Pidän musiikista ja koska nyt on täyden kuun aikaa ja huomenna tuon elokuun toisen täydenkuun aika ja samalla pian sen viimeisiä hetkiä, niin pidemmittä puheitta pieni musiikki-pläjäys tähän (kin) iltahetkeen, on siitä huolimatta paikallaan, tämä siitäkin huolimatta ettei täyttyvä kuu tällä hetkellä tummien pilvien takia ole näkyvissä.
Joku ulos mua soitti, joku sydämeni voitti, aina vain myöhemmin huomata sain mä yhä soisin, et sinun vain oisin...
...ja tuleepa taas kerran aika, niin juuri sellainen aika jolloin jälleen; on tuo kuu, ja on myös ilta...
Aikaa on kulunut jo hetkinen tuosta edellisestä lapsuuteni aiheisista ja sitä edeltävistä kirjoituksistani, mutta vielä enemmän on aikaa kulunut tästä eräästä sunnuntaipäivän tapahtumasta.
Uusi vaiva oli ilmaantunut maailmaan menoa ja meinkiä, etenkin sen myöhäsemmissä vaiheissaan, ihmettelemään. Saipa se muun lisäksi vielä merkinnän isänsä kalenteriin jokapäiväisen säätilan sekä muiden ajankohtaisten merkintöjen lisäksi maininnan Ritvanpäivän kohdalle, tuolla tutulla voimakkaalla, tasaisen kauniilla säännöllisellä ja selkeällä kaunokirjoituksella kirjoitettuna lisäys: Sunnuntaiaamu klo 7.00 tuli poika. Tästä kirjoitan vielä lisää, tulevaisuudessa.
(Kirjoittaja,edesmenneen isosiskonsa kanssa, tässä 1.5 vuotta vanha)
Vain vajaa vuotta aikaisemmin, edellisenä keväänä viisi ja puoli vuotta vanha Mikko-veli oli saanut flunssan jonka seurauksena potenut myös huonovointisuutta, kipua, särkyjä, sekä saanut myös jonkilaista puna-pilkullista ihottumaa, jota epäiltiin vanhassa pirtissä olevien luteiden aiheuttamaksi vaivaksi, hänen siellä monesti käytyään. Mikko tuli kuitenkin yhä huonovointisemmaksi ja heikommaksi. Lääkäriin ei lähdetty vaan poika paranisi lääkärin aikaisemmin antamilla lääkkeillä hyvässä kotihoidossa parhaiten ja nopeasti terveeksi mummoni Josefiinan, sekä äitini hellässä hoivassa. Hevosella meijeriin- sekä puutavaran-rahtiajossa päivät työskentelevän isäni tekemät monet ehdotukset kaikuivat nyt kuuroille korville, kunnes viimein suostuttiin kunnan lääkärissä käyntiin joka välittömästi lähetti heidät satalinnan sairaalaan. Heti perille päästyä lääkärien lausunto kuului, ettemme voi tehdä enää mitään tälle sairaudelle, aivokalvontulehdus on edennyt liian pitkälle, mitään ei ole tehtävissä poikanne hyväksi. Mummoni, Mikon sekä Isäni paluumatka oli raskas ja synkkä, vailla toiveita.
Lapsuudestani muistan isäni hetkittäin aistittavan surumieliisyyden, monen monet valokuvat, joissa hän pään ollessa painuksissa, katsellen pieneen avoimeen kahden pellavan loukuttimen päälle nostettuun arkkuun poikansa levollisia, kuin nukkuvan kasvoja katsellen. Äidilleni tämä oli vieläkin kovempi paikka. Hän ei kyennyt kuin kahteen valokuvaan mikon ja isäni kanssa, sekä yhteen jossa oli myös mummoni. Noina herkkinä hetkinään isäni lauloi aina jo varhain oppimaani laulua. Tämän valssin nuotti, Äiti, sytytä lamppu, on soinut pienestä asti mielessäni ennen kuin edes opin lukemaan (4v) kunnolla. Metrotytöt, Annikki Tähti ja Tapio Rautavaara musiikki oli niitä suosikkejaan joita myös usein mielellään lauloi. Samoihin aikoihin opin myös toisen laulun jota hän lauloi isosiskolleni ja minulle, kuten myös joskus iltahetkinään ihan omaksi ilokseen keittiön pöydän vierellä istuessaan, kun työpäivän päätteeksi vanhempien iltakahvin, sekä holkkisaimaan päätteeksi oli Maanmiehen Kalenteriin ehtinyt päivän tärkeimmät merkintänsä kannet sulkien tehdä, asettanut ennen kirjoitusta puukolla teroittamansa, taskussa aina kulkevan kosmoskynän pätkän sen kannen päälle, sen viereen holkkisaimaa askinsa sekä uskollisesti palvelevan, aina mukaan olevan taskunauriin penkille taitellen sarkaiset pussihousunsa, paitansa, aamun viiden kahvihetkeä odottamaan, joskus vielä kirjaan syventyen jääden odottamaan lasten nukahtamista ennen vuoteeseen menoaan, lukien hellan vierellä kamarin oven yläpuolle asennetun pienitehoisen lampun valossa matalalla jakkaralle isutuutuneena sijoittumistaan, äidin nostaaessa meidät nukkuvat pitkäksi vedettyyn lasten puiseen pinnasänkyyn, jalat toistemme jalkojen lomaan asettaen ja peitellen, kunnes viimein saatiin yksi heteka lisää. Kiitos vierailuistanne. Hyvää päivän jatkoa
Ajassa taakse palaten muistelen joulun 2008 alle ajoittuvaa treffi tapahtumaa, joka sai alkunsa erään kierrätyskeskuksen profiilini sivujen kautta. Tuo talvi oli näin etelässä normaalia (n. 10 astetta) lämpimämpi, kuluneen kesän oltua kylmä ja sateinen. Tutustuminen tapahtui aluksi hieman tunnustelevasti viestitellen, sitten hieman nopeammin, vain muutama viestin vaihtaen, joista yhteen laitoin puhelin numeroni. Vastauksena sain hänen numeronsa. Soittelin kehoituksesta, hänen rohkeamatta tehdä aloitetta, koska miehen kuului näin tehdä. Nainen kiinnostui, puhelimme muutaman pitkän puhelun parin päivän aikana. Hän kertoi työstään, vaativasta ja raskaasta erikois-sairaanhoitajan ammatistaan jossa hän tuntui olevan kovin kysytty ja kiinni työssä, jossa ei tahdottu pärjätä ilman hänen työpanostaan. Työssä hän olisi tämän joulun ja uudenvuodenkin kaikki päivät, näitä nyt pitämäänsä kahta peräkkäistä vapaapäiväänsä lukuunottamatta. Kertoi hän myös toiveistaan, menneistä elämässään ja kolmesta poika lapsestaan jotka eivät enää kotona asuneet kunhan päivittäin vierailivat äidin luona, milloin lyhyen, milloin pidemmän ajan luonaan viipyen, kertoili myös kahdesta kissastaan. Kuitenkin tuurityön, sairasloman sijaisuuksien ja päivystysvuorojen sekä tulevan joulukiireiden sekaan mahtui ensi tapaaminen joka hänen ehdotuksestaan sovittiin hänen asunnolleen pari päivää ennen jouluaattoa. Hän olisi jouluruokia valmistamassa parhaillaan ja kattaisi tuosta runsaudesta myös minulle, vaikka en jouluksi voisikaan luokseen jäädä kaikkien lasten tullessa aattona vierailulle ja siitä eteenpäin hänen aikaansa taas vaatisi leikkaus-sali jossa hän kertomansa mukaan oli vastuullisena ja monesta vastaavana hoitajana. Niinpä näillä ohjeistuksilla varustettuna eräänä loskaisena iltapäivänä puoli kolmen aikaan suuntasin transitin nokan kohden erästä kanta-hämeen suurehkoa kaupunkia, mielessäni mietteet lämpimistä saunanlöylyistä, selänpesijästä ja luvatusta ateriasta, herkutellen niillä mielessäni, löytäen helpohkosti perille saatujen ohjeiden mukaan. Auto parkkiin, josta myös sain oikeaoppiset ohjeet, parkkeerata häriötä tuottamatta muille asukkaille. Niimpä räntäisen märän lumisohjon joukossa löysin sopivan paikan ja matkalaukku mukana tamustin rivitaloyhtiöiden pihojen lävitse, kohti oikeaa ovea. Niinpä se viimein löytyikin ja ennen ovikellon kilkahdusta emännyys olikin jo ovea avaamassa toivottaen tervetulleeksi ja astumaan peremmälle huushollin eteiseen, kehoituksena muistaa jättää kengät, jotka jätin litimäristä jaloistani tuulikaappiin, kuten myös mukanani olevan saunareisua ja parin päivän oleskeluun varatun matkalaukun. Seurasin edelläni häipyneen takamuksen suuntaan johtaavaa käytävämattoa, vieden mukanani tuoman kukkaset ja pikku tervehdyksen aikomuksenani esittäytyä hieman paremmin keittiössä häärilevälle emännyydelle. Kävelin lähemmäs kipponsa kanssa tuhertavaa naista joka käännähti askareensa äärestä kohden meikäläistä kuivasti kiittäen, kädet jonkinlaisessa tatinassa kehoittaen laskemaan tuomiseni tiskipöydälle. Niin tein ja enempiä ihmettelemättä istahdin keittiön pöydän ääreen yrittäen saada jonkinlaista jutuntapaista aikaiseksi mureketaikinan paistaminen ja valmistus kun tuntuivat olevan hieman kesken ja hän saisi sen tuokiossa valmiiksi, jahka malttaisin hetken ja kahviakin olisi pikapuoliin tulossa ennen varsinaista ruokailua. Askare valmistui, kahvi tippui ja tarjoiltiin pöytään kera juuston, paahtoleivän, levitteen. Maitoakin kahvini joukkoon jääkaapista löytyi ja lisäksi vastattuani myöntävästi kysymykseen onko mulla nälkä, sain eteeni tonnikalapurkin, purkin avaajan (ja myös haarukan) pahimpaa nälkääni murekkeiden muhiessa uunissa. Kahvi maittoi ja kaipasin myös murua rinnan alle aamupäivän kahvihetkeni jatkoksi. Nainen istahti hetkeksi seurakseni jonka päätyttyä hän jatkoi ruoanlaitto-askartaan, tehden pojilleen jouluksi ateriat valmiiksi, niin että nämä saisivat ne mukaansa kun pikapuoliin vielä nyt iltasella tulisivat niitä noutamaan Aikani kuluksi, vaihdellessamme niitä näitä ympäripyöreitä kysymyksiä ja vastauksia saamatta kunnon keskustelua aikaan, selailin pöydän lehtipinkasta valikoimiani seura- lehtiä, huomaten muutaman täyttämättömän ristikon joita aloin samalla täytellä.
Uunista alkoi ilmaantua kohtuullisen maukas tuoksu ja kellon lähestyessä seitsemää katselin toiveikkaana jospa se perukattila jostakin alkas ilmestyä liedelle siirtyen siitä murekkeen ja muun lisukkeen seurana luvattuun illallispöytään. Ajatukseni keskeytti kuitenkin puhelimen pirinä johon nainen vastattuaan ilmoitti nuorimman poikansa piipahtavan kohta luonaan. Kehoituksesta siirryin emännän kera olohuoneen puolelle sohvalle telkkarin ääreen sohvalle rinnakkain istumaan. Hetkisen kuluttua ilmaantuikin reippaanoloinen, rento ujostelematon ja välitön kaveri muina miehina meidän seuraamme kumitossut jalassaan perille asti saapastellen, nojatuoliin rojahtaen. Kahdenkeskisen juttelutuokion päätettyään talonväki siirtyi keittiön hellan ja tiskipöydän viereen, niille nostettujen murekkeiden seuraksi. Kuuntelin juttelua äidin joulunvalmistelusta lapsilleen, aatoillan viettämistä suunnitellen viettäisivät. Silmäilin sohvalta äkkiseltään siistiä huushollia, silitellen jalkojani kiehnännytta ja siitä syliini tupsahtanutta harmaata kollikissaa, seuraten ulko-ovelle johtavaa mattoa. Ihmettelin mielessäni kuinka en ollut kiinnittänyt tullessani huomiota asunnon lattian likaisuuteen, joka sai selityksen valaistuksen syttymisen johdosta. Sama musta rantu tuntui jatkuvan avaran avokeittiön ja olotilan yhtymäkohtaan, keittiöpöydän päätyyn. Nuorukainen oli saanut yhden valmistuneista murekkeista pakattuna kainaloonsa ja poistui pikapuoliin tulevan joulun toivotuksin, vielä hetken kanssani juteltuaan. Pojan lähdettyä puhelin soi johon nainen vastasi ja keskustelusta ymmärsin että pian saattaisi tulla toinen poika äidin kokkauksia katsomaan, kuten tulikin poistuen hänkin nyyti kainalossa, muutaman sanan hänkin kanssani vaihdettuaan. Vielä ennen kymppiuutisia ilmaantui tuo aikasempi nuorin lapsukainen pikavisiitille omilla avaimillaan. Saunan lämmitys ja ilta-ateria aikomukset tuntuivat jääneen takaa-alalle joten tiedustelin wc:n, suihkun ja vielä parin kahvikupposen mahdollisuutta. Nämä löytyivät ja kahviakin luvattiin valmiina heti suihkusta tullessani. Vessan oven avattuani, näin edessäni pitkän suorakaiteen jonka takaseinällä häämötti pömpeli johon suurat helpotusta tuntien istahdin. Katselin kummastellen ympärilleni veskissä jossa meikäläistä odotti yllätys ympärilleni silmäillessäni. Se oli ankea ja harmaa, keltaiseksi maalattujen seinien väri oli jotenkin nuhjaantunut ja harmaa, aivan kuin jostakin kuusikymmentäluvun baarin tai tanssipaikan vessasta. Heti oven sisäpuolella vastaan tuli likapyykillä lastattu saunan pesutilan penkki, samoin täytenä tursuava autoremonteista kielivä täyteenlastattu pyykkikori ja hieman jokasuuntaan repsottava sottainen mutta ilmeisesti toimiva rumpupesukone. Tuoksut jotka lemahti nenääni olivat kuitenkin tutumpia. Koko huone oli täynnä tupakan tympeätä lemua, jota ei ollut varmaan vuosikausiin yrittty edes tuulettaa millään lailla, yleisolemuksen ollessa hieman utuisen harmaan. Istuimen vieressä oli lasipurkki josta osa lemua oli lähtöisin, pesualtaan alla toinen, katossa oleva ilmastointiputken räppänä killui sulkunarunsa varassa. Lattia vaikutti niin mustalta ja kuraiselta ettei sitä oltu pesty hetkeen, sen paremmin kuin seiniäkään. Löyhkään alkoi jo hieman tottua ja aikomuksena päästä täältä pois mahdollisimman nopeasti alkoi kiehtoa mieltäni istuimelta noustessani, siirtyessäni suihkun alle hanat avaten, annoin kuuman veden virrata ja virkistää hetken, jonka jälkeen pesin kuivasin itseni poistuen raikkaampaan huoneiston ilmaan, jossa olohuoneen kettiön avoimet ikkunat päästivät raikasta ulkoilmaa sisään. Kahvia oli valmiina parin kupillisen verran ja myöntävästi vastattuani sain sen jälkeen siiderin käteeni telkkarin eteen pöydänvierestä siirryttyäni, naisen poistuttua vuorostaan pesulle. Ilta oli jo pitkällä ja ulkona alkoi olla pakkasta jo reippaanlaisesti, joten suljin ikkunat ajetellen tulevaa yhteistä yötä leveässä sängyssä, jonka viereen olin aiemmin jättänyt matkalaukkuni pesuvälineitä ja puhtaita alusvaatteita hakiessani. Nainen ilmaantui suihkusta ja niimpä tuo kauan kaipaamani hetki koitti siirtyessäni kutsusta naisen perässä makuuhuoneeseen. Huone oli viileä, hyvin tuuletettu, ikkuna raollaan. Nainen riisui yöpaitansa ja ilkialastomana siirtäessään peitteen sivuun kehoitti tulemaan sänkyyn. Ahaa, minkähän laista se olisi tämän kanssa; ajatus ehti tuskin pipahtaa mielessäni kun kuulin naisen sanovan, me vaan sitten nukutaan. Katsahdin peiton alle kärpän lailla luikahtanutta pienikokoista lähes kuivankälpäkkää 51 vuotiasta naista, jääden hetkeksi hämmennyksen valtaan, ajatellen mielessäni parempi näin, molempien osalta, siirtyen kuitenkin pian seuraksi sängylle. Siirryin minuun selin olevan naisen taakse koittaen sijoittaa kättäni toisen käden yli jotain hamuillaksen, mutta tämä aiheutti vain peitteen kietoutumisen entistä tiukempaan naisen ympärille.
Niinpä käänsin kylkeä, ajatellen kuluuhan se yksi yö näinkin pakoituskin alkaisi pian helpottaamaan, onhan niitä kylmiä öitä jo monta kulunut yksin ollessani. Pian alkoi kuulua kuorsausta ja kohta tunsin jonkun kiskaisevan peiton itselleen, siihen kietoutuen. Suljin ikkunan, laitoin pitkät kalsarit, kaivoin villasukat laukustani ja paksun villapaitani, vetäen vielä avoimen talvitakkini peitteeksi ylleni. Sänky tuntui hemmetin jäykältä ja kylmältä, tyyny epämukavan kovalta, vitutti, paleli, harmitti, hymyilytti, kaikkia näitä lähes yhtäaikaa. Mietin, olinko ehkä saanut pakit. Näin tuo yhteinen yö kului onnekkaasti alastoman naisen vieressä aamuun saakka. Aikainen herätys joihin olen tottunut sai hieman ärhäkkään tuntuista ilmapiiriä aikaan, tämä siitä huolimatta että kolmas poika oli hetia aamu kahdeksan aikana tulossa piipahtamaan. Niin sain jälleen, nyt omasta aloitteesta heti pukeuduttuani aamukahvia, yhä samaa paahtamatonta paahtoleipää, levitettä, juustoa sekä maitoa kahviini. Emäntäkin ilmaantui puoliksi heränneenä aamutakissaan kahviseurakseni. Hiljaista hyvin vaitonaista oli aamutuokio. Saatuani pari mukillista ja pari leivänpalan sisälleni, sekä kengät jalkaani kiitin häntä osoittamastaan vieraanvaraisuudesta. Toivottelin hyvät joulut ilman kättelyä tai ilman suuria tunteita poistuin raikkaaseen ulkoilmaan, suunnaten pakkasessa rouskuvat askeleeni vielä kosteissa kengissäni läpi rivitaloalueen pihojen matkalaukkua kantaen kohden kauempana siintävää, niin uskollista kirkkaanpunaista pelastusta, transitia.
Hetken ja ovi avautui, laukku apumiehen penkille, startti, käy, vebasto kohisemaan, siirtyessäni raaputtamaan ikkunoita puhtaaksi niihin tarttuneesta tiukasta kirkkasta paksusta jäästä. Kylmä, jalkoja paleli nyt jo märissä jaloissani joten liikkeelle ja puhallukset ikkunaan sain auton ympäri vebaston alkaessa hiljalleen laajentaa näkyvyyttä, joten suuntasin transitin keulan kohden kolmostietä pyöritellen tapahtumia mielessäni. Kolme nautinnollista rauhallista varttia, joiden kuluttua olin jälleen kotipihassa. Sellainen oli reissu tällä kerralla, eikä aihepiiriin ole palattu kummankaan toimesta. Sen pituinen se. Kiitos vierailustasi. Hyvää päivän jatkoa.
Se on pieni ja vaatimaton kuten minäkin joten sinne ei niin suuria ihmeellisyyksiä mahtune.Tämä siis on vain kettokomero, johon ei paljon muuta mahdu. Mikroaaltouuni on ollut nöykkiön työmaalta lähtien taltioituna jonnekin alakaapiston suojiin. Se ei ole koskaan ollut mulle mieluinen välinen. Kätevyytensä se on osoittanut haalenneen kahvin uudelleen lämmittämisessä johon tarkoitukseen se sopii mielestäni mitä ihanteellisimmin. Kahdelle katettu Oikealla oleva kuva on parhaan suosikkijuomani jemmapaikka, jonka tällä hetkellä vielä täyttää tuo tarjous-paljous, jota pyrin omakäytössä suosimaan. Muitakin lajikkeita toki löytyy, mutta nämä on käytettävä ennen marraskuun loppua.
Liedellä oleva kuva vielä hieman lämpimästä kasarista, jonka keskimmäinen tyttäreni lahjoitti. Kaikki paistinpannut nakkelin roskiin viimeviikolla, vieläpä sen raskaan valurautaisen kovanaamankin, joka palveli monia herkullisia vuosia kunnes, jostakin syystä sen pohjaan jämähti muutama juustoinen grillimakkarankuva kuisiksi ajoiksi. Nyt käyn hakemassa tarjouksesta uuden 24 + 28 cm (10€) tokmannin setin.
Tässä kuvassa näkyy osa mieltymystäni mausteisiin. Keramiikka kipposet ovat äitini perua, valmistaja on Vappu Potila, äitini hyvä ja uskollinen ja ystävällinen naapuri, jonka harrastus keramiikka oli. (Finnairin Potilan äiti ja tuon miehen vaimo jota näytteli talvisota elokuvassa Kari Kihlmann) Vasemmassa kipassa himoitsemani isot vielä jäljellä olevat sipulit, oikeassa nuo kuivatut chili nagamorich lajikkeet, joiden kaverina yleensä on (esp.) valkosipulit. Tällä kertaa ne juuri lopahtivat kasarissa.
Tässä vasemmalla tämänhetkinen lohtu eläämäni. Kaikki oveen ripustetut postin tuomia, oven sisäpuolella olevia lukuun ottamatta, punainen possu väittää, hetki suussa ikuisuus vyötäröllä. Sisäpuolella on toinen, Miss Piggy, joka oven auetessa havahduttaa kruik-kruik äänellään unisemmankin oven avaajan. Lisäksi siellä on toimiva valo, kaksi kevyt maitoa joista toinen avattu, juustoa edam, emmental, flora paketti ja pala tytinää. Siis aladopia ja 1/3 osa voipakettia Lisäks siellä on yksi säätönappula.
Tiskipöytä on tyypillisimmillään tähän aikaan arkipäivästä. ExtraVirgin öljyt etusijalla syystä että, tässä huushollissa on niin harvoin nähty mitään ennalta koskematonta. Enhän ole koskaan omistanut edes uutta autoa, miten sitten mitään muutakaan. Eikä hyvin sisään ajettua mikään voita. Kuvassa on myös suuri harvinaisuus. Perunakattila, joka vielä tiskivuoroaan odottamassa. Harvoin tulee perunoita ostettua, mutta nyt torstaina niin tein ja tuntuu että loput jääkaapissa olevat uhkaavat nyt jäädä kenties kokonaan käyttämättä.
Hyvän ruokahalun ystäville. Tässä vasemmalla hän, itse pääkokki, jonka tunnistaa iättömästä mallista tunnetusta tunnustetusta muotoilusta Kovin viisas hän ei ole, kuten usein on todettu, todistettu mutta sähkön johtimena hän toki on parhaasta päästä. Hieman on lonkka-asento vaivaa kuvastakin nähtävissä, lippa vinollaan, mutta mutta kokonaisuus vielä kuosissa. Tällä on vielä paljon kokattavaa ylläkuvatussa keittiössä. Paljon kokkasit, paljon pilasit, eikä vieläkään kasarisi ole kylmenemään päin, joten tällä periaattella vielä mennään.
Leipomista tämä kokki ei harrasta, ei myöskään osta puolivalmiita pulla-aihioita, mutta sensijaan se ostaa kaurakakkoa (kaura-hiivaleipä) < 16% sekä ruisleipää jota nautitaan yleensä aamiaisella tai kahvinkera, lisukkein varustettuna. Pullaa täällä ei siis syödä.
Pakastimesta löytyy naudan pihvejä, maustamatonta kanaa fileinä ja suikaleina, suikale-possua, sekä vihanneksia, ja pyttipannuainekset, peuraa, poroa kebab-lihaa, tarjousnakkeja (2€ 900gr), prinsiinnakkeja sekä kylkisiivuja. Toisessa säilytyskaapissa toiset kahvilajikkeet, myslit, kuivatut hedelmät, kananmunat salaattitarpeet ja rahka ovat ostoslistalla, jahka tuonnempana tästä kaupaan ehdin. Keittojen tekeminen kesäaikaan ei ole maittanut, jauhelihatarjouksista huolimatta. Siinäpä ne meikäläisen pääasialliset elämän eväät sitten ovatkin. Ja mikäli ihmettelette missä on sokeri niin vastaan että kyllä sitä on, hienoa sokeria kahdessa rasiassa, jota meikäläiseltä kuluu hirveän vähän , pääasiassa vain salaatin valmistamisen yhteydessä. Tärkein näistä keittiöni kodinkoneista tuntuu kuitenkin useasti olevan kahvinkeitin ja paistinpannu sitä seuraavana. Toivottavasti tämä kelpaa vastauksenani kysyjälle, haastajille sekä muille lukijoille. Muuta ei ole tarjolla. Ai pahus, se musiikki meinaa unohtua...
...joten on ehkä aikaa muistella laulujen sanoituksin elämän draamaa ja rakkautta. Nehän ne juuri ovat niitä elämän suoloja, jotka jaksavat kiinnostaa ja kiehtoa. Kai mulle hetkisen, suonette kuunnellen, oon lapsi yksinäinen öisen kaupungin. Tiedä et lukijain, kuinka mä syömmestäin, taas teille riemuja vai tuskaa kertoisin. On onni kauneinkin valhetta vainen ja hurma hetkien pois kiitäväin. Käy öisten lyhtyjen, loistehen sammuen, mun tieni virvatulta kohti yksinäin... Yö perhonen Ken haaveistaan rakentaa linnan, tuonne tähtien tarhaan, hän siitä saa maksaa myös hinnan, aina käydä saa harhaan. On murhe taas täyttänyt rinnan, jälleen menetin varmaan, murtui elämäin, jälleen yksin jäin, tietää kun mä sain. Murtunut elämä Tämän hienon venäläisen valssin sanoin (Maks A Kjuss), jonka alempana olevat "syyskeltaiset" alkuperäiset sanat ovat K Raikon, eli siis Kauko Käyhkön käsialaa, voin todeta olevani (jälleen) hieman harmissani tulokseen johtaneista päätelmistäni. Olehan erehtymätön joissakin asioissa, harmi sinänsä, joka näin myös surukseni on tunnustettava, myös muutamissa niistä, mitä ihmisluonteen käytösmallin tulkintoihin tulee, luottaen intuitioon, tunneälyyn, sekä elämänkokemuksiin, joista viimemainittua juuri haluasin muuttaa heidän ansioistaan, heidän, joiden takia on vielä halua uskoa tulevaisuuden suomaan uuteen mahdollisuuteen.
Toisaalta ymmärrän myös muita, seikka joka on heikkouteni, naiivi realistinen, muiden usein huomioimatta molemminpuolista scannaus (dx) mahdollisuutta. Uskon kuitenkin elämään, sen suomiin erilaisiin mahdollisuuksiin, uskon yhä ihmisiin vaikka se joskus hieman turhaa vaivaa ehkä tuottaakin, mutta eihän mitään saa, ellei jotakin yritä, saaden aikaiseksi lisää kokemusta ja variaatioita, ellei mitään muuta. Mikäli elämä tuottaisi muuta, kuin ylivaltaisuus- tai riippuvaisuus-suhteen, olisi se kenties lopulta sitä kaivattua yhteisen elämän suomaa nautintoa. Koska olemme jälleen syksyn kynnyksellä, seuraavat 3/4 tahtien sanoituksin: Syyskeltaiset lehdet maan peittää, pitkä on päivä ja harmaa. Se surujen varjoja heittää, tielle, miss yksin mä harhaan. Sun luotas vei kohtalon reitti, ruusuilla muistosi peitti. Yksin jäin mä kun, muistoasi sun hellin yksinäin, tuskaa syömmessäin, rauhaa, koskaan ei saa.
Kauan kestänyt ei, meidän onnemme aika. Kauan en, saanut sua, nähdä vierelläin.
Onnemme tuon, liian kauniiksi kai teit. Kohtalo kostaa, yksin kun jättänyt on... On kaukana onnekkaat päivät, nyt nään taivaan niin harmaan, on jäljellä muistojen häivät, kanssa hetkistä armaan, ne mitä en tahtonut jäivät, yhden tiedät sä varmaan, toiveet murtuneet, haveet haihtuneet, ne on onnesta, jäljellä nyt vain, kaikki muu on pois. Miks aina on niin, ettei onneen voi luottaa, jos unelmiin, uskoo pettymyksen saa, kun toivo ei, ei voi murhetta tuottaa, eikä voi vuottaa, surua ahdistavaa.
"Ne mitä en tahtonut jäivät, yhden tiedän mä varmaan, toiveet murtuneet, haaveet haihtuneet, ne on onnestain, jäljellä nyt vain, kaikki muu on pois....!"
Jälleen olen yhtä tai sanoisko useampaa, joskin pienehköä ;) kokemusta rikkaampi. Ehkä kenties myös :) muut, jotka edelleen elävät ikiteini-ikäisyyden maailmoissaan. Nyt, kun punaposket on nautittu, makuvivahteet tiedostettu, tie kutsuu jälleen kulkijaa.
Oheisena kuva eräästä kojelaudasta, ajalta 1955 luvun puolivälin jälkeen jolloin auto keräili useita maailman sensaatioita muotoilullaan, sekä myös monilla uusilla teknisillä ratkaisuillaan, joita tänäänkin näet lähes jokaisen auton pienissä hallintalaitteissa. Kuvan kojetaulu on uudemmasta 1960 luvun mallista, joissa vaihdevipu oli asennettu jo kojelautaan lähelle ohjauspörän akselia. Vanhemmissa tuo vaihdevipu oli alunperin mittaritaulun edessä lähes keskellä ohjauspyörää, sen takana, jossa myös olivat numeroituina kulloinkin käyttöön valittuna olevien vaihteiden numerot. Malliin tuli 1960 luvun puolivälissä pyörien asennon mukaan kääntyvät ajovalot. Tämä automerkki toi myös markkinoille kokonaan uuden rengastyypin; vyörenkaat.
Autossa oli kolme lattia poljinta, joista vasen pedaali toimi pysäköintijarruna, keskellä oleva pyöreä, tai sivuttais ovaali poljin jarruna, sekä oikealla oleva kaasupolkimena. Autossa oli molemmin puolin ohjauspyörää monitoimiviiksi, sekä kolmivaihteinen ja peruutusvaihteen käsittävä vaihdevipu kojelaudassa. Sopiva vaihde valittiin aina kukin kerrallaan automaattiseen vaihteistoon käsivalinnalla ja kaasua painamalla auto nytkähti liikkeelle pehmeästi liukuen, matkaten pehmeästi kuoppaisellakin tiellä.
Kuva Googlen haulla. Tämä automerkki esiintyi erään amerikkaan muuttaneen venäjän emigranttiperheen näyttelijän roolin valinneen "Lemmy"-pojan muutamissa europpaan sijoitetuin, sekä filmatuissa elokuvissa, jotka perustuivat englantilaiskirjailijan suosittuihin teoksiin. Lemmy Caution Näitä filmejä esitettiin myös suomessa jossa nämä saivat myös suuren suosion. Ne olivat myös aikoinaan juuri se kipinä joka aloitti agenttifimien, yksityisetsivä, sekä muiden sen kaltaisten, kuten S.O.S. sekä OSS-117, vakoojafilmi- ja myöhemmin myös jamesbond- aikakaudet samankaltaisine seikkailu- ja vakooja-sisältöineen.
Kiitos teille monille vierailijoilleni uskollisuudesta sivujani kohtaan. Hyvää illanjatkoa.
Mutta, mikä on tämä vanha, yhä nykyisinkin hyvin suosittu automerkki.
Elämän kummallisuuksiin kuulu se, etten omaa enkä edes osaa oikein minkäänlaista kunnollista laskentataitoa.
Laskutehtävien ratkaiseminen muodostui jo kansakoulussa erittäin vaikeaksi etenkin senjälkeen, kun murtolukuja sisältävät tehtävät tulivat koulun kotitehtäviksi.
Nyt jälleen on se vaihe että elämä tuottanut eteeni lähes ylipääsemättömän vaikean yhtälön. Järkeni ei riitä tämän sattuman salliman yhtälöryppään käsittämiseksi tai pystyäkseni sen kunniallisesti edes jollakin tavalla ratkaisemaan. Ensimmäinen yhteenlaskutehtävän ollessa vielä hieman keskeneräinen, tuli uutena yllätyksenä toinen, ratkaistavakseni putkahtanut hyvin samankaltainen kotitehtävä. Mikäli tilanne näin jatkuu saatta tulla Matti kukkaroihin tai ehkä Käydä näin
Tehtävä 1 tiedot:
koko 156 cm, vaalea, kenkä 38, käsine 7, korko 7, auto punainen, koira valkea.
Tehtävä 2 tiedot: koko 157 cm, tumma, kenkä 36, käsine 6, korko 7, auto punainen, koira musta.
Juuri kun ensimmäisen laskutehtävän sain itselleni edes jotenkin selvyytettyä suoraan nenäni eteen tupsahti toinen samantapainen, hetken askarrusta ja pätkän virtuaalimustetta blancolle jo vaatinut kotitehtävä.
Mitenkä selviän näistä yhtälöistä. Ellen onnistu muutan vaikkapa Mexicoon Toisaalta, onhan ;) kokonaisluku ( # ) sentään parillinen, jaollinen.
Muutama levoton, lähes nukkumaton yö on takana. Ensiyönä on täysikuu tuoden unenlahjat tullessaan. Viimeyön keltaisen matalalta loistaneen kuutamon hohteen väikyessä yhä mielessä.
Elokuussa täydenkuun aikoja on kaksi. Vuoden aikana on kolmetoista täyttäkuuta. Kuutamoiselle sillalle.
Me kuulumme pohjoiseen kansakuntaan, siis metsästäjäkulttuurisiin, joten tarustostamme heijastuu myös elämäntapamme. Tuosta karusta seudusta johtuen meilläpohjoisen kansoille ei ehkä ole syntynyt yhtä läheistä suhdetta satoon vaikuttaviin kaukaisiin taivaan jumaliin, kuin se on eteläisen puoliskon viljelykulttuuriin perustuvilla kansoilla.
Taivaan jumalat ovat siis eteläisille kansoille olleet paljonkin tärkemmässä asemassa, koska he näin heitä lähempinä olevina antavat viljelyksille ja sadolle veden ja lämmön. Pohjoisten kansojen mukaan taas taivas on heistä niin kaukana että enemmistö onkin jättänyt sen jumalten ja henkien asuinsijoiksi tai taivaankanneksi.
Näin myös auringon ja kuunpalvonta ei ole saavuttanut pohjoisella seuduilla samanlaista kultillista, tai yleistä asemaa kuin se on viljelyyn perustuvilla kansoilla.
Toisaalta pohjoisen kansojen mytologiaan liittyvät uskomukset ovat laajoja ja hyvin monipuolisia, antaen näin helposti kuvan heidän ajatusmaailmasta ja uskomuksista, tietysti myös heidän elämänsä maailmasta.
Maanpäällinen elämä heijastuu siis aina tähtiin, tosin ehkä ei niin konkreettisesti kuin tarinoiden ja myyttien mukaan saattaa helposti uskoa.
Eräs pohjoisen kansojen uskomus on että taivaalla on kansi tai peite ja tädet ovat sen reikiä. - Lähde: Alan kirjallisuus
