähdettyä, auton ikkunoita puhtaaksi niihin yön aikana kertyneestä vahvasta huurteesta, jatkaessani näin lähes joka aamuista puuhasteluani, samalla myös uusio-opeteltua tapaani, vanillasikaria, sen polttelemisesta nauttien.

Aamuinen kaurapuuroni, muna-pekonit, sekä niiden lisukkeena olevat muut hotellien aamiaisen tapaiset aamupalat on nautittu kahvin kera jo appoaikaisin, heti herättyäni.

Päivä ja sen tekemiset odottaa. Tietäis vaan mitä tekis. Ihan vielä ei siitä oo tietoo...

Tarjouskahvia ja maitoa sen lisukkeeks on kuiteskin käytävä ostamassa.

Sitten, vois kokeilla vaikkapa rautalangalla,  oiskohan :) sitä virtaa vielä jäljellä.

http://youtu.be/2p5KKcyOQpE

                                                                 Hyvää päivän jatkoa.
                                                                 
                                                                   Kiitos vierailustasi.

Tee-resepti

                  

Tässä eräs, keväisen kauniiseen ulkoilupäivään tai sen jälkeisiin yhdessäolon hetkiin  sopiva tarjoiluehdotus,  keskusteluun lisämakua antava Jagertee juomaresepti. 
     - Google - 

(alppiseutujen murretta  – Jägertee olisi kirjasaksaa).


1 / 4 liter of black tea in a bowl

1-2 teaspoons sugar add all at 1000 watts 2 - Heat 2 1 / 2 minutes
1 / 4 liter of red wine add
1 / 2 stick of cinnamon add
2 cloves add
anything further at 1000 watts 2 - Heat 2 1 / 2 minutes, remove spices
3-4 cl of rum add
3-4 oz fruit brandy add
Stir and serve immediately
2-3 servings

Google-haku hakusanalla "Jagertee" tuottaa erilaisia reseptejä. Mustaa teetä (s.o. kellanväristä "tavallista" teetä, ei vihreää!) ja punaviiniä on useimmissa, joissakin myös jotakin hedelmäviinaa ("Obstler", joka voi olla valmistettu esim. omenista, päärynöistä, kirsikoista, vadelmista, luumuista, aprikooseista tms.)
Lisäksi mausteeksi sokeria, neilikoita ja kanelia (tankona).


Itävallassa Jagertee teestä, sokerista ja itävaltalaisesta romminkorvikkeesta
(valm. Sebastian Stroh) sekoitettua totia.

On siis olemassa ainakin glögimäinen ja totimainen lähestymistapa.

Jägermeisteria en ole kuullut Jagerteessä (google) käytettävän.
Vaan kukapa kieltää.

                                                         Kiitos vierailustasi.
                                                          Hyvää illan jatkoa.

Piristystä sateeseen..

Auringonnousu 9:42. Auringonlasku 15:16. Päivän pituus on 5 h 34 min. +1 aste.  

                 

Taas vuoden alkaessa, on sama mietemielessä kuin kauniin nuoruuden päivinä. Hetkittäin tulee mietittyä, mitä tämä alkava vuosi jälleen elämääni tuo.

  Tunnen seisovani hieman kuin aikoinaan näyttämöllä kansakoulun joulujuhlassa ja odotti pienoisella jännityksellä esiripun avutumista sivuun, näytelmän aloitusta, sen kaikkia kohtauksia miettien samalla päättyykö näytelmä kohdaltani onnistuneesti vai  epäonnistuuko se.
Onni taitaakin oikeastaan olla siinä, ettei tiedä, mitä tulevaisuus todella eteen suo / tuo.

Hyvää illan jatkoa.
Kiitos vierailuistanne.

Jälkiä keväisessä lumessa

                 

Hieno, raikas, kevät-talvinen aamuhetki. Tuoksuu kostealta, vaikka pakkasta on vielä tusinan asteen verran.  Laulun sanat mielessäni, yöllä palatessani, niitänäitä kelaillen
mielessäni miettiessäni raikkaan kelin, hyvän mielen aikaansaattamana.

                              
                 

Aatos vie taas aikaan, vanhaan hyvään, aikaan jota ei enää ole, eikä saattane kokea.
Keli on juuri sellainen jollaisena sen muistan muistellen monia nuoruuden aamuhetkiä.
Parasta aamu-aikaa kokea kaikki, heti hämärän väistyttyä, auringon nousua odottaen.

Kevääntulo, mäntymetsän tuoksun, alkavan pihkan, kävyt, vielä avautumattomat.
Niiden neulasten kirjoileman pinnan, oravan kalvamat käpyrangat, jäniksen papanat, metson ja teerien jätökset, pöllön oksennuspallot, muutaman vielä hangella hiljakseen liikkuvan harmahtavan höyhenen, joskus mustemman sulan lumihangen pinnalla.

Kohta ilmeistyy mäntyjen runkojen ympärille nuo "paljaat" renkaat, paljastaen rungon ympärillä olevat kanervat ja varvut joiden oksilta saattoi nähdä sieltä täältä pilkahtavan
punertavan marjan. Keväiset kluksuttavat sekä naksuttavat äänet, närhien rääkäisyt, korppien ääntely, variksen harvat raakkunat kantautuivat korviin  

Muurahaispesien tuoksu, niiden alkava, voimistuva kuhina, pesien osilta, jotka ketun tai jonkun muun jäljiltä oli kaivettu kuopalle, alkaisivat kohta kohentua melkein silmin nähden, entiseen kokoonsa, siitä aikaisempaa suuremmaksi kasvaen. 

Pinnalla, jonka hangen pinta kantoi pitkälle päivään. Kantoi, kunnes auringon lämmön vaikutus alkoi aamunkymmenen jälkeen pehmittää niin että se alkoi pettää jalan alla.
hangen rahina hiljensi metsän lintujen äänet. Seisahdus, ja ne alkoivat uudestaan. 

Joskus lauantaisin ja varsinkin sunnuntai aamupäivä hetkinä, ilmestyi usein muutama kaveri, joiden kanssa tuli kokeiltua noita metsän rajaamia pieniä peltoalueita, niiden hankien kantavuutta. Kokeilla suurempien ojien kohdalla mitä hangen alta löytyisi.

Pääasiallisin kulkuneuvo oli polkupyörä, jolla matka joutuili sukkelammin kuin jalkaisin
yrittäen pitää mielessään sen tosiseikan, ettei kannattanut viivähtää liian kauaa tuolla
reissulla, mikäli ei mielinyt kahlata takaisin napaansa myöden lumessa kahlaillen kun hangen pinta ei enää kantanut.

Siihen aikaan kun polkeminen vielä pääasiallisesti tapahtui seisonta asennossa tämä
oli yleinen harrastus, hangen pinta kun oli sileä, kevyt polkea, kenties jossakin kohden
saattaen tuottaen yllätyksen, etupyörän äkkiä humpsahtaessa hieman syvemmälle.

Kävipä niinkin ettei aina ehtinyt ajoissa, pyörän saattaessa jäädä seuraavaan aamuun, tai yöpakkasen jatkumon pelosta, suksilla ja vesikelkalla hakea pyörät pois, talviaikaan
kun pyörää ei aivan välttämätön jokapäivälle ollut.

Joistakin pilkisti jo esiin pälvipeili, vaalea, harmaan läpikuultava, joissakin, missä virta oli lumen ja sen alla olevan jään alla voimakkaampi, oli tuo pälvi hieman ruskeampi, eikä niin helpolla rikkoutuva, hauras. kuin harmaampi. 

Tämän harmaamman peilin alta, kun sen pinnan rikkoi, löytyi usein tyhjä tila, jonka alta ei kovempaa jäänpintaa löytynyt, sulaa virtaavaa vettä kylläkin, joka kohta peitteensä, lumikorpun kannen alta alkoi nostaa itseään yhä enemmän näkysälle, veden määrän lisääntyessä, lumen ja jään sen etenemistä vastustaessa, ennen kun virtaus puhkaisi selkeän kylkuväylän juoksunsa loppuun asti, sinne lampareeksi laajentuen. 

Kevät alkoi näkyä, alkaen yhäti kiihtyvämmällä vauhdilla jatkamaan etenemistään, kenenkään voimatta sitä estää. Näin sen tulo on jälleen.

Hetken se viivyttelee, odotellen kunnes yölämpötila on lämpimän puolta jatkuvammin,
kunnes auringon haihduttama, kerääntynyt kosteus alkaa valua alas, sulattaen loput
hanget olemattomiin parin lämpimän vuorokauden aikana.

Lumi on kuivaa, ilmavaa, pakkaslunta, joten sen lähdettäminen ei vienne pitkää hetkeä
tässä, ikuisesti jatkuvassa, elämän joka keväisessä kiertokulussa.

Kesän tuottamaa keväistä sadejaksoa odotellen, aamuterveisin.

  

Rantamusaa.

                       

Mona-Lisaksi sua sanottavan kuulin. Hymys tuo se on mun mielessäin.
...Kuinka arvoitukses tuon mä tietäisin...
(Tämä esitys meillä totutusta poikkeavana sovituksena, tuosta 50-luvun suositusta)                                                                   

                                                                         
Samoihin aikoihin Bärre Förars,  Annan lähtöpassit mä muille, lähden sua mä hakemaan, illalla sillalla suukon saan. 
Taisipa perässä olla vielä kertaus-säe, vahvistuksena.
Umberto Marcato pohti suomeksi hieman myöhemmin, miksi puhelin ei soi.

Tosin hän tuntui pohtivan sitä päivä-iltakaudet, monen monta vuotta, sitkeä kaveri.
Eräs tuumi vielä soittavansa illalla. Joku toivoi pääsevänsä vielä nuoruuden keinulle.
Näin vanhemmalla iällä (onneksi?) usein väsymys voittaa ja makoisat unet maittavat.

Retkimatkailuakin voisi harkita. Mutta mitä ottaisi evääksi, mikäli lähtis kauemmaksi.
Paketin sinistä, kenties. Joillakin innokkaimmilla turisteilla olen nähnyt eväänään jopa mcbåripurilaisia, ;):) jälkeensä jääneistä käärepapereista päätellen.

Hyvät hyssykät sentään. Kyllä on taas kaunis talvipäivän aamu. Tykkylumiset puut pihankoristeina, oksat nuokkuen lumen painosta. Kuusitiaiset ja talitintit pylpähtelevät vallattomina, samoin kuin eilenkin. Lunta tai tulevaa huonoa keliä kenties tulevaksi ennustaen. 

Kumma hamsteri tuo kuusitiainen. Muistaa kaikki jemmaamansa kätköt, kun tarvetta niiden käytölle tulee.

Tässäpä taas näitä niin tärkeitä mietteitä tälle päivälle.  Talviaurinkoa päiväänne.

Justus, näitä menneen elämän vuosia..

                        

Kaunis talvinen päivä. Tuuli nousee. Pakkasta eilen iltasella -30 ja sillee. Kylmä nousu oli äkillista. Nyt lämpötila on laskenut  jo < -10 asteeseen. Huomenna taas leutoa keliä.

Sarjakuvahahmot, joita nuoruuden ahnain silmin pyrki painamaan mielensä perukoille
aina kun sai käsiinsä lehden, josta tuo sunnuntai sarjakuva tuli kaikkein tutummaksi.
Se juurtui mieleen kuin Special coffee n tummahkon, punaruskean, valkoisen tekstin
koristama, sisällöltää runsaan parikiloisen peltipurkin muisto.

Purkin sain myöhemmin kokonaan itselleni. Ihan eka, ikioma, iso peltipurkkini, jota ei tarvinnut siskosten kanssa jakaa. Lehti piti edelleen käydä napurissa lukemassa, tosin
vajaan viikon sen saapumispäivästä, jotta ns. omaväki oli sen ehtinyt ensiksi lukea.
Silloin toimi lähes kaikki naapuriapu samalla, lend-lease systeemillä, samoin maksu.

Purkin, jonka olin saanut naapurin vanhalta emännältä, vietäväksi mummolleni maistieisiksi, siihen jätettyine kahvin loppuineen. Naapuriin näitä toimitti hänen sisko, joka oli aikoinaan yhdysvaltoihin muuttanut ja laittoi näin terveisiä säännöstelyn ulkopuolelta joista anneistaan naapurin mukulat myös joskus pääsivät osallisiksi.

Tuo kyseinen sarjakuva, Justus (Archie), Santtu kavereineen, tytöt Helena ja Valpuri, sekä muutamat muut kaverinsa, joista enää on jäljillä tuo Sabrina, teininoita :) (vink!) 

Vanhempaa perua olivat nuo  Matti Mainio ja Jussi, Taika-Jim (Mandrake), Flash Gordon, Ratsupoliisi King, Mustanaamio, muutamat muut jotka jäivät vielä näiden jälkeenkin, vaikuttaen vielä osin tänäkin päivänä eri viikkolehdissä.

Apu, lehti perustettiin alkuaan kolmekymmen luvun alussa vähävaraisten tukemiseen
jolloin lehden myynnistä syntyneillä varoilla autettiin työttömiksi ja laman uhreiksi joutuneita ihmisiä. Kenties se siihen jonkinverran kykenikin, tuon suuren lamakauden
ja pörssiromahduksen aikaansaamissa jälkimainingeissa.

Nyt kun lukee, kuuntelee ja katselee, niin alkaa tuntumaan että hieman olisi uudelle vastaavalle lehdelle tarvetta, samankaltaiseen käyttöön, lisättynä kohtuu annoksella arkipäivän vanhanaikaista, selkeätä maalaisjärkeä tähän kaiken turhuuden keskelle.
Toivoton jo pelkkänä ajatuksena. Maailma kehtyy sanotaan. Kenties. Hyvä niin.