Maanantai aamulla...

Kello käy kohden puoli kuutta.

Aikainen aamu. Kahvi tuoksuu edessäni mukissa höyryten, selaillessani näitä sivuja.
Selailen niitä näitä päästen tekstiluettelon kohdalle.

Katson luettelon oikealle puolelle hieraisten silmiäni. Hiljaista, tosi hiljaista. Ei ketään vierailijaa, ei koko aikana.
Vielä eilen illalla ennen nukahtamistani seurailin näitä sivuja seuraillen myös vierailijoiden märää sekä katsojia mistä maasta kuinka paljon on ollut vierailijoita.

Ranska on tänä iltana tai vuorokauden aikana ollut suurin maa josta vierailijoita on ollut 34 eli, toiseksi eniten heti Suomen jälkeen.

Nyt vierailijoiden määrä näkyy olevan nolla tuossa listassa, joten kääntelen vaihtoehtoja katselijamäärien selvittämiseksi. 

Ei ketään ei yhtään ainoata katsojaa koko aikana, vaikka eilinen lukijamäärä ylitti reilusti yli normaalin katsojain määrän.

Kunnes yht äkkiä, se yksi ainoa uskollinen kointähti joka aina uskollisesti ilmaantuu viimeistään aamun puoli kuuden aikaan sivustolleni, usein paljon aikaisemmin.

Mutta nyt ei näy ketään muuta, ei koko aikana mikä tänne meikäläisen on tullut kirjoiteltua. 
Poissa on kaikki, niin katsojat, maat, kuin mannutkin.

Tulevatko lukijamäärät vielä joskus näkyviin ken sen tietäisi, jää nähtäväksi.
Näiden seuranta tuntuu silti toimivan, yhdestä ainokaisesta uskollisesta päätellen.



               

Kaikesta huolimatta. 

Kiitos teille kaikille uskollisille vierailijoilleni. 

Hyvää päivän jatkoa.

Torsta-aamun mietteitä..

Aikainen aamu. Kello hieman vaille neljä ( < 4 am),  tämän aamun varhaishetkellä.
Lehdenjakajaa ei vielä näy, ei kuulu. Eipä silti, en lehteä kaipaa, enkä ole sitä tilannut.
Aamuhetki on raikas, kaunis, auringon noustessa tuota tuttua rataansa, ollen nyt jo näkyvissä kokonaan oranssin kirkkaana hehkuvan säteilevänä pallona, nousten kohti lakikorkeutta lähes silmin nähtynä, sen säteiden kullatessa vielä puiden latvojen yläosat, lintujen alkaessa hilakseen äännellä niiden herättyä aamun askareihin.
Taivaan täyttää nyt yhteneväinen tumma synkkä pilvilautta.

On aivan kuin suojaisella, leudolla talvisäällä. Avaamastani keittiön ikkunasta haistan
ilmassa tuntuvan kosteuden tuoksun. 


Laitan kahvin tippumaan tehden itselleni voileivän sen kyytipojaksi. 
Katsahdan uudelleen ulos ja on aivan niin kuin jokin olisi laskenut suurensuuren tummansinisen kannen kaiken näkyvissä olevan taivaan ylle. Ainoastaan pieni yhä kapeneva rako jossa auringon valo hehkuu, kajastaa vielä kapeana kaistaleena puiden latvojen tasolla.
Säteiden kuulto puiden rungoista ja oksistosta on nyt kadonnut aamun hämäryyteen.

Vain hetki ja koko taivaan kansi umpeutuu yhtenäiseen tummaan pilviverhoon.


Kahden mukillisen jälkeen aamiainen on siemaistu. Suljen ikkunat odottaen sadetta alkavaksi, mutta sitä ei tule, ei pisaraakaan. Mietin missä mahtaa sataa kaatamalla.


Istahdan nojatuoliin mieliasentooni johon hetken kuluttua olen nukahtanut kuin tikka.
Kello käy, aika kuluu ja havahdun ikkunaan törmäämisestä kuuluvaan jysähdykseen, sitten toiseen ja kolmanteen, siipien surahdus kertoo että seuraavat kurvit eivät mene linnulta liian pitkäksi.  
Olen muutamana aamuna, ilman viileennyttyä tällä viikolla seurannut pihan suuressa männyssä ahkerasti uurastavaa pienten lintujen joukkoa. En tunne lajia, mutta ne kieppuvat kuin kolibrit noissa männyn oksien päissä, napostellen jotakin neulasista ja kuihtuneista kukinnoista.
Näitä pieniä hentoja touhukkaita otuksia on kiva seurata, katsella niiden puuhia, iloista pylpähtelyä, aaltoilevaa hieman ilkamoivaa lentoaan kun ne pyrähtävät muualle.


lltapäivällä seurailen vanhaa kotimaista elokuvaa, torkahtaen hetkeksi telkkarin eteen
tapani mukaan, sitä katsoessani.


Havahdun pian näihin jysähtäviin ääniin uudelleen, tajuamatta vielä kolmannellakaan kerralla mistä ne tulevat. Mitään ei näy. Keittiön ikkuna on jälleen avoinna ja kohta sieltä pyrähtää pieni lintu, jysähtäen vauhdilla olohuoneen ikkunaan meikäläisen katsellessani, pudoten lattialle. 

Mietin miten sen mahtoi käydä, ihmetellen linnun kestävyyttä mikäli se yhä on elossa. 
Missän ei näy, kun koitan sitä varovasti verhontakaa yrittää katsoa. En näe missään, 
ei kuulu pienintä ääntä, ei rapinaa, ei liikettä. Hiljaista on.
Mietin että lämpöpatterin takaa varmaan sen löydän kuolleena. Tyhjää on sielläkin.
Kunnes, löydän sen pöydän vahvan jalan takaa hiljaa paikaltaan.
Ei liikettä, ei minkäänlaista. Lähestyn kädellä ja lintu liikahtaa.


Puhelen sille hiljaa ja rauhoittavasti noutaen keittiöstä pyyhkeen, miettien miten saan sen kiinni ja ulos.  Lähestyn ja lintu hieman liikauttaa päätään ympäröidessäni sen
löysästi pyyhkeen avulla. Siellä se nyt on, mutta kuinka nostan sen vahongoittamatta.
Yritettävä on ja kuperran käteni löysästi kasan ympärille, miettien pääseekö se minulta jonnekin karkuun. Pääsen onnellisesti nousemaan ylös ja julmettu kirkuminen kuuluu ulkoa korviini sen emon seuratessa tapahtumaa oksalta kutsuen poikastaan hädässä.


Lähestyn avointa keittiön ikkunaa ja huuto muuttuu kirkuvaksi laantuen pian. Pyyhe liikahtaa ja pienipieni ruumis osoittaa hirmuista elämisen halua ponnistellen voimalla vapautta kohden, työntäen pienen lapsen sormenpään kokoinen päänsä pyyhkeen raosta väkisin näkyville. Jalat ja siivet liikkuvat.


Kurotan ikkunasta kauemmas raottaen pyyhettä ja hups, lehahdus kasvoillani, tuttu pyrähtävä ääni ja iloinen ääni pääsee linnulta, vallaton aaltoileva lento kauemmaksi
linnun kadotessa näköpiiristäni kaukana olevan männyn oksien suojaan.
Tilanne on onnelleisesti ohi. Lintu lentää jälleen. Kuinka noin pieni kestää tuollaiset törmäykset mietin, jolle syyksi löydän vain tuon keveyden ja vankat ontot luut.

Hämmästyttävintä tässä kaikessa oli huomata tuo suunnattoman suuri elämisen tahto
sekä vapauden tuottama riemullinen lento kaiken tuon paniikkikokemuksen jälkeen.


Kiitos vierailustasi.
Hyvää illan jatkoa.

Aamuhetki

                    

Silmät avaan aamusella, nousen avaan ikkunan. Tunnen tuoksun keväisen ilman, hahmoitan aamuhämyisen pihamaan. Kello lähenee kohta puolta kuutta.

Hieno aamuhetki, kuun kumotus pilvenreunojen riekaleiden takaa eroittui selkeästi aamuiselta taivaalta. Lehden jakaja joka on myöhässä, on ajanut autonsa aivan oven eteen asti. Tuuraaja taitaa olla kyseessä, aikataulustaan päätellen, vaiko jakelulähetys.

Nyt jälleen täydenkuun mentyä on nukkuminen maittanut kuten nuoruuden parhaina päivinä. Hienoa on saada nukkua yönsä kunnolla, hienoa on myös saada herätä
raikkaaseen kauniiseen keväiseen aamuun, saada nauttia siitä täysin siemauksin. 

Nyt tätä kirjoittaessani lähitienoo herää hiljakseen tavalliseen arkiaamuunsa, kuka minnekin taholleen kiiruhtaen.

Varhaiset aamukahvit keitettyäni, ja nautittuani kaikki kaksi ja neljänes mukillista suuntaan matkani jätekatokselle muovikassini kanssa.




  Sieltä palattuani harrastan jälleen vanhaa, kauan sitten opittua tapaani. Aamusikari, jota sytytellessäni aistin kaikki ympärilläni olevat ja eroittuvat aamuiset
lintujen äänet, tunnen nousevan, voimistuvana viriävän keväisen ahavan henkäykset villapaitani läpi ihollani.

Polttelen sikarini loppuun. Kahvi odottaa keittimessään, kevät on koittanut ainakin mielessäni. Olen pitkästä aikaa alkanut heräillä tuohon vanhaan totuttuun aikatauluni
heräämisen hetkiin.

Tänäänkin jo puoli viideltä, kun viimeiset kuukaudet on heräillyt vasta aamusella puoli kahdeksan maissa.
Tuokion kuluttua lopettelen, suunnaten ulko-ovelle, miettien missä on parin päivän aikana tienoolle ilmestyneen lokkipariskunnan aamuiset lennot.
Varma kevään merkki sinänsä. 

Näiden tapana on ollut pesiä lähitienoiden talojen katoille jo useampana vuotena. 
Ärhäköitä pesän ja poikastensa puolustajia, jotka eivät siekailleet pommittaa lähistöllä kulkevia, saati parvekkeilla käväiseviä asukkaita, joka häätyivät näin äkisti pois.

Viime vuonna niiden pesä ja munat vihdoin viimein hävitettiin tämän rakennuksen osalta, jossa ne ovat muutaman kesän aikana hyvin tuntuneet viihtyvän, muualta häädön saatuaan, vielä viime keväänä.

Ensimmäisenä kevään merkkinä vois ajatella naakkojen ilmestymisen tienoolle, niiden äänet, jotka vielä viime keväänä olivat suurehko riesa, joka poistui kun kunta viimein siivosi pois kaiken tienvarren risukon.

Etenkin syksyiset, mutta myös keväiset, tuossa risukossa viihtyvät valtavat satamääräiset naakkalaumat olivat kauan kauan jotakin käsittämätöntä, niiden aiheuttama kaikkialle tunkeva, viikkoja kestävä riekunta ja meteli sietämätöntä. 

Nyt tuokin meteli on takse jäänyttä elämää, vaikkakin naakkuna toinaan vielä jostakin  kaukaa syksyn ja kevät-talven satunnaisina hetkinä harvakseltaan korviin kantautuu.

Niinpä, sisällä ollaan, uusi satsi tippumaan ja kohta, kahvimuki on edessäni, 
painallus ja hetkessä, sekä hetkeksi elämä, sekä aamun tapahtumat jatkuvat virtuaalitodellisuudessa...

                                                 Hyvää päivän jatkoa.
                                                   Kiitos vierailustasi.

Päivä - kahvit

                  

                  


Mitään erityistä syytä tälle kahvihetkelle, virtuaaliselle sellaiselle ei ole, mutta mikäli se sallitaan rauhallisesta ja tasapainoisesta olotilasta ja pelkästä hyvästä mielestä niin siksi.

Pidemmittä puheitta, nauttikaa vapaasti tarjoilusta, onhan torstaipäivä toivoa täynnä,
eikä kattauksetkaan, saati eri kahvilaadut sieltä pahimmasta päästä.
Kaikille löytyy, vaikka tässä vasta osa kattauksesta.

Joten; olkaapa hyvät.

                                                                   


                

                 

          

                                             Nautinnollisia kahvihetkiä!

Aamua.

           

Kun niin moni täällä olijoistakin miettii yksinäisyyttään, mahdollista ystävän, kaverin löytämistä, tuleeko koskaan mietittyä sitä, minkälaista juuri sinun kaltaisesi ihmisen kanssa toisen ihmisen olisi / on olla, elää, tai kenties asua.

Kun ehdit ehkä miettimään tätä, ota johdannainen ja mieti, miltä tämä kumppanistasi saattaisi tuntua.

Elämisen arvoiseksi elämä tulee, kun usko antaa siihen voiman ja luottaa rakkauteen.


                Kietoisin sanoilla aurinkoon,
                kuiskeella kuusien varjostoon.
                Olet ainoa joka jäljelle jää,
                kun tädykkeet nurmelta häviää.

                                                                  Olisin suruusi lohdutus,
                                                                  yöllisten tähtien kimallus.
                                                                  Sanoisin sanan niin hellimmän,
                                                                  kun taistelet sylissä pimeän.

                 Nostaisin tasolle pilvien
                 kun sade käy yli tienoiden.
                 Olen luonas kun usvaan katoaa tie,
                 yön keskeltä aamua kohden vien.

                                                                  Kätken mä syliini lämpimään,
                                                                  ennekuin nääntyt sä ikävään.
                                                                  Lohtua loihtii tää läheisyys
                                                                  kun vienyt on suven hyinen syys.

                                                      - Ulla Kytöluhta -  (Foxi)

                                     Videon nimi;  Yksi halaus.

 
                              Hyvää alkanutta päivää kaikille vierailijoille.

Aamumaxia

                                                                        

Monikin saattaa ihmetellä, mitä onkaan rakkaus. Se on yksinkertaista ja selkeätä.

Joka ymmärtää, hän myös rakastaa, tietää ja näkee...
Mitä enemmän tietoa jossakin on, sitä enemmän rakkautta...
                                                   - Paracelsus -

Rakkautta on kaikki, mikä rikastuttaa, korottaa, laajentaa elämäämme kaikkiin
korkeuksiin ja syvyyksiin päin.

Rakkaus on yhtä ongelmaton kuin kulkuneuvo.
Ongelmallisia ovat vain kuljettaja, matkustajat, sekä tiet.
                                 - Franz Kafka -

Onni tulee arkisista, niistä kaikista pienistä asioista. 

Hyvää alkanutta päivää kaikille vierailijoille.

Aamunmax!!!

        

Kuten edellisessä, eilisessä, jo totean, tätäkään tekstiä, videokuvia ei ole suunnattu erikseen ketään vastaan.  Eipä siis hötkyillä suotta, edelleenkään.

Eilisessä totean myös vierailijoideni määrän yltävän lähes kevät talviselle helmi-huhtikuun tasolle, jolloin se oli korkeimillaan. 

Mitä tulee elämä eri kuvioihin totean, ettei esiintuoduilla mielipiteillä, haukuilla, kehuilla, ohjeistuksilla, kannustuksilla, vaikka ne saattaisin huomioda joiltakin osin, ole vaikutusta!

Ei käytökseeni, tekoihini tai tekemättä jättämisiin.
Sama koskee oletettua tilivelvollisuuttani.

Meilit, muut vinkit, pähkäilyt asian tiimoilta saa mun mielestäni piisailla.
Asialliset saatetaan huomoida jollakin tasolla.
Myös kuullun, kuten luetun ymmärtämisen, soisin näin mielelläni toistamatta toimivan.


Pidemmittä puheitta alla tämä aamupäiväinen. 

Terveen itsekkyyden pohjalla (kuva!) on oman tien kuljettavuus, oma arvokkuus, johdattelevuus omien arvojen mukaisesti.

Niiden perustarpeina, joita tällä matkalla tarvitaan on myös omien kumppanien,
omien ystävien valinta, kuten on myös vapaus kaikessa näiden valinnassa.

Useammankin kerran on asia tullut huomattua, mainituksi, sekä huomautettua!

Seikka, jota niin monet, useimmiten elämää kokenemattomat, pitänevät täälläkin yhä itsestään selvänä asiana.

Toisen itselle omiminen, omistaminen sekä toisen hallinta pelkän nettituttavuuden (johdanneisuus) perusteella.

Kokemattomilla tarkoitan kaavoihinsa kangistunutta, vain kahden kolmen suhteen ihmisiä, tai työpaikkansa turvin omaksumaa hyvin suppeaa, heidän omakantaista, usein dominoivaa asennetta, näkemystään, ei siis eri asioiden (vastapuolen) kantilta nähtyä, kuten huomioimista tai piittaamista. 

Joskus tätä omaa, sinänsä väärää käsitystä, ovat tukemassa omat, kenties kertapari tapaamisiin asti johtaneet ja niihin perustuvat, niistä muotoutuneet omat käsitteet. 

Tätä voisi verrata irtaimen kohde omaisuuden huuto-kauppaan, jossa nousuhuudoin muodostuu kiinnostuksen kohteena olevalle esineelle jokin, usein lopullinen hinta.

Mikäli joku haluaa tuon esineen itselleen, nousuhuudoin se tuolloin onnistunee.

Asia kuitenkin mutkistuu, mikäli erilliset myyntiehdot on tuolle tuotteelle asetettu,
tai tuote on esim. varattu, taltioitu, vain lopullista sijoituspaikkaansa odottamassa.

---

Tietenkin lopuksi voi todeta kauppamiehen termein. Kun on hyvä ja kunnollinen tuote, se markkinoi ja myy itse itseään, sitä suuresti edes tarvitsematta markkinoida.

(Tuote itsessäänhän on hyvä, ellei peräti erinomainen saattaen olla moneenkin käytöön sopiva, mutta joka väärin käytettynä tai annosteltuna jättää pikantin, haihtumattoman sivumaun.)

Tälläinen kestokäyttötuote on kuitenkin hyvin usein niin suosittu ettei sen makuun kerran päässyt sitä unohda.  

Syynä on tämän tuotteen jättämä, viivähtävän jälkimakuisuuden kosketus tai tuoksu jotka eivät häviä, väheten vain ja ainoastaan kulumalla, vasta ajan kanssa alkaen hiljakseen hälvetä.

                 Hyvää alkanutta päivää Teille kaikille vierailijoilleni.

Uuden viikon alkaessa.

Vanha, eletty viikko on takanapäin, samoin sitä edeltäneet. Kokonaan uusi on alkanut.
Taas päivä paistaa, kukka tuoksuu, ja linnut lentää, taivaaseen päin.

Saattaa vielä olla niinkin lämmintä keliä, että vanha, ikiroutainen jääsydän, vielä kerran lämpenisi, ennen tulevan talven leposykkeeseen vajoamistaan. 

Selaillessani tätä tuutuutin sivustoa, silmiini sattui tämä vanha valssi, nyt Freddyn esittämänä. Pidän tämän pehmeästä, soinnikkaasta äänestä.

Tästä oli eräs kotimainen hyvä, nopea rytminen muunnos, esittäjä ei valitettavasti ole muistissa, joku nuorehko mies kuitenkin, samoin se kappaleen nimi on unholassa.

Varastamisesta, tiedättehän, sellaisesta pikkuhiljaa ikään kuin varkain ;) tehtävästä julkis näpistyksestä siinä oli kyse.


Sanat tuohon kertaus säkeeseen soljuilivat jotenkin tähän tapaan:

Kas luonto on naisen, niin petollinen,
Hän sydämen ottaa, kuin varastaen.
Vie varas vain vaatteet, ken ties lompakon.
Mut nainen vie senkin, mi piilossa on.
Ei oikeus naista, saa lukkojen taa,
Ja osakseen uhri, vain naurua saa...

Vaan mitäpä siitä! ja auta se ei,
Kun sieluni rauhan, hän ainaiseks vei.
On tuolla se vuori, ja siel asuu hän.
Ken kerran on ollut, mun pien ystäväin...

Sitä, toimisiko tämä kuinka, toiselta vastakkaiselta näkökannalta katsottuna, en osaa sanoa.

Feministisuuteen taipuvaiset kuitenkin törmäisivät sen näkökannan, täysin mahdottomana ajatuksena. Kukin päätelköön itse omastapuolestaan, tämän asian.

Kuitenkin.  

Hyvää alkanutta päivää kaikille Teille, sivuillani vieraileville.

Huomenta!

                         

Nyt herättyäni, hieman huonosti nukutun yön jälkeen, mieli on kuitenkin virkeän odottava, tietäessäni näkeväni Sinut.

Sinä, sinun kasvosi, ovat ne jotka lähdettyäsi jättävät mieleen kaihon, kaipauksen
tunteet.

Katseet, ne molemminpuoliset pitkät jota molemmat kilvan loivat toiseen ensi kerralla,  sattumalta tavatessaan, kun hieman arastellen toisiaan lähestyivät. 
Tähän asti ne nyt ovat johtaneet.

Eilisen tiedämme jo ohi menneenä, tätä päivää emme vielä, huomisesta ei tietokaan.
Kuitenkin huominen tulee, sitä seuraavien päivien jatkumossa, toisiaan alati seuraten.

Mutta tänään on tänään, siksi kannan siitä hieman huolta, huolta aina alku-iltaan asti.
Odotan jotain tulevaksi. Jotain, kuten välitöntä iloista ilmettä, sekä lämmintä halausta.

Tiedän myös tänään ne näkeväni, kuten myös saavani.

Odottaen.

Hyvää alkanutta päivää, myös Teille ;) uskolliset vierailijat.

Aamu-maxi

        

                                                                         


                                        Taas aamun tullen, yön pitkät tunnit,
                                        pois kohta haihtuu, vaihtuu kirkkauteen,
                                        Kun illan tullen, taas hetki koittaa
                                        pian aamu voittaa, tuoden huomisen...
                                                   - Sävel odotus. Sanat mukaeltu -

Aamun-maxi

                        

Istun kahvimukini kera pöytäni ääreen. Katselen ikkunastani ulkoa silmiini paljastunutta näkymää kello käydessä kohden puoli kuuden näyttöään.

Väjäämättä, hiljalleen viisareitaan siirtäen, toinen seinälläni, äitini käytöstään aikanaan mulle antama, seinälle ripustamani kello, mittaa aikaa sykäyksittäin viisareitaan siirrellen. 

Aamun hämärä on alkanut hiljakseen väistyä, paljastaen hitaasti harmaan, koleahkon aamu-usvan tuoman utuisen näkymän. Avoimesta ikkunasta tulvii kylmää viileää ilmaa parranajon ja suihkunjälkeiselle kostealle kuumalle iholleni, evidencen tuoksun selvimmin eroittaen.

Mulla on kylmä. Palelee.

Palelee siitä huolimatta, vaikka nenäni alla on kuuma kahvimukillinen tarjouksesta ostettua kahvia, kaadettuna, tiedättehän, sellaiseen ruskeaan pikkumyymukiin.

Hiljaista, rauhallista mutta hienoista mielen haikuuta taustalla. Noiden vanhojen, ns. rihkamakellojen junghans koneistot ovat kerrassaan kummallisia. Ne eivät tunnu kaipaavan edes pattereita kuin muutaman vuoden välein. Toimivat tasaiseen tahtiinsa. 

Odotan tulevaa, myös sitä, mitä kaikkea se mukanaan tuonee. Vielä mieli toimii, hermot tuntevat, odottavat sydämien lailla, ruumiin kaihotessa koko mitaltaan.

Mielleyhtymä luo esiin tuon ajatuksen, ajatuksen käsistä, jotka herkästi, tuntevasti tunnustelevasti iholla vaeltavat, määrätietoisen varmasti päämääräänsä pyrkien. 

Kädet, jotka pitkiä selkälihaksia tunnustellen, niitä pitkin edeten nousevat aina ylös niskaan, jatkaen tietävää varmaotteista vaellustaan keskisormillaan niskakuoppaa pitkin muiden tukiessa liukumalla edeten, kunnes, otteensa hieman tiukentuen, vetävät lopultakin lähemmäs, lähemmäs, perille asti.

Kuulen hengityksen, tunnen sen, aistin ihon kuumuuden, odottavan herkkyyden, sydämen malttamattomat odottavat jyskytykset, malttamattomat mielet päästä perille, kenties yhtäaikaiseen raukeaan olotilaan. 

Ihana, hieman niskakuopan yläpuolelta alkava, räjähtäin etenevä mielihyvän tunne, tunne joka  hetkessä kaikkialle leviten voimattomaksi rentouttaa, laukaisee myös kireät selkälihakset hetkessä, muuntautuen lopulta pelkäksi suunnattoman raukeaksi hyvänolon tunteeksi.

Havahdun hieman hätkähtäen omista mietteistäni, pientä jännitystä tuntien.
Osittain juomattomaksi jäänyt aamukahvini on jäähtynyt muumimukini pohjalle.

Nakkaan ne helttaani, kaataen loput vielä keittimeen jääneet mukiin, maitoa, toinen voikku.
Istun tuoliini katsahtaen ulos. 

Aamu-usva näyttää lähes haihtuneen, kylmyyskään ei haittaa. Suljen ikkunan, vetäen samalla villapaidan ylleni. Arjen elämää ilman satua tai tarua.

Sointuiva musiikki, pehmeä-äänisellä espanjan kielellä laulettu tanssivasta brunetesta, soljuu tajuntaani hitaasti jostakin taustalta, sitten selkenevämmin, yhä selkenevämmin

Musiikki soi; baila morena, baila morena, baila morena...

Aamumaxi

                        

Pilvistä, hieman kuin syksyisen harmaata on päiväni näkymä, näin ikkunasta katsoen.
Istun hörpittyäni aamukahvini muna-voikun kera napaani jo appo-aikaisin.


Hiljaista on ollut myös aamun varhaisina tunteina täällä sivustolla. Vierailijoita, sekä yökukkuvia, huonosti nukkuvia lukijoita ei tänä yönä ole sivullani näkynyt, vieraillut.

Eilen, kuten viimeisten viikkojen aikana tuntuu tämä kasasiipelijän sivusto piristyneen
runsaiden vierailujen johdosta. 

On kuin oleilisin, elelisin, eläisin jälleen elämäni erästä uutta kevättä. Hienoa niin!

Ei, ei vieraillut edes tuota aamulaivaa, joka harvakseltaan piipahtaa aamuyön tuntien hiljaisina hetkinä, puhumattakaan pirtsakasta arana negrasta, joka niin usein aamuyön tunteina on uskollisesti sivujani selaillut.

Hienoa on saada huomata etteivät tumman hennon syysorvokinkaan jatkuvat vierailut ole laanneet suomasta ainaista uteliasta, ;) minulle yhäti hehkuttavaa sulosuosiotaan.

Nukahdettuani iltasella makoisaan, niin rentouttavaan uneen, heräilin tähän aamuun vasta kuuden jälkeen, tavallisemmasta ylösnousuajastani poiketen.

(Kenties tästä tulee uusi totuttu tapa meikäläiselle vielä vanhoilla päivilläni. Olenhan lähes koko ikäni alkanut tepastelemaan jo aamuvarhaisesta, jota nykyherätys ei ole.)

Syksyn ensi muistutus ainaisesta, väistämättömästä saapumisestaan antoi itsestään
jo viime maanantaina ensimmäiset merkkinsä, pudottaen tuulen mukana ensimmäiset 
kellastuneet puiden lehdet nurmikolle, kuin hieman varhaista tulemistaan ennustaen.

Syksy selkeyttää, paljastaa, myös käytöstapojen muuntautumisen, vamistautumisen tulevaan. Poissa, taakse jäänenä alkaa olla keväinen riehakkuus, kesän vallattomuus
jättäen jäljelle alastoman seesteyden, suunnaten villit ajatukset arkisempiin asioihin.

Syksy saapuu väistämättä, tuoden kannoillaan talven, millaisen, jäänee nähtäväksi.

Kuitenkin talven jälkeen saapuu taas, väistämättä iloinen ja vallaton kevät, kannollaan kesä. Mutta millainen syksy ja talvi tulevat olemaan kohdallani. Entä seuraava kevät.

Missä olet silloin Sinä, missä olen Minä. Missä kaikki muut, lapseni, ystäväni, tuttuni.
Aika aina aikaa kutakin, sanotaan. Elämän kiertokulku jatkuu väistämättä. Edelleen.

Toivottavasti voimme olla yhdessä myös silloin, saaden kaikki tuossa kiertokulussa 
 yhäti vielä mukana.

Hyvää alkanutta päivää Teille kaikille, runsaille lukijoilleni.

Aamun aatos.

                       

                  
                      Jälleen on hieno aamuhetki, raikkaan ihana, yöllisen viileyden jäljiltä.

                       Toivoisin, että myös tämä loppuelämäni olisi tämän sään kaltainen.
                        Puolipilvistä, mutta aurinkoista, niin seesteistä ja sopivan viileätä.

                                           Kumpa näin olisi elämässäni vielä huomenna.

                                                           Alkanutta päivää kaikille!

                    

Vanhaa ja uutta.

                      

                                
                            http://www.youtube.com/embed/RAsJ0WUWbL0

Yli metsän, puiden latvojen takaa, on taas koittanut uusi päivä. Auringon lämpö saa pian kukkaset aukeamaan, nauttimaan päivän paisteesta, sen suomasta lämmöstä.

Kunnes kohta taas on koittanut ilta. Terälehdet sulkeutuvat, iltayön kosteus hiipii yhä
lähemmäs, tiivistyen kesäisen aamun tunteina lehdille, tuomaan elämää kasvustolle.

                                                                  

                                                  Kesäpäivä kaunis, niin vieno
                                                  kuin kukkanen lemmikkein.
                                                  Ken kuulee laulua kummaa
                                                  jota sykkii mun sydämein.
                                                                         - Eino Leino -

    Nyt kaupunki kutsuu. Joten, hyvää alkanutta päivää kaikille sivustojani seuraaville.

Sateista huomenta.

Kyllä elämä osaa joskus olla tosi rentouttavaa!

Pitkästä aikaa. Kunnollinen kasteleva sadekeli, joka niin monesti on sivuuttanut tämän
alueen, vaikka lähistöllä tai lähiseuduilla oli satanut runsaamminkin.

Sateinen tangomusikki ei suostunut ladattavaksi, joten tyydytään korvaaviin aiheisiin.

http://youtu.be/BCwQXfp4CyQ

http://youtu.be/ri5x2fXjI48

Hieno aamupäivän hetki. Maittava puuro-kahvi aamiainen suoraan pöytään tarjoiltuna.
Kohta pyörän selkään sateeseen sekaan, ajatuksella ken kastelee, myös kuivaa.

Hyvin alkanutta sadepäivää kaikille, runsasta pisarointia teitille kaikille toitotellen.

Aamumietteitä.

       

Kun sinä heräät aamulla, niin mitä kysyt itseltäsi ensimmäiseksi, tai mitä ehkä sanot itsellesi.

Sanoisitko itsellesi: Mitä laittaisin aamiaiseksi?  Samaa, kuten niin monesti ennenkin.

       (Haluan aamukahvia, löysää paistettua kanamunaa, kauraleipää, kahvia, juustoa
       ehkä leikkelesiivun, kenties pekonia ja kaurapuuroa.)

Vastaako joku: Mitähän tänään tapahtuu, tai tehdään.

Sinä vastaat:  Se on sama asia.

            
                Siinä kai ne tärkeimmät, alkaneelle päivälle.

                Hyvää alkanutta päivää kaikkille.

Marina - marina

                 

Haukotus, jos toinenkin, kun nukuttaa. Jospas se tästä päivä vielä piristyisi, seestyisi.
Aamukahvit ei niin sanoittavasti tuntuneet auttaneen, mutta ehkäpä tää kolmas kerta.

On hienoa kun saa nukutuksi tai paremminkin saadessaan kuitata vanhaa univelkaa.

Sunnuntai aamun tunteina, palattuani nukuin aamukahviini asti. Jatkoin uneskeluani
koko päivän, pieniä taukoja lukuunottamatta, koko illan ja seuraava yö tähän aamuun.

Hienoa keliä, lumet on pihasta lähes kadonneet, lähimetsikön puiden ympärystät paljaat metrin säteellä rungoistaan. Hanget on humahtaneet lähes olemattomiin.

Tässä nyt kuitenkin aamumusiikkia ja samalla kenties kelpuutettava selitys tuolle vaitiololleni, kun olen saanut huomioida hienoisen kaipuun kirjoituksiani kohtaan.

Älkääpä siis surko. Kirjoittelen jahka toimerrun. Toivon tuon musiikin piristävän
kaikkkia vierailijoitani, tai muutenvaan uteliaana kurkkavia.

Olkaakapas vaantaas hyvät!  :D

Hyvää päivänjatkoa kaikille. 

Minäpä palajan.

                 

Krysanteemeja.

                       

                                                                   

Huomenta tasapuolisesti kaikille.  

On niin hieno kevät-talvinen, uuden lumen koreoima näkymä, aurinko paistaa, linnun pylpehtii, sirkuttaa, ja mielikin on huisin hyvä, seesteinen.  Huolimatta siitä että pannulle rikkomistani kananmunista toinen truuttasi huolimattomuudestani johtuen, hihaani sisäpuolelle täytettä.

Lukiessani erästä kukkaisjuttua, tuli mieleen sanoja hienosta venäläisestä hitaasta valssista, muistellessani tuota krysanteemi tanssiaisten sanoitusta.

Muistelen myös erästä entistä pankinjohtajaa, joka uskollisesti tilasi pankkiasuntonsa
ikkunan alle vuosittain krysanteemeja hoitotöineen kaikkineen.

Elämäni kolmas pankinjohtaja joka suhtautui meikäläiseen kuin asiakkaaseen, eikä kuten monet muut, viranhaltijain tapaan. Muistelen miestä hyvällä.

Oiskohan nämä seuraavat ne oikeat, alkuperäisenkaltaiset sanat.

Hän tanssi kanssa enkeleiden
Tanssi pienen tanssin,
Vaan tiedän, etten koskaan voi häntä unohtaa.

Palat pienet nuo eessäni nään
Joita paikoilleen en saanut milloinkaan
Sen jo tiedän miten synnytään ja miten täältä lähdetään
Vaan tärkeintä en tiedä kuitenkaan

Refrain;
Kun suljen silmät hän on täällä taas
Ja voin nähdä jokaisen askeleen
Voin nähdä, voin elää, ja voin unohtaa
Voin tuntea sen kaiken uudelleen

Refrain 2;
Kun hän vain tanssi kanssa enkeleiden
Tanssi pienen tanssin
Lähti näytöksensä jälkeen kuin tulen liekki vain
Hän tanssi kanssa enkeleiden
Vain yhden valssin
Vaan tiedän etten koskaan voi häntä unhoittaa

Suuret kellot asemien hiljaisten
Niitä ihminen ei osaa pysäyttää
Ja viimeiset tilit kun maksetaan
Mistä tietää kuinka paljon käteen jää

Refrain 2;

Refrain;
Kun hän vain tanssi kanssa enkeleiden
Tanssi pienen tanssin
Lähti näytöksensä jälkeen kuin tulen liekki vaan
Hän tanssi kanssa enkeleiden
Vain yhden valssin
Vaan tiedän etten koskaan voi nähdä kauniimpaa

Tanssi kanssa enkeleiden
Tanssi pienen tanssin
Lähti näytöksensä jälkeen kuin tulen liekki vaan
Tanssi kanssa enkeleiden
Vain yhden valssin
Vaan tiedän etten koskaan voi häntä unohtaa


Myöhemmin, herkkänä hetkenään, sain tietää, miksi hän aina krysanteemeja tahtoi, tapaellessaan sanoja..   ...krysanteemit jo kukkineet on...

Iltamusiikkia.

                

                                  
             Monet kuihtuneet ajatukset ovat vain kukkimasta lakkanneita kuusamia.
             Älä tuomitse niitä kuolemaan, ne ovat monikesäisiä.
             Anna niille sadetta, paistetta, lämmintä ilmaa, näet, ne voivat vielä tuoksua.
                                     -Sakari Tobelius-

             Kun silmät avaan aamusella,
             nousen, riennän ikkunaan.
             Näen tyynen kotirannan
             viherjäisen pihamaan.
             Puut ja pensaat kutsuu sinne
             metsän varjoon vilpoiseen,
             tunnen niityn kukkain tuoksun,
             kuulen kiurun sävelen.
                            -Immi hellen-


                               
              Mä laulan kaikelle kaunihille,
              elomme haaveille, unelmille,
              jos särkyikin, ne auvon antoi.
              ma niille laulan ja maljan juon.

              Ma laulan muistoille menneisyyden
              ma laulan aarteille ystävyyden.
              Niin, teille, veikot, ja entisille.
              Taas laulun laulan ja maljan juon.

              Hyvän yön toivotuksin, vierailuista kiittäen. Nukkukaatten makoisasti.
               

              
         

Ilta-aatosta.

                     
            

                   

Sinua varten.             

Aamuherätyksen jälkeen telkkarin avaus, varhaisuutiset, ankkurina Tuulia Thynell.
Ja mikä aamunsää koittikaan. Viileän tyyni, hillitty-hallittu Seija Paasonen.  

Hyväthyssykät!  Kyllä on maagisen matala, miellyttävä, tuo Tuulian ääni.  Ei ihan niin kohtalokas kuin Tiluksen, mutta luonnollisempana, mielestäni, parempi.

Mutta yx suosikki tallenne, sarja Paavo ja Raili. Varsinkin vilppaan roolihahmo, jonka luonnollisuus on hitsin hyvä. Siinä eräs, jonka kanssa live-elämä ei tulis pitkäksi.

Mikä siinä onkaan kun aina tuo (hyvän/pahan) taistelu pojasta, varsinkin ainoasta, on
vaikea luopua. Luovuttaa toiselle. Mulla on ainakin kotikylän kokemuksina tyttöjen
vapaampi liikkuminen, kuin meidän muutaman pojanvilpertin. Oltiinkohan liian villejä
tuolloin rippikoulu-iän kahden puolen.  Tosin myöhäiskontrolliakin tuntui esiintyvän.

Tosiasiahan on kuitenkin se että tytöt ovat meitä miespuolisia hetken henkisesti n. 10v edellä, aikuisempia, aina tuonne 30+ vuosiin asti. Mies kun alkaa saavuttaa henkisen
kypsyytensä vasta 25 vuoden jälkeen, hivuttautuen seuraavan vuosikymmenen aikana samalle tasolle, ja myös ohitse, vanhan, biologisen kellorakenteen ansiosta.

Mikähän se on tilanne tämän, nykypäivän kohdalla, luultavasti hieman toisenlainen.

Hassuinta on, kun nykyisin on vain omakontrolli, tuntuu senkin kanssa joskus olevan
hieman ristikkäisiä vaikeuksia. Vai onko se vain pitkän yksinelon tuomaa oletusta.

Kuitenkin, elo ilman vuorovaikutteisuutta, vaikkapa kontrollia on joskus pitkähköä
vaikkakaan ei tylsää tai yksinäistä.