Keskikesän salamointia...

Sunnuntain iltamyöhäinen. Nukahdan tapani mukaan nojatuoliini katsellessani toisella korvallani samanaikaisesti vanhaa, monenmonesti jo esitettyä Eastwoodin filmiä.

Näen unta kotini vanhasta aittarakennuksesta, jonka oviaukosta olen onnistunut ajamaan pienkuormaajalla jotenkin sisään. 
Mietin, edelleen unessani,  miten hitossa se on ollut mahdollista, onhan oviaukon alaosassa kolme hirttä kynnyksenä, oviaukko itsessään on leveä, mutta matala, niin että siitä joutuu (i/u) kumartumaan aina sisään mennessään. 
Yhtä siisti katajanoksilla lakaistun puhdas se oli kuin aina aikaisemminkin sen muistan

Näin on myös todellisuudessa, vaikkakin aittarakennus on siirrettynä alkuperäisestä sijaintipaikastaan ja nostettu nyttemmin korkeammalle alkuperäisestä tasostaan.
Havahdun äkisti ajatuksiini. Uni ei maita, olen täysin hereillä kellon lähestyessä puolta yön hetkeä, viipyen vielä vanhan vuorokauden puolella muutamia minuuttejaan.

Ajatus vaivaa kiehtoo mieltä, sielussa, tai paremminkin sydämessä salamoi hiljakseen.
Samoin on myös ulkona. Tumma synkänpimeä taivas antaa jostakin kaukaa valonvälkettä, välkyntää, hiljaa kantautuvan kaukaisen kumun mukana.
Salamointia on luvattu säätiedoituksen mukaan ja myös rajuja ukkosia pirkanmaalle.
Niin luvattiin eilenkin, vaan nittä ei liiemmälti näkynyt, paria pikku väläystä lukuunottamatta

                

 
Odottelen mieli virkeänä, selaillen nettiä aikani kuluksi, ajatuksena katsoa miten tuo ukkosrintama kehittyy
Kaukainen kumu lähenee,  jymy yltyessä yhä lähestyväksi jylinäksi.
Tienoon täyttävät pian huikaisevan kirkkaat ja alati jatkuvat salamoinnit. 
Räiske yltyy kimakoiksi kirkkaiksi kaiken valaiseviksi räsähdyksiksi, joita ihailen avoimesta ikkunasta. 
On kirkasta kuin päivällä, tai ei, vaan itseasiassa paljon kirkkaampaa.


Räike ja jyminä yltyy jatkuvasti, tuulee jonka kuulee puunlatvojen tuottamasta huminasta.
Lähden ulos katsomaan tuota jatkuvaa välkettä, mieleni tehdessä myös autoon jäänyttä vajaa sikari askia, jonka pohjalle muistan niitä vielä jääneen pari kappaletta.
Pian olen ulkona ihailemassa valkoisena välkkeenä näyttäytyvää pihanäkymää ja lähimetsän salskeita puita. Muutama pisara napsahtaa kuuluvasti osuessaan. 
Jylinä jatkuu ulkopuolella kauan, alkaen viimeinkin laantua, jylinän etääntyessä.

Tuota räiskettä on kestänyt kolmisen tuntia, hieman runsaat, välillä kerran etääntyen, palatakseen vain hetkeä myöhemmin entistä rajumpana takaisin, palaten joen tältä puolelta, kosken juoksua vastaan, mennessään sen alajuoksun mukaan matkaten.


                 

Näin on myös joskus live-elämässä. Salamointia esiintyy, kuitenkin useimmin onneksi pieninä nautinnollisina sy(t)kähdyksinä, hieman samoin kuin pienenä ottaessaan / saadessaan paimenpojan aidan langasta "tällit" itse itselleen.


                              


Tämä salamointi joka sisältä lähtee on kuitenkin laadultaan pehmyttä ja rentouttavaa, sellaista jossa ei ole erillisiä iskupiikkejä, vain tuota hyväolon tuottaavaa sykähtelyä.
Tälläisesta pidän. Toki pidän myös tietyistä pituuksista, vaikka olenkin huonosti pärjäävää mallia, mitä lähes kaikkiin alle 160 cm mittoihin tulee, kuinka ne silti kummasti mieltä kohdallani kiehtovatkaan. 


Hemmetisti on pakattuna amppeereita tuohon 1952 valmistuneeseen paristoon.
Mietinkin joskus mistä tämä lataus tulee ja kauanko kyseinen virtalähde sitä luovuttaa. Sivuseikka, joka tosin on vain hyvin hentoinen takaa-ajatuksen johdannainen.
Joskus paristot on kuitenkin ladattava uudelleen, ehkä vaihdettava kokonaan uuteen.

Mutta, siihen mennessä nautin tuosta 156 cm näkymästä (ajatelematta tulevia/tulevaa), vaaleasta lyhyestä tukkamuodista, hymystä,  päälaelle työnnetyistä aurinkolaseista, vihreistä silmistä, rentona pulppuavasta naurusta, siroista nilkoista, aatellen samalla missäs hitsissä ;) ne kesakot taas olivatkaan.


Toivottavasti tämä olisi durachell, se pitkäkestoinen patteri, tiedättehän...


Kiitos uskollisille vierailijoilleni.
Hyvää päivänjatkoa.

Älä tuhlaa...

Älä tuhlaa aikaasi ihmiseen, joka ei tuhlaa aikaansa sinuun.

Älä tuhlaa rakkauttasi ihmiseen, joka ei tuhlaa rakkauttaan sinuun.

Älä tuhlaa kyyneleitäsi ihmiseen, joka saa sinut itkemään yhä uudelleen ja uudelleen, valuttamatta itse yhtäkään sinun vuoksesi.

Hymyile ihmisille, jotka saavat sinut hymyilemään.
Luota heihin jotka ovat sen arvoisia, tuhlaa aikaasi heille jotka sitä arvostavat.

Ja muista, että jokainen ihminen tekee oman onnensa valitsemalla lähelleen ne ihmiset, jotka saavat hänet hehkumaan!

Kopioi seinällesi jos olet samaa mieltä

Soitellaan osa-III

Auringonnousu 9:39. Auringonlasku 15:23. Päivän pituus 5 h 44 min.  -7 astetta.

              

Tässä eräs toinen, eräältä palstalta silmiin sattunut keskustelun aihe.
Tämän voi hyvin liittää aikaisempaan, soitellaan "jutun-juuri" sarjaani, koska saman kaltaista soittelua on esiintynyt vaihtelevassa määrin aikojen saatossa, myös live elämässä, näiltä kierrätyskeskusten sivuilta, näiden kautta eteen sattuneena.

Tämäkin, siis tämän kaltainen käytös, toimii uskoakseni jälleen molemmin puolisesti.




pissedoff  kirjoitti 28.12.2011 00:56

Tapasin pari kuukautta sitten mukavan naisen jonka kanssa omasta mielestä synkkasi täydellisesti. Vaihdettiin numerot ja saman viikon aikana tämä pyysi minua kahville. Siellä selvisi, että tämä seurustelee jo jonkun toisen kanssa. Illalla kirosin itsekseni, että taas sitä ollaan friend zonella. Päätin jättää asian sikseen ja koittaa unohtaa naisen kokonaan.


Hän tekee sen kuitenkin erittäin vaikeaksi, sillä aina kun ei olla oltu yhteydessä vähintään viikkoon rupeaa hän pommittamaan minua viesteillä sekä puheluilla kysellen kuulumisia ja yrittäen sopia uutta tapaamista. Usein vastailen hänelle aluksi vain parilla sanalla mahd. neutraalisti mutta tästä hän vain innostuu viestittelemään enemmmän ja HETI jos hyppään leikkiin mukaan ja alan oikeasti kertoilemaan kuulumisia sekä kyselemään niitä häneltä, keksii hän jonkun naurettavan tekosyyn lopettaa keskustelun ikään kuin minä olisin se ärsyttävä painostava osapuoli.

Sama toistuu silloin jos hän on ensin koittanut ottaa minuun yhteyttä, mutten ole vastannut puhelimeen ja takaisin soittaessani hän kääntää tilanteen taas niin, että minä häiritsen hänen jotain hyvin tärkeää tekemistä ja saa minut tuntemaan oloni täysin mitättömäksi.

Miksi helvetissä hän haluaa kokoajan olla yhteydessä kanssani ja lopulta antaa ymmärtää että olen vain rasittava perässäroikkuja. Saako jotkut jotain mielihyvää siitä, että vielä varattunakin he voivat pomputella miehiä oman päänsä mukaan?

Miten tämä kierre tulisi katkaista mahdollisimman siististi?

Kortilla maksun haittapuolia.

Kysymykseen, voiko pankkikortilla maksettaessa tulla huijatuksi vastaan lyhyesti että, tottakai, aina voi tulla huijatuksi. 


                     


Kuitenkin aina toiminnan alkuajoista lähtien tapani on ollut saada, pyytää tai "ottaa" lähes kaikesta itselle kuitti, maksoipa sitten käteisellä tai myöhempinä aikoina kortilla.
Tätä tapaa olen noudattanut, ja noudatan yhä vieläkin, kaikissa paikoissa käydessäni.

Eräs esimekki huijauksen kohteeksi tulemistani on muutaman vuoden takaa, jolloin olin juuri opetellut käymään karaokessa, tai ns. kalja-baareissa yleensäkin.
Eräässä paikassa tuli tuolloin piipahdettua aktiivisesti monien viikonvaihteiden aikana.


Kapakan katsoin siis nyt vaarattomammaksi paikaksi kortilla maksamiseen kun vaikka ruokakaupan, tai esimerkiksi 17 vuoden ajan vakio-asiakas suhteeksi minulle muodostuneen lähi-ruokakaupan kassan.
Erään kerran seuraillessani sattumalta tuoreinta tiliotettani joita silloin vielä postitettiin,
kummastelin itse tietämättäni olleeni erään viikonvaihteen perjantain - lauantain iltojen aikana kolmessa eri nimisessä paikassa, iltaani viettämässä, kaikki kaukana toisista.

                

Kuukauden alkupäivien kapakointiin kuuluneet raha-menoni ihmetyttivät summillaan. 
Tsekkasin sen kolmeen kertaan ennen kuin uskoin. 
Nän se perskeles paperien mukaan kuitenkin oli. 
Muistan ja tiedän ottaneeni kumpanakin iltana vakioannokseni, vain kaksi harmaata lonkeroa.
Seurasin muita, edellisiä aikaisempia tiliotteitani. Sama tarina toistui säännöllisesti aina jokaisena viikonvaihteena, kaikkiaan nyt viidesti ja peräkkäisesti..


Käytössäni oli silloin vielä faxi, jolla otin kopion tiliotteistani. Ajattelin kysyä, mutta epäilin omistajan tietysti kieltävän ko. seikan.
Mennäkkö poliisiasemalla. Ei helvetti, pikkupaikkakunta jossa kaikki tuntevat toisensa.
Toisaalta poliisihan tutkii rikoksia ja on kiinnostunut vain niistä ja laittomuuksista.
Toisaalta taas summat olivat kaikkiseltaan vaatimattomia, mutta kertyihän niistä summaa, kun kolmeen kertaan illan juomat aina oli laskutettu samalta tililtä, etenkin kun tuohon aikaan oli muutenkin hieman tiukkaa rahan kanssa.
Soitin tilintarkastajalle, ja kysyin neuvoa, joka kehoitti ilmoittamaan näistä verottajalle,
pitäen sitä kaikkein toimivampana ratkaisuna. 


Varmistin asian hyvältä ikivanhalta tutultani, juuri eläköityneeltä LEL-tarkastajalta.
Niimpä samantien soitin verottajan ilmoitus puhelimeen, eräälle näihin petos-asioihin perehtyneelle keskusviraston mieshenkilölle joka kysyi onko dokumentteja olemassa. 
Kerroin ottaneeni kopiot ja kysyin osoitetta mihin voisin laittaa ne tulemaan, kunnes huomasin että onhan mulla faxilinja vielä toiminnassa, tuutaten ne numeron saatuani heti faxilla matkaan.


Hetken kuluttua tuli soitto ko. henkilöltä, joka tiedusteli juttelimmeko tästä asiasta.
Vastasin kyselyyn, firman nimestä ja mikä nimi tällä hetkellä luki oven yläpuolella.
Kerroin nimen. Toinen nimi oli kylän toiselta laidalta, kolmas nimi oli tampereelta.
Kuitenkin olin istunut vain yhdessä ja samassa osoitteessa.
Kysymykseeni miten tämä on mahdollista, virkailija kertoin koneita olevan tiskin alla useampia, ja sama kortti leimataan uudestaan, etenkin jos asiakas ei pyydä kuittia ja etenkin mikäli kortti ei kokoaikaa ole asiakaan nähtävillä.
Tällä yrittäjäpariskunnalla oli silloin käytössään myös edellisten (toimintansa loppuvaiheessa yhä vielä olevien firmojen niin kirjanpidollisten, sekä veroituksellisten, että pesäselvitysten loppuvaiheiden erinäisten seikkojen johdosta roikkuvina olevien) toimipaikkojen korttimaksulaitteet yhä käytössään. 


Kysyin kuinka jatkossa tapahtuu, ja ilmoitin myös etten vaadi mitään korvauksia kunhan tuo pikku hevostelu lakkaa kohdaltani.
Mutta tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että illan aikan asiakasmäärä oli suuri ja jatkuva jono tiskillä, monta kortilla maksajaa, samat ihmiset vuodesta toiseen.
Montako ja kuinka paljon on huiputettavia ollut, jäänee arvoitukseksi.


Firma tuntuu toimivan edelleen, joskin asiakasmäärä tuonaikaisesta on murto-osa.
Hieman kauhulla ajattelin erästä korpilahden tapahtumaa, jossa asiakas oli jättänyt tiskille korttinsa vapaasti, (planco - tyylisesti) yksittäisiä ostoksiaan maksaakseen.
Kuinkahan mahtoi käydä. Hyvin kai, ja ilmeisesti, koska huhu ei kanna muuta tietoa.


Kiitos vierailustasi.
Hyvää päivän jatkoa.

Lapsuuden tarinaa. Osa 3.

Palaan muistelussani hetkeksi vielä, ennen ensiparkaisujani, takaisin tuohon aikaan, joka silloisen nuorenparin perheen elämään liittyi, erilaisin pienin tapahtumineen.

                  

Tarinan I-osa.
Tarinan II-osa.

Mikko veljeni vielä eläessä, isosiskoni kuoleman jälkeen meille kyläilemään tuli tätini
äitini isosisko, ilmaantuen vieraisille, nuorimman tyttärensä kanssa. 
Tuohon aikaan matkanteko kesti hyvin pitkään ja matkustaminen oli hyvin vaivalloista.
Kuitenkin he myöhään iltasella perille saapuivat, saaden tietenkin mummolta yösijan.
Orvokki-serkkuni nukahti pian iltaruokailun jälkeen mummon kammarin vuoteelle, äitinsä seurattua hetken kuluttua tytärtään. Se suoranainen asia, jonka johdosta tätini oli nuorimmaisen tyttärensä kanssa liikkeellä jäi kuitenkin vielä epäselväksi, jonka hän aamulla talonväelle oli luvannut selvittää.

Kuvassa vielä tuo vanha hirsirakennus, joka lopulisesti purettiin 1953, ja jonne meno oli ankarasti kielletty,luteiden ja torakoiden
takia, jotka sitä vielä asuttivat. Puukuistin rappusetkin oli purettu peruskiviä myöten, sisäänpääsyn vaikeuttamiseksi.
Kamera on jo aiemmin puretun pajarakennuksen tulisijan raunioilla ja riukuaidan kohdalle ilmestyy piankin uusi keittiötila hellalla ja uunilla varustettu, sauna, varstorakennus ja puuliiteri, vinttikaivon jäädessä saunan päätyyn, kaivon takana oleva rakennus purettiin seuraavaksi. Auran ja kiven välistä jatkuu vasemmalle ja kameran taakse kylän silloiset valtaväylät emäpitäjään asti.
Naapuripitäjän puolelta pihaamme päättyvänä tuli oikea, henkilö autolla ajettava maantie, johon ehdittyään sen ajokuntoisuus loppui 


Tarina selvisikin kaikille jo ennen aamun askareiden alkamista. Tätini oli lähtenyt yöllä ennakolta ilmoittamatta, jättäen nuorimman tyttönsä sänkyyn nukkumaan, poistuen itse hiljaa ja salaa yönselkään, ei kirjettä, ei jäähyväisiä, ilman mitään selitystä teolleen.
Myöhäistä oli myös lähteä tätini perään, tietämättä edes minkä reitin kautta hän kulkee.


Niimpä, saimme isosiskon tilaamatta varaamatta, ennakkoon ilmoittamatta. Ainoa mikä tuosta keskustelusta juuttui tuon yksinjätetyn tytön mieleen, oli mummoni lausahdus vanhimman tyttärensä perään; tämän, kaikkein rumimmanko, sinä tänne meille jätit.
Tämä sanonta ei poistunut serkkutyttöni muistista, vaan taltioitui sinne loppuun asti.


Mutta aika kului. Uusi maanvaiva vanhemmilleni ilmaantui maailmaa ihmettelemään sydäntäsärkevästi parkuen eräänä ritvanpäivänä sunnuntaiaamu seitsemän aikaan,
vanhan hirsipirtin pienemmän, vanhempien makuukammarin, sopukkoon. 
Hentonen oli, ruipelo ja kalvakka, pieniluinen, mutta kohtuullisen virkeä, jonka hieman heikko äänen muodostus antoi hieman viitteitä, ettei kaikki ehkä ollutkaan aivan kohdallaan. 

Syykin selvisi pientä hentoista vartaloa lähemmin tarkasteltaessa.sen rintalasta näytti olevan kuopalla, aivan kuin jokin olisi painanut siihen halkaistun kananmunan puolikkaan kokoisen lommon, niinsanotun suutarin kuopan, muun osan kroppaa tuntuessa olevan kaikin puolin mallillaan, pippelinkin nöpöttäessä, että vaikka heti olis passannu sen pualeen riiuulle lähtee, kuulin myöhemmin mummoni sanoneen.

Mutta annas olla. Tenava oli suhteellisen terve kokoonsa nähden. Suuriruokainen ja ahnas äidin maidon perään, niin kauan kuin sitä suinkin tuntui riittävän, vahvistuen ihan silmin nähden. Kului puolisentoista-kaksivuotta, ja muita oireita alkoi nyt ilmetä.

Tuli nuhaa, yskää, limaneritystä, kuumetta, keuhkoputkentulehdusta, laajeten pian

keuhkokuumeeksi asti. Tie vei kunnanlääkärille, ja naapurikunnan sairaalaan, josta hoidon päätyttyä kotiin. Taive-ihottuma oli mukana seurannut diaknoosi, joka piankin

alkoi vaivata enemmänkin, joka uusien porissa tehtyjen tutkimusten mukaan muuntui

maitoruveksi, jonka jälkitautina saattaisi muuttua yhä enemmän vaivaavaksi viaksi.

Näin myöhemmin myös tapahtui....

Kiitos vierailustasi.

Hyvää illan jatkoa.

Muistellen, laulun sanoin..

Vie lapsuuden aikaan hetket mua nää,
muistot niin rakkaat mun hellyttää.
Tänne mä millloin, käyn niinkuin silloin,
tienoon tuon rakkaan, lumoihin jään.

Nään siintävän taivaan, kultaisen kuun
kun pilviin laivan, käyn haaveiluun.
Kauas niin jäivät, nuoruuden päivät,
tienoon tuon rakkaan, muistoihin jään.
(Humppa-foxi)

Kirjoittajan tunteet aistittavissa kuvassa.
Hammasta purraan ja kiukutellaan, ollaan suu mutrussa, ärrin murrin olo on vahva.

Syynä pakkopuketuminen inhoamiini
tummansinisiin jäykkiin kurahousuihin
joiden edessä oli kirkkaan vaaleanvihreät
muoviset kiinnitys-soljet, sekä inhoamani kumisaappaat, jotka keväisen märän kuvanottohetken ajankohdan takia jalassani.
Lisäksi ne "klompsottivat" juostessani, kun villasukkia ei enää tarvinnut käyttää.

Inhosin tuota niin sanottua pakkopukeutumista, kuten inhoan vielä tänäkin päivänä.
Syynä inhoamiselleni on ollut liikkeet kömpelöiksi, jäykäksi tekevä liika-pukeutumien.

Kuvan ottohetkellä en siis vielä saanutkaan jalkaani keveämpiä, ns. kesäkenkiä, syynä pelko jalkojeni kastelemisesta, sekä siitä toden näköisesti johtuvasta usein lapsena hyvin herkästi saamastani keuhkoputken tulehduksesta tai keuhkokuumeesta.

Kuvan taaplaamaton lautakasa, on jäänyt "tähteinä",  uudisrakennuksen valmistuttua odottamaan muotoutumistaan pihasuulin takaosan lisä-jatkeeksi, ja istuimena toimivat vanhan pirtin lattian lankut vielä nimeämätöntä, uutta käyttötarkoitusta vailla.

Kuinka huolettomia ja onnellisia nämä lapsuuden varhaishetket tuolloin olivatkaan.
Surut ja murheet kuitenkin tuntuivat tuolloin paljon suuremmilta, kuin nyt aikuisena.

Siteeraten, laulun sanoin: 
On jo vuosia kulunut siitä, onnen aikoja muistellessain, oman nuoruutein takaisin saan...


                 

Kuinka hiljainen, suorastaan autio tuo ennen niin tiivis ja eläväinen koti-raitin yhteisö
nyt onkaan, vaikka tuolloin kaikki olimmekin hieman kolmannen luokan syrjäseutua,
elimme ja olimme tiiviissä yhteistyössä ja keskinäisessä päiväittäisessä tekemisessä 
toistemme kanssa. 

Aika kuluu, muistot kultaavat mielen, me liitymme saumattomasti aikaan, kaikki ajallamme.

Kiitos vierailustasi.
Hyvää illan jatkoa.

Keskikesän miettein...

Ihana kesä tuntuu edelleen jatkuvan sopivan viileän raikkaana, ei liian lämpimänä tai suorastaan helteisenä.
Elämän valtatiellä edessä tällä hetkellä kohtalaisen pitkä, joskin sopivan loiva alamäki, (myötämäki = will hill) joka tuntuu toistaiseksi vielä jatkuvan...

   Danny - Vielä sä syleilet mua.  ( http://youtu.be/rlNsh3WqyqQ )

Kesä on kaunis. Näyttäytyen kaikessa kirkkaassa väriloistossaan. Pidän sen tumman syvänpunaisesta, vaaleasta kontrastista, suorastaan hehkuvasta väriloistosta. 
Onni on saada nauttia siitä täysin siemauksin niin kauan kuin se kestää.

Syksy saapuu jälleen aina ajallaan, kuten niin monen monituiset kerrat aikaisemmin.


Kiitos uskollisille vierailijoilleni. Hyvää illan jatkoa.
Kirjoitellaan...

VEEKMAS / VAMMAS / Suomalaista innovaatiota # 3

Olipa kerran, kuten niin monet tarinat ovat alkaneet, Suomessa aika, jolloin koneiden 
ja laitteiden tuonti, myynti, markkinointi, huolto, sekä varaosakauppa oli "sallittua" ainoastaan suurille konserni-yhtiöille. Pienet hyvin rajalliset sisäänlämpiävät käyttäjä markkinat pyrkivät samaan, kuten nykyinen, viimeiset 20 vuotta jatkunut suuntaus jälleen, tosin nyt maailmanlaajuisesti tälläkin teollisuustuote-suunnalla taas osoittaa.
Kilpailua ei suurten koneliikkeiden taholta siedetty, ja mikäli "harmaatuontia" esiintyi
nämä yrittäjät pyrittiin leimaamaan aina hieman pikku-rikolliseksi ainekseksi joita tosin jokkoon myös mahtui muutamia.


Mutta joka tapauksessa vielä 1970 luvun puolivälissä oli aika, jolloin tiehöylistä oli huutava puute kaikkialla suomessa. Näitä oli käytössä ainoastaan TVH:lla jolla oli suomessa lähes 100% monopoli kyseisen uuden tuotteen ostamiseen. 
TVL poisti käytöstä koneita uusien hankintojen tieltä ja vanhat myytiin yhdessä muiden käytöstä poistettavien koneiden kanssa huutokaupalla, mutta ainoastaan ja vain romuksi, siis pelkästään osiksi purettavaksi.

Myyntihetken jälkeen kaupan varmistuttua, myyjätaho katkaisi aina koneiden rungot
(jotka siihen aikaan olivat valurautaa tuon puomin mutkan kohdasta) polttoleikaten pätkiksi, kahdeksi tai useammaksi, niin ettei niitä enää voitu / kyetty entisöimään käyttökelpoisiksi, myös teräpöytä rikottiin joissakin tapauksissa.
Tämä myös myyjätaholta valvottiin aina ennen tavaran luovuttamista.
Näitä käytöstä poistettuja ei TVL:n käytännön johdosta myyty, ei edes kunnille tai 
kaupungeille, eli pikku-yhteisöille joilla ei ollut varaa ostaa uutta kallista tiehöylää.

Uusien toimitusajat olivat huomattavan pitkiä TVH.n edun mennessä aina etuosto-oikeudella muiden tarvisijoiden edelle.
Olihan toki olemassa muutamia yksityisiä, yleensä yhden koneen yrittäjiä jotka tekivät
alihankintana työtä ainoastaan TVH:lle, tai pelkästään asfalttifirmoille (lemminkäinen).
Nämä eivät juurikaan uskaltaneet lähteä työhön muulle sektorille, edes tilapäisesti, sitoutumisen johdosta. 
Käytettyjen ehjien koneiden tahallinen rikkominen johti kuntakysynnän ja yksityisten vaatimusten johdosta siihen, että koneita ei enää hajoitettu vaan sallittiin myynti myös kunnille ja kaupungeille. 


Nämä poistomyynnit olivat lähes aina kirjanpidollisia poisto-myyntitapahtumia.
Tämän kaltaiset koneet tulivat usein myyntiin melkein suoraan työkäytöstä.
Ne olivat ikään nähden hyväkuntoisia sekä säännöllisesti huollettuja, myös  kaiken vahtotarpeessa olevien osien kulumisen kohdalta.

Muutamia näitä tiehöyliä oli tuotu aikaisemmin ulkomailta yksityiseen käyttöön.
Selatessani aikaisemmin maitsemaani (konepörssi) lehteä silmiini sattui ilmoitus eräästä muusta, hyvin pienestä meikäläistä kiinnostavasta koneesta. Soitin ilmoituksen numeroon ja kuulin muun ohessa tämän yrittäjän liikeideasta joka toi maahan vanhoja, oikeita romuja  tiehöyliä, rakentaa ne täysin kokonaan uuteen uskoon, nykyaikaistaa ne teknologialtaan sekä ergonomialtaa kokonaan uusiksi tuota runkorakennetta lukuunottamatta joka sekin oli muutettu taittuvarunkoisesti toimivaksi ja myydä ne tarvitsevalle taholle. 
Tällöin ensimmäinen kappale oli myyty ja luovutettu asiakkaalle, seuraava tilattu odotti valmistumistaan ja luovutusta ostajalleen.



                                                                                  
Tiekarhun elämää... 






Esa Halttunen syntyi kiteeläiseen pienviljelijäperheeseen vuonna 1947. Pojan kiinnostus koneita kohtaan oli nähtävissä jo varhaisessa vaiheessa. Nuoren miehen tie veikin luontevasti ammattikoulun maatalouskonekorjaajan linjalle, jonka koulutusohjelma muutettiin jo opintojen alussa autonasentajan koulutukseksi.
Opintojen jälkeen Esa suoritti 10 kk asevelvollisuuden Karjalan Prikaatissa kuorma-autojääkärinä, mistä hänet palkittiin yhdistelmäajokortilla. Sen jälkeen Esa oli kaksi vuotta asentajana kiteeläisellä konepajalla siirtyen myöhemmin työnantajan ennenaikaisen poismenon jälkeen työnjohtotehtäviin. Työnantaja oli ehtinyt hankkia liikenneluvan, jota tarjottiin nyt Esalle. Esa siirtyi kuorma-autoyrittäjäksi, kunnes vuonna 1974 hän siirtyi tiehöyläurakoitsijaksi.

5-vuotias Esa äidin ompelemissa uusissa vaatteissa

Pienestä se alkoiVuonna 1977 Esa palkkasi ensimmäisen työntekijän ja ryhtyi yrittäjänä toimimisen ohella automyyjäksi. Kahdeksan vuoden työrupeama Ford-automyyjänä antoi hyvän myyntitaidon. Jo vuonna 1982 Esa rakennutti ensimmäisen 300 neliömetrin huolto- ja korjaamohallin. Kokoaikaiseksi yrittäjäksi Esa siirtyi vuonna 1985.

1970-luvun loppupuolella työntekijän täysipäiväisen työn turvaamiseksi alettiin kunnostaa urakoinnin ohella vanhoja tiehöyliä myyntiin. Veekmas Ky perustettiin vuonna 1982 ja Veekmas Oy vuonna 1984. Yhtiön osakkaina oli koko Halttusen silloinen nelihenkinen perhe.


Ruotsista tuotiin 1980- ja 1990-luvuilla ensin rahdittamalla, sitten omalla yhdistelmärekalla ja lopuksi ajamalla kaikkiaan noin 250 elinkaarensa lopussa olevaa, Ruotsin tiehallinnon myymää Nord-Verk-tiehöylää. Koneet peruskorjattiin Kiteellä täysin, ja niiden elinkaaret saivat uuden alun. Peruskorjatut tiehöylät saivat Suomessa suuren suosion ja ne myytiin lähinnä urakoitsijoille. Suuri osa näistä tiehöylistä on vieläkin urakointikäytössä. 

Tuotekehitys jatkui ja tuotteiden jalostusaste nousi, kunnes lopulta Nord-Verk-tiehöylistä hyödynnettiin enää runko. Ensimmäinen uusi Veekmas-tiehöylä valmistui vuonna 1993, ja se toimitettiin maanalaiseen kaivokseen Egyptiin. Uuden tiehöylän statuksella olevia, kierrätysrungolla varustettuja tiehöyliä valmistettiin laman jälkeen yhä enenevässä määrin. Pirjo tuli yritykseen toimistotöihin nuorimmaisen lapsen aloitettua koulun vuonna 1996. 2000-luvun alussa peruskorjaukset ja kierrätysrunkoiset tiehöylät saivat väistyä kokonaan uudesta raudasta valmistettujen FG-tiehöylien tieltä.


Kansainvälistymistä ja kasvuaYrityksen lippulaiva FG 2327 S lanseerattiin markkinoille vuonna 2000. Se on ollut markkinoille tulonsa jälkeen Suomen ostetuin tiehöylä. Samoihin aikoihin kauppakorkeakoulusta valmistunut Sanna ja ammattikoulusta valmistunut Jarno tulivat täysipäiväisesti mukaan yrityksen toimintaan. Samaan aikaan vienti alkoi kasvaa voimakkaasti. FG 2327 S valtasi erityisesti Ruotsin-markkinat, ja pieni FG 5 C löysi tiensä maanalaisiin kaivoksiin eri maanosiin.


2000-luku oli Veekmas Oy:lle voimakasta kasvun aikaa. Lokakuussa 2007 yhtiö kaksinkertaisti kokonsa yhdessä päivässä ostamalla kilpailijansa Patria Vammas Oy:n tiehöyläliiketoiminnat Sastamalassa (ent. Vammala). Samaan aikaan Veekmas Oy:n Ruotsiin perustettu tytäryhtiö Veekmas Svenska AB osti Patria Vammas AB:n tiehöyläliiketoiminnat Ruotsin Uddevallassa. Veekmas Oy:stä tuli samalla Pohjoismaiden ainoa tiehöylien valmistaja. Yhtiö omistaa nyt tuoteoikeudet Lokomo-, Lännen-, Nord-Verk-, Mattsson-, Vammas- ja Veekmas-tiehöyliin.
Talouselämän uutisoima yrityskauppa
Yhden miehen yritys on kasvanut kansainväliseksi konserniksiVuonna 2008 yritys toimitti ennätykselliset 25 tiehöylää eri puolille maailmaa ja saavutti 9,5 miljoonan euron liikevaihdon. Koko konsernin liikevaihto oli lähes 11 miljoonaa euroa, mikä oli lähes kaksi kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Vuoden 2008 lopussa alkanut lama näkyy myös Veekmas Oy:n liiketoiminnassa. Yhtiö on kuitenkin välttänyt lomautukset. Yrityksessä työskentelee 15 henkilöä ja koko konsernissa 19 henkilöä. Lisäksi yritys työllistää kymmeniä alihankkijoita.


Aikoinaan herännyt pienen pojan kiinnostus koneita kohtaan ei siis ole sammunut, vaan se on ajan myötä käytännön kautta jatkojalostunut tahtoon valmistaa maailman parhaita tiehöyliä.