Tulit tähän maailmaan melkein yllättäen. Olit tulossa heti jo joulun jälkeen, heti uuden vuoden alussa pitäen moni pienessä jännityksessä, malttaen kuitenkin hetkeksi mielesi, kertomatta muille yrityksistä huolimatta itsestäsi, oletko tyttö vai poika. Etenkin vaari toivoi ja odotti pikkuista tyttöä, jonka toiveen olet nyt toteuttanut. Tosin vaari odotti sinun televan vasta hieman myöhemmin että olisit ehtinyt kasvaa paljon isommaksi, odottaen sinun saapuvan vasta toukokuun alkupäivinä, mutta saavuit niin paljon nopeammin. Nyt vaari odottaa, monen muun ohella, sinun kasvavan hieman, toiveena nähdä sinut pian sylissään heti kun olet kasvanut hieman ja ehtinyt kotiutua rauhassa.
Haikara lentää liihoitti,
nyyttinsä teille pudotti.
Maailmanne on taivaan sininen,
mutta nyytti on vaaleanpunainen.
- Google -
Jään katsomaan tätä uinuvaa pientä ihmettä.
On kädet, niin pienet sormet,
jalat pikkuruiset, kuten varpaatkin.
Pikkuinen suu hieman mutrussa,
Tukka myssyn alla piilossa.
Elämän pieni ihme
- minun edessäni.
Viesti puhelimeeni 5.3.2013 am. klo 9.24.
Oskarin pikkusisko syntyi tänään am. klo 7.51
Painoa reppanalla on kokonaista 1775 gr.
Pituutta 42 cm.
Pikkuinen, äiti, ja koko perhe voi hyvin.
Et ihan mahdu isän, et vaarin, yhdelle kämmenelle.
Prinsessa niin pieni, minne johtaa tiesi.
Prinsessa oot kaunein, sanon sulle lausein
- lausein jotka kauneimmat on päällä koko maan,
kuun ja tähdet taivaalta mä toisin jos voisin vaan...
Hello, kaikille sivullani piipahtaneille pitkästä aikaa. Eipä ole tullut kirjoiteltua hetkeen, eikä tälläkään hetkellä ole mitään järkevää asiaa, mutta uskollisten sivustojani seuraavien lukijoiden takia yritän jotakin kraapustaa. Menestys tekee ihmisen nöyräksi, epäonnistuminen katkeroittaa. Jostakin syystä jo tänään on sivustollani ollut vierailija määrän ennätys, lähes 300 vierailua kotimaasta (tämä klo 16.50 mennessä, ennen tämän julkaisua). Muut vierailut sitä lisää täydentämässä.
Paljon on tänä aikan vettä virrannut vantaan koskessa, kymijoen haaroista puhumattakaan. Nuutin päivä on mennyt, kaamos aika pohjoisessa päättynyt pieni kurttunen, 20v vanha joulukuusi on vielä pöydälläni, iltaan valoa antamassa ja tällä viikolla taltioin sen odottamaan seuraavaa joulun ja vuodenvaihteen sesonkia.
Talvinen päivä on Pirkanmaalla ollut kaunis ja aurinkoinen, pakkasta tasainen - 10 viimeviikon kovan -26 asteen pakkasen päätyttyä, jolloin talitintit olivat yhtä herttaisen pörröisiä, kuin oheisen kuvan - 25 asteen pakkasessa kärvistelevä kuhnuri, luonnon helmassa piipahtaessaan. Elämä ottaa elämä antaa, joten jälleen yksi elämää rikastuttava kokemus on takana, päättyneenä, palaamatta. Tuo kokemus joka sekin eräs ainoa laatuinen elämässäni. Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa sanotaan, tosin en tiedä koska toivo alkaa muuttua epätoivoksi, tai toivottomuudeksi. Toivottavasti näin ei käy kuitenkaan vielä hetkeen, elämä on mielenkiintoista ja olen elämääni edelleen tyytyväinen, ja omalla tavallani jopa onnellinen.
Kerroin joskus aikaisemmin kuinka erään kerran tämän vuoden kesällä ovikelloni soi ja mennessäni avaamaan, oven takana oli pieni (n.5v) suurisilmäinen tyttö, joka katsoi oven avajaa hieman hymyillen ja ojesi pieniä käsiään joissa oli pieni mattorulla minua kohden.
Pyysin peremmälle ja tyttö hymyili, kauempana lähestyi myös isosisko ja isä, tuoden loput isän pesemistä matoista. Pyysin silloin, ja myös sain pyytämäni suukon karhealle poskelleni, ja myös toiselle. Eilinen viesti puhelimeen kertoi tytön kotitalon tulleen myydyksi, odotetun muuton olevan kohta edessä, ja mikäli haluaisi pereheen nähdä vielä olisi hetki aikaa ennen muuttoa. Kun sain kuulla muuttosuunnitelimista, uuden talon varausmaksusta, kutsusta tulla käymään vanhassa kodissa tein työtä käskettyä, jouduinkin herättämään seuraa päivällis- ja kahvipöytään.
Tutustuin perheen vanhempiin joskus eräässä karaokeillassa, jossa perheen äiti, noin tyttärieni ikäinen kertoi isänsä kuolemasta auto-onnettomuudessa jossa hän loukkaantui pahasti ollessaan vasta viiden vuoden ikäinen (kertoipa hän myös myöhemmin toivovansa minusta ehkä jonkinlaista isähahmoa joka häneltä tai oikeastaan heiltä molemmilta on lapsesta asti puuttunut). Tuo kolari jossa vastaantulija ajoi heidän kaistalleen aiheutti myö sen, että tämä nyt aikuinen nainen ja kolmen lapsen äiti, ei koskaan toipunut fyysisesti tuosta kolarista. Kuitenkin elämän ilo, ihanat kaksostytöt, pikku-mattotyttö sekä hoivaava puolisonsa, sokerileipuri, ovat parasta mitä elämä ihmiselle kykenee parhaimmillaan tarjoamaan. Nyt pikapuoliin koittaa jäähyväisten hetki, kun perhe muuttaa 28 pv isän kotiseudulle Vaalaan. Elämässä on aina hetkiä kun kiintyy ihmisiin, niin vain hetki ja elämän sykli tempaisee irti tuosta kiintymyksestä, joskus tehden sen rajummin, joskun harvoin kuten tässä tapauksessa hellästi ja ennakoivalla ajastuksella, niin että ajatukseen ehtii sopeutua.
Kotiseutu-musiikkia Isot kaksois-siskot sekä hän, peni mattotyttö, vihreäsilmäisiä kaikki. Mattotyttö on oskarin lailla hurmaantunut lierihattuihin, joita hänellä on omavalintaisina muutamia. Aika aikaa kutakin, uusi elämä ja uudet tuttavuudet odottavat heitä tuolla suunnalla. Tämä paikkakunta jää heille muistoihin, ja taakse jäävät muutamat tuttavat sekä myös miehen vanhemmat, jotka aikanaan kohtelivat kaikkia lapsiaan kaltoin ja piittamatta. Tunnen miehen isän hyvin, erään rakennusliikkeen mittatimpurina toimineen, nyt jo rullatuolissa ja elämänsä illassa olevan rotevan miehen, jonka viimeiset vuodet ovat olleet vaikeita sairauden musertaessa palapalalta tuota ennen niin mahtipontista miestä. Elämän kulku on kummallista. Kun olemme menestyviä = lue hyvässä ja vakaassa ammatissa tai toimessa / virassa, emme juurikaan piittaa muista tapahtumista kun vain niistä, jotka suoraan ja välittömästi meitä koskevat tai meille mielihyvää tuovat.
(Omassa elämässä on ollut kummallisuutta sikäli, kun johonkin ihmiseen on kiintynyt onkin pian, aivan lapsuudesta asti, saanut huomata toisen syystä tai toisesta muuttaneen, muuttuneen tai muuten "ottaneen etäisyyttä", niin että yhteydenpito vähitellen hiipuu joko kokonaan tai on muuten jäänyt hyvin laimeaksi tai lattteaksi)
Vasta sitten kun sairaus meitä koskettaa, ehdimme kenties ajattelemaan asioita myös muidenkin, etenkin vähempiosaisten ihmisten kantilta. Mutta mieluimmin hyvinvointivaltion ihminen antaa roposen lippaaseen, kuin naapurin tarvitsevalle, periaatteenaan, poissa silmistä, poissa myös mielestä, eihän se kurjuus kuitenkaan meikäläistä koske, periaatteella. Mikäli yleistilanne tästä nykyisestä suomessa hieman vielä kurjistuu, kuten tulee tapahtumaan, saa nähdä muuttuuko myös lähimmäisistämme välittäminen. Kiitos vierailustasi. Hyvää päivän jatkoa.
Oheinen puuhastelija kiinnitti satunnaisen matkailijan huomion, eräänä kauniina sunnuntai iltapäivän aikana, ajellessaan sattumalta vielä hieman kesken olevan puutarhatyömaan lähistöllä. Hieman tarkemmin asiaa tiedusteltaessa satunnainen kulkija sai kuulla vastauksen kysymykseensä kuka olet. Vastauksena oli: Tietysti Puuha-Pete ja mulla on Jontikka. Satunnaiselle läheltä seuraavalle, hieman flunssaiselle kulkijalle annettin lastaukseen sopiva väline, komennolla käytä sinä tätä, mulla on oma ja mä ajan traktoria. Kaiken muun lisäksi satunnainen kulkija kuuli jotakin, josta myöhemmin ehkä lisää.
Valittavasti se hieno jontikan musiikki ja tenava video poistetttiin youtubesta Laitoin tämän tilalle, paremman puutteessa.
Syksyiset multatyöt jatkuvat. Traktori, perävaunu ja lastauskoneet ulos varastohallista. Perävaunun kiinnitys ammattilaiselta. Kuorma-auto toisella kuljettajalla mukaan ja menoksi.
Saapuminen lastauspaikalle. Laita auki lastauksen helpottamiseksi ja sitten joutuisasti kuorman tekoon.
Upottavan maaston takia sekä moottorin tehojen riittävyyden takia, kuorma on pian valmiina. Enää laitojen sulkeminen ja liikkeelle.
Pian on päästy purkauspaikalle märästä maastosta huolimatta, avataan laidat ja aloitetaan kuorman purkaminen.
Kun kaikki työvaiheet on onnellisesti saatu tehdyksi suljetaan laidat jonka jälkeen voidaan hymyillä helpotuksesta raskaan työsuorituksen päätteeksi.
Näin keväällä on mattojen pesu ollut eräs perinteisistä talven jälkeisistä askareista. Pieneen mutta meikäläiselle sopivan kämpän lattialle ei tosin monia mattoja mahdu. Tästä huolimatta niitä on ollut melkoinen valikoima ja jäljellä on yhä vielä muutamia räsymattoja.
Nämä kymmenkunta yhä vielä jäljellä olevaa ovat kaikki käyttämättömiä, olleet sitä kutomisestaan asti.
Pienestä asti muistan tämä mattojen kutomisen ja varsinkin tuon vapaa-aikana tapahtuneen kuteiden leikkaamisen, johon pyynnöstäni sain joskus myös osallistua, lähinnä harjoittelumielessä saksien äidiltä vapautuessa.
Meillä oli vain ja ainoastaan yhdet vanhat, mattokuteiden leikaamiseen käytettävät sakset. Kangaspuut "omasta takaa", äidin sedän tekemiä, olihan suvussamme paljon hyviä puuseppiä, kuten nuorempi enoni ja muita äidin serkkuja jotka, sedän tultua vanhaksi, jatkoivat kalusteiden valmistusta.
Eläkeikäisenä, ollessaan vielä kulkemiseen kykenevä, hän kävi yhä hyvin paljon käsityöasemalla kutomassa milloin mitäkin mieleen juolahti. Kangaspuilla kutominen oli hänen lempi harrastuksiaan, vaikka loimien laittamista hän ei hyvin hallinnutkaan. Eroni jälkeen äitini kutoi siis vielä paljon kaikille lapsilleen jopa minullekin, vaikka mulla ei enää omaa asuntoa ollutkaan, mutta näitä hän kutoi varastoon, rivitalonsa autotalliin. Paljon kertomani, mustasukkaisen naisen kanssa aloittamani suhde oli kestänut parisen vuotta, kun äitini halusi antaa kutomansa pitkäkarvalankamaton, ison valkoisen pehmeän, vaikkapa vuoteen vierelle tai olohuoneeseen sopivaksi tarkoitetun, jonka hän oli meille myös aikoinaan esitellyt.Koko isohko, 120 x 160, (jonka aikoinaa jo kauan sitten kudottuaan) jonka aina mielellään muiden kudottujen ohellavarastoistaan esitteli, luonaan käymään tulleille. Niimpä hän joku kaunis kerta sai tuputettua sen puoliväkisin autooni, lahjaksi vietäväksi silloiselle avokumppanilleni, vastustamisestani huolimatta, ja kumppanini reaktiot, pedanttisuuden sekä nättinokkaisuudet, kuten lapsiensa, joista yhä kotonaan asuvan, paljon ja monesti yk-palveluksessa radistina olleen poikansa luonteet tuntien. Oli syksyinen, lokakuun sateinen sunnuntaipäivä, kun satakunnasta tänne seudulle jälleen palailin. Vein maton hieman tyyväisen ylpenä sisään kumppanini taloon, esitellen ja laittaen sen vuoteen vierelle, kumppanini puoleiselle puolelle luullen omasta mielestäni hyvän työn tehneeni. Mutta matto ei kelvannut. Oli liian sopimaton hänelle, muihin vaaleisiin väreihin nähden jalan alla kyllä pehmeä, mutta liian pitkät langat, jotka menivät varpaiden väliin ja kutittivat jalkapohjia. Nyt tuli ongelma paikka. mulla itselläni ei säilytystiloja ollut minkäänlaisia, paitsi maasturini Hj-60 takaosan tavaratila. Olohuoneen sohvan eteen sitä yritin sovitella, ei käy, pölyä keräävänä ei kelpaa sinne, joten tarjosin yläkerran huoneisiin, sopimaton, pölyä keräävänä se ei kelvannut edes eteisessä olevan vessan oven ulkopuolelle, sisäpuolelle laitosta puhumattakaan. Hyvänahkaisuuteni alkoi jälleen harmittaa itseäni. Mikä helvetti olikin kun en malttanut sanoa EI, tarpeeksi voimakkaasti kun sen mukaani suostuin ottamaan, jonkun mieli nyt pahastuisi varmaankin, kun puhettani tai sen ymmärtämistä ei maltettu kuunnella. Sijaintipaikaa ei löytynyt, joten aikomuksenani oli viedä se pois tieltä, joko lapsilleni seuraavan viikonvaihteen aikana, tai palauttaa se kaikesta huolimatta kutojalle takaisin, nyt olin jo käärinyt sen rullalle autooni kannettavaksi, koska säilytystilaa ei tuntunut seuraavaksi viikoksi löytyvän. Mutta annas olla, eureka, paikka tuolle matolle järjestyi yhtäkkiä. Hieman tosin harmiteltiin kun ei enää ollut koiraa, jonka alle matto olisi kenties saattanut sopia. Nyt sille löytyi yht äkkiä paikka, ei ulko eteisestä lasikuistilta rottinkituolin edestä vaan ulkorappusilta, ylärapulta johon olisi hyvä näin syksyisenä ja märkä aikana pyyhkiä kengän pohjat, liiasta kurasta, hiekkapihalta sisään tultaessa. Siihen sen puolisoni lätkäisi, ja siihen se jäi. Seuraavassa tilaisuudessa vein sen sen pestäväksi, jonka jälkeen lahjoitin sen kirpputorille.
Nyt jälleen keväisen siitepölyajan mentyä, pihan mäntyjen kukinnan loppuessa sain kaverini ehdotuksesta hänet pesemään mattoni, samalla vaivalla myös muutaman muun, varastossa yhä olevan vielä uudistamattoman, käyttövuoroaan yhä odottavan räsymaton. Hän nouti, pesi painepesurilla kotonaan, luvaten palauttaa niiden kuivuttua tarpeeksi. Mukaan annoin muutaman nukkapintaisen kaupasta ostetun pienen käytävämaton. Ilmoitti palauttamisesta ja lupasin olla kotosalla vastaanottamassa.
Hetki sovitusta ajasta ovikello soi. Avasin, katsoin, oven takana seisoi pieni hymyilevä suurisilmäinen tummatukka, viisivuotias tyttö, hymyillen kädet suoriksi minua kohden ojennettuna, pieni matto rullalle käärittynä pikkuisilla käsivarsillaan. Otin tarjotun käärön pienistä kätösistä, pyytäen peremmälle. Takaa näytti tulevan isä ja toinen isosiskoista, tuoden loput pestyistä sisälle asti. Kiitin, kumarruin pienen puoleen sanoen, ihan kaikki ei ollut vielä tässä, Tiedätkö mikä puuttuu. Päänpudistus vastauksena. Kumarruin pikkuisen puoleen poskeani etusormilla napauttaen, tietkös Rebekka tyttö tästä kuuleppas puuttuu vielä jotakin. Silmät suurenivat, hymy levisi, kädet kurottuivat kohden, pienten huulien painaessa hennon lämpimän kosketuspusun karkealle poskelle.
Oi ihanuutta. Voiko parempaa enää aurinkoiseen päivään toivoa, tosin tietysti omat lapsenlapset tottakai ovat aina etusijalla, mutta erittäin hyvä on mieli näinkin.
Tiistaipäivä. Palattessani maanantain renkaiden vaihto-operaatiosta, eräs henkilö huomautti, olenko ehtinyt huomaamaan kadun alkupäähän ilmaantuneen kehoituksen, tiistaisesta katujen puhdistuksesta ja niiden pesuista.
Vastasin tietysti etten ole huomannut. Katu jonka yläpässä asun, lähtee pääväylältä ylös mäkeen jatkuen noin parinsadan metrin matkan, kynnes jyrkkänä y-haarana jakaantuu niin että oikea haara jatkuu pitkälle eteenpäin, vasemman kääntyessä ysikympin kulmalla, ensin nimensä muutettuaan jatkuen satakuntametriä pussinperä parkkipaikaksi päättyen.
Kävin tarkastamassa taulun ja yllätys yllätys. Aikaisempien käsin kirjoittettujen pahvisten kylttien tilalle olikin ilmestynyt oikein ja lähes virallisen oloinen liikennemerkki, jonka alle oli teippailtu tuo kadunpuhdistuksen vaatima aika, jolloin kadun oli oltava vapaa autoista. Vuodesta 2009 viisastuneena siirtelin tötteröni kauemmas, hiekkaiselle naapuruston tontille. Moni muukin noudatti kiitettävästi varoen tuota aikataulun alkamishetkeä.
Harja-auto ilmaantui hieman ennen yhdeksää, ja sen jälkeen heti hinausauto. Molemmat poistuivat, mutta harja-auto ilmaantui kohta uudelleen. Pian tämän jälkeen ilmaantui ensimmäinen hinuri, sitten toinen ja kohta kolmas, se pienin, jo aikaisemmin piipahtanut.
Aha, aattelin, show alkaa. Onneks autoni on poissa näiden tieltä, Hyvin oli tuo mainittu merkki jäänyt huomioimatta. Lähes puolitoista tuntisen aikana nuo hinurit siirsivät 27 autoa muualle. Hymyilin itsekseni tyytyväisenä. Himot ja nautinnot ne, kattokaas nääs, on hiirelläkin.
Laulun sanoja muistellen... ....mistä hitsistä nekin nyt tähän hätään mieleen putkahtivat.
Kerran miehellä, kaksi tyttöä oli tumma ja vaalea, tyttö vaalea, kodin hoivissa pysyi tiellänsä kaidalla. Tyttö tummainen, kylän kukkanen, kulki tansseissa riemuiten. Isän harmaapään neuvot mielestään, heitti tansseihin hilpeään...
Muuta mielihyvvä sain kun eräs ihminen ilahtui harvoin tekemästä soitostani niin että sain seuraavana päivänä kiitosmainninnan tuosta teostani.
Lisäksi soitin eräälle pienelle tyttöselle, jonka ihastusta ja ilostumista soittoni johdosta oli kiva kuunnella.
On se mukava kun näinkin vanha voi nuorta tyttöä ilahduttaa soitollaan, saaden toisen hieman kuin hypähtämään riemusta, jota saatteli ilahtunut naurahdus. Tämä toi mieleen omien lasteni, siis vanhempien tyttöjeni ilmeet ja elkeet kun he saivat sopivalla hetkellä isältään vaikkapa tikkarin. Kyllä oli riemua, halia, halausta ja rustistusta.
Niin. Pilpahtipa elämääni sulostuttamaan vielä eräs henkilö, jolta sain pienenkön vinkin ja mainninan käydä tuota vinkkiä katsahtamassa.
Tämä oli kait sellainen seikka, josta kaikki aivan ilmeisesti eivät pitäneet tai hyväksyneet. Kateus, vaiko peräti mustasukkaisuus tuntui olevan vaikuttimena, vastaanottamastani päätellen. No maailmaan mahtuu, siitä huolimatta en katso kuinka ja miten kommentoin.
Mut päivä oli kaunis ja aurinkoinen. Illan kruunasi puolenkilon vaniljarahka purkkillinen, tumma hyvin kaakaoinen suklaa, tilkka mausteista, ei tanniinin makuista viiniä, appelsiini.
Mutta entäpä elleivät he ole juoneet elämän maljaansa vielä pohjaan asti. Kenties he eivät ole maistaneet elämänkakustaan tarpeeksi suurta, monipuolista palaa
Toden näköisesti he ovatkin vain kuorineet kakusta vähän pintaa ja luulevat näin ollen mielessään osaavansa ja tuntevansa koko elämän sisällön.
Mutta toden näköisesti heiltä on jäänyt maistamatta kaikki maljan pohjalle painuvat ja saostuvat raskaat juonteet, sekä muut kirpeät ja kitkerät mausteet.
Elämän malja on hyvin syvä, sen pohjasakka on sakeaa ja vielä useammin sameaa. Vaatii rohkeutta tyhjentää se pohjaan asti.
Myös elämän kakku on kirjava, mutta sen syöminen on rikas kokemus, vaikka kaikki palat eivät maistuisikaan hyvälle.
Siksi todella harvat harvat uskaltavat antaumuksella käydä tähän pöytään, vieläkin harvemmassa ovat ne, jotka jaksavat syödä ja juoda kaiken, mitä pöydässä on tarjolla.
Tässä eräs, keväisen kauniiseen ulkoilupäivään tai sen jälkeisiin yhdessäolon hetkiin sopiva tarjoiluehdotus, keskusteluun lisämakua antava Jagertee juomaresepti. - Google -
(alppiseutujen murretta – Jägertee olisi kirjasaksaa).
1 / 4 liter of black tea in a bowl 1-2 teaspoons sugar add all at 1000 watts 2 - Heat 2 1 / 2 minutes 1 / 4 liter of red wine add 1 / 2 stick of cinnamon add 2 cloves add anything further at 1000 watts 2 - Heat 2 1 / 2 minutes, remove spices 3-4 cl of rum add 3-4 oz fruit brandy add Stir and serve immediately 2-3 servings
Google-haku hakusanalla "Jagertee" tuottaa erilaisia reseptejä. Mustaa teetä (s.o. kellanväristä "tavallista" teetä, ei vihreää!) ja punaviiniä on useimmissa, joissakin myös jotakin hedelmäviinaa ("Obstler", joka voi olla valmistettu esim. omenista, päärynöistä, kirsikoista, vadelmista, luumuista, aprikooseista tms.) Lisäksi mausteeksi sokeria, neilikoita ja kanelia (tankona).
Itävallassa Jagertee teestä, sokerista ja itävaltalaisesta romminkorvikkeesta (valm. Sebastian Stroh) sekoitettua totia. On siis olemassa ainakin glögimäinen ja totimainen lähestymistapa.
Jägermeisteria en ole kuullut Jagerteessä (google) käytettävän. Vaan kukapa kieltää.
Elämääni mielihyvää tuottavia asioita, tosin en aina tiedä missä järjestyksessä nämä milloinkin ovat, ja saattavat tästä hetkittäin vaihdella, toisen jäädessä, toisen tullessa. Mutta tällä hetkellä vastauksen marssijärjestys olkoon tämän kaltainen.
Valokuvia mulla on lapsistani vähän nuoruutensa ajalta. Erotessani en näitä saanut. Niinpä kotoa lähtiessäni otin omin lupineni lipaston päällä olevat lasteni koulukuvat, jotka ovat mulla vieläkin hyllyssäni. Nuorimmaiseni kuvan palautin hänelle, hänestä on lähettämänsä ylioppilaskuva hyllyssäni. Muutaman oman kuvani sain vasta 6 vuotta eroni jälkeen exältä, hänen muuttaessaan.
Samoin mulla olleet kuvani eroni jälkeiseltä ajalta, jossa olin joko yksin, tahi jonkun toisen henkilön kanssa kuvattuna, tuo joskus aiemmin mainitsemani mustasukkainen nainen, joka kanssa tuolloin täällä asuin 7v, hävitti kaikki eroni jälkeen kuvatut kuvani, nyös negatiivini. Kuvasin tosi paljon, hyvällä kameralla joka mulla on vieläkin, työmaakuvat säästyivät.
Elämän kultalankaa, sen täyteläiset värit.
1.) Terveys. Sairastin pienenä vuodet 2.5v - 12v, joka tarkoitti jatkuvaa epäsäännöllisin syklein tapahtuvaa sairaalassa oloa, tutkimuksia, tutkimuksia, kuvauksia, mutta ei mitään, minkäänlaista ratkaisua varsinaiseen tautiin. Olin pelkästään uteliaiden ja kokeilunhaluisten lääkärien tutkinnan kohde. Kunnes tuo kierre loppui. Kiitos tästä, kunnanlääkäri Sasi, (kimmon setä) sinulle.
Satalinna. Pisin (11 kk / 1958) sen ajan keikoistani täällä, jolloin kansakoulun ekaluokka jäi yhteen vajaaseen viikkoon. Täällä oloaikanani en koskaan ollut oikeasti kipeänä, ainoastaan vain ns. tutkittavana. (Toisen luokan kävin kahta kuukautta vaajaana läpi)
Vasta poislähtiessäni, aamulla oli kuumetta 37,8 ja äitini tullessa suurin toivein minua noutamaan, hoitaja mittasi vielä puolipäivän lämmön. Kuume oli noussut, 38.3 astetta. Ulkona oli juhannuksen tienoon hellekausi parhaimmillaan, yli 31 astetta varjossa. Äidin jäädessä odottamaan lisätietoja, kuume kohosi iltapäivän aikan yhäti ylemmäs. Äitini poistui lohduttaen pian s ekuume laskee ja kotiudut sitten myöhemmin terveenä.
Kuume kohosi iltamittauksissa jatkuvasti yhsä ylemmäs. Olin oikeasti kipeä ja kuuma. Viimeinen minkä muistan ympärilläni häärivien hilkkapäisten hoitajien keskusteluista oli Liisa hoitajan ääni. Hyvä jumala, nyt se kuume on jo 41.2 astetta, mittari ei riitä...
Tämän jälkeen muistini on hatara parin viikon ajalta, joka ajan olin lähes tiedottomassa tilassa. Herättyäni muistan hoitajien tervehdykset, huonekaverien parveilun ympärillä, aurinkoisen kirkkaan näkymän ikkunasta. Muistan myös hoitajien kertoneen mulle, kysyessään muistanko mitään tuosta ajasta, että koko satalinnan kompleksin kaikki jäät, ruumishuonetta ja jääkaappeja myöten, oli käytetty ruumiini jäähdyttämiseen, vaihtaen aina uudet jäät sekä alleni että ylleni, koska olin kokonaan kääritty lakanoihin, joiden sisällä nuo jäämurskat olivat.
Kun pääsin kotiin, oli jo heinäkuun loppu ja ulkona oli hellettä yhä 32 astetta varjossa. Muuten, kotiinpääsyni vuosi täytyi olla tuo vuosi 1959, koska olin siellä yli talvikauden
Musiikista aloin pitää täällä ollessani, Liisa hoitajan tuomasta transistoriradiosta, sekä alakerran pannuhuoneen viereisessä tilassa veivattavasta krammarista, jonka veto ei riittänyt loppuun asti. Kodin kynttilät. Iltanuotiolla. Kotilaakso, kolme oli kiekkoja jotka kuuluivat jotenkin. Talkkari ei saanut meidän jostakin alustasta löytämäämme konetta kuntoon sen paremmin. Mutta saimme yhden uuden uutukaisen neulan häneltä. (tästä kaikesta tulee joskus omat plokit, tuonnempana) http://youtu.be/5Mh3EUYIcjg
2.) Oman kodin rauha. Hiljaiset yksinäiset hetket joita kaipaan ja arvostan kaiken turhan hässäkän saatuani jätettyä taakseni. Rauhallinen seesteinen vaihe, elämäni eräistä vaiheista, jossa lapsieni ja lastenlapsieni tulevaisuudet pidemmän päälle askarruttaa.
Lapset, lastenlapset, sisarukset ja heidän perheensä, muutama muu vanha sekä uusi tuttu tai ystävä, sekä eräs seurustelun kautta tutuksi tullut hyvä ystävä ja tuttava.
Ensimmäinen Lapsen lapseni. (Ranska)
Sama kaveri 7 v myöhemmin.
Toinen lapsen lapseni 2 vk vanha. Muutama muu hyvä, luotettava ystävä, lähinnä yritysmaailman ajoilta tutuksi tulleina, kuten eräs virkamies, jonka olen saanut tuntea kolmisenkymmentä vuotta, mies, jota aina kunnioitan ja arvostan, rehtiyden ja oikeudenmukaisuutensa takia. Samoin muutamia, työmaiden vastaavia mestareita, hankintamiehiä, työpäälliköitä jne. Mahtuupa joukkoon muutama muukin alan ihminen, talous- kirjanpito- suunnittelu- ja tavarantoimitus puolelta, sekä myynti ja huoltopuolelta.
3.) Tuossa edellisessä taisi kaikki tärkeimmät jo tulla luetelluksi, muutamia myöhemmin eri tavoin minulle tutuksi tulleita henkilöitä tähän voisin lisätä. http://youtu.be/N1N6ZCqTz_c
4.) Helteiden ystävä en ole. Mutta tämä keväinen aurinkoinen ilma ja kevään tulo yleensä. Samoin syksyn lehdetön kuiva kausi, pikku kepeä pakkanen, myös kesäinen lämmin nätti vesisade, sekä tietysti kaunis talvinen lumisade, keveine pakkaskeleineen.
5.) Hyväksyä se tosiasia että työelämä alkaa olla taakse jäänyttä vaihetta elämässäni. Toisaalta se on suuri helpotus, kun ns. olen pyörillä ollut jo 13v ikäisestä alkaen. Silloin kotona isän sairastumisen jälkeen liikkeelle jo kansakoulun kesälomalla, sekä myöhemmin ns. päivätyönä.
Tässä vanhin lapsen lapseni ensimmäistä ketaa suomessa vaarin sylissä 3 kk ikä. Kuvan päivämäärä ei totuuden mukainen. Mun vanhallani kameralla otettu kuva. Patterinvaihto on aiheuttanut päivämäärän nollaantumisen kameran ostohetkeen.
Kohtulliset hartiani, musculat, sekä heiveröiset käsivarteni takaavat sen, että näinkin jämerä paketti pysyy vakaasti, mutta hellästi, ja ilman salitreenejä pienissä hyppysissäni.
6.) Mielihyvää tuottaa ystävälliset ihmiset, vaikkapa kauppareissulla nähty pikkuinen lapsi joka istuu vaunuissaan silmät suurena hymyillen iloisesti, tai kykenee itse kulkemaan vanhempainsa keralla, uskaltaen ujostelematta tehdä tuttavuutta meikäläisen kanssa.
Poikani. 5 v 7.) Kun voi tehdä jonkun hyvän työn, tai paremminkin, on kykenevä auttamaan jotakin henkilöä joissakin asioissa, tms. pikkuinen palvelus, jonka voi toiselle suorittaa.
8.) Nauraa pitää ja iloita. Suruja on ollut ihan liiankin kanssa, ja olen sujut niiden kanssa. Sellaiset ihmiset joiden kanssa voi heittä läppää, huulta, puhua asiasta kuin asiasta ja joilla ei pipo kiristä, sen kummemmin kuin muutkaan elämän tilanteet. Huumori ja herkästi toimivat ajatuksen juoksut saavat mielen iloiseksi.
Tuore aviopari sekä ranskalaiset appivanhemmat. 9.) Ystävä jonka voi kutsua luokseen, tai vierailla hänen luonaan, tarkoittaa sekä seurustelua että muuta ystävyys-suhdetta, kuten myös perhetuttujen luona vierailua. Kuuluupa karaoke tuttaviini niin talousrikoksia tutkiva henkilö, kuin myös eräs nuoripari, 32-40v, jossa mies haluaa minusta kaverin (isänsä tilalle) ja nainen haluaa minusta isäpuolen, oman kolarissa (5v ikäisenä) menehtyneen isänsä tilalle, jne jne. Lisäksi heidän ihanat (3 kpl) tenavansa, etenkin nuorin ujostelematon 5v tyttö (hänkin).
Esikoiseni häätilaisuudesta. Sisarukset; nuorin, vanhin (- 2009), keskimäinen, itse.
10.) Kyllä tähän on helppo laittaa sisarukset, heidän perheensä seuraavaksi. Vierailut heidän luonaan. Samoin muutama vanha työntekijä, jotka ovat muttaneet hieman kauemmaksi, mutta kaipaavat yhä edelleen tuota työssäoloaikaa, 12-16v jota haluavat yhä muistella.
Tässä eräs tunnetuimmista, tärkeimpiä suomaisuuden ja suomalaisen naisellisuuden symboleista. Elovena tyttö.
Mä lähden maalle jos vain lupaat kyydin kaupunkiin. - Pajan pellon pientarelle, joukkohakkuun uumeniin. Mä lähden maalle savusauna hyvää tehdä vois. - Mä lähden maalle jos vain pääsen yöksi pois.
Kuinka naisen kanssa aitassa vois pistää hulinaks. - Viimeinenkin vapaa nainen sieltä lähti ysi kaks (-92) Niin ihana on maalla juhannus ja joulukin. - Kauppa vietiin, posti vietiin, kohta viedään koulukin. Älykeskuksia ministerit maalle ehdottaa. - Joka kylässä se on ja nissä myydään keppanaa (olut 4.5%) Etätyö on etätyötä ja sen kanssa toimeen tuun. - Koska bordellikin siirtynyt on itsepalveluun.
Mä lähden maalle...jne...
Elovena-naiset kasvaa maalla aivan läjittäin. - Eilen mummo rollaattorilla meni tuonne päin. Osuuspankista kai kävi nostamassa eläkkeen. - Keppanaan ja miestenlehtiin, aikuiselle pojalleen. Maalle luomu tilattiin laajentaen navettaa. - Kyllä naapuritkin ennen pitkää senkin savettaa. Maalla voisi olla erilainen, yksilöllinen. - Pikkukylän ahdistava ilmapiiri tilttaa sen.
Mä lähden maalle... jne...
Maitolaituri on vähän joka suuntaan kallellaan. - Kun ei tiedä mihin katuu, niin se jääkin seisomaan. Aikamiehet ovat vähän niinkuin maitolaiturit. - Heille yhtenänsä uittuilevat liituraiturit.
Mä lähden maalle...jne..
Saapa nähdä toteutuuko tämä toiveeni. Ja jos, niin milloin.
Tai, sanoisko paremminkin sen taipaleelta, hieman myös sen kuljetuilta sivupoluilta. ..elämän aitoutta kuitenkin. - Edelleen!
Sua ikävä mun on, mitä sille tehdä voi, tämä tuskan suuri tunne sydän parkaa vartioi...
Olen kulkenut mä tiellä jossa kaikki unohtuu, sieltä puuttuu romantiikka, sieltä puuttuu yö ja kuu..
Haluan tuntea uudestaan, ne ihanat illat, ne ihanat illat, haluan tuntea uudestaan ne sumujen sillat, ne sumujen sillat, ne sumujen sillat...
Elämän aitoutta kuitenkin, yhtä kaikki. Ilma ennakkosuunnittelua, tahi monimutkaisia sukumoninimiyhdistelmiä, joilla siis valitettavasti en, eräistä poiketen, voine ylpeillä.
Alemmuuden tunnetta tuottaa myös lasteni omaelämä, jonka takia he eivät mitenkään ole osallistuneet omien toteutumattomien haaveideni toteuttamiseen heidän kauttaan. Voi hyväsyväharmitus sentään ja kaikki vain tuon vapaakasvatuksen puutteen takia, jotka heiltä puuttui kokonaan. Millainen äiti mun lapsillani olikaan! (Kerron kyllä tästä terapeutille, jahka binboilemattoman löydän, on tää niin vakavaa)
Elämän nautinnollista puolta nuoruuden parhailta miehuus ajoilta.
Seesteisempää varttuneisuutta, elämän tilitystä, sen suomine muistoineen.
Viimein, odotettu lopullinen, haaveiden ja toiveiden täyttymys.
Lopulta. Tuskan helpotuttua, samalla kuitenkin, elämän eräs totuus. Ei tuhlaannu edes kahta minuuttia, ja siinäkin on jo puheet mukana.
Varhaisessa nuoruudessa seisotaan aina tulevan elämän edessä. Olemme kuin lapsena näyttämöllä esiripun edessä sen noustessa. Odotuksemme ovat suuret, ihmeelliset, ilon, jännityksen siivittämät. Jännitämme toivomme ja odotamme mitä ihmeellistä on tuleva. Se, juuri se, on onnemme, ettemme tiedä mitä todella on vastaamme tuleva.
